Tänä aamuna keksin uuden harrastuksen, kääntää runoja englannista suomeksi (toisinpäin olen jo tehnytkin). Kukaan ei niitä julkaisisi, eikä minulla ole omaa blogia, mutta narsistina haluaisin yleisön kuitenkin; ja ainakin yksi näistä käännetyistä runoilijoista - Emily Brontë - sopii masentavuudessaan mainiosti Sinkut-palstalle. Aiheenakin on usein rakkaudettomuus, yksinäisyys, pettymykset!
En ole hyvä loppusoinnuissa, enkä rytmissä, joten minun ei pitäisi kääntää runoutta ensinkään, mutta tässä kuitenkin hiukan Emily Brontëa vuodelta 1839.
Tuulen kuulen huokaavan
Syksyn murheellisimman äänen –
Nuutuneiden lehtien maassa makaavan
Kuin kukkien keväisten näen.
Tämä tumma yö minut houkutti
Ja kovin kauas eksyin –
Vanhat tunteet kerääntyivät luokseni,
Kuin haaskat ympäröivät saaliin.
Hyviä ne olivat joskus, aarteita,
Nyt kylmiä ja ilottomia vain –
Olisivatpa mukanaan vieneet varjonsa
Kun niiden valo haihtui otsaltain.
Ne ovat kuin hiipivä vanhuus
Joka lapsuuden pehmeyttä leikkii,
Ja sielun kovaksi muuttunut sisus
Niiden hulluissa kuvissa tanssii.
Mutta hinnalla menneiden ilojen
Voisin surujeni unohduksen ostaa;
Voisi kuolema kalleimpien aarteiden
Nämä kuolettavat kipuni tappaa.
Oi silloin aamu uusi
Voisi ylhäältä onnekkaana koittaa:
Kesä toinen kasvoihini koskisi,
Kun toisen rakkauden sieluni kohtaa.
En ole hyvä loppusoinnuissa, enkä rytmissä, joten minun ei pitäisi kääntää runoutta ensinkään, mutta tässä kuitenkin hiukan Emily Brontëa vuodelta 1839.
Tuulen kuulen huokaavan
Syksyn murheellisimman äänen –
Nuutuneiden lehtien maassa makaavan
Kuin kukkien keväisten näen.
Tämä tumma yö minut houkutti
Ja kovin kauas eksyin –
Vanhat tunteet kerääntyivät luokseni,
Kuin haaskat ympäröivät saaliin.
Hyviä ne olivat joskus, aarteita,
Nyt kylmiä ja ilottomia vain –
Olisivatpa mukanaan vieneet varjonsa
Kun niiden valo haihtui otsaltain.
Ne ovat kuin hiipivä vanhuus
Joka lapsuuden pehmeyttä leikkii,
Ja sielun kovaksi muuttunut sisus
Niiden hulluissa kuvissa tanssii.
Mutta hinnalla menneiden ilojen
Voisin surujeni unohduksen ostaa;
Voisi kuolema kalleimpien aarteiden
Nämä kuolettavat kipuni tappaa.
Oi silloin aamu uusi
Voisi ylhäältä onnekkaana koittaa:
Kesä toinen kasvoihini koskisi,
Kun toisen rakkauden sieluni kohtaa.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Olemme ympärilläsi kehässä kuin hattivatit keskellä pimeyttä.
Tulkitsen tämän ei-vinoiluna, joten paljon kiitoksia!
Tämä Darthin oli aika ykkösluokkainen viesti :)
Eipä tuossa käänöksessäkään mitään haukkumisen sijaa.
Kumman ottaisit mieluummin?
A) miehen joka arvostaa kirjallisia taitojasi ja viehättyy niistä tavallaan eroottisestikin, mutta on aika tylsä ja Hännikäis-tyyppinen mies
B) himonussija vegebodarin, joka arvostaa tasapuolisesti ominaisuuksia kaikissa niissä naisissa, joilta hän saa pillua, mutta jolle sinä henkilökohtaisesti olet ns. vaihdettava osa koneistossa
Moi Hännikäinen. Mikset kirjoita omalla nimelläsi suoraan?
Runkkaatko usein lukiessasi Jungfraun kirjallisia tuotoksia?
Suuntaatko kysymyksesi minulle, vai Emily Brontëlle, jonka kirjallinen tuotos tuo oikeastaan oli? Brontën sisaruskaartilla oli kyllä taipumusta hullaantua komeisiin ja ylimielisiin heppuihin, joihin heillä ei ollut mitään mahdollisuutta...
Minun kohdallani tuo on aika tyhmä kysymys, koska olen ainakin miljoona kertaa sanonut, että miesihanteeni on lyhyt, hintelä, älykäs, ujo, hiljainen, lempeä - ehkä joidenkin muiden mielestä "tylsä". Tai ainakin tuollainen oli se yksi Elämäni Suuri Ihastus (tai muuta roskaa). En tiedä Hännikäisestä paljon, mutta pikaisen googlauksen mukaan ei vaikuttaisi olevan yhtään tylsä mies vaan päinvastoin. Tuskin vaan tulisi kovin hyvin feministin kanssa toimeen, joten en odota kosintaa postilaatikkooni ihan heti.
Uusi tyttöystäväni?
http://lightscamerahistory.com/wp-content/gallery/actors/natalie-portman-01.jpg
Juuri minun tuuriani. On yksi nainen, jonka vuoksi rupeaisin lesboksi, ja tietysti nussijamestari vie just sen.
Natalie vai Emily? Emilysta olemassaolevat maalaukset vaihtelevat niin paljon etten tiedä miltä hän näytti. Joissain muotokuvissa hän on kovin kaunis, joissain jopa pelottavan näköinen.
Natalie tietysti. En minä ihan parisataavuotiaan ruumiin takia lesboksi ryhtyisi...
Ai niin joo, Brontëista tehtiin kai elokuvakin. En ole katsonut, oletan olevan aika... hmmh.
Tehtiin, Natalie esitti siinä pääosaa. En ole katsonut. Oletan että se on roskaa. Goottihevarin ylpeydellä voin sanoa että tiedän että se on roskaa, se ei tavoita synkkyyttä, oikeaa tunnelmaa.
Helmiä sioille... Runoa tällä palstalla.
Sehän se on: kun aarteista tuli haaskoja.
Pyyhkäisikö rakkaus kaiken pois, kepeästi kaiken kivun...
Unohtaa, päästä irti.
Huohhsniff.
Helmiä feministisioille.... miehen rehellinen syväluotaus omaan elämään
Sehän se on: kun veistoksista tuli roskalavoja
Pyyhkäisikö pillu kaiken pois, kepeästi kaiken tuskan...
Huoaahhh snifffffff
Ella vai Stella
Riippuu aina päivästä
Olen pöröpää
Jestas: tuo oli tosiaan haiku.
Kiitos, oikein kaunis runo muutenkin.
Helkkarin pistepertti.
En haluaisi masentaa lisää, mutta epäilen vahvasti, että tuo runon lopun "toinen rakkaus" tarkoittaa sitä, että Jumala ottaa tykönsä. Muiden Brontën runojen varjossa ainakin vaikuttaisi siltä :P
Sen voi kylläkin tulkita monella tavalla; itse haluaisin tulkita positiivisemmin.
Äää, "Jumala ottaa tykönsä". En mä tohon rupee. Luulin hauskempaa ja todempaa the end:iä.
Mutta sehän on kuitenkin sellainen kaksitulkintainen, valitse-itse-oikea-loppu -tyylinen runo! Eli itse saapi päättää!
Bronten elämäntarinan ja muun tuotannon huomioiden tulkitset sen varmasti ihan oikein mikäli pitäydyt kuolemaviittauksessasi.
Miksi minä edes tiedän tälläisiä asioita? Hitto.
Ja kuka tän haikun kirjoitti? Häh? Jungfrau siis.... Kuka muu osaisi. Tuhma.
