Olen opiskelijatyttö ja tutustuin mukavaan poikaan tavallaan vahingossa: Menin lainaamaan tenttikirjaa opiskelijakaverilta ja soitinkin vahingossa väärää ovikelloa. Jäin juttelemaan kivan tuntuisen oven avaajan kanssa, ja sen jälkeen moikkailtiin kun tultiin vastakkain. Tää on pieni kaupunki, joten törmäiltiin aina silloin tällöin.
Viimein tehtiin treffit ja vielä samoilla treffeillä poika kysyi, alkaisinko seurustelemaan hänen kanssaan.
Hän on kovin vilkas, johon kiinnitin huomiota jo silloin, mutta se tuntui pelkästään positiiviselta asialta, onhan hän puhelias ja iloinen.
Sain tietää, että hänen vilkkautensa johtuu AD/HD:stä ja nyt mietin, onko järkeä jatkaa suhdetta.
Hän puhuu jo nyt pitävänsä ehkä välivuoden koska opiskelu ei jaksa kiinnostaa, ja käy vain osan kursseista, joska keskittymiskyky on sitä luokkaa, että ei jaksa täyspitkiä koulupäiviä. Kesätyöpaikasta hän lähti viime vuonna kesken pois, tuntuu että ehkä sen vuoksi, että ei jaksanut keskittyä työntekoonkaan. Tämä on vain minun olettamukseni, mutta mitään kunnon selitystä en ole häneltä saanut.
Alkoholia hän sanoo käyttävänsä todella vähän, mutta kaverilta kuulin hänen olleen jossain juhlissa aika heikossa kunnossa ja riehuneen illan päätteeksi. Hän kylläkin sanoo, ettei välitä alkoholista, ja viikonloppuisin meneekin esim. kalastamaan kavereitten kanssa, baareissa ja kaupungilla häntä ei näe.
Olemme seurustelleet vasta vähän aikaa emmekä tunne vielä toisiamme kunnolla, ja nyt arveluttaa, kannattaako seurustelua jatkaakaan, vai lopetanko vielä kun voin. Seksiä meillä ei ole vielä ollut, joten ajattelin, että nyt olisi helpompi lopettaa, ennen kuin tilanne menee liian pitkälle.
Muuten hän on ihana poikaystävä, huomaavainen ja hellä, joten rukkasten antaminenkin tuntuu tosi pahalta. Mitä ihmettä teen? Olen jo alkanut vältellä hänen tapaamistaan, kun olo tuntuu ristiriitaiselta, järki sanoo toista kuin tunteet.
Viimein tehtiin treffit ja vielä samoilla treffeillä poika kysyi, alkaisinko seurustelemaan hänen kanssaan.
Hän on kovin vilkas, johon kiinnitin huomiota jo silloin, mutta se tuntui pelkästään positiiviselta asialta, onhan hän puhelias ja iloinen.
Sain tietää, että hänen vilkkautensa johtuu AD/HD:stä ja nyt mietin, onko järkeä jatkaa suhdetta.
Hän puhuu jo nyt pitävänsä ehkä välivuoden koska opiskelu ei jaksa kiinnostaa, ja käy vain osan kursseista, joska keskittymiskyky on sitä luokkaa, että ei jaksa täyspitkiä koulupäiviä. Kesätyöpaikasta hän lähti viime vuonna kesken pois, tuntuu että ehkä sen vuoksi, että ei jaksanut keskittyä työntekoonkaan. Tämä on vain minun olettamukseni, mutta mitään kunnon selitystä en ole häneltä saanut.
Alkoholia hän sanoo käyttävänsä todella vähän, mutta kaverilta kuulin hänen olleen jossain juhlissa aika heikossa kunnossa ja riehuneen illan päätteeksi. Hän kylläkin sanoo, ettei välitä alkoholista, ja viikonloppuisin meneekin esim. kalastamaan kavereitten kanssa, baareissa ja kaupungilla häntä ei näe.
Olemme seurustelleet vasta vähän aikaa emmekä tunne vielä toisiamme kunnolla, ja nyt arveluttaa, kannattaako seurustelua jatkaakaan, vai lopetanko vielä kun voin. Seksiä meillä ei ole vielä ollut, joten ajattelin, että nyt olisi helpompi lopettaa, ennen kuin tilanne menee liian pitkälle.
