Olenko harhainen vai onko tämä väkivaltaa?

En päästänyt miestäni panemaan kaveriaan niin hän tuuppi, kuristi ja hajotti tavaroita ja samalla huusi, että kato mitä pistät mut tekemään, että hän rakastaa mua. Kuitenkin on monesti käskenyt suurentaa rintoja, teettää tummy tuck, hankkia sterilisaatio, tietty hiusmalli. Nytkin riidan jälkeen sanoi, että mun täytyy mennä parturiin ja laittaa itteeni, niin kuin lohdutuksena riidan jälkeen. Mä kuulemma kelpaan sellaisena kuin olen kunhan olen sitten niin kuin hän haluaa. Hän vahtii mun elämää aika mustasukkaisesti, puhelinta ja netissä vietettyä aikaa. On jopa mustasukkainen mun edellisen liiton lapsista. Mä jätin hänen takiaan lapseni,vakituisen työpaikkani ja nyt istun työttömänä periferiassa. Mä maksan vuokran ja sähkön omat laskuni. Hän maksaa omat menonsa. olen velkaantunut aika lailla tän suhteen aikana. Hän kuitenkin pitää itseään ihanne miehenä...
24910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Olet yksinkertaisesti vain ja ainoastaan aivan äärettömän tyhmä ja yksinkertainen.

Äänestä
  • No ei mun kaverit nyt tota pahana pidä kun ei jälkiäkään jäänyt...Mä en tiedä enää, että missä on ok:n ja ei hyvän raja? Et olenko turhasta ruikuttaja ja teenkö itsestäni numeroa ja mustamaalaan vaan miestäni. Et miten sit muut pariskunnat selvittelee välejään?

    Äänestä

Joku taas keksinyt provon joka on aika mauton.

Äänestä
  • Mikä perkeleen provo??? Tää on mun elämääni! Sano jotain järkevää ja älä sano jos et osaa muuta hokea kuin provoa. Helvetti, että tollasiakin ihmisiä pitää kestää... No joo en kuvitellutkaan, että täällä saisi mitään oikeaa apua jotain teinien provo lässytyksiä korkeintaan. Kyllä aikuinen ihminen tietää, että elämä on yleensä vaikeata ja ei tuo minunkaan tilanne nyt niin harvinainen ole.

    Äänestä

  • ---------ap kirjoitti:

    Mikä perkeleen provo??? Tää on mun elämääni! Sano jotain järkevää ja älä sano jos et osaa muuta hokea kuin provoa. Helvetti, että tollasiakin ihmisiä pitää kestää... No joo en kuvitellutkaan, että täällä saisi mitään oikeaa apua jotain teinien provo lässytyksiä korkeintaan. Kyllä aikuinen ihminen tietää, että elämä on yleensä vaikeata ja ei tuo minunkaan tilanne nyt niin harvinainen ole.

    Mitäs sitte tänne tuut itkee jos tuo tilanteesi ei ole niin harvinainen. Provoa tuo on. Ja jos ei ole, niin kannattaiskohan miettii moisen moukan jättämistä?

    Äänestä

  • simple as that kirjoitti:

    tuntuu aika lievältä ilmaisulta tuollaisesta tyypistä.

    Äänestä

  • simple as that kirjoitti:

    Mitäs sitte tänne tuut itkee jos tuo tilanteesi ei ole niin harvinainen. Provoa tuo on. Ja jos ei ole, niin kannattaiskohan miettii moisen moukan jättämistä?

    Kun musta tuntuu, että elän rinnakkaistodellisuudessa, koska miehestä kaikki on ok ja se vaan on tapa hänellä. Mies päättää kaiken ja mä olen vaan menettänyt kosketuksen itseeni täydellisesti. Syön salaa kun ei ole lupa, puhun salaa puhelimessa,. Me ei puhuta kuin miehen hyväksymiä aiheita ja en, en ole tyhmä. Äo:ni on huomattavasti keskivertoihmistä korkeampi. Olin joskus päättäväinen ja oman tahdon omaava, mutta tämä suhde on hiljalleen syönyt minut.

