Miksiköhän tänä päivänä avioliitosta ja siihen astumisesta on tehty kuin häpeäpilkku? Ei kehdata pitää sormuksia, ettei vain joku pitäisi varattuna. Tai jos mennään naimisiin, tehdään se niin suurin elein, että itse tarkoitus unohdetaan - kunhan vain on hyvät bileet. Eikö tarkoitus ole kuitenkin saada sinetti sille rakkaudelle, jonka haluaa kestää koko loppuelämän.
Itse menin liki 29 vuotta sitten avioon, eikä hävetä olleenkaan. Ovat olleet rikkaita vuosia kaikki, niin rakentavine riitoineenkin, kuin onnen hetkineen. Ovat antaneet paljon lasten kasvukipujenkin kanssa.
Kiitollinen olen niistä kaikista - sen kun vain useammin osaisi toiselle ääneen sanoa. Enkä ole hävennyt kantaa sormuksiani, en aioinaan pieniä häitäni. En häpeä niitä edelleenkään.
Itse menin liki 29 vuotta sitten avioon, eikä hävetä olleenkaan. Ovat olleet rikkaita vuosia kaikki, niin rakentavine riitoineenkin, kuin onnen hetkineen. Ovat antaneet paljon lasten kasvukipujenkin kanssa.
Kiitollinen olen niistä kaikista - sen kun vain useammin osaisi toiselle ääneen sanoa. Enkä ole hävennyt kantaa sormuksiani, en aioinaan pieniä häitäni. En häpeä niitä edelleenkään.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hävittäminen tapahtuu vähitellen rikkomalla avoiliiton kantavia pilareita, ja lopulta ne muutamat pilarit jotka ollaan valmiit jättämään ei enää kannata avioliittoa.
Avioliiton kantavia pilareita on:
- Ei seksiä ennen avioliittoa.
- Täydellinen uskollisuus, myös ajatusmaailmassa.
- Lähtökohtana aina kuolemaan asti.
- Halu rakastaa hyvinä ja huonoina päivinä.
- Molempien tarpeiden jatkuva huomioiminen.
- Anteeksiantamus.
Erikoisesti, ei seksiä ennen avioliittoa tuntuu olevan asia jota ei kehdata edes sanoa ääneen, ja jos sanookin niin saa rankkaa halveksuntaa tai jopa selkäänsä. Myös uskollisuus ajatuksista lähtien saa vähintään kunnon naurut. Kuolemaan asti on jo poistettu vihkikaavastakin, ja vaikka luvataan rakastaa myös huonoina päivinä, niin se on vain lähinnä sanan helinää. Puolison tarpeitten huomioiminen on sallittua vain oman mielipiteen mukaan, ja jos se ei riitä niin puoliso on narsisti joka laitetaan mahdollisimman nopeasti kiertoon.
Jos ei kestä ympäristön pilkkaa ja halveksuntaa, eikä jaksa mennä vastavirtaan, niin ei kannata mennä avioliittoon. Avoliitto ja vapaa suhde jossa molemmat saa tehdä mitä huvittaa, niin ei hävetä enää.
"Ei seksiä ennen avioliittoa."
Tuo on valitettavasti ollut todellisuutta vain monien ihmisten omissa kuvitelmissa. Hiemankin sukututkimusta harrastanut löytää jo ihan lähisuvustaan vaikka kuinka paljon hieman liian pian naimisiin menon jälkeen syntyneitä lapsia, oli kyse sitten 1800-luvusta, 1930-luvusta tai 50-luvusta. Puhumattakaan niistä monista aviottomista lapsista. Kyseessä on siis ollut aina vain ihanne ja tavoite, ei todellisuus. Vain yhteiskunnan yläluokka oli tässä vähän tiukempi ja mitä alemman mentiin, sen vapaampaa oli meno. Esim. 1800-luvulla kihlaus oli käytännössä maalla lupa aloittaa seksielämä vaikka tämä ei tietysti ihan kirkon virallinen kanta ollutkaan. Mutta mm. siksi kihlauksen purkaminen oli silloin niin suuri asia joka johti reiluihin korvauksiin jätetylle.
Seksin jättäminen vain avioliittoon on myös ollut käytännössä aina se "kiristyskeino" jolla haluttu houkutella pareja naimisiin kun sitten saa "luvan kanssa" harrastaa. Mutta valitettavasti samalla on kielletty kaikilta niiltä jotka jostain syystä eivät halua elää tuon saman avioliiton muotin mukaan oikeus toteuttaa yhtä suurta elämän perusasiaa, eli seksuaalisuutta. Ja jostain syytä nuo toisilta ilon kieltäjät ovat lähes aina itse naimisissa, eli eivät kiellä itseltään mitään...
