kun vaimo epäilee kaikenlaista ja syyttä? Joka pikku asiasta aloittaa riidan ja epäluuloisuus on jatkuvaa.
Esim. työpaikasta tehdystä tiedustelustakin on nyt sitten syytökset päällä. Työpaikka olisi toisella paikkakunnalla ja saaristolaivassa. Työt olisivat n. viikko, töitä viikko vapaalla systeemillä ja työviikon aikana majoitus paatilla. Ja nyt sitten syytetään että haluaisin muuttaa sille paikkakunnalle tms.
Mikä neuvoksi?
Esim. työpaikasta tehdystä tiedustelustakin on nyt sitten syytökset päällä. Työpaikka olisi toisella paikkakunnalla ja saaristolaivassa. Työt olisivat n. viikko, töitä viikko vapaalla systeemillä ja työviikon aikana majoitus paatilla. Ja nyt sitten syytetään että haluaisin muuttaa sille paikkakunnalle tms.
Mikä neuvoksi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Että tuollainen vainoaminen ja kuviteleminen voi johtua siitä että hän kuvittelee kaikkea ja haluaa kontrolloida sinia joka suhteessa. Sanot vain että minun työ nyt on tämmöistä ja kysyppa onko hantä joku joskus pettänyt tai miten on kohdeltu lapsena kun kuvittelee ja haluaa riitta joka asiasta. Kysyppä miten hänen vanhempansa on asioita hoitaneet kun on noin epäluuloinen ja sano että parisuhde perustuu toisen luottamukseen mutta jos alkaa epäilemään niin se ei johda mihinkään.
Jatkuva epäluuloisuus ja luuleminen, riidan haastaminen ja jopa tuollainen reaalitodellisuuden kyseenalaistaminen voisi viitata skitsofreniaan tai ainakin jotenkin skitsoon luonteeseen.
Mikäkö neuvoksi? Tosi paha sanoa, mutta eikö järki ja taloudellisuus ratkaise tässä. Jos vaimon epäluuloisuuden vuoksi jäät töitä vaille, niin haloo, ei kannata mennä toisen harhoihin mukaan.
Kaikkein paras todiste hänen aiheettomasta luulevaisuudestaan on, että käyttäydyt niin kuin sinuun luotettaisiin.
Mitä enemmän suljet ja rajoitat elämääsi, sen mustasukkaisemmaksi vaimosi käy. Koska silloin tavallaan todistat itseäsi vastaan, ettei sinuun muka voisi luottaa ja tämän vuoksi sinun on alistuttava hänen kontrolliinsa.
On todellakin hankala tilanne.
Olen esittänyt ihan järkevät ja todelliset perustelut asioihin, hän ei oikeastaan kuuntele ollenkaan, koska sama asia toistuu uudelleen ja uudelleen. Ja yleensä koko tilanne on pahentunut vuosien saatossa. Me nyt ei sentään ihan nuoria olla.
Se tässä vaan risoo, kun ei jaksaisi aina riidellä, kiistellä ja väitellä asioista, joissa ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Minä en ole pettänyt häntä koskaan, enkä tulekaan niin tekemään.
Ensinnäkin, minä en ole sellainen. Toiseksi, olen sellaiseen liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Kolmanneksi minulla ei ole varaa sellaiseen.
Nämä kohdat ovat muotoutuneet vuosien saatossa, kun on seurannut kavereitten ja työkavereitten sekä muitten edesottamuksia.
Yhden asian olen kuitenkin huomannut: siitä jää lähes aina kiinni. Ja olen nähnyt niin moneen kertaan tuon ja sen mitä kaikkea pahaa pettäminen saa aikaan. Enkä minä moista tuskaa ja epätoivoa halua kokea. Kamalaa edes kuvitellakin!
Turhauttavaa on, kun mitä tahansa yrittää tai tekee, niin heti ääni nousee ja syyttely sekä inttäminen alkaa.
Välillä on sitten niin auvoista että. Ihan mukavia ja kivojakon hetkiä on, mutta nyt nuo huonommat hetket ovat päällimmäisinä.
Hyviä neuvoja on nyt tullut. Olen sanonut kyllä suoraankin asioista, kuten tuossa edellä neuvottiinkin, mutta kun sekään ei tunnu auttavan. Enemmän tuntuu siltä että se yllyttäisi vaan.
Olen myös sanonut että " minua harmittaa että olet tuota mieltä ja että minun mielestäni olet väärässä nyt" ja lähtenyt pois tilanteesta. Tuloksena jääkausi.
Siitäkin hän usein maininnut kun me ollaan hänen mielestään niin erilaisia; erilaiset taustat jne. Minun mielestäni se on rikastavaa, kun ei ihan samanlaisia olla. Kysyinkin häneltä että pitäisikö meidän muuttaa sitten Pohjois-Koreaan taikka ryhtyä pohjois-korealaisiksi, kun siellähän pitää olla samaa mieltä asioista. Tuloksena suuttumus ja jääkausi.
Täytyy myöntää että tilanteeni ei ole helppo. Enkä nyt mitään avioeroakaan haluaisi, koska pidän hänestä erittäin paljon.
Mutta nyt on pikku hiljaa tuokin mahdollisuus alkanut nousemaan pintaan.
Onko teillä enää pieniä lapsia?
Onko vaimosi työelämässä?
Kyllähän se pitkältä tuntuu olla aina erossa kokonainen viikko..
Toisaalta, jos sitten toinen viikko olisi kokoajan kotona oloa..
Itse olen vuorotyöläisen vaimo ollut jo kohta kaksikymmentä vuotta ja täytyy kyllä sanoa, että jos nyt voisin valita, en alkaisi samaan..
Kyllä sitä on tuntenut toisinaan olevansa yksinhuoltaja, yksin arjessa lasten kanssa kulkeva, kun mies on suurimman osan lasten valveillaoloajasta ollut töissä ja viikonloppuina kaikki juhlatkin on saanut järjestellä ilman miestä ja lomat viettää lasten kanssa keskenään..
Tuntuu, että se palkkakaan ei ole kuitenkaan sen arvoista.. On ollut aikoja, että oven suussa ollaan vain moikattu toisen mennessä, toisen tullessa..
Mutta pakkohan töitä on tehdä siellä, missä niitä nykyaikana on, joten en kauheasti sinuna välittäisi naisesi mielipiteestä töittesi suhteen, jos kerran muuta vaihtoehtoa ei ole ja se sinulle sopii.
En kyllä itsekkään tykkäisi, jos mies olisi koko viikon yhteenputkeen kokonaan pois kotoa...mutta minkäs sitä sille voisi, jos kerran pakko olisi...
Kokeilkaa, eihän sitä tiedä, vaikka olisi hyväkin järjestely? ;)
Viikon ikävän jälkeen voisi sitten muhia yhdessä koko seuraavan viikon...hmmm...
Niin, toista ihmistä ei voi muuttaa.
Ainoastaan omalla kohdallaan voi tehdä ratkaisuja suuntaan tai toiseen.
Näyttää siltä, että puolisosi on taitava hyppyyttäjä, eli peliä pelataan hänen säännöillään. Hän haluaa olla pääosassa, hyvässä ja pahassa.
Sanoitkin, että mitä hyvänsä tekee, niin vastassa on inttäminen ja syyttely. Ja toisinaan auvoista. Noh, tämä on hänen taktiikkaansa. Näillä auvoisilla hetkillä vaimosi varmistaa, että pysyt hänen "omistuksessaan". Hän tietää tasan tarkkaan, milloin mittasi on niin täysi, että tarvitaan taas auvoa, ettet pakenisi hänen luotaan.
Inttäminen ja syyttely on sitä, että tuntisit syyllisyyttä ja että selityksilläsi luotaisiin tilanne, jossa hän on muka moraalisesti ylempänä ja oikeutetumpi olemaan niskan päällä.
Ei tällainen ihminen muutu, ystäväiseni, vaikka nenälläsi kyntäisit pellon, konttaisit ojassa ruusut suussa. Hetken hän olisi herttainen, mutta sitten taas...
Vaimosi sulattaa näillä oikuilla sinut itseensä, niin kuin loinen isäntäeläimen, pikkuhiljaa ja pala palalta.
Voi kuulostaa kammottavalta, mutta perusasetelma on tämä symbioosi, missä toisen ihmisen elämä otetaan kokonaan omaan haltuun.
Kuitenkin sinä olet loppupelissä vastuussa VAIN omasta elämästäsi. Sitäkin meillä on vain yhden kerran. Kukaan ei voi tulla sanomaan, miten haluat sen elää... se on etsittävä sisimmästään, vastaus kyllä löytyy.
Minä erosin vastaavassa tilanteessa.
Yleensä syyttelyssä ei ole mitään vakavempaa takana, se on yhdenlaista kiukuttelua jolla halutaan purkaa pahaa mieltä. Pahinta mitä voit tehdä on puolustautuminen, ei syyttäjä halua olla väärässä vaan oikeassa.
Vaimosi haluaa kertoa että nyt hänestä tuntuu pahalta, ja haluaa että annat hänen hetken purkaa sisimpäänsä. Tällaisissa tilanteissa sinusta odotetaan ainoastaan kuuntelijaa joka ei moralisoi, keskeytä, kommentoi tai puolustaudu. Hetkessä maailman paskimmasta miehestä muuttuu maailman ihanin mies joka jaksoi hetken kuunnella.
Sinun on helpompi kuunnella jos ajattelet olevasi ulkopuolinen kuuntelija, silloin voit jopa varovasti yllyttää antaa kaiken mikä harmittaa tulla ulos.
Ei se nyt kyllä ihan noinkaan mene.. ;)
Sinähän kehoitat miehiä täällä olemaan yksiä velliperseitä ja antamaan kaikessa naisille vaan periksi?
Miehestä ei tule koskaan naisen parasta kaveria, eikä se ole tarkoituskaan. Isäkin niillä jo on!
Kyllä suhteessa pitää säilyä tietty jännitys ja etäisyys, että halut pysyy korkealla.
Itse en haluaisi sänkykumppanikseni mitään "kyllä setä ymmärtää..."-tyyppiä.
Semmoisen kanssa tulisi vaan uni..
Sullekkin AP neuvo, että älä välitä eukkos mustasukkaisuudesta, älä lähde siihen peliin mukaan.
Mene vain sinne töihisi, kyllä se eukko viikon ikävöimisen ja itsekseen juonittelun jälkeen on kehräävää kissaa, kun taas koteudut.
Kyseessä voi myös olla eukon oman pettämisen projisointi ketjun aloittajaan.
Jos eukko ei tuota useamman vuoden yhteiselon jälkeen kestä, niin ei muuta kuin lusikat jakoon.
Minulla on ihana mies pitkälti juuri siksi, että osaa kuunnella. Saattaa kyllä sanoa tylystikin ensin, mutta ymmärtää sitten, että joku ajatus oli minullakin taustalla.. Ja todellinen mies on se, joka osaa antaa periksi. Tietysti ihan kaikessa ei kannata antaa periksi, eikä esim. työstä luopua toisen harhojen vuoksi, mutta onhan se hyvä kuunnella toisen näkemykset tuomitsematta heti.
Ei se tarkoita velliperseyttä vaan päin vastoin vankkuutta kuin puu. Eli kunnon mies on kuin kallio joka ei reagoi ja panikoi jokaisesta naisen mielentilamuutoksesta. Eihän siinä ole kyse siitä, että tarvitsisi antaa periksi ja jättää työtarjous. Kuuntelee vaan ja sanoo "joo", "ikävä kun susta tuntuu pahalta" ja sitten ottaa työpaikan vastaan.
on sairaus jolle et voi mitään, sen kanssa on joko elettävä tai sitten ei.
Pahin virhe mitä voi tehdä on alkaa mustasukkaisen vaimon pomotettavaksi, sama kuin heittää pensaa liekkeihin.