    Äänestä

  • --------ap kirjoitti:

    Mene paikalliseen mielenterveystoimistoon juttelemaan tai yksinkertaisesti lähde!! Minne hyvänsä, vaikka lastesi luo, jooko? Todellisuudentajusi alkaa viirata kun mies manipuloi sinua ja olet kotona. Hän taitaa olla aika vakuuttava supliikiltaan - no et ole ainoa höynäytetty. Eikö kukaan ole kertonut, että teillä kotona homman nimi on narsisti ja läheisriippuvainen. Otapa aihepiiristä selvää. Miehellä on vielä toistaiseksi hauskaa kanssasi, mutta tilanne voi joskus edetä itsellesi vaaralliseksi. Psyykeäsi todellakin sekoitetaan paraikaa.
    Kerropa meille, miksi jäät? Rakastaako mies sinua? Todella??
    Mikä tilanne on vuoden tai viiden vuoden päästä? Onnellisia yhdessä??
    Voisiko joku sukulainen tai ystäväsi tulla hakemaan sinut pois sieltä??

    Äänestä

  • xym kirjoitti:

    edelliseen kirjoitukseen, koska olisin itse sanonut aivan samat sanat aloittajalle. Uskon sinua kyllä, itse samanlaisessa perheessä eläneenä ja vanhempien parisuhdetta seuranneena. Mitä pidempään odotat, sitä mahdottomampaa on lähteä. Terveeseen parisuhteeseen ei todellakaan kuulu toisen kontrollointi, pelottelu, uhkailu, alistaminen, haukkuminen. Älykkäänä ja tuntevana ihmisenä sen varmasti aidosti ymmärrät ja olet peloissasi, et vain halua myöntää sitä vielä itsellesi. Tuo kuvio on tavallaan täysin ymmärrettävä, eikä kannata tuntea syyllisyyttä ja huonommuutta ettet ennen ymmärtänyt. Kuka tahansa voi joutua tuohon tilanteeseen. Miehesi käyttäytyy aivan narsistisen persoonallisuushäiriön omaavan ihmisen kaltaisesti. Netistä, kirjoista löytyy nykyisin mahdottomat määrät tietoa. Kannatan myös, että varmistelet lähdön perusteellisesti, ja aluksi turvaa olisi hyvä olla ystävästä, sukulaisesta, turvakotikin yksi vaihtoehto, jos ketään muuta ei ole. Miehestäsi löytyy varmasti entistä pahempia piirteitä, kun kerrot lähteväsi. Luvassa voi olla myös kieputusta toiseen suuntaan, hyvittelyjä jne. Älä anna kuitenkaan periksi.

    Äänestä

  • peukun ylös kirjoitti:

    intressejä sanoa sitä sun tätä, mutta näissä asioissa kannattaa kuunnella ennen kaikkea omaa oloa eikä hyväksyä sitä, että tulee väärinkohdelluksi. Jatkuvasti. Normaaliinkin suhteeseen kuuluu toki riitelyä jne. mutta se on tasapuolista ja riitelyä seuraa aito anteeksipyyntö, katumus. Toki myös anteeksi antaminen.

    Äänestä

  • xym kirjoitti:

    Mene paikalliseen mielenterveystoimistoon juttelemaan tai yksinkertaisesti lähde!! Minne hyvänsä, vaikka lastesi luo, jooko? Todellisuudentajusi alkaa viirata kun mies manipuloi sinua ja olet kotona. Hän taitaa olla aika vakuuttava supliikiltaan - no et ole ainoa höynäytetty. Eikö kukaan ole kertonut, että teillä kotona homman nimi on narsisti ja läheisriippuvainen. Otapa aihepiiristä selvää. Miehellä on vielä toistaiseksi hauskaa kanssasi, mutta tilanne voi joskus edetä itsellesi vaaralliseksi. Psyykeäsi todellakin sekoitetaan paraikaa.
    Kerropa meille, miksi jäät? Rakastaako mies sinua? Todella??
    Mikä tilanne on vuoden tai viiden vuoden päästä? Onnellisia yhdessä??
    Voisiko joku sukulainen tai ystäväsi tulla hakemaan sinut pois sieltä??

    Tiedän kyllä, että hän on narsisti ja minä olen läheisriippuvainen niin kuin hänkin...Olen vaan niin äimistynyt etten saata uskoa sitä todeksi. Tänään soittelen mielenterveyspuolelle. Täällä on jokin akuuttiterapia juttu niille joilla ei ole lähetettä. Olisi minulla ihmisiä jotka hakisi minut pois. Menen vaan aina tähän vedätykseen yhä uudestaan. Kaksi kertaa olen koittanut lähteä, mutta aina huonoin tuloksin. Tarvitsen vain aikaa lähteä, koska se ei onnistu kun hän on läsnä ja mitään ei voi jäädä jälkeen ettei tule enää mitään syytä ottaa yhteyttä.

    Äänestä

  • ------------------ap kirjoitti:

    Hyvä, parempi. Vaihda puhelinnumero salaiseen heti lähdettyäsi, eikä ole väliä jos jotakin joutavaa romua jääkin, yks lysti. Hän keksii tuhat hyvää syytä manipuloida sinua lähdettyäsikin, jos olet silloin niin tyhmä että jäät kiinni häneen ja kuuntelet milloin rakkaudentunnustuksiaan, milloin uhkailujaan. Siis lakkaa kuuntelemasta ja etsi uusia puhekavereita.

    Äänestä

liittoa, kannattaa hakea aika parisuhdeneuvonnasta. Voi kysyä kunnan terveyskeskuksesta.

Mikäli jatkatte tuohon malliin, tulet alistettuna pomppimaan miehen halujen mukaan tai sitten mies selittää oikeudessa, etä tappoi sinut rakkaudesta, koska laitoit hänet tappamaan.

Äänestä
  • Rakas määmy, parisuhdeneuvonta narsistille ei ole hyvä idea. Hän puhuu terapeutinkin pyörryksiin jne.

    Äänestä

  • xym kirjoitti:

    Rakas määmy, parisuhdeneuvonta narsistille ei ole hyvä idea. Hän puhuu terapeutinkin pyörryksiin jne.

    Kamppailen myös itse näiden samojen ongelmien kanssa, jos en tee niinkuin mies haluaa, on hirveä riita. Hän menettää malttiinsa aivan pikku asioista, jos ne eivät mene niin kuin hän sanoo. Hänen mielestään aiheutan aina riidan käytökselläni. Hän sanookin, että en osaa käyttäytyä ja hänen pitää kouluttaa minua, olen kuulemma kuitenkin kehityskelpoinen.
    En uskalla sanoa mielipiteitäni asioihin, koska hän kyseenalaistaa lähes kaiken. Olen ollut ennen tosi päättäväinen ja itsenäinen, nyt tuntuu että olen täysin hänestä riippuvainen. Elämämme on yhtä riitelemistä, vaikka yritän kuinka olla "varpaillaan" ja häntä ärsyttämästä. Näihin riitoihin liittyy usein myös puristelemista ja tönimistä ja tavaroiden heittelemistä. Ja mikä pahinta, hän vielä "väkivallan" jälkeenkin sanoo, että syy oli minussa ja ei oikeastaan koskaan pyydä anteeksi. Jos mainitsen anteeksi pyytämisestä, hän saattaa siinä tapauksessa niin sanoa.
    Olemme "seurustelleet" ja asuneet osaksi yhdessä vasta kaksi vuotta ja olen useita kertoja yrittänyt päättää suhteen, mutta en siihen kykene. On niin paljon hyviäkin asioita ja olemme hyvin rakastuneita toisiimme. Ystäväni kyllä sanovat, että tuo ei ole oikeaa rakkautta tuollainen toisen hallitseminen.
    Hän ehdotti tässä, että menisimme parisuhdeneuvontaan, mutta oma ajatukseni on, että ei siitä ole apua, koska hän puhuu terapaeutin ympäri. Hän on sosiaalisesti lahjakas ja erittäin hyvä supliikiltaan.
    Onko tuollainen käyttäytyminen narsismia vai olenko harhainen ja vika oikeasti minussa? Tuntuu, että mielenterveys rupeaa kohta menemään...