Muuten hän on ihana poikaystävä, huomaavainen ja hellä, joten rukkasten antaminenkin tuntuu tosi pahalta. Mitä ihmettä teen? Olen jo alkanut vältellä hänen tapaamistaan, kun olo tuntuu ristiriitaiselta, järki sanoo toista kuin tunteet.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sinä valitset!
Sähän tavallaan tiedät jo missä mennään. Enää sun pitää tehdä päätös, katsotko kortit vai luovutatko? Olis myös hyvä puhua hänen kanssaan asiasta suoraan ja rehellisesti. Jos suhteessa ei voi puhua asioista jotka vaivaavat, kannattaa miettiä että jatkaako sellaista suhdetta ollenkaan.
Aikuisten AD/HD on synonyymi tälle vanhalle käsitteelle:"laiska k**ipää"...ei kun asiaan: " järki sanoo toista kuin tunteet."...anna kuule järjen voittaa, helpommalla pääset, kun haet kunnollisen miehen.
Tuosta "laiska k...pää", sillä poikaystäväni ei todella ole laiska! Hän on todella energinen ja innokas, mutta keskittymiskyvyn puute vaikeuttaa opintoja, kun mielenkiinto ei pysy opiskeltavassa aiheessa. Hän on myös huippuälykäs, on selviytynyt jatko-opintoihin vaikeuksistaan huolimatta. Tilanne olisikin helppo ratkaista jo hän olisi laiska vätys! lapsena kuulemma saanut jotain lääkitystä, mutta aikuiseksi tultuaan lopettanut lääkkeet sivuvaikutuksien takia, tekivät olon uneliaaksi ja tokkuraiseksi. Hän on vakuuttunut, että parempia lääkkeitä ei ole, vaikka olen yrittänyt kehottaa häntä uudelleen lääkäriin. Ei miellä olevansa sairas (kuten ei tavallaan olekaan) joten ei tajua, että tarvitsisi apua, ennen kuin pilaa elämänsä keskeyttämällä opinnot, pilaamalla mahdollisuudet työelämässä jne.
Tästä aiheesta on vaikea puhua hänelle, enhän voi mennä sanomaan, että en ehkä voi jatkaa kanssasi kun sinulla on tuo adhd.
Tällä hetkellä hänellä menee koulussa kohtalaisesti,mutta pelkään, kestääkö innostusta tulevan tenttikauden yli. Hän opiskelee onneksi käytännönläheisellä alalla, mutta yhtä kaikki, opintoihin kuuluu myös kirjasta lukemista. En tiedä, voiko opinto-ohjaaja tms. auttaa häntä, tai joku ammatinvalinnan ohjaaja, onkohan se jo myöhäistä, kun ammatti on tavallaan valittu jo.
En opiskele samaa alaa, joten en tiedä tarkkoja tietoja hänen opinnoistaa, tiedän vain, ettei hän ole suorittanut kaikkea, mitä olisi pitänyt jo.
Menkää vaikka yhdessä ADHD-spesialistille, eli neurologi tai mahdollisesti psykiatri, nimiä sopivista lääkäreistä saa ADHD-liitosta. YTHS mahdollisesti voi myös auttaa. Nyt poika turhanpäiten pilaa elämänsä yrittämällä ilman riittävää terapiaa ja tukea, joihin mahdollisesti kuuluu myös jokin lukuisista erityyppisistä ADHD-lääkkeistä. Kokeilemalla löytyy sopiva lääke ja annostus, myös muistaakseni kognitiivinen terapia on hyväksi. Siis esim. kerran viikossa asiaan perehtyneen psykologin tms. kanssa käydään läpi arjen isompia ja pienempiä pulmia, ja oikeita menettelytapoja joita voi oppia ja opetella.
Tyttöystävä ja seurustelu olisivat hänelle juuri sellainen noste ja "porkkana", että hän yrittäisi parhaansa sinun ja opintojen eteen. Pahempi visio on yksinäisyys, pettymykset ja alkoholi..
Jos olette pk-seudulla, vertaistukiryhmiä ja kaikkea muutakin kivaa löytyisi, muualla maassa taas vaihtelevammin.
OK, haastavaa tulee, jos et nyt jänistä, mutta elämä voi olla parasta juuri silloin kun se on haasteellista.
Koeta selvittää ainakin se, minkä verran hän käyttää alkoholia ja millainen hän on juovuksissa. Tuo riehuminen mistä kerroit, ei tiedä hyvää. ADHDt eivät aina pysty hillitsemään tunteitaan, voit kuvitella että etenkin juoneena hänellä saattaa helposti keittää yli. Tästä tulet sinäkin saamaan osasi jos jatkat seurustelua hänen kanssaan. Toisaalta voi olla että tuo ADHDn aiheuttama impulsiivisuus rauhoittuu vanhemmiten. Et voi tietää. Toivotan onnea ja että suhde kestäisi karikot tai että ainakin voisitte olla ystäviä, jos ei muuta.
Aivan tarpeettomasti mietit aloittaa mitään "seurustelua".
Mitä te kumpikin tarvitsette toisiltanne on aivan suoraviivaista , rehellistä ystävyyttä. Siis liimamatta kumpaakaan toisiinne. Antakaa ajan rauhassa kulua. Viettäkää aikaa yhdessä ja erikseen muidenkin ystävienne kanssa. Viimeinen asia jota tuo reipas ja fiksu poika travitsee elämäänsä on toiseen liimautumisesta aiheutuvat "vaatimukset". Joten pidä häntä ystävänä muiden joukossa.
Sinun tietoisuus pojan käytoksestä alkoholin vaikutuksen alaisena on yksi varoituslippu. Ja hänen myontämättä tai tiedostamatta sen olevan ongelman.
Aivan yleisesti ottaen, viinan, kaikissa muodoissaan - siis viini-kalja-koskenkorva-80vuota jalostettu viski- voitte kumpikin unohtaa, siitä ei tule muuta kuin harmia kenellekään. Varsinkaan tuolle älykkäälle pojalle jonka aivot nyt jo käyvät ylinopeutta.
AD/HD.n kanssa voi elää normaalia elämää mutta se vaatii oman energiansa ja sopeutumisensa.
Hei oppeliini! En olekaan vähään aikaan käynyt tervehtimässä sinua...(mikähän Nikkini viimeksi olikaan?).
Kiinnostuin keskustelusta tuon kirjainyhdistelmän vuoksi.
Siis epäilen pojallani (20v) olevan tuon ADHD: n `pikkuveli`- ADD (siis keskittymishäiriö ilman ylivilkautta).
Ja olen aika tarkka poika tekemään havaintoja.
Olen kuullut, että lääkitys saattaa auttaa tuossa ADHD tapauksessa, muttei enää pelkässä ADD: ssa.
Onkohan ylipäätään mitään järkeä hakea asiasta diagnoosia. Onko vain tiedostettava ongelmat
ja pyrittävä elämään niiden kanssa.
Taisin ketjussa hypätä hieman sivuraiteille, mutta sinulla kun tuota tietoa ja viisautta näyttäisi kovasti olevan.
Josko vielä pyörähtäisit täällä ja kenties kommetoisit....
ADD saattaa tarvita erilaisen lääkkeen kuin ADHD, koska aivojen toimintahäiriö on erityyppinen. Joillakin toimii perus-ADHD-lääkitys, joillakin ei. Kannattaa hakea dg jos oireilusta on selkeää haittaa esim. opiskelun, työelämän tai arjen rutiineista selviämisen suhteen.
Ahasss...no kiitos nyt valistuksesta.
Eipähän vain tavan lääkäri moista dg: a tehne, mutta löytyy kai noita jostain...
Oletteko lukenut Edward M. Hallowel.n kirjan "Driven to Distraction"?
Dr. Hallowel on yksi johtavimpia psykiatreja, kirjoittanut yli 18 kirjaa ja on hyvin tietoinen AD/HD. sta joten hänen tekstiään on erittäin mielenkiintoista lukea. http://www.drhallowell.com
Tietysti jokainen on analysoitava erikseen, emmehän me ole kloonattuja, mutta nyttää siltä että jos osaa ja tietää oikean suhtautumisen, AD.n kanssa ( tiettyyn pisteeseen) voi elää ilman lääkkeitä.
Organisointi ja rutiini jokapäiväisessä elämässä auttavat paljon. Kaikki ylimääräinen "melu" (tavarat hujan hajan, kalenteri täynnä ...pitäsi tehdä... asioita, nukkuma-ajat miten ja milloin sattuu, jatkuva ineternetin selailu ja -pelit, aterioinnit mitä sattuu-milloin sattuu jn. jne.) on poistettava ja tietoisesti organisoitava päivärytmi.
Kaikista tärkein, perheen jatkuva tuki ilman patistusta.
Tuo ei edes maksa mitään mutta on jo iso apu.
Tietenkin asiantuntijat osaacat neuvoa paljon enemmän, mutta tuossa nyt muutama vihje näin maalaisjärjellä.
Tämä on niin uusi juttu, että en tiedä koko häiriöstä (vielä) paljoakaan, muuta kuin mitä poikaystäväni on minulle kertonut. Enkä muuta kuin hänen kantansa asioihin. Kuulostaa vaan aika huolestuttavalta, jos ajatus ei pysy tenttikirjoissa, vaan ravaa sinne tänne kaiken aikaa: pelailemaan, elokuvaa katsomaan jne. Hänen on vaikea asettua minnekään pitkäksi aikaa, etenkään oppikirjoja lukemaan.
Lääkityksistä en tiedä mitään, oli ihan omaa arvailuani, että varmaan olisi jotain tehokkaampaakin lääkitystä tarjolla. Peruskoulu hänellä on mennyt kai ihan kohtuullisesti, kun on jatko-opintoihinkin päässyt, mutta hänen alalleen kai pääseekin kohtalaisen helposti, ja toisaalta hän on kyllä ihan terävä älyltään.
Millaisia adhd-ihmiset ovat aikuisina, aviopuolisoina ja vanhempina? Uskallanko edes kuvitella yhteistä elämää? Olisi kiva, jos joku kertoisi kokemuksiaan.
Satunnainen viinan käyttö jossain juhlissa ei mua niinkään huoleta, sitähän tekee lähes kaikki, mutta se on musta huolestuttavampaa,jos hän ei osaa kontrolloida silloin käytöstään. Väkivallasta ei ollut kyse, vaan nk. överiksi menneestä juhlimisesta. Tosin en ole varma, kuinka luotettava tuon kaverin kertomuskaan oli, joka siitä kertoi.
Yritän ottaa asiat hänen kanssaan puheeksi, jos hän suostuisi kuuntelemaan minua.
Kysäisepä tuo "millaisia ovat ihmisinä.." -kysymys S24- keskustelun terveys - neurol.sairaudet -ADHD-osiossa, siellä on "miehet taistelivat, kansa kertoo"-tyyppistä faktaa tarjolla. Markku Mutasen muistelmateos "Ylivilkas lapsi, lennokas aikuinen" on aika liikuttava ja välillä surkuhupaisa tarina, jolla on onnellinen loppu kuitenkin. Laitan toisenkin kirjavinkin heti kun ehdin.
Viime syksynä tuli doku, oliko kanadalainen - ADHD äidiltä pojalle -
Muistelen jotenkin noin, mutta eipä enää Areenalla pyöri?
Siinä kuvattiin kahden n. 20v nuoren miehen elämää. Tuotiin myös ilmi ongelman periytyvyys.
Toinen pojista selvisi paremmin (hänellä oli myös naisystävä), toista vei enemmän päihteet.
Toki noin saattaa mennä täysin terveiden kohdallakin.
Toisaalta omia yksilöitä on tuosta ongelmastakin kärsivät. Ei kukaan voi sinulle sanoa, millainen tämä kaveri on puolisona - se pitää sinun itse kokea.
Kiitos vinkeistä :)
Jaa-a, etteikö patistaa tulisi....?
Poika on julistanut, ettei hakisi vielä opiskelemaan....välivuosi. Ei kuulemma huvita vielä.
Minä olen siihen `varovaisena todennut` että -----" Vai VÄLIVUOSI !!!!!! " :)
Anne Lehtokoski: Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus, oli vielä reilu vuosi sitten saatavana, jos nyt loppu, tilaa kirjaston kautta. 2004 julkaistu.
Koeta saada menemään pojalle omega 3-kalaöljyvalmisteita, myös reilusti vitamiineja ja hivenaineita olisi saatava, ja ravinto terveellistä ja säännöllistä (energiajuomat ja roskaruoka pois, jos suinkin mahdollista).
mutta vain siinä tapauksessa ettei sitä aikaa tuhlata.
Jos jää kotiSuomeen, aivan pakollisesti vähintään yksi oppikurssi on suoritettava, oli toissä tai ei.
Olisikohan poika kiinnostunut menemän ulkomaille toihin?
USAssa lukuisat lasten leirit aina ovat hakemassa kesäapua (ohjaajia , 18 v. vanhempia - treenaavat paikan päällä, ohjaavat tarvittavien papereiden hankkimisessa jne jne)
Entäs puutarhatoihin Austraaliaan? Tai kibbutsille Israeliin? Tai risteilylaivoille tsuppariksi (maksavat suht hyvin)
Nuo kaikki ovat ammattitaidottomille nuorille todella avartavia kokemuksia .
Googeloimalla loytää vaikka mitä kun vain malttaa hakea.
Tuon hyvin käytetyn välivuoden aikana poika aivan varmasti tulee huomaamaan että ei se yliopisto taida sittenkään olla niin paha idea :). Vielä jos itse kustantaa kaiken ylimääräisen omista tuloistaan, se on ihmeellinen motijoija saada koulutus loppuun ennätysajassa.
Esittämäsi välivuosi olisi siis varsinainen aktiivivuosi.
Ei taida riittää mielenkiinto ja rohkeus ulkomaille...sekä kielitaito?
Valkolakki tuli rimaa hipoen. Miksei jos kaverit lähtisi reissuun mukaan.
Täytyy nyt nuokin mahdollisuudet esittää.
Yliopiston portit taitavat kiinni pysyä ja kynnys sinne muutoinkin liian korkealla.
Olen ymmärtänyt ja nähnyt, että tuon mahdollisen ongelman myötä itsetunto ei oikein kukoista,
koska keskittymisvaikeuksien myötä tietty asioiden oppiminen ja osaaminen jää puutteelliseksi.
Näin siis tunnetta osaamattomuudesta...ja todellakin akateemiset piirit tuntuvat etäisiltä.
On siis itsellänikin kovasti tunne; vähempikin riittäisi. Kunhan johonkin kunnialliseen kouluttautuisi ja itsensä kykenisi elättämään.
Ja taloudellisuus - aivan niin - se tiedetään, kuinka rahaa tuhlataan. Ei juurikaan muuta...
Aktiviteettia riittää kyllä viihteellisiin viikonloppuihin.
Edellinen kuvaus pätee varmaan niin moneen tuon ikäiseen nuoreen.
Mikä sitten todella on taustalla, ei kai välttämättä ADD.
Ja mistä se motijoija .. Ryhdytään rupeamaan-meininki.
Katsotaan nyt löytyykö sitä ja tapahtuuko vielä kypsymistä.
Mutta sinulla on selkeästi avara ja positiivinen näkemys asioihin :)
Täysin mykät ihmiset operoivat loistavasti ympäri maailman. Eikä ketää nykyaikana ole vielä syoty elävältä (lähes missään)
Kielitaidon puute EI ole minkään valtakunnan este hakea hanttihommiin minne tahaansa! Tai sitten tekemään vapaaehtoistyotä. Jokaikinen suomalainen, säätyyn, sukupuoleen (heimoon :)) lahkoon katsomatta osaa tarpeeksi englantia tullakseen toimeen hanttihommissa. Juuri kielenoppimista vartenhan nuo alipalkatut tyot maksavat itse itsensä. Sen sijaan että menisi super kalliille kielikurssille.
Juuri tuo - huomata pärjäävänsä omillaan- valtavasti kohottaa itsetuntoa! Oli AD tai ei. Tottakai suurin osa nuorista jatkaisi hopealautaselta syontiä kun sitä jatkuvasti purnausten kanssa tyrkytetään. Mikäli vanhemmat tyrehdyttäisivät ilmaisen rahatulvan lapsilleen, sekin jo auttaisi motivoimaan oma-alotteisuutta.
Ehkä tämä lisäisi motivointia: tarjota tiettyä summaa vapaasti käyttoon ( esim 500 euroa ) VASTA välittomästi sen jälkeen kun homma ulkomaillta tai kotimaasta on lyoty lukkoon, menolippu taskussa (vaikka isapapan onkin se maksettava) ja päivämäärät lukitut. Jos homma on vain kesäksi, niin sitten jo tässä vaiheessa syksyllä aloittava kurssi on myos lyotävä lukkoon. Hakupaperit vetämään joka puolelle: ammattikouluihin, avoimiin yliopistoihin, tyopaikkaharjotteluihin jne jne jne. Ennenkuin tuo on liian myohäistä.
Joitakin nuoria on otettava kädestä kiinni ja vain talutettava alkuun. Kyllä he sitten jatkavat eteenpäin kun ensin pääsevät vauhtiin.
Nuorena saatu kokemus muista kulttuureista on niin avartava kokemus että se pitäisi tehdä pakolliseksi jokaiselle suomalaiselle.
Kaikista pahinta ja vaarallisinta kaikille, nuorelle itselle eniten, on jouten olo. Se ei tuo muuta kuin vaikeuksia ja harmia.
"Laiskuus on kaiken pahan alku ja juuri"
Todellakin siis nuo kolme viimeisintä kappalettasi: Niissä on totuus!
Eli todellakin uskon, että jotkut on vain talutettava (=patistettava:)) elämän alkuun.
Muiden kulttuurien näkeminen jossain kaukana - täysin omillaan - olisi todella kasvattava kokemus.
Ja joutilaana kotiin jääminen - se pahin mökkeytymiseen ja syrjäytymiseen johtava asia.
Täytyy nyt hopelusikka nakata romukoppaan ja ottakoon yhteyttä (kaverinsa kanssa) vaikka kibbutsille.
Tai siis minäkö sen joutuisin tekemään. Ja sinnekkö rättipääpommittajien keskelle ?!
Taisi olla muitakin vaihtoehtoja.
Hakuajat on tiedossa ja niistä pidetään, pidän, kiinni.
Tuo 500 euron houkutus-painostus efekti voisi olla poikaa...pojalle.
Herran jestas sentään?! Näinkö nyt jouduin itse posmituksesi kohteeksi :)
Yritän ottaa asian kasvatuksellisesti ja välitän posmituksen pojalle.
Edelleenkin olen täysin vakuuttunut, että sinun tulisi olla (ellet olekin) luokanopettaja.
Karttakeppi olisi miltei konkreettisesti, siis vähintään kuvainnollisesti, kädessäsi koko ajan.
Ja lapsille tulisi arvomaailma oikeaksi ja selväksi =)
Annathan meidän tietää minne poikasi on päättänyt suunnistaa.
Noita ehdottamiani maalaisjäjellä tuumailtuja ideoita voi käyttää kuka tahaansa. Ne ovat toimineet täällä päässä joten eivät ne niin kovin huonoja loppujen lopuksi ole olleet.
Poikaan menevät eurot (lentolippujen osto, ylimääräinen innostusraha) - ajattele sitä pitkän tähtäimen investointina teille kummallekin. Tuon rahan sinä joutuisit kuitenkin syottämään pojallesi tiputtamalla jos hän jäisi kotisi nurkkiin vuodeksi. Tuskinpa edes riittäisikään!
Ei, en ole karttakeppiä heiluttava luokanopettaja 40-luvulta. Vain yksinkertaisesti järkeä käyttävä , lapsiaan omalla parhaalla mahdollisella tavalla ohjaava nykyaikainen vanhempi.
Joten hyvää yhteistyotä teille molemmille!
Karttakepin heiluttamisella viittasin ihan positiiviseen tyyliin...kuten näissä aiemmissa keskusteluissa
on ilmi käynyt. En siis ollenkaan tarkoittanut kalkkiskäyttäytymistä.
Siis tämä nykynuoriso ja -vanhemmisto näyttäisi tarvivan hetkittäin ripittämistä oikeiden arvojen löytämiseksi.
Tuo ensimmäinen lauseesi..että antaisin väliaikapalautetta?
Yritetään nyt pojan kanssa pärjäillä.
Hyvää yhteistyötä myös teille; Sinä kanssa `karttakeppisi` :)
Maailma kaipaa pelastuakseen toisinaan positiivista piiskaa, eikös
Poika (>180cm) hermostui aivan suunnattomasti, kun heitin teoreettisen vision ulkomaille menosta. Siinä ettei päälle käynyt.
Näkee että haluaisi olla kuin pieni lapsi vailla mitään vastuuta, asioiden organisointi
on suunnattoman vaikeaa. Pienikin tehtävä esim. kotona jää aina kesken, keskittyminen ja pitkäjänteisyys ei riitä loppuun saakka.
Huiomenna alkaa yhteishaku ammatillisiin....jäänee minun tehtäväksi suorittaa sekin hänen puolestaan (jopa opiskelupaikkojen valinta!..ei hän piittaa mitään)
Eli ei minun tarvinnut esittää 500e: n extraa...se ei olisi mitään auttanut.
Raha ei hänelle merkkaa mitään. Ei ainakaan säästäminen. Säästämisellä petataan tulevaisuutta,
mutta hän elää juuri tässä hetkessä. Se riittää, jos rahaa on viikonloppukaljoitteluun kavereiden kanssa.
Viikonloppua pitemmälle ei asioita ajatella.
Eli ehkä et ole tavannut (ainakaan omien lastesi kautta) lapsia/nuoria, jotka ovat todella
vaarassa syrjäytyä. Kyllähän nuori, joka lähtee kibbutsille on oikeastaan todella rohkea seikkailija
eikä elämästä selviäminen tuota sellaiselle mitään ongelmia.
Täytyy nyt vielä toivoa, että ikävuodet toisivat jonkinlaista kypsymistä.
Tässä olisi viisasten karttakepille todella käyttöä...
Keskustelemaan vaan sen pojan kanssa näistä asioista, kerro että olet huolissaan ja välität hänestä. Kerro epäilyksistäsi, myös siitä, mitä olet kuullut hänen alkoholinkäytöstään. Sano, että et ole varma, voitko jatkaa seurustelua, jos asiat eivät tule kuntoon. Parempi vaikka nyt tulis pahaa mieltä, jos sillä asiat selviää. Jos hän on tosiaan älykäs, niin kyllä hän miettimistauon jälkeen ymmärtää!
Ehkä kannattaakin pistää vähän jäitä hattuun ja olla ystäviä vaan, kunnes asiat selviää.
Ei pelota enää kun otat asioista selvää ja paikkaat tietämättömyytesi ja ennakkoluulosi tiedolla. Sen jälkeen sun on helpompaa jutella sen pojankin kanssa asiasta ilman että kumpaakaan pelottaa puhua aiheesta.
ADHD Liittokin on olemassa. http://www.adhd-liitto.fi/kysymys.htm
Tervemenoa tiedon tielle :)
Hei sinulle ap!
Voisin kertoa oman tarinani ADHD-miehen kanssa (toin hänellä ei ole virallista diagnsoosia, mutta oireet ovat vahvat ja hänen pojallaan ja veljelläänkin tuo dg. on).
Olemme seurustelleet reilut 3,5 vuotta, minä nyt 37 ja hän 38. Hän on käynyt koulunsa loppuun, mikä ADHD-henkilöillä on aika harvinaista, etenkin jos lääkitystä ei ole. Hänellä on siis ammatti. Koko seurustelun ajan hän on ollut suurimman osan ajasta työttömänä. Lyhyitä työsuhteita siellä täällä. Haluja töihin olisi, mutta keskittyminen ei riitä työnhakuun eikä pitkäjänteiseen toimintaan. Minä siis olen kantanut päävastuun taloudenllisesta selitytymisestä. Yhteistä omaisuutta meillä ei ole koko aikana ollut (ja sitä suosittelen ehdottomasti!!). Mies maksaa laskut aina viikkoja myöhässä, usein vasta kun perintätoimisto perii. Hän ei yksinkertaisesti muista laskuja, ne ovat hujan hajan hänen huoneessaan avaamattomina. Välillä olen yrittänyt pitää järjestystä yllä, mutta omakaan jaksaminen ei vaan aina riitä.
Koko seurustelusuhteen ajan hän on kuitenkin avopuolisona ollut aivan ihana, hellä huomaavainen ja rakastava. ADHD:n yksi liitännäisoire on masennus ja se on miehelläni ollut nyt syksystä asti. Apua mies ei ole halunnut, on vain uppoutunut erääseen nettipeliin. Pikkuhiljaa tilanne on mennyt huonommaksi. Suhde on kuitenkin ollut ihan kunnossa, ja suunnitelmia meillä oli vielä keväällä (naimisisiin meno, auton vaihto jne).
Parissa viikossa mies kuitenkin yhtäkkiä muuttui täysin! Hänestä tuli etäinen, vetäytyvä, itsekäs, oman itsensä vastakohta siis. Hän saattoi lähteä viikoiksi eri puolelle Suomea, asua kavereidensa nurkissa tai äitinsä luona. VIhdoin eilen sain tietää että hän on tavannut netin kautta uuden naisen ja on hänenkin luonaan retkillään majaillut.
Kaikki muuttui siis silmänräpäyksessä ja suhde on nyt hajonnut. Itse asun vielä yhteisessä kodissamme (tai siis minun omistamani, mutta kuitenkin), mies on tälläkin hetkellä jossain päin Suomea. Kaiken lisäksi olen raskaana, asia jota miehenikin vielä syksyllä kovasti toivoi. Miehellä on siis lapsi edellisestä suhteesta, ja hän on ollut pojalle todella hyvä isä, vaikka elatusmaksuista ei olekaan pystynyt huolehtimaan.
Tuo impuliivisuus on tosi hankala oire, parisuhde kun vaatii sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Rakastan miestäni edelleen järjettömästi, mutta ymmärrän että paluuta ei enää ole. Hän ei välitä yhtään tulevasta lapsestaan, ja silloin loppusyksyllä parin viikon sisällä viskasi koko suhteemme menemään.
Itse siis sanoisin sulle, että mieti vielä. Jos mies on suostuvainen lääkitykseen ja muihin tukitoimiin, tilanteenne voi olla paljon valoisampi kuin meillä. Haluan vielä painottaa sitä, että parisuhteena tämä suhde on ollut koko elämänhistoriani paras, mies on ollut aivan unelmapuoliso (poislukien tietty taloudelliset jutut). Siksi olenkin jaksanut häntä tukea ja kannustaa, ja sitä hän on arvostanutkin. Keskittymiskyky ei vain riitä pitkiin suhteisiin. Hänen pisin suhde on kestänyt 4v ja meilläkin tuo aikaraja on tulossa vastaan.
No huh huh, kokemuksesi kuulostaa aika rankalta! Olet kuitenkin järkevän tuntuinen ihminen, joten etköhän kömmi tostakin selville vesille. Toivottavasti mieskin saa selvyyden elämänsä suuntaan.
Hei! Ajattelin päivittää tätä ketjua, koska asiat on nyt hieman muuttuneet, tai itse asiassa ihan täysin. Välit poikaystävääni katkesivat, ei tämän adhd:n takia ainkaan suorastaan, vaan ihan muuten totesimme, että haluamme suhteelta aivan eri asioita. En tiedä, mikä on hänen tilanteensa nyt, tapaamme satunnaisesti mutta emme ole ylimpiä ystäviä, sen tiedän, että hänellä on opiskelu ihan hallinnassa ja esim. kesä suunniteltuna, sekä uusi tyttöystäväkin jo kuvioissa. (Ehkä liian pian?) Itse olen sinkku, enkä tällä hetkellä muuta haluakaan, koska en toista kertaa halua ajautua vaikeaan suhteeseen. Ehkä vähän pelkäänkin tällä hetkellä tutustus uusiin ihmisiin. Np, sen toi juttu nyt ainakin opetti, että ei ryntää enää suin päin suhteeseen ihanalta tuntuvan ihmisen kanssa, ja toisaalta, että täydellisyyttä on turha etsiäkään, ja että ongelmista voi selviytyä voittajana.