En oo pörö. En!
Musta voi tykätä.
Joku jossain.
Pakko.
En ollut minä:
Joku muu täällä joka
Pörönä pitää
(Sori, en osaa haikuja.)
Jaa. Hmm.
Kai pöröistäki voi joku tykätä
Joku jossain
Vähän
Ihan vähän
Vai lyökö kaikki -
Sniff!
Ja lisää! Kas tässä AT-miesten esi-isä, John Clare (1793-1864), runollaan "Olen".
Olen: mutta mitä olen, ei kukaan välitä tietää,
Ystäville menneille olen unohdettu muisto;
Yksin olen se, joka surujani käyttää,
Ja ne surut, joille olen isäntä ontto,
Nousevat kadotakseen kuin varjot kuoleman tai rakkauden;
Ja kuitenkin olen! ja elän vielä, heittelemänä varjojen.
Tyhjyyteen häpeän ja melun,
Valveunten elävään mereen,
Missä ei ole tuntoa elämän tai ilon,
Vaan elämäni kunnia uppoaa veteen;
Ja missä jopa lähimmät – he, joita rakastin eniten –
Ovat vieraita – ei, vieraimpia joukossa vieraiden.
Kaipaan maisemaa, jossa ei ole yksikään mies kulkenut;
Ei yksikään nainen hymyillyt tai kyyneltä vuodattanut;
Siellä voisin olla Luojani huomaan sulkeutunut,
Ja nukkua rauhassa, kuin unta lapsuuden joskus nukkunut:
Häiriöttä, ketään häiritsemättä, missä hiljaa makaan;
Ruohon keskellä – alla holvien taivaan.
"Olen: mutta mitä olen, ei kukaan välitä tietää,---"
Olen hyvä. Mutta sain pakit naiselta. Olen hänestä paha. Siis tapan sen ämmän jotta se tajuu miten hyvä mä oon.
"Tyhjyyteen häpeän ja melun,
Valveunten elävään mereen,---"
Trollailen netissä ja olen ilkeä Suomi24:n Sinkut-palstalla. Ei ole muutakaan tekemistä.
"Kaipaan maisemaa, jossa ei ole yksikään mies kulkenut;---"
Haluan kauniin teinin. Rumalla naisella ei tee mitään.
"Ei yksikään nainen hymyillyt tai kyyneltä vuodattanut"
Siis mitä vittua.
"Ja missä jopa lähimmät – he, joita rakastin eniten –
Ovat vieraita – ei, vieraimpia joukossa vieraiden.---"
Mä tykkäsin Jungfrausta ja Ellastellasta, mutta kuten arvata saatta, molemmat paljastuivat lutkiksi (tarkemmin sanottuna, neitsytlutkiksi).
"Ruohon keskellä – alla holvien taivaan."
Menkää madot vittuun siitä.
Muuten hyvä tulkinta, mutta korjattakoon, että tämä runo ei (ehkä, luultavasti) kerro kuolemasta, koska alkuperäisessä sanotaan pikemminkin "allani ruoho - päälläni holvina kaareutuva taivas". Minä vaan en osaa kääntää.
Tyyppi siis vaan makoilee yksinään ja yrittää unohtaa kaiken.
Niin, haaveilua.
Sinä siis olit kääntänyt sen. Ihmettelin kun et ollut pannut kääntäjää ja oletin että se olit sit sitten sinä.
Ilmaus "ruohon keskellä" (todella vihreää) kolkutteli takaraivossa, mutta pääni on täynnä kalman katkua. Ja toivoisin eATMe:n yms. alas alas alas pimeään ahtaaseen pois kposka ne vihaa mua.
Joo, minun oma käännös se oli. Siis nämä molemmat. Ja lisää on tiedossa! Hahhahahaa.
En ymmärrä, miksi eATMe ei pidä sinusta. Sen ymmärrän, ettei pidä minusta, mutta sinusta - en vaan ymmärrä.
Se on ainakin pari kolme kertaa esittänyt epäilyn että sinä ja minä olisimme sama henkilö.
Ja sit se luulee (kuten on kirjoittanutkin) että mä olen kaikkien "miesvihamielisten" ketjujen aloittaja vaikka mulla ei todellakaan olisi ollut voimia sellaiseen.
Et vissiin nähnyt "jungfrau"-nimistä ketjua. Olikohan se lauantaina. Oli aika pirun ilkeä minulle. (Ketju on näköjään poistettu).
Kumma tyyppi. Ei jaksa.
Ei muuta kuin... kuivittelen itseni vihreälle ruoholle makaamaan ja pikkupilviä kattelemaan.
Näin minä sen ketjun alun, ja näin millaiseen suuntaan se oli kehittymässä - oli tosin niin armoton väsymys ja päänsärky, etten osannut kommentoida mitään. Loppua en nähnyt, mutta arvata voin...
No jaa. Minä ainakin otan sen imartelevana, että meitä luullaan samaksi henkilöksi... ja jos olet huomannut, niin kaikki naiset järjestään ovat "miestenvihaajia" tämän palstan mukaan.
On vaan ikävä huomata, miten vähän - ja miten harvoilta - netissä voi odottaa sympatiaa. Panee miettimään, onko ihmisluonne oikeasti pohjimmiltaan trolli.
On suuri kunnia tulla sekoitetuksi sinuun!
Ihmisluonteesta... miks pitää olla ilkeä? Mitä iloa - kenellekään?
Hmm, sitä on vaikea sanoa. Ehkä siitä saa sellaista iloa, jota ei yksinkertaisesti osaa kuvitella, ellei ole sitä tuntenut. Ehkä se ilkeyden ilo on jopa kaikista suurinta, puhtainta iloa, joita me kurjat maan matoset emme vain ymmärrä.
... tai sitten ei. Nyt nukkumaan, jos saa unta, kun pää sykkii kivusta.
Tuolla saa vieteltyä goottipojan.
Ei vaan. Pidän Brontesta. Paljon. Sinulla on selvästi tulkin lahjoja, käännös on kaunis.
Kiitos kaunis. Sikäli hyvää harjoitusta, että minulla ei ole mitään hinkua ruveta runojen kääntäjäksi saatikka sitten kirjoittaa omia runoja (ainakaan julkaistavaksi asti, jotain huumorimössöä olen joskus kirjoitellut), joten ei tuntuisi paljon missään, vaikka näitä pidettäisiin potaskana...
Minä en osaa kääntää. Mutta annan sinulle tehtävän. Käännä tämä.
Lisäpisteitä saat jos arvaat kenen runo se on.
For her this rhyme is penned, whose luminous eyes,
Brightly expressive as the twins of Lœda,
Shall find her own sweet name, that, nestling lies
Upon the page, enwrapped from every reader.
Search narrowly the lines! -- they hold a treasure
Divine -- a talisman -- an amulet
That must be worn at heart. Search well the measure --
The words -- the syllables! Do not forget
The trivialest point, or you may lose your labor!
And yet there is in this no Gordian knot
Which one might not undo without a sabre,
If one could merely comprehend the plot.
Enwritten upon the leaf where now are peering
Eyes scintillating soul, there lie perdus
Three eloquent words oft uttered in the hearing
Of poets, by poets -- as the name is a poet’s, too.
Its letters, although naturally lying
Like the knight Pinto -- Mendez Ferdinando --
Still form a synonym for Truth. -- Cease trying!
You will not read the riddle, though you do the best you can do.
Ihan paskaa ne onkin. Eino vaan yrittää uida sun pöksyihis nussijamestarin elkein.
Runoon liittyy myös pikku vitsi. Runosta löytyy naisen nimi.
Aah, Poe. Okei, voin yrittää huomenna!