    Äänestä

  • Eroanko kirjoitti:

    diagnoosiltaan, ei kuulosta oikeudenmukaiselta saati rakastavalta sinua kohtaan. Taitaa olla laskelmointi mukana narsistilla tuossa väkivallassakin, ei lyö reilusti, koska silloin toisella olisi todiste näytettäväksi lääkärille tms. Pahintahan narsistien kanssa on juuri se, että he yrittävät saada toisen tuntemaan itsensä harhaiseksi ja hulluksi. Sellaiseksi, joka itse kuvittelee kaiken. Osa manipulointia muun ohessa.

    Äänestä

  • hyvänsä... kirjoitti:

    Minä tein jotain sankarillista ja LÄHDIN!!!! Eikä ole pahalle tuntunut vaan päinvastoin olo on keveä ja hyvä. Mä saan tehdä kaikkee, olla mitä tykkään. IHANAA!!!
    Nyt vapaus ei ole saavuttamaton haave vaan se on tässä ja nyt! Ihan oikeasti!

    Äänestä

  • ------------------ap kirjoitti:

    Minä tein jotain sankarillista ja LÄHDIN!!!! Eikä ole pahalle tuntunut vaan päinvastoin olo on keveä ja hyvä. Mä saan tehdä kaikkee, olla mitä tykkään. IHANAA!!!
    Nyt vapaus ei ole saavuttamaton haave vaan se on tässä ja nyt! Ihan oikeasti!

    Hyvä, hienoa! Onnittelut ja hyvää loppuelämää!

    Äänestä

  • xym kirjoitti:

    Hyvä, hienoa! Onnittelut ja hyvää loppuelämää!

    Kiitos :) Eikä juuri tunnu miestäkään haittaavan kun heti julkaisi treffiprofiilit melkein kaikissa ilmaismedioissa ja eroamisesta oli vain muutama tunti. No voi sitä raukkaa joka sitä seuraavaksi joutuu elättämään, mutta se en ole tällä kertaa MINÄ!

    Äänestä

  • Eroanko kirjoitti:

    Kamppailen myös itse näiden samojen ongelmien kanssa, jos en tee niinkuin mies haluaa, on hirveä riita. Hän menettää malttiinsa aivan pikku asioista, jos ne eivät mene niin kuin hän sanoo. Hänen mielestään aiheutan aina riidan käytökselläni. Hän sanookin, että en osaa käyttäytyä ja hänen pitää kouluttaa minua, olen kuulemma kuitenkin kehityskelpoinen.
    En uskalla sanoa mielipiteitäni asioihin, koska hän kyseenalaistaa lähes kaiken. Olen ollut ennen tosi päättäväinen ja itsenäinen, nyt tuntuu että olen täysin hänestä riippuvainen. Elämämme on yhtä riitelemistä, vaikka yritän kuinka olla "varpaillaan" ja häntä ärsyttämästä. Näihin riitoihin liittyy usein myös puristelemista ja tönimistä ja tavaroiden heittelemistä. Ja mikä pahinta, hän vielä "väkivallan" jälkeenkin sanoo, että syy oli minussa ja ei oikeastaan koskaan pyydä anteeksi. Jos mainitsen anteeksi pyytämisestä, hän saattaa siinä tapauksessa niin sanoa.
    Olemme "seurustelleet" ja asuneet osaksi yhdessä vasta kaksi vuotta ja olen useita kertoja yrittänyt päättää suhteen, mutta en siihen kykene. On niin paljon hyviäkin asioita ja olemme hyvin rakastuneita toisiimme. Ystäväni kyllä sanovat, että tuo ei ole oikeaa rakkautta tuollainen toisen hallitseminen.
    Hän ehdotti tässä, että menisimme parisuhdeneuvontaan, mutta oma ajatukseni on, että ei siitä ole apua, koska hän puhuu terapaeutin ympäri. Hän on sosiaalisesti lahjakas ja erittäin hyvä supliikiltaan.
    Onko tuollainen käyttäytyminen narsismia vai olenko harhainen ja vika oikeasti minussa? Tuntuu, että mielenterveys rupeaa kohta menemään...

