Hei,
Olen kokenut paljon väkivaltaa entisessä suhteessani n 2 vuotta sitten. Mies humalassa melkein joka kerta heitteli, löi ja potki minua. Kerran multa on lähtenyt hammas ja sormi murtunut, ei onneksi mitään pahempaa. Aamulla pyyteli kovasti anteeksi. Joskus löi myös selvinkinpäin. Se suhde on onneksi jo takana, mutta jättänyt minuun syvät arvet, ja pelon.
Nyt tapailen vihdoin uutta miestä. Aluksi mies tuntui maailman kilteimmältä ihmiseltä. Olen kertonut ex-poikaystävästäni hänelle, ja hän selvästi järkyttyi kuulemastaan, ja sanoi ettei ikinä voisi satuttaa minua. Mutta viimeviikonloppuna meille tuli pieni riita, ja mies kävi uhkaavaksi. Hän siis oli humalassa, ja minä selvinpäin. Hän ei löynyt, tai koskenut minuun, mutta lähestyi hyvin "pelottavan" oloisesti. (tilanteen kokeneet ymmärtävät mitä tarkoitan) Minä siinä sitten samantien pillahdin itkuun ja juoksin jotenkin pakokauhun vallassa vessaan lukkojen taakse piiloon. Mies rauhoittui samantien, ja saimme sovittua riidan, mutta menneisyydestäni johtuen asia jäi kaivelemaan minua.
Mitään pahaa ei tapahtunut - vielä? Miten minun tulisi toimia?
Mies aggressiivinen?
24
4279
Vastaukset
- Jeesus voi auttaa.
Miehesi pitäisi päästä eroon alkoholista. Hyväkin mies voi tehdä humalassa sellaista, mitä ei normaalisti tekisi. Onneksi selvisit tällä kertaa pelkällä säikähdyksellä. Sinua hakisin kyllä nopeasti apua ja ehkä lähtisin jonnekin muualle siksi aikaa, kun mies juo. Tee se ainakin heti, jos alkaa tuntua siltä että tilanne kiristyy. Olisiko sinulla joku ystävä, jonka luo voit mennä?
Puhu miehellesi asiasta ja peloistasi, kun hän on selvinpäin. Koeta saada hänet ymmärtämään huolesi ja pelkosi.
Voi aina käydä juttelemassa esimerkiksi jonkun sielunhoitajan kanssa, diakonin tai muun vastaavan. Etsi sellainen luotettava ihminen, jolle voit purkaa sydäntäsi.
Rukoilen puolestasi, ettei sinun tarvitsisi enää pelätä, vaan että voisit rauhassa eheytyä kaikista niistä haavoista, jotka edellinen suhteesi on aiheuttanut. Tiedätkö, että Jumala voi todella eheyttää ja korjata kaiken, ja antaa sinulle ja sinun nykyiselle miehellesi aivan uuden alun.
Rukoilen puolestanne, että te voisitte löytää Jeesuksen omaan elämäänne ja löytää sen tarkoituksen, onnen ja ilon, sen merkityksen elämään, ettei sinun miehesikään enää tuntisi mitään tarvetta alkaa juomaan.
Ihmiselle se mahdotonta, mutta Jumalalle ei, sillä Jumalalle on kaikki mahdollista.
Jos ja kun joudut oikein hankalaan paikkaan -liittyen tähän asiaan tai muuten -niin tiedä se, että Jumala on aina sinua lähellä, näkee kaiken ja kuulee kaiken ja tietää kaiken. Hän odottaa että kääntyisit hänen puoleensa rukouksessa, sillä Hän tahtoo auttaa. Jeesus Kristus, Jumalan Poika rakastaa sinua.- usko jumalaan1
Joo Jumalan poika rakastaa, niinkö. Mun mies oli muka uskossa. Joi vk putkeen. Hakkas, potki, ei päästänny töihin, ei päästänny kotiin, tilkitsi asunnon lukon niin etten päässy sisälle. Sekö on sitä rakkautta, mutta kun hän oli uskossa jumalaan. erotan kyllä sairaan ja terveen, Kerroppa mulle, millä oikeudella ,jumalan nimeen , heitetään sun vaatteet pihalle, revitään autosta tulpat irti,ettet pääse töihin, ja mieson uskossa !!!!!!! Näinkö Jumala haluaa että meitä naisia kohellaan.
- kokemusta on
Pelkäävälle Naiselle!
Älä alistu. Pane hänet valitsemaan joko alkoholi tai Sinut. Hän tietää nyt mitä pelkäät. Usein piirteet vielä korostuvat vuosien saatossa. Jos itse et pidä alkoholista, ei kannata seurustellakkaan juovan miehen kanssa. Voit vielä nauttia omasta elämästäsi.- sl
Minä kyllä sanon,että jalat alle ja äkkiä. Itse on ollut agressiivisen miehen kanssa kohta 11 vuotta.Monta kertaa olen katkaissut suhteen ja aina kuitenkin jatkanut. On käynyt rinnuksista kiinni monet monet kerrat,niin että viikon verran on etumus kipeä ja mustelmilla. Mustelmia tulee myös leukaan,johon rystyset painavat. Kerran on heittänyt päin pakastinta seuraksena se, että kylkiluu murtui. Kerran on puristanut niin kovasti poskesta,että hammas lähti irti. Pari kertaa on puristanut kaulasta,toisella kerralla meni taju.
Monet kerrat on seissyt naaman edessä nyrkki pystyssä ja uhkaavansa heittää ikkunasta ulos tai seinään, Kerran kehotti menemään uimaan,että voi tulla ja painaa jalalla pinnan alle,että varmasti hukun, Kerran kehotti menemään auton alle,jotta voi ajaa päälle.
Ja kyllä,joka kerran enemmän tai vähemmän humalassa, Tänä iltana viimeksi seisoi nyrkki nenän edessä ja uhkasi heittää seinään. Läksin pois.
Helposti ajattelee,että humalaisen teot on humalaisen tekoja, ei niitä pidä niin vakavasti ottaa. Humala ei ole puolustus olla väkivaltainen. Ei pidä juoda,jos polla ei kestä.
Ja tälläinen kohtelu jättää ihmiseen jäljen,pahan sellaisen. Minäkin aliarvioin itseäni enkä enää edes halua etsiä toista ihmistä.
Kukaan ei ole sontaläjä,jota potkikaan ja haukutaan. - suru sun puolesta
sl kirjoitti:
Minä kyllä sanon,että jalat alle ja äkkiä. Itse on ollut agressiivisen miehen kanssa kohta 11 vuotta.Monta kertaa olen katkaissut suhteen ja aina kuitenkin jatkanut. On käynyt rinnuksista kiinni monet monet kerrat,niin että viikon verran on etumus kipeä ja mustelmilla. Mustelmia tulee myös leukaan,johon rystyset painavat. Kerran on heittänyt päin pakastinta seuraksena se, että kylkiluu murtui. Kerran on puristanut niin kovasti poskesta,että hammas lähti irti. Pari kertaa on puristanut kaulasta,toisella kerralla meni taju.
Monet kerrat on seissyt naaman edessä nyrkki pystyssä ja uhkaavansa heittää ikkunasta ulos tai seinään, Kerran kehotti menemään uimaan,että voi tulla ja painaa jalalla pinnan alle,että varmasti hukun, Kerran kehotti menemään auton alle,jotta voi ajaa päälle.
Ja kyllä,joka kerran enemmän tai vähemmän humalassa, Tänä iltana viimeksi seisoi nyrkki nenän edessä ja uhkasi heittää seinään. Läksin pois.
Helposti ajattelee,että humalaisen teot on humalaisen tekoja, ei niitä pidä niin vakavasti ottaa. Humala ei ole puolustus olla väkivaltainen. Ei pidä juoda,jos polla ei kestä.
Ja tälläinen kohtelu jättää ihmiseen jäljen,pahan sellaisen. Minäkin aliarvioin itseäni enkä enää edes halua etsiä toista ihmistä.
Kukaan ei ole sontaläjä,jota potkikaan ja haukutaan.Miksi sitten itse alistut? Anteeks, se oli tyhmä kysymys. Surettaa vaan, että näet toisen tilanteessa sen mikä sun pitäs nähdä omassas. Et sä tarvii uutta parisuhdettta vaan elämän ilman väkivaltaa, jotta saat taas ittes eheäksi.
- 3+2
olen pahoillani siitä mitä sinulle on tehty. humalassa uhkaavasti käyttäytyvä mies ei kuulosta hyvältä. luota itseesi, kokemukseesi ja vaistoosi!
mielestäni väkivaltaiset miehet kiihottuvat lisää itkusta, innostuvat omasta vallastaan vielä väkivaltaisemmiksi, he halveksivat heikkoutta. kysehän on väkivallasta, vallasta - ei rakkaudesta. - kokenut kkaiken
Mä sanon vaa et eroo siitä miehestä ja äkkiä. Mä olen mies ite mut mulla on paljon kokemusta väkivaltaisista miehistä. Mun äidin miesystävä oli
väkivaltainen ja lapsena elimme jatkuvasti pelon vallassa. Jos mies on väkivaltainen tai uhkaava niin se todennäköisesti tekee jotain ennen pitkään.
löydät varmasti semmosen kiltin miehen joka ei tee kärpäsellekkään pahaa - Kokemusta on
vastaavasta tilanteesta. Olin eronnut väkivaltaisesta suhteesta, ja uusi mies vaikutti ihanalta. Mutta kerran keskellä yötä, kun hän kuuli ulkoa jotain meteliä ja ryntäsi katsomaan (koki olevansa jonkinlainen naapurustonsa valvoja) niin satuin seisomaan unenpöpperössä hänen tiellään. Otti todella kovakouraisesti kiinni tiuskaisi ja viskasi sivuun, minuun sattui ja melkein kaaduin. Eniten sattui se, että mies tiesi entisen suhteeni päättyneen sairaalaan. En silloin kuitenkaan jättänyt tätä miestä, ja myöhemmin sain sitten kokea suoraakin väkivaltaa.
Nämä miehet eivät näe itsessään omaa väkivaltaisuuttaan, ja meissä heidän uhreissaan on jonkinlainen valuvika, kun osumme aina vaan samanlaisten miesten kanssa. - punakuusi19
Minulla on hieman samanlaisia asioita mielessä, keskusteluja asiasta lähdinkin etsimään täältä.
Olen ollut sivustaseuraajana nuorena perheväkivallalle. Nykyinen mieheni on sanonut ja tehnyt selväksi, ettei aio satuttaa koskaan ja että naisia ei lyödä.
Humalassa hän on kuitenkin ollut erilainen viimeaikoina. Lähinnä vetää turhan kovakouraisesti luokseen ja on heti repimässä vaatteita päältäni kyselemättä mitään. Nykyään arkailen seksiä, koska en tiedä mitä hänen päässä on liikkunut ryyppyreissun jälkeen ja välillä seksinkin aikana (käytös voi olla hyvin outoa).
Suoraan sanottuna pelkää mieheni vielä ottavan minut vasten tahtoani - raiskaavan.
Hän osaa kuitenkin olla taivaallinen hellä, lohduttava ja vaikka mitä muuta. Mutta oma pelkoni on varjo... Mitä pitää tehdä tosiaan, kun mies tulee humalassa kotiin ja alkaa heti kähmiä ja valehtelee tosiasioista? - oijoijoij
Helpoin ratkaisu on että älkää olko yhdessä sillon kun viinaa juodaan
- Uhattu mies
Ha, taas näitä jotka alkavat "meille tuli pieni riita" hehee mistähän se tuli? Noinko vaan tulla tupsahti itsestään? Mennäämpä sitä "pientä riitaa" edeltävälle ajalle: Sinä näit hetkesi koittaneen, "mies oli humalassa" mies oli liian iloinen oltuaan kaverinsa juhlissa, se äijä piti jotenkin pudottaa alas, tiijä vaikka olis vieraissa ollut? Joten sinä ALOITIT naisellisen tenttaamisen, inttämisen, kääntämisen, näykkimisen, tuiskimisen.... ja mies vain nauroi "pientä riitaa",
se ei sinulle sopinut menit ja jopa läppäisit miestä(pieni riita) mies otti käsistäsi kiinni ja sinä aloitit räkimisen ja potkimisen....... sitten mies lähestyi uhkaavasti: tästä alkaa sinun versiosi ja paniikki pelkosi vääristely! Katso kuule ämmä peiliin ja lopeta vääristelty "pelkäämisesi" kieroilusi, ja opi kunnioittamaan räkimisen sijaan....... - kuis huikkii
No sinähän sen tiedät kun olit paikalla näkemässä ja kuulemassa.
Mitä ihmeen tyydytystä saat siitä, että kiusaat täällä hätäänsä purkavia ihmisiä?
Nämä sinun kirjoituksesi ovat henkistä väkivaltaa ja joudut niistä jossain vaiheessa vastuuseen jos et ymmärrä lopettaa.
Sinut on erittäin helppo tunnistaa koska jankkaat kaikissa viesteissäsi yhtä ja samaa soopaa aina samoin sanoin.
Kannattaisi hakea apua sillä sitä sinä tarvitset.- Uhattu mies
Dramaattinen Osuma ! ;)) Minä niin PELKÄÄN ! Kuis huikkii UHKAILEE minua,
se on henkistä väkivaltaa !!! :DDDD
Kukahan se on lähempänä totuutta vaikka yleisesti kirjoitetaankin !
Vedä ämmä vittu päähäs ! Mutta älä loukkaa itseäsi ;(
- kuis huikkii
No eipä ollut vaikea arvata, mitä vastaat.
Älä luule, että alennun tasollesi, mutta muista sanani sitten kun aika tulee. En ole uhkaillut sinua eikä minun tarvitse uhkailla. Vastuu on sinulla itselläsi sekä sanoistasi että teoistasi.
Hyvää jatkoa kaikesta huolimatta!- Uhattu mies
Lätiset, löpiset ja arvailet.... kannattiko yleensäkkään ottaa kantaa näin alhaalla?
Meillä kun pysytään totuudessa eikä odoteta dramaattisia neuvoja siskoilta.
Olet yhtä tyhjän kanssa... mitätön ylhäällä !
- Nainen50+
Lyövillä miehillä on HELVETIN HUONO ITSETUNTO!!!!!
Eivät kestä meitä VAHVOJA NAISIA!!!!
Kun eivät muuten MEILLE pärjää siksi käyvät kiinni ja lyövät!!!!
MIEHET OVA SIKOJA!!!! - :DDDDDDDDD IIIK :DDD
nin ova akaki ;))))))))) mässu turkänä?
- ?
Olen itse hyvin hämmentynyt omasta tilanteestani ja ajattelen että ylireakoinko. Olen ollut mieheni kanssa 8 vuotta ja tiesin silloin minkälaisen miehen otan. Hän on agressiivinen mutta ei naisille. Hän on muuttunut rauhallisemmaksi mutta kuitenkin on nyt kaksi kertaa käynyt niin että hän on uhkannut tappaa minut sekä kuristanut kaulaliinalla ( pienen hetken ), sanoi että kiinnittää minut naulapysyyllä seinään. Repi minulta hiuslisäkkeet päästä ja jouduin lähtemään kotoonta karkuun. Mikä minua vaivaa kun vähättelen kaikkea tälläistä toimintaa ja uskon ettei sitä koskaan tapahdu uudestaa. Aina pyytelee anteeksi seuraavana päivänä ja sanoo ettei koskaan tapahdu mitään tuollaista. Lapsiin ei KOSKAAN ole ollut väkivaltainen missään muodossa ja lapset eivät koskaan tätä näe. Aina humalassa kun näin käy. Muuttuuko tälläinen mies koskaan?
- ?
sulle on tiedossa jatkossa vain väkivaltaa. L-Ä-H-D-E
naulapyssy..joka voi moista sanoa on täysi hullu. Hullumpi olet jos et lähde. Vielä voit lähteä.
- se kiltti mies
Kuka nainen vaihtais lyövän miehen kilttiin mut ei niin komeaan mieheen. Ei varmaan kovin moni nainen
- Anonyymi
Kyllä vaihtaisin.
- Anonyymi
Naiset ei halu a kilttia miesta
Ei ole tapahtunut vielä? eikä tarvitsekaan tapahtua, toimi niin, ettei sitä tapahtu. Mieti haluatko jatkaa suhdetta/ suhteessa. Tai olkaa erossa, silloin kun mies ottaa viinaa.
Tässä nyt ei tästä mainittu, mutta mitätöinti, kontrollointi, alistaminen , rajoittaminen on henkistä väkivaltaa, eikä sitäkään täytyisi suvaita tai sellaiseen suhteeseen " tyytyä" jos nyt tuota termiä käytän.
väkivaltainen mies harvoin muuttuu, ellei ole valmis apua siihen väkivaltaisuuteen tai luonteen äkkipikaisuuteen hakemaan, onhan tarinoita näistä nähty ja kuultu.
joskus saattaa käydä tai tapahtua siis niin, että syytä tai kolmannesta päätyy suhteisiin, huonoihin ja väkivaltaisiin toistuvasti.
harkitse tarkoin haluatko jatkaa, ellei mies joko jätä alkoholia, hanki apua äkkipikaisuuteen humalassa, koska eihän niissä yleensä mikään tule muuttumaan. ensimmäisen lyönnin jälkeen täytyisi naisten suhteista pinkoa karkuu, vaikka se joskus asioiden moninaisuuksien ja tilanteiden takia saattaa olla vaikeaa...- Anonyymi
Naiset pita at agressiivisista, narsisti en, vakivaltainen alfa uros. Kiltit miehet ei naisia kiinnosta, nainen on naaras apina ja haluaa laumanjohtajan joka osaa tapella. Olen humannut kun olen katsellut ymparilleni ihmisten parisuhde touhuja. Tunnen paljon kiltteja miehia joiden kanssa olisi turvallista elaa mutta he ei at naisia kiinnosta, vaikka ovat komeita,. Isomahaiset, epasiistit, paskalle haiseva naisen hakkaajat saavat Aina naisia,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758