Terve,
Olen 22 vuotias mies. Koko ikäni olen ollut käytännössä sinkku. Yhden tytön kanssa pari vuotta sitten oli alkavaa juttua: oli parit treffit, pussailua ja lievää hyväilyä vaatteet päällä, mutta jätin hänet ja katkaisin kaikki yhteydet nopeammin, kuin päästiin mihinkään vakavempaan. Miksi? Samasta syystä, miksi minulla ei ollut tyttöystäviä ennen häntä, eikä hänen jälkeen. Syy on se, että olen jonkun tason perfektionisti.
Pidän naisista ja tiedän, että moni nainen minustakin piti. Ongelma on siinä, että aina kun nään naisen, josta pidän, nään heti syitä, miks en haluaisi olla hänen kanssa kumminkaa. Pidän tavallaan sinkkuna olemisesta: Jos vaihdan vapauteni suhteeseen, suhteen pitää olla sen arvoinen. Muutamia esimerkkejä elämästäni:
-Se, jonka mainitsin alussa. Kaikki, mitä meidän välissä on ollut, johtui mun masennukseta: Kerran vuodessa mulle tulee fiilis, että alkaa potuttaa olla ikisinkku. Hän oli ihan mukava ja kohtuullisen kiinostava ihmisenä, mutta hän oli minua 2.5 vuotta nuorempi ja ulkonäössä oli toivomisen varaa. Hieman pinnallista, mutta en voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa nainen ei miellytä ulkonäöllisesti. Nykyään tämä neiti on kihloissa.
-Vähän ennen alussa mainittua neitiä, mua pyysi ulos lukion kauneimpia tyttöjä. Hän oli kuitenkin puoliksi algerialainen. Hänelllä oli liki puhtaasti suomalaiset kasvot, mutta joku itämainen paisto siellä sun täällä. En ole rasisti enkä konservatiivi-radikaali, sanon heti. Mulla on paljon ulkomaalaisia kavereita. Minulla on kuitenkin vankka oikeisto-imago, jota en halunut särkeä. Kieltäydyin kohteliaasti lähtemästä minnekkää. Nykyään tämä neiti on kihloissa, muutti Porvooseen.
-Samaan aikaan algerialais-kaunottaren kanssa, minua lähestyi yksi laulua-harrastava luokkatoveri. Hän oli ehkä hieman pulleampi kuin pidän, mutta ei ollut lihava. Just sopiva. Nätti kanssa. Meillä oli yhteistä harrastetta, itse kun soittelen bändissä. Hänessä oli kuitenkin kaksi pahaa puutetta, joista en voinut päästä yli. Ensimmäisenä: Lävistykset. Hänellä oli huulikoru ja venytyskorut korvissa. Mä en siedä lävistyksiä, ne on rumia kuin mitkä. Hyi. Toiseksi: Hän ei ollut erityisen fiksu, ja mä tykkään että naisilla ois jotain älliä. Plussana vielä se, että hän oli bilehile, ja mä en oo ollu bileissä koskaan. Ei kiinnosta. Nykyään hän seurustelee vakavasti.
-Edelleen lukiossa: Opiskeli kanssani yksi hyvän maun rajoissa oleva ernu-kaunokki. Hyvin nätti tyttö. Huippuopiskelija. Mielessä kävi, että pyytäisin häntä ulos, mutta en pyytänyt. Miksi? Ensinnäkin hän oli 180cm pitkä ja käytti korkokenkiä koko ajan. Kuulostaa typerältä, mutta sitä se ei oo. En ole itsekkään maailman lyhyin, oon 182cm, mutta koroilla hän on mua pidempi. Minua ahdistaa aina, kun nainen on mua pidempi. Lisäksi, hän liikkui mun kaveripiirin sisällä, ja kveripiireissä ei salaisuuksia oo. En halua seurustella ihmisen kanssa, joka tuntee mun ystäviä. Mun seurustelu on mun asia, en haluu et joku niistä koko ajan puhuisi. Nykyän: Sinkku, opiskelee samassa AMK:ssa.
-Juuri ennen lukiota, yläasteella, rakastuin korviani myöten tyttöön, joka opiskeli naapuriluokassa: Itse täydellisyys. Sopivan pituinen. Aidosti kaunis. Pirun fiksu. Seurallinen, muttei liikaa. Vapaa. Kuulema kiinnostnut musta. Yksi puute: Porvariperheestä. Itsekkin haluaisin olla porvari. Ihanoin porvareita. Vaan perheeni on hädin tuskin keskiluokkaa, en kehtaisi katsoa silmiin naista, joka on mua varakkaampi. Löysin työt heti lukion alettua, ja yritin löytää hänet. En löytänyt silloin. Nykyään: Opiskelee yliuopisdtossa ja seurustelee.
-Lapsuudesta asti tunsin yhden tytön. Hyvännäköinen ja jakaa kanssani maailmankatsomusta liki 100%. Tavattiin joskus 9 vuotiaina. Joskus 16 vuotiaana, hän kysyi, että haluaisnko olla hänen kaa. En. Miksi? Jos kerran pidin hänestä.... Helppoa: Hän on niitä, jotka haluu olla yhdessä kaiken vapaan ajan. Itse olen kiireinen. Kykenin silloin olla korkeintaa kerran viikossa yhdessä... Nykyään hän on naimisissa.
