Kuinka suhteeseen näistä lähtökohdista?

Olen 27-vuotias mies ja olen kärsinyt vuosia täydellisestä haluttomuudesta ja erektiohäiriöistä. Näille ei tunnu löytyvän lääketieteellistä selitystä, viagraakin on tullut kokeiltua tuloksetta. Tunnepuoli on kuitenkin kunnossa, eli edelleen olisi mukava löytää elämänkumppani.

Tästä tilanteesta on seurannut se, että itsetuntoni on laskenut ja vaikka mielenkiintoisia kumppaniehdokkaita on tullut vastaan, niin en enää osaa tehdä aloitetta. Helppohan se olisi toista pyytää treffeille mutta jotenkin tuntuu, että johdan toista ihmistä harhaan. Seksi kun ei perinteisesssä mielessä ole enää mahdollista.

Olisiko kenelläkään mitään ajatuksia/vinkkejä tähän tilanteeseen? Kyllähän tämä elämä näin sinkkunakin menee mutta välillä sitä kuitenkin kaipaa toista ihmistä rinnalleen.
161180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tilaat ajan lääkärille ja vaadit tarkempia tutkimuksia. Ei se Viagra kaikille auta, mutta on olemassa muitakin lääkkeitä ja konsteja. Jos mikään muu ei auta niin menet vaikka penisproteesi leikkaukseen, maksaa nykyään noin 13 000 euroa. Pirun kallis ja Kela ei korvaa, mutta otat vaikka pankista lainan. http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article123266.ece

Äänestä
  • Lääkäreissä on tullut juostua vuosien varrella tuloksetta. Oireet viittaavat kuulemma hormonihäiriöön mutta korvaushoidoista ei ole kyllä ollut apua.

    En varsinaisesti etsi ratkaisua näihin terveydellisiin ongelmiin vaan kiinnostaisi ylipäätään mielipiteet siitä, että kuinka lähestyä ihmisiä tämän asian kanssa. Vai onko yhdyntä sitten niin tärkeä asia, että voin unohtaa parisuhteen kokonaan?

    Äänestä

Voisiko taustalla olla masennus?

Äänestä
  • Masennusasiaa olen itsekin miettinyt mutta toisaalta en tunne itseäni mitenkään masentuneeksi. Elämä tuntuu ihan mukavalta ja elämässäni on paljon asioita, joista olen onnellinen.

    Äänestä

Valitset vain samanlaisen naisen. Tällaisia naisia on kuitenkin varmaan 10 % naisista.

Äänestä
  • Tällä hetkellä voisin tosiaan luonnehtia itseäni lähes aseksuaaliksi, tosin edelleen minulle on tärkeää kumppanin nautinto. Seksiä nyt voi kuitenkin harrastaa ilman yhdyntääkin vaikkei se tietysti täysin sama asia olekaan.

    Ongelmallista on se, että kun tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, niin missä vaiheessa asia pitäisi ottaa puheeksi? En halua kuitenkaan "huijata" ketään olemalla kertomatta asiasta mutta toisaalta.. ei tällaista asiaa voi heti tavatessa ilmoittaa. :)

    Äänestä

Nää on aina vaikeita. Kun ihmisillä on seksin kanssa ongelmia, se on meinaan hankalaa. Ehkä jo siksi, että jotenkin meillä tuppaa olemaan taipumus kuvitella, että ihmiset vaan on ilman ryppyjä, ongelmia, tauteja, estoja, tai mikä nyt ikinä. Ihminen on epätäydellinen ja aikuisikään ehtiessään jo erilaisia kolhuja täynnä, jokaisella omansa.
Yhdellä on herpes ja ei voi kertoa, koska pitää kertoa, miten voi olla suhteessa, saako heti pakit, huoliiko kukaan (lopuilla se on oireettomana), ja toisella kuitenkin on aids ja kolmannella on ollut klamydia mutta se saatiin hoidettua nin ei tartte kertoa. Yhdellä on estoja, pelkää läheisyyttä, ei suostu seksiin kun yhdessä asennossa, pitääkö kertoa, miten kertoa (loput onnistuu estonsa ja epävarmuutensa peittämään paremmin tai suostuu vaikkei haluaisi). Ja joku taas ei halua eikä suostuu suuseksiin tai kolmannella on karvafetissi, haluaa ne ja neljäs ei taas kestä ensimmäistäkään haituvaa, ei sitten millään (ja tottakai siis nämä kaikki saavat juuri päin vastaiset kumppanit). Yhdellä on väkivaltaa takana, on traumoja, voi tulla keskeytyksiä, ei voi mitään, alku on hankala (toisilla vaan on ollut parempi tuuri). Joku haluaa seksiä joka päivä, monta kertaa eikä vaan ensi huumassa vaan aina, koko ajan, pitääkö se kertoa, milloin, koska, miten (addiktioita on monenlaisia) ja muutenkin kamala menneisyys ja sitten, joillain ei tavallinen seksi onnistu oikeastaan ollenkaan, milloin mistäkin syystä: on semmoisia fetissejäkin, että siinä herkempi hurjistuu... Ja sulla ei seiso. Tavallinen yhdyntä ei siis onnistu.

