Vaikka olen kolkyt ja risat, en ymmärrä elämästä yhtään mitään. Olen perheellinen nainen ja vaihdoin työpaikkaa, elämä on tähän asti mennyt normaalia rataa hyvinvoivana arkea eläen, rakastan miestäni ja lastani ja olen koko pitkän liittomme aikana elänyt elämääni moraalisesti oikein.
...Mutta vuosi sitten vaihdoin työpaikkaa ja kuin puun takaa huomasin eräänä iltana tuntevani ihastumista uutta kollegaani kohtaan. Siitä hetkestä on jo vuosi aikaa ja nyt tilani on rakkauden ja epätoivon välimaastossa. Yhteinen työpaikka säilyi 6 kk ajan ja sen jälkeen olemme "hyvän päivän tuttuina" ja frendeinä olleet tekemisissä aina epäsäännöllisin väliajoin.
Ei mene aamua eikä iltaa etten ajattelisi häntä, kaikkea hänessä. Olen rakastunut häneen ja koen tämän sietämättömäksi. Millä saan tunteen helvettiin itsestäni, toivon että saisin aivotärähdyksen enkä herätessäni enää muistaisi häntä, toivon että saisin entisen elämäni takaisin!! Kun olen häntä tavannut "frendinä" työnmerkeissä (hän on käynyt vielä työpaikalla välillä) puheeni takkuaa, paperit tippuu käsistä, änkytän, punastun, olen aivan kuin pahin mahdollinen hörhö!! Vihaan itseäni ja typeryyttäni! Kun hän puhuu minulle, en kuule mitään, sillä olen täysin hukkunut hänen silmiinsä. Yritän kaikkeni että peittelisin syntisen tilani, perheellinen kun olen.
En voi sitä käsittää miksi minun piti tavata hänet? En voi koskaan antaa hänelle mitään, eikä hän minulle. Miksi elämä heittää tällaisia ihmisiä elämäämme, mikä merkitys sillä on? En voi unohtaa häntä, hänen ääntään, nauruaan, silmiään, käsiään, hänen elämäänsä, elämän tyyliään, ajattelutapaansa, en mitään hänessä!
En halua loukata miestäni enkä ole koskaan häntä pettänyt. En ole fyysisesti koskenut tähän mieheen, en ole käynyt hänen kanssaan treffeillä tai viettänyt hänen kanssaan aikaa kaksin. Olen kirjoitellut kuulumisia hänen kanssaan ja olen huomioinut häntä pienillä lahjoilla juhlapyhinä, mutta mitään rikosta ei ole tapahtunut, mutta päässäni on sitäkin enemmän. Minun haaveeni on saada olla tämän miehen kanssa edes 2 tuntia täysin kaksin ja vain kuunnella hänen juttelevan, se riittäisi minulle. En usko että hän tuntee minua kohtaan samoin, mutta taatusti vaistoaa tilani ja on varmasti imarreltu. Olen huomannut että tässä vuoden aikana hän on vapautuneempi kanssani ja soittelee aina välillä, aivan kuin haluaisi pitää olemassa oloani yllä elämässään, mutta kuitenkaan hän ei koskaan ehdota mitään.
Kai tämä tarina joskus päättyy, mutta en vain käsitä miksi tämän piti tulla elämääni? Miksi rakastuin? Olen kymmeniä kertoja tavannut miehiä työpaikalla, opiskelupaikassa tai missä tahansa enkä koskaan liittoni aikana ole tuntenut ketään muuta kohtaan yhtään mitään paitsi miestäni kohtaan, eikä meillä mennyt mitenkään huonosti liitossa, ei mene vieläkään sillä mitään peruuttamatonta ei ole fyysisesti tapahtunut. Mutta menetin sydämeni tälle miehelle, enkä tajua miksi näin tapahtui ja olen aivan yksin tämän asian kanssa, ei ole ketään kenelle kertoa, en voi kertoa kenellekään tästä koskaan!!!!
...Mutta vuosi sitten vaihdoin työpaikkaa ja kuin puun takaa huomasin eräänä iltana tuntevani ihastumista uutta kollegaani kohtaan. Siitä hetkestä on jo vuosi aikaa ja nyt tilani on rakkauden ja epätoivon välimaastossa. Yhteinen työpaikka säilyi 6 kk ajan ja sen jälkeen olemme "hyvän päivän tuttuina" ja frendeinä olleet tekemisissä aina epäsäännöllisin väliajoin.
Ei mene aamua eikä iltaa etten ajattelisi häntä, kaikkea hänessä. Olen rakastunut häneen ja koen tämän sietämättömäksi. Millä saan tunteen helvettiin itsestäni, toivon että saisin aivotärähdyksen enkä herätessäni enää muistaisi häntä, toivon että saisin entisen elämäni takaisin!! Kun olen häntä tavannut "frendinä" työnmerkeissä (hän on käynyt vielä työpaikalla välillä) puheeni takkuaa, paperit tippuu käsistä, änkytän, punastun, olen aivan kuin pahin mahdollinen hörhö!! Vihaan itseäni ja typeryyttäni! Kun hän puhuu minulle, en kuule mitään, sillä olen täysin hukkunut hänen silmiinsä. Yritän kaikkeni että peittelisin syntisen tilani, perheellinen kun olen.
En voi sitä käsittää miksi minun piti tavata hänet? En voi koskaan antaa hänelle mitään, eikä hän minulle. Miksi elämä heittää tällaisia ihmisiä elämäämme, mikä merkitys sillä on? En voi unohtaa häntä, hänen ääntään, nauruaan, silmiään, käsiään, hänen elämäänsä, elämän tyyliään, ajattelutapaansa, en mitään hänessä!
En halua loukata miestäni enkä ole koskaan häntä pettänyt. En ole fyysisesti koskenut tähän mieheen, en ole käynyt hänen kanssaan treffeillä tai viettänyt hänen kanssaan aikaa kaksin. Olen kirjoitellut kuulumisia hänen kanssaan ja olen huomioinut häntä pienillä lahjoilla juhlapyhinä, mutta mitään rikosta ei ole tapahtunut, mutta päässäni on sitäkin enemmän. Minun haaveeni on saada olla tämän miehen kanssa edes 2 tuntia täysin kaksin ja vain kuunnella hänen juttelevan, se riittäisi minulle. En usko että hän tuntee minua kohtaan samoin, mutta taatusti vaistoaa tilani ja on varmasti imarreltu. Olen huomannut että tässä vuoden aikana hän on vapautuneempi kanssani ja soittelee aina välillä, aivan kuin haluaisi pitää olemassa oloani yllä elämässään, mutta kuitenkaan hän ei koskaan ehdota mitään.
Kai tämä tarina joskus päättyy, mutta en vain käsitä miksi tämän piti tulla elämääni? Miksi rakastuin? Olen kymmeniä kertoja tavannut miehiä työpaikalla, opiskelupaikassa tai missä tahansa enkä koskaan liittoni aikana ole tuntenut ketään muuta kohtaan yhtään mitään paitsi miestäni kohtaan, eikä meillä mennyt mitenkään huonosti liitossa, ei mene vieläkään sillä mitään peruuttamatonta ei ole fyysisesti tapahtunut. Mutta menetin sydämeni tälle miehelle, enkä tajua miksi näin tapahtui ja olen aivan yksin tämän asian kanssa, ei ole ketään kenelle kertoa, en voi kertoa kenellekään tästä koskaan!!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Toivottavasti miehesi ajattelee toisesta naisesta samoin.
koettelemuksia, joissa ihmisen moraali ja sisäinen ryhti punnitaan. Kun joutuu viettelemysten valtaan, silloin selviää, miten paljon arvostaa miestään, lastaan, omaa turvallista elämäänsä ja koko eettistä viitekehystään. Jotkut miehet ovat niin taitavia viettelijöitä, ettei nainen edes huomaa tulleensa vietellyksi, kunnes on silmittömän rakastunut.
Vaarallinen viettelijä iskee? Lieköhän tuo nyt ihan noinkaan, eivät ihmiset oikeasti taida juuri laskelmoida tällaisia asioita.
Tätä kirjoittavalle viettelijättärelle tuli puun takaa erään miehen onnellinen perhe-elämä.
Ei niin että tässä nyt jotain sen kummempaa olis, mutta silti...
Kevytmielisissä ihmisissä on vaaransa...
Mutta voiko vaarallinen viettelijä olla kevytmielinen? Voiko kevytmielisyys olla viettelevää?
Tuo on henkistä pettämistä. Joka todennäköisesti johtaa fyysiseen pettämiseen jossain vaiheessa.
Eroa puolisostasi koska puhut ihastumisesta ja rakkaudesta.
Tuskin haluaisit olla puolisosi kanssa yhdessä jos tietäisit että hänellä on vartaavia tunteita jotain muuta kuin sinua kohtaan.
Tuli tyuosta jotain tai ei , parempi erota koska et voi enään tuntea vastaavia tunteita puolisoasi kohtaan.
Se asia ei tule koskaan muuttumaan.
Pahin loukkaus puolisoasi kohtaan on se että jatkat hänen kanssaan olemista.
"Se asia ei tule koskaan muuttumaan."
Näitä tällaisia lauseita ei pitäisi osoittaa minkäänlaisena totuutena täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan.
Tiedän täysin miltä ap:stä tuntuu, sillä tarina voisi olla omani! Olen myös syvästi ihastunut, ehkä jopa rakastunut mieheen työpaikaltani, vaikka olen onnellisessa liitossa ja kotona on periaatteessa kaikki hyvin. Tämä mies vain vei jalat altani, eikä elämä ole hänen tapaamisensa jälkeen tuntunut samalta. Meilläkään mitään katseita kummempaa ei ole tapahtunut, mutta kiinnostus vaikuttaisi olevan molemminpuolista. Mitään ei kuitenkaan voi välillämme koskaan tapahtua, vaikka olisimme vapaitakin, asetelma töissä olisi liian hankala.
Välillä päätän että unohdan koko miehen, enkä ajattele häntä enää, mutta sitten taas jotain tapahtuu, vaikka vain yksi kuumempi katse, joka saa maailmani keikkumaan ja tunteet taas palamaan. En aio viedä asiaa yhtään pidemmälle, sillä arvostan miestäni ja oikeaa elämääni enemmän kuin lyhyttä huumaa, mutta kyllä tätä jo henkiseksi pettämiseksi voisi kutsua.
Siitä olen kuitenkin eri mieltä että henkinen pettäminen johtaisi aina fyysiseen pettämiseen, sillä raja-aita siinä välissä on ainakin minulla todella korkea. Kaikkihan joskus toisista ihmisistä haaveilevat, se on luonnollista. Luultavasti myös minun mieheni on joskus ihastunut johonkin toiseen, mutta teot ratkaisevat.
Ap heitti kyllä hyvän kysymyksen, että miksiköhän näitä ihmisiä eteemme laitetaan, jos tarkoitus on vain kovettaa sydän ja kävellä pois? Pala sydäntäni tulee jäämään aina tämän miehen taskuun, mutta ei elämä tähän kaadu tai edes avioliitto lopu. Ehkä lopulta koen oppineeni jotain tästä, tai sitten en...
Elämä on täynnä koittelemuksia. Täytyy vain tehdä se, minkä omatunto sanoo oikeaksi - kuuntele itseäsi. Ihastus ja halu toiseen ovat asioita, jotka väistyvät ajan myötä. Perhe pysyy. Tässä puhuu sinkkunainen, joka on tehnyt valinnan, että ei sekaannu ukkomieheen.. vaikka ihastus on syvää ja molemminpuolista. Maailma on täynnä onnettomia perheitä ja avioeroja. Haluan pysyä erossa sellaisesta.
Jokainen meistä kaipaa elämäänsä rakkautta, romantiikkaa ja seikkailuakin. Arki kun on usein karua.