Höh, sinä et siis kiihotu eroottisesti kirjallisista taidoistani :(
Ei tuollaiset lukioikäisten runoiltamat mua sytytä. Varsinkaan mitkään 1800-luvun romanttiset huokailut. Isot setät ja tätit haikailee jotain kalman henkäyksiä tähtitaivaan alla jne. höttöä.
Kalman henkäykset ovat ihquja.
Paha sinut periköön, Eino! Et sitten yhtään vaikeampaa runoa keksinyt käännettäväksi?! Olen huono sana-arvoituksissa, joten ensin piti googlata missä se nimi oikein on piilossa, ja sitten piti ruveta piilottelemaan nimeä. Tai siis, ensin piti vielä keksiä sopivanpituinen suomenkielinen nimi. Ääh. Neljätoista riviä sain käännettyä ja neljätoista kirjainta piilotettua, kunnes iski armoton päänsärky, ja silti on edelleen pakkomielle noista muutamasta puuttuvasta rivistä.
Toistan: paha sinut periköön!
Jaa. No aika paljon enemmän 1800-luvun sedillä ja tädeillä oli yleensä syytä olla suruissaan kuin meillä, ja kauniistihan se melankolia paperille kanavoitui.
Makuasia tietysti. Itse pidän eniten luontoaiheisista runoista, mutta ne kai kuuluvat tänne vieläkin vähemmän kuin runot yksinäisyydestä ja pettymyksistä rakkaudessa.
Olen tuhma.
Runo oli todellinen pelimiehen taidonnäyte. Ihmettelen ettei kukaan tajunnut sitä.
Wikipedia tietää kertoa runosta tätä:
First published in the New York Evening Mirror's February 21, 1846 issue, "A Valentine" was written specifically for Frances Sargent Osgood, whose name is hidden within the lines of the poem. In its first publication, it had the title "To Her Whose Name Is Written Below." To find the name, take the first letter of the first line, then the second letter of the second line, then the third letter of the third line, and so on. Before its publication, it was presented at a private literary salon at the home of Anne Lynch Botta on February 14, 1846. Though Poe was not in attendance, it was a very public revelation of his affection for Osgood.
Ja Osgoodista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Frances_Sargent_Osgood
Valitsin runon oikeasti tämän pikku piilomerkityksen takia. En ole tosin naimisissa enkä jätä olutta yhdenkään naisen takia.
"Valitsin runon oikeasti tämän pikku piilomerkityksen takia."
Eli toisin sanoen halusit kiduttaa amatöörikääntäjää. Kiitos vaan!!
Osgood muuten muistuttaa kasvoiltaan aika paljon Laetitia Elizabeth Landonia, jonka yhtä runoa yritin käännellä tänään. (sarjassamme turhia yhteensattumia)
Tarkoitin niillä sedillä ja tädeillä teitä jotka tällä palstalla huokailette.
"Eli toisin sanoen halusit kiduttaa amatöörikääntäjää. Kiitos vaan!!"
Ei. Halusin katsoa että huomaako kukaan pikku jippoa. En tarkoita nimeä, vaan juuri tätä Poen ja Francesin suhdetta. Siinä on todellinen pelimiehen veto, mutta helvetin ovela. Perään jotain mitä inhoan. Hymiö. :P
Höhhöhhöö.
Niin, mutta sivuvaikutuksena oli amatöörikääntäjän kidutus. Pari viimeistä riviä uupuu vieläkin, ja ottaa päähän. Pakkomielteilyä parhaimmillaan.
Tarjosin haastetta!
Niin, totta. Minunhan pitäisi olla kiitollinen!
Vähän kun se Hesarin vaikein sudoku jonka kanssa joutuu aina kamppailemaan...
Hyvästi, petollinen, kiittämätön! John Dryden
Hyvästi, petollinen, kiittämätön!
Hyvästi, minun perjured rakastaja!
Älä anna nainen loukkaantui
Älä usko uuden miehen.
ilo
Beat näyttää
Mutta "tis liian lyhyt siunaus,
Ja rakkaus on liian pitkä kipua.