"- Täydellinen uskollisuus, myös ajatusmaailmassa.
- Lähtökohtana aina kuolemaan asti.
- Halu rakastaa hyvinä ja huonoina päivinä.
- Molempien tarpeiden jatkuva huomioiminen.
- Anteeksiantamus."
Näistä sitten en voisi olla enemmän samaa mieltä...
Löydän itsekkin miljoona hyvää perustelua, miksi juuri tuo "ei seksiä ennen avioliittoa"on haluttu jättää pois. Uskonnollinen hallinta on yksi pahimmasta päästä, mutta on asiassa hyvätkin puolensa.
Jos ei syöksytä heti sänkyyn, niin avioliiton on perustuttava johonkin muuhun kuin himoon. Myös jos on pysytty uskollisina avioliittoon asti, niin se kertoo siitä että puoliso pystyy hallitsemaan himonsa avioliitossakin. Ja on hyvä että avioliitossa on edes jotain pyhää, sellaista mikä on erotettu vain omalle puolisolle.
En tarkoita tätä välttämättömyytenä, mutta joka tapauksessa tarvitaan ainakin muutama kantava pilari jos halutaa että avioliitto kestää ja pysytään onnellisina.
"Jos ei syöksytä heti sänkyyn, niin avioliiton on perustuttava johonkin muuhun kuin himoon. Myös jos on pysytty uskollisina avioliittoon asti, niin se kertoo siitä että puoliso pystyy hallitsemaan himonsa avioliitossakin. Ja on hyvä että avioliitossa on edes jotain pyhää, sellaista mikä on erotettu vain omalle puolisolle."
Tuo on asian positiivinen mahdollisuus. Negatiivisessa tapauksessa naimisiin on pakko mennä mahdollisimman nopeasti (ja toiseen riittävästi tutustumatta) juuri siksi että päastäisiin mahdollisimman nopeasti harrastamaan seksiä. Nykyään tuo ei tietysti ole enää yleistä koska se on yleisesti sallittua muutenkin. Mutta luulisin että ennen aikaan se syy sille että naimisiin mentiin usein aika lyhyen kihlausajan jälkeen. Lapsetkin syntyivät yllättävän usein esim. 7kk häiden jälkeen...
Tooota, mitä vuotta ja vuosituhatta sää elät ? Viittisitkö tarkistaa sekä sen että pimeältä keskiajalta olevan mielenpuolesi sisällön.
oikein, näitä periaatteita noudatin aikoinaan, nyt on 22 avioliittovuosi menossa ilman suuria karikoita.
ja jatkuu varmaan kunnes kuolema meidät erottaa.
Ja muuten olen ylpeä siitä.
Nykyään homous on viimeistä trendiä ja ne haluaa avioliittoon, joten odotetaan että tämä ilmiö nostaisi avioliiton uudelleen muotiin.
Mahdollista, että itsenäisyyttä ja bilettämistä pidetään sinä nautinnollisena elämänä nykyään. Omaan itseensä panostamista mainostetaan joka formaatissa koko ajan, jolla muokataan itsekästä sukupolvea vielä itsekkäämmäksi.
20:n villitys on venynyt 30:n hujakoille ja sitoutumisen/rauhoittumisen hinku myöhemmäksi. Enkä tiedä oliko ennenvanhaan noita teinivaatteisiin pukeutuvia 40v pissiksiä olemassakaan? Ennen ikääntyminen ja avioitumien tarkoitti saavutettua auktoriteettia ja arvokkuutta. Nykyään niitä hävetään kun halutaan olla ikinuoria.
On vapautta ottaa vastuu pelkästään itsestään.
Monissa ammattikunnissakin työnantajat saattavat tykätä sinkuista enemmän kun voivat uhrautua työlleen täysin. Heh, toisaalta ottavat lopputilejä helpommin.
Facebookin kaltaiset harrastukset sitten ovat luoneet tämän "parempi helevetinmoinen tuttavapiiri kuin pelkkä oma perhe ja pari ystävää"- ajatusmallin.
Se on sitten myös häpeä näillä ikinuorilla aviopareilla, jos eletään pääosin kahdestaan. Harrastuksia ja kavereita täytyy olla kalenterintäydeltä, jotta vaikuttaisi mahdollisimman aktiiviselta yksilöltä.