    Hei. Sinä olet ihan täysjärkinen ihminen mutta elät narsistin kans joka tekee susta hullun. Et enää erota oikeaa väärästä. Niin elin minäkin 6 vuotta. Vei multa kaikki tuttavat ympäriltä omalla sairaalla käytöksellä, ja mä annoin viedä, koska narsisti hallitsee. Ei syy oo sun. Teet niin tai näin teet aina väärin.Minäkin mietin monta kertaa että miks tää meidän yhteinen elämä kulkee aina hänen mielialojensa mukaan, jos hänellä on hyvä pv niin minullakin, jos huono pv niin narsisti kyllä saa sinunkin hyvän mielen katoamaan sekunnisa. Minäkin yritin lähteä pois suhteesta monta kertaa mutta ne on niin pirun hyviä puhumaan sut ympäri, että meet takas ja sama helvetti alkaa.Ainut pelastus sulle on lähteä. Onko sulla ketään läheistä jäljellä johon luotat ja uskaltaisit puhua tilanteesta ja joka sanois sulle että tää ei oo normaalia, joka auttais sua, jonka luo voisit mennä ens alkuun. Mulla oli onneks 1 vahva sisko jäljellä, joka tajus minkälaisen sekopään kans elin.Kun mua oli henkisesti kidutettu piisalle kauan ja hakattu tarpeeks monesti (tietenki syy aina minussa ) minä nöyrryin. Otin puh käteen ja soitin että tuutko hakemaan mut täältä pois, mä en jaksa enää. Tuli poliisien kans. Poliisit turvas mun selustan että sain kerättyä vaatteet kassin ja lähteä. Asuin siskon luona 3 vk. Hän hommas mulle asunnon, eihän mun voimat olis riittänny siihen. Hänen tuella hommasin lakimiehen joka hoiti eron. Niiden hullujen kans et yksin pärjää, on ne niin vitun viisaita ja hyviä puhumaan. Asunnu yli 2 vuotta yksin. Hullu narsisti pitää minuun vieläkin yhteyttä. Kun ei puhelimella saa niin lähettää kirjeitä. Uhkailee vaikka millä asioilla. Huom! Ne vain uhkailee mutta eivät toteuta uhkauksia,mutta saavat sun pään kyllä sekasin. Oon asunnu siis yli 2 vuotta yksin mutta edelleenkään kukaan ei tuu mun luo soittamatta. Kellekkään en avaa ovea jollen tiedä kuka sielä on. KERÄÄ VOIMAS JA LÄHDE HYVÄ IHMINEN, ITTES TAKIA.SÄ OOT ANSAINNU PAREMPAA ELÄMÄÄ.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Kiitos :) Eikä juuri tunnu miestäkään haittaavan kun heti julkaisi treffiprofiilit melkein kaikissa ilmaismedioissa ja eroamisesta oli vain muutama tunti. No voi sitä raukkaa joka sitä seuraavaksi joutuu elättämään, mutta se en ole tällä kertaa MINÄ!

    Jatkoa ed.kirjotukseen ... minunkin exällä treffi-ilmoitus 24 sivustolla viime loppusyksystä asti kun heinäkuun puolessa välissä jätin hänet pahoinpitelyn seurauksena ( päätin ettei enää kertaakaan) .. sieltä lähtien mies on hokenut miten rakastaa ja haluaa vain minut, toisella suunnalla ehtii täydellistä kuulemma korkeatasoista naista treffisivustolla ... samalla uhkaillu, nimitellyt ja puhunut sontaa minusta naisille joita treffannu ... sattu yksi nainen olemaan kaverini tuttava .. jolle nainen kertoi vaikkei itse tuntenutkaan mua ollenkaan jne... kaikkea mahdollista sontaa mahtunut koko talveen ... ja myös säälin tavallaan sitä naikkosta joka siihen ikuiseen poikamieheen ja sinkkuun haksahtaa ... vaikka toisaalla olen surullinenkin edelleen :/

    Äänestä

En kyllä yhtään tajua miksi ketjun aloittaja seurustelee sellasen miehn kanssa.
Mies pitää mekein orjana ja silti olet sen kanssa. Jos arvostat itseäsi yhtään niin jätät välittömästi sen miehesi. Siis heti paikalla jätät sen. Muuten olet tyhmä, vaikka en ikinä muuten naista sano tyhmäksi mut sulle sanon jos et jätä sitä , tai ole jo jättänyt.!!

Äänestä
  • Et olekkaan tyhmä kun luin noita muita viestejä. ilmeisesti olet jättänyt tämän idiootin. Pyydän anteeksi kun en lukenut muita viestejä tarkemmin.

    Äänestä

ennen olisin sanonut että kengät jalkaan ja lähe kävelemään ... yhden kokemuksen jälkeen voin sanoa että on todella vaikeaa irrottautua suhteesta joka tuhoaa ja pitää narussa. Rakastat ja se että suhde tuhoaa sinut, tiedät itsekin että olisi erottava ja et pysty siihen kun kaikki tekee niin pirun kipeetä. Mä sanoin itteni irti moisesta ... ja vaikka tuon kirjoitin ja sanon jollekin ääneen sen joka vannottaa mua etten takaisin mene ... huulet sanoo sen mutta aivot/sydän ei sano sitä niin varmasti että kuulija uskoo ja uskonko itsekään. Kipeetä tekee ... pirun kipeetä .. järki kertoo mulle että mies etsii uuden jota kohtelee samoin kuin minua ... oonko vahingoniloinen? ehkä senvarran ettei kukaan toinenkaan saa sitä onnee ja rakkautta mikä olisi mulle kuulunut. Meijän yhteinen 6v lapsikin sanoi mulle tällä viikolla että haluaa uuden isän joka on kiltimpi mua kohtaan .. se on paljon se .. ne sanat on ainoot mitkä saa mut ymmärtämään ettei takaisin ole paluuta. Sulla menee elämä hukkaan , kun valita pitää miehen ja lapsen väliltä .. tulee valita lapsi ... enkä sano tätä moittien vaan asioista viisastuen ... hyvää kevättä sulle ja voimia älyttömästi .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-------------------- kirjoitti:

En päästänyt miestäni panemaan kaveriaan niin hän tuuppi, kuristi ja hajotti tavaroita ja samalla huusi, että kato mitä pistät mut tekemään, että hän rakastaa mua. Kuitenkin on monesti käskenyt suurentaa rintoja, teettää tummy tuck, hankkia sterilisaatio, tietty hiusmalli. Nytkin riidan jälkeen sanoi, että mun täytyy mennä parturiin ja laittaa itteeni, niin kuin lohdutuksena riidan jälkeen. Mä kuulemma kelpaan sellaisena kuin olen kunhan olen sitten niin kuin hän haluaa. Hän vahtii mun elämää aika mustasukkaisesti, puhelinta ja netissä vietettyä aikaa. On jopa mustasukkainen mun edellisen liiton lapsista. Mä jätin hänen takiaan lapseni,vakituisen työpaikkani ja nyt istun työttömänä periferiassa. Mä maksan vuokran ja sähkön omat laskuni. Hän maksaa omat menonsa. olen velkaantunut aika lailla tän suhteen aikana. Hän kuitenkin pitää itseään ihanne miehenä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu