Siitä on nyt reilu kaksi vuotta kun tämä tapahtui. Exä ilmoitti ettei tunne enää rakkautta mua kohtaan ja voi pahoin. Se oli silloin jotain sellaista mitä minä tai kukaan osasi odottaa. Arki oli ok ja yksi alle kouluikäinen lapsi. Muuta ei sitten toki ollutkaan ja hän väsyi ensin. Sekiselämää ei ollut lainkaan saati muutakaan parisuhteeseen kuuluvaa läheisyyttä. Oltiin kuin hyviä kämppiksiä, jotka hoiti arkea eteenpäin. Mä olin siihen kai jotenkin silloin tottunut tai turtunut. En ymmärtänyt ottaa asiaa puheeksi ajoissa. Oli pakko päästää toinen pois yhteisestä asunnosta.
Olin alkuun aika huonolla mallilla. Välillä tuntuu, että ei selviä sitten millään. Tunne oli ihan karmea ja mustasukkaisuus ym karmeat tunteet velloi päässä koko ajan. Puhuttiin exän kanssa asiat aika lailla halki, ennen kuin hän löysi uuden asunnon. Onneksi tajusin hakea apua ja pikku hiljaa tunnekuohut tasaantui mutta kauan siihen menee. Auksi en voinut käsittää miten vähän toiseen ero voi sattua mutta näin jälkeenpäin käsitin että paha olo oli ollut exällä jo suhteen aikana ja nyt päällimäisenä jopa helpotus kun pääsi "musta" eroon. Nämäkin oli vaikeita asioita käsittää ja käsitellä silloin.
Nyt tässä on tosiaan elämää eletty sinkkuna pari vuotta ja elämä on aika neutraalia nyttemmin. Lapsi on reipas koululainen ja mulla ollut alusta asti joka toinen viikko. Lapsen asioista ollaan aina sovittu kiitettävästi. Uusia suhteitakin on mulla ja varmaan hänelläkin ollut uuden matkan varrella mutta ei sellaista vakavaa. Mulla suhteet on ollut lähinnä läheisyyden kaipuuta ja seksielämän piristäjiä. Exä vakuutti eron aikoihin, että ei tule ketään enää ottamaan vaan haluaa elää elämänsä ilman vakituista suhdetta. No... en usko mutta kai se on joillekin jopa luontevaa. Mulla on joskus niin ikävä niitä yhdessä tekemisen riemuja. Paljon touhataan lapsen kanssa täällä kahestaan kaikkea yhdessä mutta jotenkin se ei anna samaa tunnetta kun on toinen aikuinen jakamassa hetkeä... Näin vain koen.
Itselle on tullut viime aikoina kummia tuntemuksia. Yksinäinen olo... En ole oikeastaan tuntenut itseäni yksinäiseksi sen jälkeen kun aloin miettiä tuntemuksia katasrofin jälkeen :) Lisäksi olen tuumannut, olenko päässyt exästä kunnolla yli. Tuumailen yhä häntä melko usein ja tilannetta "vaikeuttaa" myös se että nähdään lapsen takia useasti viikon aikana. Ja senkin kyllä myönnän, että ei hän varmaan olut mulle se sopivin nainen mutta hyvä tyyppi kummiski ja arvosta exää ihmisenä paljon... ja tiedän että hänkin mua.
Jotain treffijuttujakin olen koittanut. Ne menee ihan hyvin tiettyyn pisteeseen ja sitten kun vastapuoli alkaa suunnittelemaan suurempia juttuja niin mä vedän jarruvarjonnarusta:) Mä olen miettinyt, että joko ne ei ole ollut sitä suurta juttua mitä kaipaan tai sitten en vain ole päässyt entisestä täysin yli. Tai siis tiedän että en ole... mutta odotan kai sitä tapausta, joka vie jalat alta ja loputkin rippeet vanhasta unohtuu.
Sitten niille miehille ja naisille, jotka kärvistelee ehkä nyt just siinä samassa missä minä kaksi vuotta sitten. Tuskallisen pitkään siinä näköjään menee mutta kyllä siitä hengissä selviää, vaiks helvetin koville siinä välillä joutuu...
Olin alkuun aika huonolla mallilla. Välillä tuntuu, että ei selviä sitten millään. Tunne oli ihan karmea ja mustasukkaisuus ym karmeat tunteet velloi päässä koko ajan. Puhuttiin exän kanssa asiat aika lailla halki, ennen kuin hän löysi uuden asunnon. Onneksi tajusin hakea apua ja pikku hiljaa tunnekuohut tasaantui mutta kauan siihen menee. Auksi en voinut käsittää miten vähän toiseen ero voi sattua mutta näin jälkeenpäin käsitin että paha olo oli ollut exällä jo suhteen aikana ja nyt päällimäisenä jopa helpotus kun pääsi "musta" eroon. Nämäkin oli vaikeita asioita käsittää ja käsitellä silloin.
Nyt tässä on tosiaan elämää eletty sinkkuna pari vuotta ja elämä on aika neutraalia nyttemmin. Lapsi on reipas koululainen ja mulla ollut alusta asti joka toinen viikko. Lapsen asioista ollaan aina sovittu kiitettävästi. Uusia suhteitakin on mulla ja varmaan hänelläkin ollut uuden matkan varrella mutta ei sellaista vakavaa. Mulla suhteet on ollut lähinnä läheisyyden kaipuuta ja seksielämän piristäjiä. Exä vakuutti eron aikoihin, että ei tule ketään enää ottamaan vaan haluaa elää elämänsä ilman vakituista suhdetta. No... en usko mutta kai se on joillekin jopa luontevaa. Mulla on joskus niin ikävä niitä yhdessä tekemisen riemuja. Paljon touhataan lapsen kanssa täällä kahestaan kaikkea yhdessä mutta jotenkin se ei anna samaa tunnetta kun on toinen aikuinen jakamassa hetkeä... Näin vain koen.
Itselle on tullut viime aikoina kummia tuntemuksia. Yksinäinen olo... En ole oikeastaan tuntenut itseäni yksinäiseksi sen jälkeen kun aloin miettiä tuntemuksia katasrofin jälkeen :) Lisäksi olen tuumannut, olenko päässyt exästä kunnolla yli. Tuumailen yhä häntä melko usein ja tilannetta "vaikeuttaa" myös se että nähdään lapsen takia useasti viikon aikana. Ja senkin kyllä myönnän, että ei hän varmaan olut mulle se sopivin nainen mutta hyvä tyyppi kummiski ja arvosta exää ihmisenä paljon... ja tiedän että hänkin mua.
Jotain treffijuttujakin olen koittanut. Ne menee ihan hyvin tiettyyn pisteeseen ja sitten kun vastapuoli alkaa suunnittelemaan suurempia juttuja niin mä vedän jarruvarjonnarusta:) Mä olen miettinyt, että joko ne ei ole ollut sitä suurta juttua mitä kaipaan tai sitten en vain ole päässyt entisestä täysin yli. Tai siis tiedän että en ole... mutta odotan kai sitä tapausta, joka vie jalat alta ja loputkin rippeet vanhasta unohtuu.
Sitten niille miehille ja naisille, jotka kärvistelee ehkä nyt just siinä samassa missä minä kaksi vuotta sitten. Tuskallisen pitkään siinä näköjään menee mutta kyllä siitä hengissä selviää, vaiks helvetin koville siinä välillä joutuu...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Fiksuja olet ajatellut ! :)
Jotta vanha suhde ei jää enempää kummittelemaan, kannattaisiko sinun kysyä exältäsi, että olisiko hän kiinnostunut kokeilemaan uudelleen. Jos itse ajattelet häntä paljon.
Kerro juuri se, että perheenä olisi kiva puuhata yhdessä ja että olet ajatellut häntä paljon.
Kun tiedät sen tien kuljetuksi loppuun, on paljon helpompaa päästää se viimeisinkin naru irti ja keskittyä uusiin kuvioihin... jos ex ei ollut kiinnostunut kokeilemaan yhteistä taivalta uudelleen.
Tsemppiä!
Veit sanat suustani...
Toi on just se kysymys mikä mun pitäis esittää, mutta en tiedä miten ja milloin!!! Kai sitä tavallaan pelkää munaavansa ittensä ja menettävänsä osan arvokkuudesta... "pärjään kyllä itekkin" tyylistä :)
Silloin eron alkuvaiheilla kun ensin yritin pelastaa lähinnä perheen, niin huomasin sen turhaksi ja sanoinkin exälle että enää en kysele. Mä päästän sut pois :) Musta vain joskus tuntuu, kun tavataan... naureskellaan tytön tekemisille, jutellaan niitä näitä... on jotenkin lämmin tunnelma, että josko hänkin on samanlainen pököpää kun minäkin, ettei uskalla avata suuta... Ite en ole ottanut yhteyttä muuta kuin tytön asioissa. Eikä kyllä hänkään...
Toisaalta jos suhdetta nyt alkais uudellenlämittämään, meidän kummankin pitäis mennä itteensä ja miettiä miten parisuhdetta hoidetaan. Se voi olla liian pitkä ja vaikee tie... Ainakin vielä.
Joo mä tiedän, että tavallaan olen jäänyt entiseen liikaa kiinni. Ehkä tähän tarvis jonkun ulkopuolisen ravisteluja. Jos ei täältä löydy niin sitten menen terapiaan :)
Ehkä mä odotan sitä toista naista, joka vie jalat alta ja loputkin vanhasta unohtuu. Odottavan aika on vain niin pitkä :)