-Erittelemätä kymmenkunta varattuja. Varattuihin en koske. Mulla on moraaliset periaatteet.
Kuulostaa varmaan typerältä, mut onko nyt liikaa pyydetty, että tapaisin hyvännäköisen, hyvänpituisen, älykkään, vapaan ja rauhallista elämää rakastavan tytön? Emmä itsekkää oo täydellinen, mutta silti... Taas on se aika vuodessa, ku potuttaa olla sinkku... Ideoita?
Olen 22 vuotias mies. Koko ikäni olen ollut käytännössä sinkku. Yhden tytön kanssa pari vuotta sitten oli alkavaa juttua: oli parit treffit, pussailua ja lievää hyväilyä vaatteet päällä, mutta jätin hänet ja katkaisin kaikki yhteydet nopeammin, kuin päästiin mihinkään vakavempaan. Miksi? Samasta syystä, miksi minulla ei ollut tyttöystäviä ennen häntä, eikä hänen jälkeen. Syy on se, että olen jonkun tason perfektionisti.
Pidän naisista ja tiedän, että moni nainen minustakin piti. Ongelma on siinä, että aina kun nään naisen, josta pidän, nään heti syitä, miks en haluaisi olla hänen kanssa kumminkaa. Pidän tavallaan sinkkuna olemisesta: Jos vaihdan vapauteni suhteeseen, suhteen pitää olla sen arvoinen. Muutamia esimerkkejä elämästäni:
-Se, jonka mainitsin alussa. Kaikki, mitä meidän välissä on ollut, johtui mun masennukseta: Kerran vuodessa mulle tulee fiilis, että alkaa potuttaa olla ikisinkku. Hän oli ihan mukava ja kohtuullisen kiinostava ihmisenä, mutta hän oli minua 2.5 vuotta nuorempi ja ulkonäössä oli toivomisen varaa. Hieman pinnallista, mutta en voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa nainen ei miellytä ulkonäöllisesti. Nykyään tämä neiti on kihloissa.
-Vähän ennen alussa mainittua neitiä, mua pyysi ulos lukion kauneimpia tyttöjä. Hän oli kuitenkin puoliksi algerialainen. Hänelllä oli liki puhtaasti suomalaiset kasvot, mutta joku itämainen paisto siellä sun täällä. En ole rasisti enkä konservatiivi-radikaali, sanon heti. Mulla on paljon ulkomaalaisia kavereita. Minulla on kuitenkin vankka oikeisto-imago, jota en halunut särkeä. Kieltäydyin kohteliaasti lähtemästä minnekkää. Nykyään tämä neiti on kihloissa, muutti Porvooseen.
-Samaan aikaan algerialais-kaunottaren kanssa, minua lähestyi yksi laulua-harrastava luokkatoveri. Hän oli ehkä hieman pulleampi kuin pidän, mutta ei ollut lihava. Just sopiva. Nätti kanssa. Meillä oli yhteistä harrastetta, itse kun soittelen bändissä. Hänessä oli kuitenkin kaksi pahaa puutetta, joista en voinut päästä yli. Ensimmäisenä: Lävistykset. Hänellä oli huulikoru ja venytyskorut korvissa. Mä en siedä lävistyksiä, ne on rumia kuin mitkä. Hyi. Toiseksi: Hän ei ollut erityisen fiksu, ja mä tykkään että naisilla ois jotain älliä. Plussana vielä se, että hän oli bilehile, ja mä en oo ollu bileissä koskaan. Ei kiinnosta. Nykyään hän seurustelee vakavasti.
-Edelleen lukiossa: Opiskeli kanssani yksi hyvän maun rajoissa oleva ernu-kaunokki. Hyvin nätti tyttö. Huippuopiskelija. Mielessä kävi, että pyytäisin häntä ulos, mutta en pyytänyt. Miksi? Ensinnäkin hän oli 180cm pitkä ja käytti korkokenkiä koko ajan. Kuulostaa typerältä, mutta sitä se ei oo. En ole itsekkään maailman lyhyin, oon 182cm, mutta koroilla hän on mua pidempi. Minua ahdistaa aina, kun nainen on mua pidempi. Lisäksi, hän liikkui mun kaveripiirin sisällä, ja kveripiireissä ei salaisuuksia oo. En halua seurustella ihmisen kanssa, joka tuntee mun ystäviä. Mun seurustelu on mun asia, en haluu et joku niistä koko ajan puhuisi. Nykyän: Sinkku, opiskelee samassa AMK:ssa.
-Juuri ennen lukiota, yläasteella, rakastuin korviani myöten tyttöön, joka opiskeli naapuriluokassa: Itse täydellisyys. Sopivan pituinen. Aidosti kaunis. Pirun fiksu. Seurallinen, muttei liikaa. Vapaa. Kuulema kiinnostnut musta. Yksi puute: Porvariperheestä. Itsekkin haluaisin olla porvari. Ihanoin porvareita. Vaan perheeni on hädin tuskin keskiluokkaa, en kehtaisi katsoa silmiin naista, joka on mua varakkaampi. Löysin työt heti lukion alettua, ja yritin löytää hänet. En löytänyt silloin. Nykyään: Opiskelee yliuopisdtossa ja seurustelee.
-Lapsuudesta asti tunsin yhden tytön. Hyvännäköinen ja jakaa kanssani maailmankatsomusta liki 100%. Tavattiin joskus 9 vuotiaina. Joskus 16 vuotiaana, hän kysyi, että haluaisnko olla hänen kaa. En. Miksi? Jos kerran pidin hänestä.... Helppoa: Hän on niitä, jotka haluu olla yhdessä kaiken vapaan ajan. Itse olen kiireinen. Kykenin silloin olla korkeintaa kerran viikossa yhdessä... Nykyään hän on naimisissa.
-Erittelemätä kymmenkunta varattuja. Varattuihin en koske. Mulla on moraaliset periaatteet.
Kuulostaa varmaan typerältä, mut onko nyt liikaa pyydetty, että tapaisin hyvännäköisen, hyvänpituisen, älykkään, vapaan ja rauhallista elämää rakastavan tytön? Emmä itsekkää oo täydellinen, mutta silti... Taas on se aika vuodessa, ku potuttaa olla sinkku... Ideoita?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Heh, ainakin rehellistä puhetta.
Musta noi sun syyt pelin poikki viheltämiseen on pääosin ihan ymmärrettäviä, mutta itse jättäsin pois taustoihin liittyvät jutut. Esimerkiksi algerialais- ja porvarimimmi sun ois mun mielestä pitänyt viedä ulos, koska kertomasi mukaan molemmat oli persoonina sulle just sopivia. Parisuhde tähtää yhteiseen tulevaisuuteen ja eletään kuitenkin vuotta 2011, joten jollain porvaritaustoilla ja vastaavilla voi aika huoletta pyyhkiä hanurinsa.
Viestisi lopun vaatimukset ei oo ollenkaan kohtuuttomia. Haluisin itsekin tavata kauniin, pitkän, fiksun ja luonnollisesti vapaan tytön. Ehkä se on pinnallista, mutta lähemmäs kaksimetrisenä ajatus seurustelusta pätkän kanssa ei houkuttele, vaikkakin sanottakoon, että pituus lienee niitä ensimmäisiä kriteerejä, joista joustetaan, jos muuten vaan meinaa lähteä jalat alta.
Sulla näyttää kuitenkin olevan pullat hyvin uunissa, kun tytöt kiinnostuvat susta, eli karkeasti sanottuna on, mistä valita. Lienet nuori kundi ja vaikka välillä varmasti pitääkin kiirettä, sulla tuskin on vielä tässä vaiheessa elämää ihan oikeasti hirveän kiireinen arki, etteikö löytyisi aikaa treffailuun. Seuraavan kerran, kun joku algerialais- tai porvarimuijan tapainen neito osuu vastaan, niin heittäydy mukaan ja vie kaffelle. Mihinkään "ihan kivoihin" tai luonteesi vastakohtiin ei ehkä kannata tuhlata aikaa - tosin miksikäs ei - mutta yritä ainakin joustaa tavallaan "järjettömistä" kriteereistä ja asioista, joilla on käytännön elämän kanssa hyvin vähän tekemistä, kuten etnisyys tai faijan lompakon paksuus.
Tsemii. :)
sulle vois ehkä sopia joku kuuttakymmentäkäyvä lihava lespo.
Jumalauta, on sulla muisti! ;D
Ei kun ihan vakavasti, mitä enemmän keksit syitä miksi ET antaisi ihmiselle edes mahista näyttää mitä muutakin hän on kuin vain alle 180cm, sun mielestä älykäs ja nätti, ja blaa blaa, sitä enemmän lyöt itsekin kapuloita rattaisiin ettei sitä "oikeaa" ikinä löydy.
Sä olet vielä nuori ja siksikin hyvin kriittinen, mutta sun krittisyytesi ei yllä juuri pintaa syvemmälle. Se johtuu elämänkokemuksen puutteesta. Ehkä taustalla on myös pelko epäonnistumisesta, erokivun ym. tuntemisesta, torjutuksi/petetyksi tulemisesta jne. Ihan ymmärrettäviä pelkoja siis, mutta ei niiden saa antaa ottaa liikaa valtaa siellä pääkopassa.
Sun ohi menee takuulla tusinoittain tyttöjä, jotka voisivat tehdä susta onnellisen nuorenmiehen jos vain sinä antaisit heille mahdollisuuden. Nyt sä listaat vain negatiivisia juttuja, mutta miten olis unohtaa kaikki ne listaukset ja luottaa omaan intuitioon ja fiilikseen ja kokea miltä se seurustelu todella maistuu. Kun sulla ei ole kokemusta elämän jakamisesta toisen kanssa pitkän aikaa, on melko ylimielistäkin kuvitella jo etukäteen kaikenlaiset epäonnistumiset ja onnistumisetkin, vai mitä? Ihan toista jos se kakki perustuisi konkreetiisiin kokemuksiin...
Sä olet fiksu jätkä eikä sua ihan bimbot typyt hetkauta, joten ei sulla ole mitään syytä "linnoittautua" ei-kiitos kyltteinesi suojamuurin taakse. Kyllä sä selviät kaikista parisuhteen takapakeistakin, niin kuin me kaikki joudumme selviytymään, joten usko mieluummin siihen (itseesi) kuin tyttöystäväehdokkaisen plussien ja miinusten listaamisen tärkeyteen. Voisit alkaa elää vapautuneemmin ja antaa itsellesikin aikaa tutustua rauhassa seuraavaan tyttöön joka sua kiinnostaa ja jota sinä kiinnostat. Sitten sulla olis jo omakohtaista tietoakin, etkä vain puhuisi ja epäilisi ja olisi ennakkoasennoitunut.
Ja tämän kaiken kirjoitin sua tukeakseni, joten anteeksi jos joku sanamuoto tai termi loukkaa sua, se ei ollut tarkoitukseni, kriittinen nuorimies. ;)
Itse olen samanlainen. Olen kylläkin 20-v. tyttö. Se on just paha kun "on mistä valita" sit alkaa valitsemaan ikuisuuksiin asti ja miettimään noita kriteereitä. Jos olis joku tavisruma niin sit olis vaan iloinen ja rennompi kun joku kiinnostuis. Itseäni ei kyllä noin paljon vituta olla sinkku. vielä.
on kyllä perhanan tutun kuulosta tekstiä, ite olen samanikänen mieshenkilö ja viritelmiä on ollut jos jokinlaisia mutta aina löydän siitä tytöstä jonkun asian miksi homma ei muka toimisi ja alan hakea seuraavaa jonka kanssa sama virsi.
pitäis vaan keskittyä niihin positiivisiin puoliin mutta ainakin minä näen ne pienetkin viat jotenkin hirveen suurina.
Hei,
Kiitos ideoista. Päätin mennä vähän syvemälle ja tuoda esille pointteja, joita en aikaisemmin oo tajunnut ilmaista. Luulen että niistä on hyötyä meille kaikille tässä yhteydessä.
Minua on aina sanottu kaksinaiseksi ihmiseksi. Esim. Mua on vaikea sanoa nirsoksi yleensä. Koko elämäni olen kulkenut Anttilan farkuissa, enkä valittanut. Minulle on ihan sama, että onko auto Lada vai BMW, kunhan se kulkee. Mutta kun mennään ihmissuhteisiin, niin siinä alkaa sellaiset karsinnat, että huhhu. Sama koskee mun muistia: En yleensä muista mitään, mutta kun mennään mun biografiaan, niin muistan tyyliin ala-asteen apulaisopettajan sijaisen ulkonäön. Luonnollisesti muistan täten oikeastaan kaikki ne naiset, joista joskus pidin, tai ne, joiden tiesin pitävän musta (Muutama kymmen yhteensä).
Minulle on usein sanottu, että olen "Oikeesti tosi hyvä". En ole välttämättä erinomainen missään, mutta lukion keskiarvo oli melkein 10, vaikken panostanut mihinkään. Olen onnistunut liki kaikissa asioissa, olen saanut kaiken yleensä tosi helposti. Rehellisest kyllä, en osaa sietää pettymyksiä...
Omistan myös käytännössä virheettömän kyvyn aistia miltä asiat tuntuu, vaikken ole koskaan niitä kokenut. Kattelen joskus kavereitani, joilla meni suhteet poikki. Nään miten kamalaa heillä on. Tiedän, miten kamalalta se tuntuu, vaikken ole sitä kokenut. Osaan suhteuttaa: Mua petti moni mies "bisneksissä", tuskin se, kun nainen jättää tuntuis yhtään paremmalta...
Itsestäni olen huomanut, että pelotan ihmisiä pois. Niin yläasteen, kuin lukion alussa, olen huomannut, että monet tytöt yrittiät lähestyä minua. En ole "kaunispoika", löytyy ylipainoa, aika vanhanaikainen monen makuun, mutta naiset nappaa... Pikkuhiljaa kuitenkin heidän mielenkiinto lopahti, mikä saattoi johtua juuri mainitsemastani "perfektionismista". Tylsä ihminen en ole, kaikki ihmiset, jotka tuntee mut, sanoo, että olen kiinnostava ja tyyppi. Tosiaan kavereita mulla ei kommin ole. Yleensä kaveruussuhteet katoaa, kun opiskelupaikka muuttuu... Vähän haittaa se, että vaikka olen nyt ihan uudessa koulussa, mulle ei oo viel puhunut yksikään tyttö "sillä" tavalla. Ei oo kyl muutenkaa puhunut... Enkä ole muuttunut millään tavalla...
Mulle on sanottu, että pitää käydä enemmän ukona. Mutta missä? Asun PK-seudulla. Kerran kävin yöklubissa ja pari kertaa baarissa. Mulla on niissä tylsää. Niissä on tosi kova melu ja on pimeää. Miten niissä oloissa edes voi tutusta naisiin, ku niitä ei nää, eikä kuule, on mulle mysteeri. Tästä kysymys: Missä PK-sudulla on paikka, jossa mun kaltainen nuoriso kerääntyy viettämään aikaa.
Sanotte mulle, että "pitää vaan mennä ja uskaltaa". Ongelma on siinä, että en ole ihastunut pätkääkää kehenkään viimeisten parin vuoden ajan. Tippaakaan. Sen kyllä tiedän, että mieskunnossa ei vikaa...
Mitä mieltä teille tuli tästä kaikesta? Kiitos etukäteen
On täysin eri asia jos jätkät pettää bisneksissä kuin jos se sun rakastamasi nainen jättää sut, ja se ero on tunne. Et sä ole tunteella kiinni niissä jätkissä etkä bisneksissä, voit elää ilman kumpaakin millon vaan. Naiseen sä sen sijaan kiinnityt aina tunteella ja se sattuu (usein fyyfisestikin) jos sitten tulee jätetyksi sen ihmisen toimesta johon oli vahva tunneside.
Kuvitelmat ja teoriat on aivan eri juttu kuin käytäntö. Kuka vaan kykenee kuvittelemaan sivusta miltä toisesta tuntuu jne. mutta on aivan eri asia kokea se sama itse, omissa nahoissaan, omilla tunteillaan ja ajatuksillaan. Ei sun siis kannattaisi luottaa liikaa siihen kykyysi kuvitella tietäväsi asioita, saattaa nimittäin tulla hirveitä yllätyksiä kun sitten joudutkin ykskaks livenä tilanteeseen eikä se tunnukaan tai etenekään niin kuin sinä olit kuvitellut. Sä olet silloin ekaa kertaa ns. munasillasi siinä asiassa, etkä sä selviä siitä muuten kuin elämällä sen läpi ja oppimalla käytännön kokemuksen kautta (myös uutta itsestäsi).
Sen sun perfektionismisi pohjana voi olla myös pelko, tarve suojella itseä kaikenlaisin selityksin, ennakkoasentein ja ennakkoluuloin, jotta ei kokisi mitään itselle ikävää.
Jos ei uskalla koskaan heittäytyä kokemaan asioita, vaan järkeistää kaiken lyttyyn ja pinoon, ei myöskään koe mitään tunteita ja se osa itseä jää sitten hiukan keskenkasvuiseksi.
Stadissa on montakin mestaa missä nuoriso hengaa, sen kun lähdet joskus luokkistesi tai muiden tuttujesi messiin kun ne menee jonnekin bailaamaan tai istuskelemaan. Eivät kaikki baarit ja raflat ole hämyisiä ja meluisia iskupaikkoja ensinkään, löytyy jokaiselle jotakin, mutta se löytämisen työ täytyy tehdä itse.
Perfektionismi on pelon aiheuttama neuroosi. Perfektionismi ei siis ole ihmisen luonnollinen ominaisuus ja siis johtuu jostain ja kuten kaikki neuroosit: pelosta.
Mitä sä sitten pelkäät ja miksi on toinen juttu. Mikä sen on aiheuttanut, se sun täytyy vaan itse pohtia. Kuka vaatii ja mitä, miksi sun identiteetti on hieman heikosti kehittynyt ja miksi olet epävarma, miksi pelkoa on ja miksi se tämän neuroosin taakse piiloutuu.
Et pelkää anttilan farkkuja, koska ne eivät heijastele siis sinua, et siis koe että menettäisit mitään kulkemalla halppisfarkuissa: koet itsesi yhtä hyväksi kalliilla ja halvoilla farkuilla, ja näinhän se on, eihän farkut ihmisarvoon vaikutakaan. Sen sijaan inhimilliset heikkoudet tai puolet mitkä lasket heikkouksiksi, sen sijaan on toinen juttu. Tiedät itsekin että elämä on epätäydellistä, sinä olet epätäydellinen, kaikki ovat epätäydellisiä. Elämä on täynnä epäkohtia, epämiellyttävyyksiä, ja kaikkea: siis myös naiset ja parisuhteet. Kuitenkin etsit täydellisyyttä, mitä et tietenkään tule koskaan löytämään. Ihminen on epätäydellinen, karvainen bakteeripesä, joka vanhenee ja kuolee, sairastuu useinkin ja tekee virheitä kaiken suhteen (suhteissa, työssä, itsensä kanssa), ja näteimmillään on oikein nätti, mutta kun ruokamyrkytys iskee on kaikki samalla viivalla. Edes ihmisen syntymä ei oikeastaan ole kovin kaunis, vaan verta, limaa, kipua, ähkimistä ja vielä lisää kipua: kuten koko elämä. Kauneus ei tule tapahtumasta, vaan mitä siinä näkee. Mitä sillä saa. Syntymä ei ole kaunis ja istukkakin aika epämiellyttävä sinänsä, mutta kun miettii, että siitä se ponnistaa: ihmisen pieni alku, lapsi, ja miten hurjaa se on... Niin kas vain. Kaunistahan se on.
Eikä se ole ihmissuhdekaan helppo eikä ihminenkään kovin kaunis aina. Mutta istupa hetkeksi ja pidä ihmistä kädestä kiinni. Kuuntele sen hengitystä, äläkä mieti mitään.
Jotkut pystyvät hyväksymään elämän sellaisenaan. He eivät tunnu pelkäävän mitään. He seurustelevat, hyppäävät mukaan tähän elämän sotkuun ja porskuttavat aina vaan. Sinä et pääse edes alkuun. "Kuulostaa varmaan typerältä, mut onko nyt liikaa pyydetty, että tapaisin hyvännäköisen, hyvänpituisen, älykkään, vapaan ja rauhallista elämää rakastavan tytön?" Ei, ei todellakaan, mutta hänellä voi olla vuoden päästä syöpä, nyt jo oireeton herpes, ja trauma pahoinpitelystä. Hänellä voi olla silti liikavarvas, osteoporoosi ja lyhyt elinaika. Hän voi olla hedelmätön, kaljuuntua tuntemattomasta syystä alle 35-vuotiaana, ja itseasiassa, hän voisi vaikka olla NYT kaikkea tuota toivomaasi, ja kuitenkin omata katuhuoran menneisyyden. Hänellä voi olla taipumus raivostua vaatekaupassa, maitoallergia kamalilla oireilla pienestä tipastakin, ja hän voikin voittaa lotossa tai menestyä tulevaisuudessa enemmän ja paremmin kun sinä. Hän voi olla älykäs ja ihana, mutta vain sinulle, muuten täysin nolo ja sietämätön. Hän voi saada hermoromahduksen, jättää sinut tai siis... Ihan mitä vaan! Ihan mitä vaan! Sä et vaan pysty hallitsemaan kaikkea ja kannattaisikin ehkä miettiä jopa paremmat perusteet ja pohjat, mille parisuhde ja yhdessä olo oikeasti perustuu, miten se kestäisi ja miten elämän vastoinkäymisiä voisi kohdata. Kuitenkin se sama tyttö voi olla rakastava, hellä, rehellinen, reipas, reilu, intohimoinen, sua kunnioittava, arvostava ja rakastava, hauskaa seuraa, enemmän iloa ja onnea tuova, hyvä ystävä, luotettava ja uskollinen sinulle, todellakin älykäs ja mielenkiintoista seuraa... mutta... ei täydellinen.
(sori tuli hieman pitkä vastaus, mutta kun juttua riittää :D )
Miksi toisten ihmisten puutteet heijastuvat heikentävästi omaan identiteettiisi? Miksi itsetuntosi ei kestä toisten heikkouksia? Miksi otat toisten persoonan kannettavaksi? Keskityt huonoihin puoliin?
Pelkäät epäonnistumista, pelkäät jätetyksi tulemista ja kyllä vain, jos arvottaa kaiken tuolla arvomaailmalla ja laskee itsetuntonsa toisten varaan, niin olisihan se kamalaa jos tulisikin "huonomman" jättämäksi! Onhan se kova riski! Anttilan farkut eivät tarjoile sietämättömiä tunteita, mutta ihmissuhde tuo omat heikkoutesi kyllä esiin: rakkauden ja onnen lisäksi saamme aina kasan epävarmuutta, mustasukkaisuutta, menetyksen pelkoa, kompromisseja, jännitystä ja aina, siis aina, sitä pettymystä, sillä lapselliset odotuksemme vaan eivät koskaan kaikki täyty eivätkä kenenkään kanssa. Seksiin saakka et ole päässyt edes, mutta: riskinsä siinäkin. Seksissä vaihdamme läheisyyden ja kiihkon lisäksi kasan eritteitä ja bakteereista viruksiin, ja otamme tiettyjä riskejä, eikä kaikilta niiltä pelasta edes kondomi tai neitsyys. Näin se vaan on ja se kuuluu elämään.
Tämä maailma on täynnä valistusta, opastusta, ohjausta ja kertomusta täydellisyyden valheesta. Sitä ei ole, eikä tule olemaan, ja jos ei osaa etsiä parempaa, voip olla että tuo paras mitä tulet saamaan.
Henkilökohtaisesti mielestäni täydellisyys on tylsää eikä voisi vähempää kiinnostaa. Virheetön ihminen olisi tylsä. Mutta minä pidänkin haasteista ja vuoristoradasta, eikä minua pienet (eikä kovin isotkaan) kolhut tai rypyt haittaa tai hidasta. Minulla oli 22-vuotiaana kumppani ja on ollut sen jälkeenkin, ja jos mä olen ihan rehellinen, niin mä olen tehnyt elämässäni paljon virheitä ja osa niistä on myös kumppaneiden suhteen... Mutta ei helvetti, jos mä eläisin noin, mä kokisin etten elä! Ja ne ihmiset ketä olen tuntenut, myös mun suhteet, ovat olleet tuntemisen, kokemisen ja elämisen arvoisia, kaikesta huolimatta. Kannattaa elää vielä ennenkuin kuolee. Sä olet vielä kohtuu nuori, mutta joka päivä päivän vanhempi. Kello käy.
Ei sulla oo mitään hätää kuule. Oot vasta 22v. Et jostain syystä ole valmis seukkaamaan ja siksi tulee niin hassujakin "esteitä". Kun rakastut oikeasti niin siinä ei yks korvalävistys mitään haittaa :) Nauti nyt elämästä. Ihmiset vakiintuu nykyään vasta kolmikymppisinä.
Täysin samoilla linjoilla PersFektionitsin kaa! Pitää pyrkiä löytämään täydellisyys! Muttei mikään perustäydellisyys. Täydellisyyttä ei ehkä ole, mutta voi löytää sen, joka on epätäyellinen oikeista kohdista. Enkä itse nää ongelmaa liikavarpaissa. Jos tapaisin muijjan, jolla on kuusi varvasta, jättäisin hänet huomaamattomasti ilman omatunnontuskia. Ja kokisin olevani oikeassa, koska jos nyt vaikka menis lapsiin, niin mä en ainakaa sitä riskiä ottai, et lapsellani ois kolme kivestä ja neljä tissiä samaan aikaan. Jättäisin myös, jos ois ex-huora. Mä en haluu kuolla kolmikymppisenä aidsiin. Muutenkin minä "En tunne köyhiä, enkä sano rumille päivää", varsinki se koskee naisia, mutta myös miehiä. Jos haluu menestyä, pitää olla menestyneiden joukoissa.
Ja niin, kuka hemmetti sä "vuodet kuuluu äkkiä" luulet olevasi? Ootko joku psykologian maisteri? Osaan mäki käyttää Wikipediaa. Sori vaan, mut toi sun asenteesi tuo mieleen lähinnä jonku perkeleen beatnikin, joka elää hetkessä miettimättä mitään. Totta hitossa pitää olla tavoitteita, mielummin hieman yläkanttiin.Ei tieenkää voi tietä, milloin puoliskosi kuolee, sen tietää vain Jumala. Pitää vaan toivoa parasta.
Peace.
"Omistan myös käytännössä virheettömän kyvyn aistia miltä asiat tuntuu, vaikken ole koskaan niitä kokenut."
Huomaan ettet ole ikinä elämässäsi menettänyt mitään oikeasti tärkeää. Minäkin kuvittelin joskus noin, sitten eräänä päivänä edessä olikin kivulias oppitunti.
Luin ton alotuksen ja nää vastaukset ja mua alko naurattaa tää "Mä en haluu kuolla kolmikymppisenä aidsiin."
No ei oo pelkoa, ne aidsiin sairastuneet on yleensä saaneet sitä pillua/harrastaneet seksiä ja sulla ei ole pelkoa siitä :D
Ole siis rauhassa, aidsiin sä et varmasti tule kuolemaan, en usko, että tule elämässäsi saamaan ensimmäistäkään sukupuolitautia (mikä sinänsä siis on hyv asia), en usko, että siitä on mitään riskiä! Jatka sinä vaan 22-vuotiaana pientä pussailua ja hipelöintiä vaateet päällä, se on ehkäisykeinoista paras :D
Meni jo senatkin sakasin, siis sähän oot jo 30-vuotias :D
Vielä parempi, hohhoijakkaa, kyllä se varmaan 30-vuotiaana poikuus tallella on kova pelko, että aidsiin kuolee... Oi kamalata! Jatkakaa samaan malliin, kyllä se siitä...
Kuule "päivän paras". Iha vaa tiedoks: Oon onnellisessa avoliitossa. Ei mun avovaimo täydellinen oo. Hänki käy paskalla ja sairastaa flunssaa, mutta mulle hän onkylliksi täydelinen. Joten haista pandaa ja mee pelaa sitä sun CS:sää.
Älä jauha soopaa, säälittävä yritys! Käyksäki oikee kakal, käyks hei muijatkii, hei, tiedoks vaa et kyl kaikk ihan ihqudaatki käy paskal ja saa joskus lunssan ja hei silleeeee!!!
Yritä nyt ees olla melkein 30-vuotiaan kuulonen ensin nin katotaan sit meneeks toi vaimo-lässytys läpi. Ja hankkiudu eroon siitä poikuudestas! Heti! Ei ku, sithä sä saat sen aidsin! Älä mee!
Toi ns. 30 vuotias vaikuttaa trollilta. Dont feed the troll. Troll-feeding is bad MKAY?
:)
Oletko nyt ihan varma, että siitä olisi loppupeleissä haittaa, jos naisesi ei kaikilta osin täyttäisikään vaatimuksiasi. Tuntuu siltä, että haet enemmän välinettä kuin ihmistä. Itse olen elänyt aikuisikäni parisuhteissa varsin epätäydellisten naisten kanssa, mutta olenpahan ainakin elänyt tunteidentäyteisen elämän tähän saakka. Jokaisessa suhteessa on ollut paljon hyvää ja jokainen on kehittänyt minua ihmisenä valtavasti. Ilman niitä olisin tunnekuollut raakile.
Ollaan rehellisiä: Klassinen avioliitto on kuollut. Klassinen avioliitto ei ole mahdollinen, jos halutaan tasa-arvo kaikille. Tunteissakaan ei ole mitään hyvää. Tunne ei ole rationaalista. Kannatan avoimia, molempien osapuolien hyväksymiä irtosuhteita. Siinä toteutuu tasa-arvo ja aktikin on puhdasta luonnollisen tarpeen tyydyttämistä.
Mitä oikein tarkoitat klassisella avioliitolla? Eikö sinulla ole ollut hyviä tunteita, vai mistä tunnekielteisyytesi johtuu?
Irtosuhteet ei vaan ole kaikkien juttu, mutta jos ne tyydyttävät tarpeesi, niin sittenhän kaikki on hyvin sinun osaltasi. Itse haluan jakaa naiseni kanssa enemmän, mutta se on oma tapani elää.
Klassinen avioliitto on sellainen, jossa mies tekee töitä ja vaimo on kotona, tekee safkat ja on hoitamassa lapsia. Sit ku mies tulee kotiin, nainen tuo kaljat. Yleensä sellasissa liitoissa seksin määrä laskee eksponentaalisesti koko ajan. Ja vaimoa kuitenkin pitää ylläpitää, ostaa sille vaatteite jne.
Ottaen huomioon, että nykynaiset ei osaa tehdä safkaa. Ottaen huomioon, että kaljajääkaapin voi laittaa eteiseen ja saada huurteisen käteen nopeammin, kuin vaimo tuo sulle se. Ottaen huomioon, että lapset vaan kiljuu. Puhumattakaan siitä, että tasaarvoa ei tälläsessä liitossa oo. Avioliittio on typerien kirkkohihhulien paskaa. Irtosuhteet on halvempia: Osaavissa käsissä seksi irtoaa parilladrinkillä baarista. Halvempaa ja takulla tuoretta!
Hyvät tunteet tulee ja menee. Enimmäkseen, kun ne menee, pahoja tunteita tulee moninkertaisesti. Olen oppinut sen ,että näin on kannattavampaa, varsinki taloudellisesti. Omasta mielestäni, irtosuhteet sopii kaikille, se on asenteesta kiinni. Asenteen voi muutta. Vielä pari vuotta sitten olin eri mieltä, kunnes kaverit avas silmäni.
Onhan niitä muitakin sitoumuksellisen suhteen malleja, kuin tuo kuvailemasi aivoliiton irvikuva. Tuollainen ei tietenkään toimi pidemmän päälle. Kyllähän seksi näivettyy parisuhteessa, jos siitä ei pidetä huolta ja mielenkiinto ei pidetä yllä. Yhtälö on haastava lapsiperheissä, mutta ei mahdoton. Itselleni ei ainakaan irtosuhdeseksi riitä, ei määrällisesti eikä laadullisesti. Irtosuhteiden tarjoama läheisyyskin on pelkkää kuorta. Parin välinen, toimiva, henkinen ja fyysinen vuoravaikutus on se juttu, jota on vaikea saada sitoumuksettomissa suhteissa. En minäkään usko välttämättä elinikäiseen toimivaan parisuhteeseen, mutta aika pitkiin kuitenkin.
Onnea sulle valitsemallasi tiellä, minä kuljen omiani.
Nän alkuun, pyydän anteeksi kaikilta keskusteluun osallistunilta. Nyt kävi näin, että tämä koko keskustelu on väärennös.
Olen aloitteleva kirjailija (Tai siis yritän kirjoittaa kirjaa, en ole vielä saanut kustannettua mitään). Ideana oli tehdä kirja ihmisistä, jotka käyttää nettiä. Yksi ryhmä on luonnollisesti "trollit". Minulla oli kuitenkin luovuskriisi. Päätin hakea inspiraatiota kentältä: loin mahdollisen aidonoloisen sääliä aiheuttavan postauksen, jossa kerroin "oman tarinani". Todellisudessa, vaikka olen 22v sinkku, elämäni ei ole noin sietämätön: 90% tekstistä oli fiktiota, jolla on jotain aitoa pohjaa, ja siksi siihen uskoo.
Sitten kun paikalle tuli ymmärtäväisiä ihmisiä, rupesin provosoimaan heitä tekemällä ihan käsittämättömiä postauksia eri nimillä. Keskustelun aloittanut "PerSfektionisti", imiselvä trolli "Mies melkein 30v", trollisotaa pojustava "Troll detected" ja nihilistinen "FreebirdFinn", ovat kaikki mun mielikuvituksen tuotteita. Olisi löytynyt lisää hahmoja ja tekstejä, joita kirjoittaa em. hahmojen nimissä, mutta kun nyt kerran totesin, ettei "kirja internetistä" ookkaan niin hyvä idea, luovuin siitä Kiitos kaikille osallistuneille. Pahoittelen, että tuhlasitte aikaanne vastaamalla turhiin viesteihin. Mutta hei, ajatelkaa positiivisesti; viesteistänne voi olla hyötyä joillekkin muille, niissä on paljon hyvää tietoa.
Pahoittelen vielä kerran
Ylläoleva HerraKirjailija puolestaan on mun luoma hahmoni, jonka kirjoittama viesti on sataprosenttisesti hevonpaskaa ja täten voin vahvistaa teille, että ketjun kaikki muut viestit ovat kuin ovatkin oikeita, eikä kyseessä ole "väärennös".
Aloittajan puheenvuorossa huomiotani kiinnitti kandidaattien diskaaminen syystä, jotka mahdollisessa suhteessa olisivat vaikuttaneet kirjoittajan mielestä epäedullisesti hänen imagoonsa tai habitukseensa ja toisaalta alemmuuden- sekä ylemmyydentunteet tyttöjä/naisia kohtaan. Parisuhteen sisäinen edellytys on selkeä identiteetti. Silloin pystyy liittymään myös toisenlaiseen kuin itse. Aluksi kiinnostumaan hänestä persoonana hänen itsensä vuoksi, ei kaavaillen hänestä lavastetta omalle rakennetulle fasadille.
Se, joka täällä kuulutti tunteiden olevan tirivaalia ja järjen ainoastaan "järkevää": olet vanhanaikainen Valistuksen kannattaja. Ollaan kuule postmodernin ajassa, jolloin myös tunteet ja tarinat ovat tärkeitä! Ja: (vakavasti) ollaan ihmisiä, joiden mielenterveydelle olennaisia ovat tunteet ja niiden tunnistaminen.
Halu huomauttaa, että olen edelleen, että threadin luoja, että se tyyppi, joka seltti tunteiden turuudesta, ja muutama muukin tyyppi täsä keskustelussa. Koko ketju oli sosiaalinen kokeilu. Lisätietoapari viestiä ylempänä.
Hanki elämä. Olet oikeasti surullisempi tyyppi kuin tämä luomasi hahmo.