Olen itse panostanut aiemmin elämäni pelkälle työlle ja kavereille ollessani sinkku. Tulevaisuudessa toivon kuitenkin muutakin yhteistä aikaa puolisoltani kuin sen hetken kun sovitaan kumpi jää vahtimaan lasta kotiin minäkin iltana.
En ole koskaan huomannut kenenkään häpeävän avioliittoa. Olen nähnyt sitä kylläkin salailtavan, jos joku salasuhteen toiveessa haluaa esiintyä sinkkuna.
Mutta hävetä? Miksi ihmeessä?
Itse olen 40v, naimisissa, ei lapsia. Maistraattivihkiminen viiden todistajan läsnäollessa. Mitähän hävettävää, joku sivullinen tässä näkee...? Ja että joku kenties tuntee myötähäpeää nähdessään vihkisormukseni? Aivan outo käsite minulle.
itse hämmästyin ystäväperheen miestä ravintolassa joka oli ottanut reissulleen sormuksen pois sormesta. Näin hänet sattumalta, kunnollinen perheenisä kaikin puolin, en sanonut mitään että missäs sormus on, ei kuulu mulle, mutta hämmästyin...sanokaapa miksi olisi "jättänyt sormuksen kotiin", minulle ei tule mieleen kuin yksi asia....eli se siitä avioliiton kunnioituksesta.
Tiedän ihmisen joka ei pidä sormuksia kuin juhlissa. Ei koskaan tottunut pitämään niitä. Ovat olleet naimisissa kohta 40 vuotta.
Tiedän ihmisen joka ei työssä voinut sormusta pitää turvallisuussyistä, joten se jäi sitten vähitellen vapaallakin pitämättä.
Tiedän ihmisen jonka sormuksesta on kivi irronnut, sormus odottelee jemmassa varikolle pääsyä.
Itselläni on sormet joskus niin turvonneet tai sitten sormukset liian pienet että en meinaa saada niitä mitenkään pois sormesta. Olen miettinyt että jos tulisi tilanne että jotain terveydellisiä huolia tietäisi olevan mahdollisesti tulossa niin pitäisi varmaan ottaa pois, sillä jos sormet oikeasti turpoaa niin ei taatusti lähde enää kuin leikkaamalla.
No, ei mullekaan tule mieleen yhtään asiaa mielikuvituksen voimin kun en ole kovin kekseliäs. Mutta tässä nyt näitä syitä jotka tiedän.
ehkä tuolle miehelle tuli juuri baari-iltana se vasemman nimettömän turvotus :))
Eihän liitto tee mitään, ihmisethän ne siinä toimivat?
tähän saattoi olla selvä syy, ainakin itse olen huomannut, että kun ravintolassa on sormus sormessa, se tietää vientiä.
Toinen on sitten se pahempi syy, eli tekeytyä sinkuksi.
Kuka sitä häpeää? En ainakaan minä, eikä ainakaan havaittavasti kukaan tuttunikaan. Eikä olleet häät komeat, joskin erityinen päivä sai hieman erityistä huomiota osakseen, oli puvut ja kukat vaikka vieraita vain kolme. Sormus on sormessa aina, ja oikein kismitti kun tein hetken työtä jossa sormusta ei voinut hygieniasyistä pitää.
Pitäisiköhän sinun kysyä niiltä muutamilta outolinnuilta, jotka avioliittoaan tai sormuksiaan häpeävät? Tuskin ovat valtavirtaa.
Minä naisena jouduin luopumaan sormuksista, kun sain lapset.
Lihoin ja sormet turposi, eivätkä takaisin palautuneet..
No, mies alkoi ottamaan sormuksensa pois aina riidan päätteeksi tai baariin lähtiessä ja pujotteli ne kynttilän ympärille. Siihen ne sitten jäi.
Kerran kun taas riideltiin, otin kaikki sormukset, löin ne vasaralla kasaan ja heitin roskiin.
Eikä ole harmittanut.
Eipähän tarvitse enään miehenkään miettiä, pitäiskö vai ei.
Itse olen nyt laihtunut ja pidän oikeassa käden nimettömässä sukusormusta,
joka on paljon arvokkaampi minulle, kuin miehen killuuttimet koskaan.
En häpeä avioliittoani, mutta en sitä sen kummemmin mainostakkaan.
Onpahan vain sopimus, joka joskus lakkautetaan yhteisellä päätöksellä.
No en mie tätä kyllä mitenkään päin häpiä vaikka pidänkin ennenaikaisten aviosuhteitten mallia yksilön vapautta ja kehitystä ja eteenpäin menoa estävänä karsinana. Rajoitteena, jossa aikuisen ihmisen pitäisi kysyä lupaa menemisiinsä ja tekemisiinsä ja olemisiinsa. Ikäänkuin aikuinen ei tietäisi ja saisi päättää omasta itsestään ja omasta puolestaan itsenäisesti.
Se on kyllä häpeä, että vieläkään vuonna 2011 aviossa ei ole kahta itsenäistä persoonaa vaan vieläkin ajatellaan, että avioon astuessa kahdesta tulee yksi. Miten sille puolikkaalle käy sitten, kun toinen syystä tai toisesta poistuu 'näyttämöltä'. Tuolla toisella palstalla joku meinaa tehrä itsarin kun toinen jättää. Että silleen, aika kehnosti.
Liitto ja sormus eivät ole häpeä / häpeäksi, vain ihmisten toimintatavat, mallit, ajatukset, asenteet ... jotka ovat kaukaa keskiajalta kotoisin, ovat sellaisia ja niissä on todella häpeämistä tänä päivänä, nykyaikana.
"ette ole enää kaksi vaan yksi", jos kristillisillä arvoilla ei ole mitään merkitystä, niin miksi mennä avioliittoon, avoliittokin on nykyään mahdollista.
Sepä se, kun naimisiin mennään vaikka ne kristilliset arvot on ollut hukassa
jo vuosikymmenet!
Puolet vihityistä ei ole koskaan edes avannut raamattua, mitä nyt katekismusta sen verran ,että rippikoulun läpipäässyt...
Ja siinäkin jankannut vain ne 10 käskyä ulkoa..vähän niinkuin lakikirjasta lyhennys. Itse idea, mikä pitäisi liiton kasassa, on täysin hukassa...
Vaikka itselleni kristilliset arvot on ollut aina tärkeitä ja peruspilarit on kunnossa, niin siti on ollut tarpeeksi oppimista kantapäänkautta. Yhteiskuntamme on muuttunut niin nopeasti ettei vanhoollisella ajattelulla enää pidetä avioliittoa onnellisena.
Miehen ja naisen paikka ei ole enää niin vahvasti eroteltavissa, koska naiset ja miehet tekee samoja töitä ja molemmat osallistuu elatukseen.
Anteeksiantamus helposti johtaa myös siihen että toinen on koko ajan marttyyrina. yms. Tämän takia loukkaannutaan kristilliseen ajatteluun, mutta syy ei ole siinnä, vaan siinnä ettei osata tuoda Jumalaa nykyaikaan.
Ei kukaan opeta miten avioliitto pidetään onnellisena, yritystä välillä kuulee, mutta nekin neuvot on lähinnä 50 luvulta.
Ehkä siksi että avioliiton katsotaan olevan jotain vanhanaikaista ja teennäistä. Instituutio minkä voi rinnastaa jo joulupukkiin. Aviossa on ajatus rahasta ja omaisuuden jaosta. Avio on omistamista. Ehkä juuri siksi niin moni avioitunut pettää. Omassa kaveripiirissä on enää yksi pariskunta joka on kaiketi uskollisia toisilleen... Muista sähläyksistä tiedetäänkin sitten naiset ja miehet erikseen. Ja kotona hitsataan tarinat yhteen ja ihmetellään miksi edes menivät naimisiin.
Avio on tänä päivänä fuulaa ja silkkaa valehtelua toisilleen. Sori!
Hyvä juttu muuten, mutta vaikka oma avionikaan ei ole mikään taivaallinen unelmasuhe, kaikenlaista kolhua on matkalla saatu molemmin puolin, niin meistä ei valehtele kumpikaan. Meillä vain toinen ei puhunut juuri mitään ja toinen senkin edestä kunnes opin myös pitämään lärvin kiinni ja päättämään omista asioistani itse. Silti ei ole tarvinnut koskaan valehdella, mutta kaikkea ei tarvitse kertoa - kenellekään.
Meillä taas se toinen valehteli vuosikaudet, ennen kuin älysin ja se johti sitten siihen, etten enää viitsinyt olla edes kiinnostunut sen reissuista ja asioista, en jaksanut kuunnella enää sitä valehtelua.
Se johti sitten tähän nykyiseen tilanteeseen, etten enää itsekkään tee tiliä tekemisistäni ja valehtelen oikein mielelläni minäkin hänelle, jos kysyy.
Eli ei ne mielestäni mitään vanhanaikaisia ole avioliiton säännöt :"älä valehtele, älä tee huorin, kunnioita toista, rakasta..."
Niitä ei vain viitsitä enää noudattaa ja siksi liitot kaatuvat, meilläkin jossain vaiheessa.