En keksi mitään sanottavaa

Onkos se oma hiljaisuus ongelma naisellekin?

Miehenä ainakin on suurin ongelma juuri se, kun ei keksi mitään sanottavaa. Sen vuoksi ei kontaktin luominen naisiin onnistu, ei edes netissä.

Tuo ongelma ei johdu esim. mielikuvituksen puutteesta tai siitä ettet tietäisi mitään sanomisen arvoista vaan yksinkertaisesti siitä ettet luota itseesi ja mietit liikaa mitä toinen susta ajattelee tai mitä sulta odottaa tms.

Sama vika. Mietin mitä yhteistä minulla on muiden kanssa, mistä puhua ja en keksi mitään. Sitten mietin, mistä muut haluaisivat puhua ja en keksi. Ehkä ongelma on, että mietit liikaa muita, mistä seuraa eräänlainen alistuminen keskusteluparin persoonaan. Keskustelupari pitää sinua tylsänä, ei ehkä siksi että olet hiljaa, vaan koska sinun persoonasta ei ole vastusta, kun se on niin alistunut.

Itse onnistun olemaan sosiaalisesti vapautuneempi joko "turvallisten" sukulaisten kanssa, tai jos onnistun psyykkaamaan itseeni asennetta, etten juurikaan välitä, mistä toinen haluaisi puhua. Eräänlaista henkistä irtautumista kanssa keskustelijasta. Silloin voit olla jopa hiljaa, jos sinua ei puhututa. Otat siis oman henkisen tilan itsellesi takaisin, etkä vain anna ekstroverttien nujertaa sinua.

Mullakaan ei oo koskaan mitään sanotaavaa.. mut joo, voihan sitä höpöttää vaik itsestään jos ei muuta keksi, tai kuinka meni ja kirjotti topicin suomi24:ään kun ei oo mitään sanottavaa :P
Tosin voihan se olla, kuten omassa tapauksessani on, ettei rattaat aivoissa toimi niin nopeesti et osais sarjatulittaa mielenkiintosia juttuja.

Ihmiset puhuvat aina mielellään itsestään. Esimerkiksi uudella työpaikalla voit kysellä ihmisiltä heistä itsestään.

Minä keksisin puhuttavaa, mutta ongelmani on sitten se, etten osaa puhua. Puhun hiljaa ja kai epäselvästi ja yleensä en yhtään mitään. Olen aina jännittänyt ja vältellyt puhumista. Minusta saa ehkä ristiriitaisen kuvan, koska kuitenkin pystyn kirjoittamaan. Kirjoittaminen ja puhuminen ovat minulle niin eri asiat kuin vain voi olla, ihan eri planeetoilta.

Ap ilmeisesti kuitenkin periaatteessa pystyisi puhumaan, ei ole ujo, ei puhevikoja tms. Ongelmana sanottavan keksiminen. Kuten jo joku vihjasikin, yleensä ihmiset tykkäävät puhua itsestään. Mieti mistä se jonka kanssa puhut olisi mahdollisesti kiinnostunut. Jos hänellä on lemmikki, niin varmaan juttua riittäisi. Tai kesämökki? Mistä päin on kotoisin? Ajankohtaiset asiat, esim. muutto, uuteen työpaikkaan sopeutuminen, talviloma ym. Tietenkin olisi hyvä että itseäkin aihe kiinnostuisi. Ja/tai puhu jostain joka sinua kiinnostaa, tunnustele mikä aihe natsaa.

Sama vika täällä. Siinä vaiheessa kun keksin jotain sanottavaa, niin keskustelu on jo mennyt eteenpäin, eikä se lauseeni enää sovi siihen keskustelun jatkoksi. Kyse ei kuitenkaan ole mistään hidasjärkisyydestä, sillä esim. töissä pystyn kyllä ratkomaan ihan haastavia ongelmia sujuvasti.

Kyllä mulla on sama ongelma. Olenkin ajatellut että kohtaisimpa samanlaisen naisen että hoidettaisiin tää juttelu elekielellä :) Itsestä voin kertoa ummet ja lammet sekä mitä haluan ja pidän, jne., kysymyksiäkin heittelen. Mutta kauhistus olisi jos pitää jostakin puheenaihe repäistä, niin siinä tulee ongelmaa vastaan.

Riippuu tietysti seurasta, mutta aiheita small talkiin voi ottaa vaikka lukaisemalla päivän uutisotsikot läpi. Tällä hetkellä naisväkeä voi esimerkiksi puhuttaa linnan juhlien asuvalinnat... (Allekirjoittanut joutui kuuntelemaan mokomaa melkein puoli tuntia yhtä soittoa tänään, voi Hubblen vakio sentään.)

Sama juttu, joka paikassa ihmetellään miksi olen niin hiljainen, joko suoraan kysytään "miksi olet noin hiljainen?" tai käytetään kiertoilmaisua "voisit sä joskus jotain puhuakin" tai sitten vain katsotaan vihaisesti, ilmeisesti luullaan, että olisin ylimielinen.
Kahdestaan olen puhelias, mutta esim koulussa luokassa olen aina hiljaa ja tuntuu, että siitä saa jo sen leiman päälle. Pitäisi päästä kaikkien kanssa juttelemaan kahdestaan tai kolmistaan, että saisin sen oman luonteen myös muille näytettyä.