Niinpä. Me leimataan, saarnataan, tuomitaan ja ollaan niin hemmetin kaikkitietäviä ja ehdottomia... Kunnes sattuu omalle kohdalle. Esimerkiksi tämä sun tapaus. Niin, noin mäkin varmaan ajattelisin. Että harhautanko, huijaanko se toisen tähän? Koska kerron ja miten? Yleensä yhdyntä on juuri niin tärkeää... Nyt se on itselle, siis miten olla empaattinen, miten suhtautua? Mä sympatiseeraan tota, mutta en tosiaankaan osaa vastata. Tottakai sen joutuu kertomaan, ja no, joillekin se on ongelma, mutta ei ihan taatusti kaikille. Oisko se ongelma, kun kuitenkin seksiä voi harrastaa (luin tuolta alhaalta). Mutta sitten, toinen (sinä) ei vaan nauttisi koskaan, olisiko se ok... Tottuisiko sellaiseen seksiin vai olisiko se kenties reitti ihan uudenlaiseen suhtautumiseen seksiin? Seksi vai erotiikka... vai saisiko ne molemmat. Oisko sitten parempikin ehkä, ettei ainakan tulisi koskaan yhdyntäkeskeistä elämää :) Voi olla. Mutta niin. Suhteitten aloitukset on muutenkin aina hieman arvoituksia, hankalia, ristiriitaisia jopa, ja kukapa ei tuntisi epävarmuutta ainakin joskus itsensä kanssa..? Mä en ole ainakaan niin synnitön.

Mutta se, mistä mä olen varma, on se, että kyllä sä voit tapailla ihmisiä ja kannattaakin, koska tunteet pitää meidät elossa. Kyllä sullakin on oikeus ihastua ja rakastua. Tosin, toi juttu... Tietty se pitää kertoa, sillonhan sä et huijaa. Kun kerrot. Eihän suhdetta nyt voi valheellekaan perustaa ja luulla sen kestävän, ja sun tapauksessa, totuus nyt tulee kyllä ilmi varmuudella kuitenkin. Toi on mun mielestä aina turhaa "valitse samanlainen" sillä yhden ominaisuudenko perusteella kaikki muka deitti-ilmoituksensa tekee? Mitä jos pitäisi sitten vaan ilmoittaa seksikumppanien määrä ensitreffeillä: ei kaikki halua poikkeuksia siinäkään, ja myös kondominkäyttöprosentti, kuten sanottu, oireettomat voivat olla pelkästään tekopyhiä. Pitäisikö tehdä työlistat, ansioluettelot ja vertailla, ollaanko varmasti yhtälaisia, ettei vaan tule ongelmia? Ja takaako se ongelmattomuuden, eihän aseksuaalitkaan samanlaisia kaikki ole ja tule toimeen keskenään, koko ajatus on hieman lapsellinen. "Hei, etsin sinua nainen, millään ominaisuuksillasi ei ole mitään väliä, ole mitä olet, kunhan et halua seksiä. " Sillä kun kumppanin etsiminen on muutenkin vaikeaa, alle 10% jo vaihtoehtojen tiputtaminen... Ja sitäpaitsi, aseksuaaleja ei taatusti ole niin paljon. Muotisanoja taas.
Onko tosiaan yhdyntä se mittari?! Koko ihmisyydelle. Sä voit olla mukava ja ihana ihminen, ja hyvä rakastaja, anakin epäitsekäs sellainen, sä voit olla hyvä ystävä ja rakas ihminen, joten miksipä et siis hyvä kumppani. Moni sitäpaitsi pitää suuseksiä ja kaikkea muuta paljon tärkeämpänä kuin itse yhdyntää. Jotkut perustavat suhteensa ilman mitään aseksuaalisuutta varsin muille asioille kun seksille tai yhdynnälle, vaikka he seksistäkin tykkäisivät.

Ehkäpä ongelma ratkeaa, kun te pääsette tutustumisvaiheessa niin pitkälle, että se seksielämän luonti tulee ajankohtaiseksi. Mä uskon, että rehellisyys ja "go with the flow" johtaa usein oikealle tielle: lähde treffaamaan ja katso mitä tapahtuu, älä ainakaan suoriltaan nyt parisuhteesta luovu. Toivotan onnea matkaan!

Äänestä
  • Tyhjentävä vastaus, joka antoi paljon ajateltavaa. Kiitos tästä. :)

    Äänestä

Tuli mieleen jatkokysymys liittyen tilanteeseeni. Mitä mieltä olette siitä, että hakisin jossain vaiheessa seuraa nettideittailun avulla? Ilmoituksessa en tilanteestani voi kertoa, muuten kukaan ei koskaan lähesty.

Jos taas jätän kertomatta, niin huijaanko silloin toista osapuolta? Toisaalta, ei kukaan taida ilmoitusta kirjoittaessaan olla täysin rehellinen.

Äänestä
  • Mun mielestä kannattaa kokeilla nimittäin nettideittailua ja minä kyllä kertoisin ongelmasta jo ilmoituksessa. Naisia on kaikenlaisia, ja uskon, että löydät vihdoin sinulle sopivan kumppanin.

    Äänestä

Olisiko niin, että olet yrittänyt seksiä tuhertaa itsellesi täysin sopimattomien naisten kanssa? Esim. sinä herkkä, sensitiivinen, tunteellinen, nainen reipas, "kova" maskuliinisuuteen asti. Jos mitään selkeää lääketieteellistä ei ole löytynyt, niin ehkä maalailet elämää suurempia mörköjä seinille asiasta. Eli keskity löytämään todella hyvältä tuntuva seurustelukumppani ja anna itsellesi aikaa, suorastaan unohda koko pulmasi ja nauti elämästä. Joku päivä elämä voi yllättää sinut..joitakin luontaishoitoja voisit myös kokeilla, rosenhieronta- ja vyöhyketerapiatyyppisiä, kysele tietoa näistä lisää.

Äänestä

Ota yhteyttä Urologian professoriin ! Hån auttaa ko. ongelmassa painivia.

Äänestä

Ymmärrän tilanteesi, sillä tapailen juuri miestä jolla on kenties samanlainen ongelma, en tiedä sen todellista syvyyttä, eikä hänkään kun on pelännyt lähestyä. Eli hänellä on vain yksi satunnainen ihmissuhde takana tätä ennen.
Olen kyllä sitä mieltä, että asiasta on voitava keskustella ennen kuin ruvetaan sänkypuuhiin. Menisikö se siinä järjestyksessä- luottamus, rehellisyys, kumppanin kunnioittaminen. Minulle ei kerrottu, en ollut mitenkään valmis kohtamaan tilannetta kun sitä oli itse aivan muilla alloilla. "seurusteluakin" oli jo monta kuukautta takana. Mutta kun kaikki pamahti samalla kerralla yllättäen, en ollut valmis siihen ja koin tapahtuneen omaksi viaksi, syytin tiseäni nolostettuna, etten kiinnosta häntä, en ole tarpeekis kiihottava. Myös huijaus sana kävi mielessä, en ymmärtänyt miksi se ylipäänsä on kanssani ja sanoo asioita mitä oli siihen mennessä sanonut ja tehnyt.

On hienoa, että tässä vähässä olet maininnut sen, että sinulle on tärkeä kumppanin nautinta. Et kuulosta aseksuaalilta. Muista, että kanssasi olevalle tervejärkiselle naiselle on myös oman onnellisuudensa tuntemiseksi tärkeä kumppanin, eli sinun nautinto. Mieti, mikä saisi sen aikaiseksi. Onhan muutakin kuin penetraatio yhdyntä..

Jälkiviisastuneena omassa suhteessa sitä on lueskellut asiasta yms, ja ei se maailma siihen kaadu. Mutta asiaa piilottamalla saa todella kuvan, että yrittää huijata itselleensä seurustelukumppanin.

Seksi on mielestäni tärkeä siksi, että se antaa sellaisen läheisyyden ja hyvänolon jota esim kavereiden välille ei koskaan synny. Silti, se ei ole kaikki kaikessa. Jos sitä pitää kumppanista ja on muuten hyvin yhteensopiva arjessa, harrastuksissa, arvoissa, niin kyllä jokaiselle on tässä maailmassa kumppani. Ongelmasi ei ole vain sinun, vaan teidän eli pariskunnan yhteinen, no, mikähän sana tänne nyt sopisi ongelman tilalle-- haaste. Mutta ei mikään mahdottomuus. On löydettävä se halu etsiä vaihtoehtoisia toimivia yhtälöitä. Ja se nainen, joka tykkää sinun persoonasta. (p.s. onko elokuva Farinelli tuttua?). Täällä netissäkin on lukemattomia tarinoita seksittömistä ja rakkaudettomista liitoista. Kaukaa katsottuna nämä ihmiset ovat kaikki siinä kaivatussa parisuhteessa :-).

Äänestä

"Täällä netissäkin on lukemattomia tarinoita seksittömistä ja rakkaudettomista liitoista."

Voi kuinka ihanaa lukea nämä sanat "seksitön ja rakkaudeton" samassa lausessa.

Niinhän se on.

Rakkaudessa on kyse seksistä.

Äänestä

Nyt luit kuin piru Raamattua. Hän viittasi yleisesti kulissiavioliittoihin, joissa pysytään vain elintason, yhteisen omakotitalon tai asuntolainan takia tai sitten lasten tähden, ilman rakkautta ja/tai ilman sukupuolielämää.
Miehillehän tuntuu olevan maailman helpointa erottaa rakkaus ja seksi toisistaan. "Sehän oli vain seksiä, ei muuta", on varmaan tuhansia naisia loukannut repliikki jälkeenpäin, kun nainen tuntee orastavaa rakkautta.
Naiselle uskoisin helpompaa olevan rakkaus ilman penetraatiota. En ole varmaan ainoa nainen, joka olisi helppo saada täysin tyytyväiseksi hellyydellä ja esim. sormia käyttämällä. Miehillä vain on usein niin väärä käsitys?
Naiset kommentoikaapa lisää?

Äänestä

Mielestäni sun ei kannattaisi ainakin yrittää olla stressaamatta asiaa liikaa, se varmaankin pahentaa tilannetta. Neuvoisin sua puhumaan asiasta siinä vaiheessa kun jo muutenkin on luontevaa puhua henkilökohtaisista asioista ja koet voivasti uskoutua.

Tajuat varmaan itsekin että sun ei kannata vahvasti seksuaalisten tai aistikkaiden naisten kumppaniksi havitella. Se vaan satuttaisi puolin ja toisin.

Ehkä sun kannattaisi tuota psyykkistä puolta kuitenkin tässä asiassa miettiä. Masentunuthan ei välttämättä itse tiedosta olevansa masentunut. Ja psyykkinen syy voi olla jokin muukin.

Ja oletko miettinyt miltä seksi naisen kanssa ajatustasolla tuntuisi? Jos pelkkä ajatus seksistä naisen kanssa on vastenmielinen niin todennäköisesti se ei ole sun juttusi vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Turhautunut- kirjoitti:

Olen 27-vuotias mies ja olen kärsinyt vuosia täydellisestä haluttomuudesta ja erektiohäiriöistä. Näille ei tunnu löytyvän lääketieteellistä selitystä, viagraakin on tullut kokeiltua tuloksetta. Tunnepuoli on kuitenkin kunnossa, eli edelleen olisi mukava löytää elämänkumppani.

Tästä tilanteesta on seurannut se, että itsetuntoni on laskenut ja vaikka mielenkiintoisia kumppaniehdokkaita on tullut vastaan, niin en enää osaa tehdä aloitetta. Helppohan se olisi toista pyytää treffeille mutta jotenkin tuntuu, että johdan toista ihmistä harhaan. Seksi kun ei perinteisesssä mielessä ole enää mahdollista.

Olisiko kenelläkään mitään ajatuksia/vinkkejä tähän tilanteeseen? Kyllähän tämä elämä näin sinkkunakin menee mutta välillä sitä kuitenkin kaipaa toista ihmistä rinnalleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu