3-vuotias ja ä-p:n huoli..aihetta?

Mitä mä teen? :( usioperhe, johon kuuluu minun muutaman vuoden vanhemmat lapset ja miehen 3 vuotias. Tämä miehen 3 vuotias on nyt saanut minut menettämään yöunet. Mietin onko hän ikätasollaan vai jäljessä joissakin asioissa.. Listaan tähän nyt karkeasti mitkä mietityttää..
-puhe HYVIN epäselvää. Lauseista puuttuu osia, sanat ymmärrettäviä vain lähipiirille, usein meillekin arvoituksia.
-Ujostelee tuttujakin ihmisiä jos ei ole nähnyt esim 3 päivään (mummo, pappa, äiti, isi)
-herää öisin itkemään. useita kertoja. ei järkeenkäypää syytä.
-ei osaa värejä, ei muotoja.
-Sosiaaliset taidot ihan hukassa... 3-vuotis neuvolakäynti epäonnistui täysin. ei suostunut mihinkään. ei kuuloa, ei näköä, ei tehtäviä. huusi ja itki, väkisin piti huoneessa pitää. äiti mittasi pituuden ja punnitsi. uusi aika puolen vuoden päähän.
-joskus tuntuu ettei ymmärrä mitä hänelle sanotaan. jotku asiat pitää sanoa monesti ennenkuin "tajuaa"
-Syöminen tajuttoman hidasta. Ruokailuun menee n puoli tuntia. Osaa hyvin käyttää lusikkaa, siinä ei ongelma, mut syöminen on sellaista velttoa, hidasta.
-härkkii. Raivostuttavaa nipistelyä, härkimistä, läpsimistä varsinkin isää kohtaan vaikka kielletään. Uskoo vasta kun ärähdetään.. hetkeksi.
-Ei viihdy sylissä. Ikinä. Ei kenenkään. En ole tainnut nähdä hänen istuvan sylissä koskaan.
-Hokee. Hokee asioita, vaikka hänelle vastataan, hokee kymmeniä kertoja. aikea selittää... Sanoo et hänel on nälkä. Sanon että ruoka on kohta, minä huudan sitten kun saa tulla pöytään. Minulla on nälkä, vastaan samalla tavalla. Taas..ja taas.. ja taas. Kymmeniä kertoja, aina siihen asti et on se ruoka pöydässä. Ja vastaavia. Tarhan aloitti kaksi kk sitten. Joka aamu: ennenkuin on edes puettu: isi hakee. vastataan että joo, päivällä sitten isi hakee. hokee kymmeniä kertoja, tarhalle asti: isi hakee. isi hakee..

Tässä on nämä mun mielestä OUDOT jutut mitä tällä lapsella on.... vertaanko häntä epäreilusti omiini :( , heidän kehittymiseensä, vai onko huoleni oikeutettu? ja jos on, kuinka ihmeessä puhun tästä lapsen äidille, isälle.
On asioita jotka varmasti johtuvat "kasvatuksesta". Ennen uusioperhettämme hän oli suurimmaksiosaksi äitinsä kanssa kaksin, isän kanssa usein mutta aina mummolassa. Ei öitä. Mummon ja papan luona kohdellaan edelleen kuin vauvaa. Periksi annetaan kaikki, ja ymmärrän, se on vähän mummojen oikeuskin... mutta onko melkein vuoden kestänyt viikottainen isän kanssa mummolassa oleilu tehnyt hallaa lapselle? Äidin kanssa olemisesta en osaa sanoa juuri mitään....paitsi jotain kertonee se, että lapsi ei ole suihkussa käynyt ennenkuin me yhteen muutimme.. Kuka vanhempi ei 3 vuoden ikään mennessä suihkuun lasta opeta??? Isän aloitteesta lapsi on alkanut opettelemaan pukemaan, suihkuun, nenän niistämiseen... kolme kk sitten poika huusi ja juoksi karkuun kun näki nenäliinan, hihat oli aina räässä ku pyyhki kiireesti hihaan ennenkuin ehdimme nessun kanssa lähelle.. Imurin ääni sai lapsen parkumaan vielä puoli vuotta sitten, nyt tottunut siihenkin. Mutta siis... Äiti on minun mielestäni enemmän kuin omanlaatuinen. Monissa, monissa asioissa. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen tarkoitus, mollata lapsen äitiä. Anteeksi se Vaan kysyä että vertaanko lapsen kehitystä liikaa muiden, voiko nämä kaikki olla "kasvatuksesta, hoidosta" johtuvia asioita, seurauksia vai voiko kyse olla jostain kehityksellisestä ongelmasta psyykkisestä jopa?

Arvaan että kirjoitus provosoi joitakin, äitipuolista ei tykätä. Se ei ole tarkoitus. Minä pidän tästä lapsesta, ja minunkin lapsillani on äitipuoli :), ja oikeasti minulla on vain vähän huoli.. Enkä tiedä miten tästä huolesta uskallan alkaa keskustelemaan isän, äidin, isovanhempien kanssa.