Se on helppo pettää
Kivun hurskaus
Kuitenkin, kun me rakastamme, meidän
Että rautatieliikenteen turhaan.
Ennen sitä näimme,
Ei ole mitään iloa tulevina
Mutta kun olet kokeillut
Älä rakkaudestani.
intohimo haetaan
Oli vain saada
Mutta kun Vieraileva tähti
viehättävä halveksuntaa.
Rakkautesi on meidän toimenpide
Kunnes olemme menettäneet aarre,
Mutta kuolema on ilo
Kun elämä on tuskaa.
Haluaisin sanoa jotakin järkevää kirjallisuusaiheiseen ketjuun, mutta lyriikka ei ole koskaan ollut vahvinta alaani. Leino, Viita tai Neruda eivät oikein toimi pätemismielessä. Ruotsalainen Dan Andersson on ehkä hieman obskuurimpi suosikkini, joten käytän häntä.
""Det är något bortom bergen, bortom blommorna och sången,
det är något bakom stjärnor, bakom heta hjärtat mitt.
Hören - något går och viskar, går och lockar mig och beder:
Kom till oss, ty denna jorden den är icke riket ditt!"
Ainakin menee sinne kuolinkaipuuosastolle niin että hujahtaa.
Olisin halunnut sanoa jotakin käännöksestäsi, mutta kompetenssini ei riitä. Eikä oikein energiakaan ainakaan tähän aikaan (pitäisi kaivaa se originaali jostakin ja verrata rivi riviltä, tehdä mielessään pikainen käännös ja suhteuttaa omat helpot vaihtoehdot sinun huolella harkittuihisi jne.). Tällaiset asiat ovat mielestäni niitä, joihin pintapuolisen kommentin sanominen on loukkaus toisen vaivannäköä kohtaan.
"Haluaisin sanoa jotakin järkevää kirjallisuusaiheiseen ketjuun, mutta lyriikka ei ole koskaan ollut vahvinta alaani. Leino, Viita tai Neruda eivät oikein toimi pätemismielessä."
Ei ole minunkaan vahvinta alaani, kuten varmasti näkyy. Mutta mikseivät toimi pätemismielessä?
Täytyy lisätä Andersson lukulistalle; kiitos vinkistä.
"Tällaiset asiat ovat mielestäni niitä, joihin pintapuolisen kommentin sanominen on loukkaus toisen vaivannäköä kohtaan."
Olen yleensä kanssasi samaa mieltä tuosta asiasta, mutta tietysti voisi ajatella niinkin, että vaivannäön kommentin suhteen voi suhteuttaa siihen alkuperäiseen vaivannäköön - mikä ei tässä tapauksessa ollut suurta. Mutta kiitos!
"Harva partaa ikävöi
niinkuin ikääntyvä Parta-Roi."
-eATMe
Liihotellen unelmissani kuin perhonen,
mut oikeesti olen kuin möhköfantti
olis mies joka ottais kainaloon ja puristas
mutta pitäis olla iso mies että kädet yltäs mun ympäri
missivartaloo en omista
mut ei lyhyys tai rähjä asunto ja auto miestä komista
massutan suklaat, heset ja karkit
vaik oikeesti tekee mieli vain braatwurstia
syön ja röhkin, mut miehet ne oikeesti on sikoja!
You my poor, sick, lonely angel in my mind
How are you my little beauty?
This sad beast is missing you. We are like the beauty and the beast, aren't we.
I am so very sad because I feel that your malaria is like a devil but you will win it, my love, you will!
I'm asking you again: how are you my little beauty?
Please, do not leave me! You are only 22 years, so young! Don't give up!
Fight, my love, fight, fight!I
I am sure you will hold my hand in April when the sparrows sing love songs
for us in the sky. So, please, do not give up! My darling angel, I will see
you soon. You are like a strong lioness. Fight!
See you soon. I love you, my dearest angel!
My wings are sad and tired, they feel as sick as you right now. But soon you
will be healthy like the sparrows in the sky and then my wings feel alive
again and we will fly together!
With love, Vesa