Suunto T6d

Eli tuollaisesta laitteesta olen kiinnostunut. Ei nyt pakko tietenkään olla d malli, kun ei siinä käytännössä käsittääkseni ole juurikaan eroa vanhempaan c:hen. Aikaisemmin olen käyttänyt Polarin mittaria ja ihan siis uteliaisuudesta ajattelin että seuraava mittari saisi olla muun merkkinen. Ei toki polaria vastaan ole mitään ihan hyvin on toiminut jne.

Mutta siis kysymyksenä on että kun suunnolla on kolme riviä näytössä ja käytössä vain 2 harjoitusnäyttöä. Polarissa näitä on näyttötiloja on paljon enemmän ehkä omassani 4 tai 5. Ja suunnossa näiden kahden harjoitusnäytön lisäksi on käytettävissä se normaali ajannäyttötila, niin pystyykö myös sitä käyttämään harjoituksen aikana ilman että harjoituksen tallennus siitä kärsii? (ettei siis tarvitse tauottaa tallennusta että pääsee katsomaan kelloa kun muullekin informaatiolle olisi käyttöä harjoitustilassa...) Tai pystyykö harjoitustilassa selaamaan muita tietoja kuin mitkä on sinne asetuksissa asettanut näkyviin? Yritin lukea netissä olevaa suunnon ohjekirjaa mutta ei oikein auennut enkä ole missään päässyt räpeltämään ja kokeilemaan suunnon laitteita.

Kiitos vastauksistanne :)
1336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Osta mieluummin Garmin Forerunner, et tule katumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


polarista suuntoon? kirjoitti:

Eli tuollaisesta laitteesta olen kiinnostunut. Ei nyt pakko tietenkään olla d malli, kun ei siinä käytännössä käsittääkseni ole juurikaan eroa vanhempaan c:hen. Aikaisemmin olen käyttänyt Polarin mittaria ja ihan siis uteliaisuudesta ajattelin että seuraava mittari saisi olla muun merkkinen. Ei toki polaria vastaan ole mitään ihan hyvin on toiminut jne.

Mutta siis kysymyksenä on että kun suunnolla on kolme riviä näytössä ja käytössä vain 2 harjoitusnäyttöä. Polarissa näitä on näyttötiloja on paljon enemmän ehkä omassani 4 tai 5. Ja suunnossa näiden kahden harjoitusnäytön lisäksi on käytettävissä se normaali ajannäyttötila, niin pystyykö myös sitä käyttämään harjoituksen aikana ilman että harjoituksen tallennus siitä kärsii? (ettei siis tarvitse tauottaa tallennusta että pääsee katsomaan kelloa kun muullekin informaatiolle olisi käyttöä harjoitustilassa...) Tai pystyykö harjoitustilassa selaamaan muita tietoja kuin mitkä on sinne asetuksissa asettanut näkyviin? Yritin lukea netissä olevaa suunnon ohjekirjaa mutta ei oikein auennut enkä ole missään päässyt räpeltämään ja kokeilemaan suunnon laitteita.

Kiitos vastauksistanne :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu