Voin henk. kohtaisesta kokemuksesta kertoa, ettei viesti välttämättä ole mikään provo.
Olin itse nuorena yhtä tyhmä. Pikkuisen huono itsetunto, ja kun nimenomaan nuoret muslimit vikittelivät, niin se nosti itsetuntoani. Olin myös erittäin "suvaitsevainen" muita kulttuureja kohtaan.
No, isäni onneksi karkotti pahimmat kosijat. Ja annoin sen tapahtua, sillä olin kuitenkin epävarma ja oli hyvä että joku teki ratkaisun puolestani.
Menin sitten kuitenkin naimisiin ihan suomalaisen uskovaisen kanssa. Jo alaikäisenä olinkin äkkiä maha pystyssä. Vasta pari vuotta sen jälkeen tuli tajuttua, mitä tuli tehtyä. Nuoruushan siinä meni. Tajusin, että halusin naimisiin vain, että pääsisin kotoa pois (vanhempien avioliitto oli riitainen ja mt-ongelmia äidillä).
Pointtini on, että mikään mitä sanotte ei tytön päätä käännä! Siinä iässä kuunnellaan vain itseä. Jos haluatte miehestä eroon, on se tehtävä selväksi miehelle. Muslimina luulisi kunnioittavan tytön vanhempien sanaa.
Itse tekisin mitä vain, ettei oma lapseni menisi avioon paljon vanhemman miehen kanssa. Paljon vanhempi kumppani estää elämästä nuoruutta, hän pilaa lapsen elämän. Ja nyt tosiaan puhun kokemuksesta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos joku on oikeasti niin tyhmä että haluaa mennä ählämin kanssa naimisiin niin siitä vaan.
"Jos joku on oikeasti niin tyhmä että haluaa mennä ählämin kanssa naimisiin niin siitä vaan"
Ei se oikeasti ole uskonnosta tai kulttuurista sinällään kiinni, onnistuuko avioliitto todennäköisesti. Kysehän on oikeasti siitä, että aina jos menee naimisiin ihmisen kanssa jonka käsitykset elämän oleellisista asioista poikkeavat selvästi sinun omistasi, on epäonnistumisen vaara suuri. Harvoin varoitellaan erikseen kettutyttöä menemästä yhteen kauppakorkean hikipinko-opiskelijan kanssa tai taiteilijanrenttua kontrollifriikin kanssa. Jokainen tietää muutenkin että ongelmia tulee helposti. Sama asia on myös jos kulttuuri tai uskonto ovat hyvin erilaisia.
Ja tässähän päästään asian ytimeen. Avioliitto tavallisen suomalaisen ja muslimin välillä ei ole ongelmallinen siksi että islam tai joku kulttuuri olisi sen huonompi kuin suomalainen kultuuri, vaan siksi että erot elämänkatsomuksessa yms. ovat usein liian suuret. Toisenlaisiakin esimerkkejä toki on mutta ne liitot vaativat aina kompromisseja molemmilta osapuolilta. Ja se ei ole helppoa vaikka kuinka olisi rakkautta.