ainoa oikea

tytytii

Jos todella haluamme meidän pohjoisten ihmisten ehdokkaan eduskuntaan, niin se on ARTO OJALA. Nähnyt muailmaa ja hokannu, mitä kehittämisen mahdollisuuksia on jäänyt käyttämättä syystä tai toisesta. Ja mikä hienointa, hää kattoo tulevaisuuteen, johon vain voi vaikuttaa.

31

825

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alkuasukas´
      • Väyrysen Pate

        on se Paavo, tuttu ja turvallinen valinta, Lapin oma poika.

      • Alkuasukas`
        Väyrysen Pate kirjoitti:

        on se Paavo, tuttu ja turvallinen valinta, Lapin oma poika.

        ... entä Paavon edustaman puolueen linja? Äänestämällä nykyisiä vallanpitäjiä annat hyväksynnän "työvoimapulan" jatkumiselle, ulkomaisen työvoiman suosimiselle ja verotuksen siirtymiseen kulutus-, eli tasaverojen suuntaan.

        Tietenkin kulutusverot ovat periaatteessa ihan oikea ratkaisu, ja voimme jokainen vain kuvitella kuinka kovat pakkaset täälläkin olisivat ilman tuota pahentunutta kasvihuoneilmiötä. :)

        Näin paikalllisena alkuasukkaana tunnen kuitenkin huolta terveen itsekkyyden puuttumisesta poliitikoiltamme, joka ilmenee esimerkiksi siinä, että toimimme EU:n mallioppilaana joka asiassa, maksoi mitä maksoi. Tietenkin Suomi on hyvä maa erilaisille kokeiluille "sinisilmäisten" kansalaistemme vuoksi. ;)

      • Hyvä Arto!
        Alkuasukas` kirjoitti:

        Heikki Nivalasta ei ole mihinkään, metsään vain töihin, onko kunnolla koulutettukaan? Kääntää takkia, palautti Kallaan takaisin toimintaan kun tohmolaiset ärähtivät koulunsa puolesta luullen Kallaan koulua tukien, on aiheuttanut valitusten suman Kemijärvelle...

        Arto Ojala on paras - on ministeriainestakin hänessä, on koulutettu ja riitojen yläpuolella!

        Täällä kaikki kokoomuksen ehdokkaat
        http://www.lapinkokoomus.fi/eduskuntavaalit_2011/
        Arton omat sivut:
        http://www.artoojala.fi/
        Ja pistäpä googleen Arto Ojala - saat nähtäväksi todellisia tekoja!
        http://www.google.fi/
        http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=arto ojala&aq=f&aqi=&aql=&oq=&rlz=1R2GGLL_fi

      • ARTO 1.
        Hyvä Arto! kirjoitti:

        on ARTO OJALA. Hyvä neuvottelija, tietää Lapin asiat, ei pahoja sidoksia ja sitoumuksia eikä historian taakkaa, ei osallisena sukuriidoissa... eli hyvä henkilöä edustamaan Lappia.
        Hyvät henkilökohtaiset suhteet tiedotusvälineisiin ja ministeriöihin.
        Siis ARTO OJALA eduskuntaan.

      • Heikkipä
        ARTO 1. kirjoitti:

        Heikkipä

      • marto ojalaa
        Heikkipä kirjoitti:

        Heikkipä

        täällä selkosilla kokoomuslaista äänestäisi?Keppikerjäläiseksi joutuu työttömät.

      • niin ja niin
        ARTO 1. kirjoitti:

        on ARTO OJALA. Hyvä neuvottelija, tietää Lapin asiat, ei pahoja sidoksia ja sitoumuksia eikä historian taakkaa, ei osallisena sukuriidoissa... eli hyvä henkilöä edustamaan Lappia.
        Hyvät henkilökohtaiset suhteet tiedotusvälineisiin ja ministeriöihin.
        Siis ARTO OJALA eduskuntaan.

        Tietenkin Artonkin on sopuduttava puoluekuriin, eli käytännössä kokoomuksen isot pojat, eli Sauli, Ben ja Jyrki päättävät asioista. Ääni Artolle on ääni kehäkolmosen sisäpuolisen alueen kehittämiselle.

      • tur kanen
        niin ja niin kirjoitti:

        Tietenkin Artonkin on sopuduttava puoluekuriin, eli käytännössä kokoomuksen isot pojat, eli Sauli, Ben ja Jyrki päättävät asioista. Ääni Artolle on ääni kehäkolmosen sisäpuolisen alueen kehittämiselle.

        kun häntä niin ylistetään. Nivala sai sotkea kaikki asiat, ilman että kaupunginjohtaja Ojala olis kajonnut mitenkään, ryppysessä puvussaan, hölömön näköisenä, ryntäili sinne-tänne.

        "Herra paratkoon", jos Lapin asiat ovat Ojalan kaltaisten varassa.

      • Den Gröna
        Alkuasukas` kirjoitti:

        ... entä Paavon edustaman puolueen linja? Äänestämällä nykyisiä vallanpitäjiä annat hyväksynnän "työvoimapulan" jatkumiselle, ulkomaisen työvoiman suosimiselle ja verotuksen siirtymiseen kulutus-, eli tasaverojen suuntaan.

        Tietenkin kulutusverot ovat periaatteessa ihan oikea ratkaisu, ja voimme jokainen vain kuvitella kuinka kovat pakkaset täälläkin olisivat ilman tuota pahentunutta kasvihuoneilmiötä. :)

        Näin paikalllisena alkuasukkaana tunnen kuitenkin huolta terveen itsekkyyden puuttumisesta poliitikoiltamme, joka ilmenee esimerkiksi siinä, että toimimme EU:n mallioppilaana joka asiassa, maksoi mitä maksoi. Tietenkin Suomi on hyvä maa erilaisille kokeiluille "sinisilmäisten" kansalaistemme vuoksi. ;)

        Kyllä verotus täytyy kohdentaa kulutusveroihin, jotta ilmastonmuutos ei pääsisi valloilleen. Bensiini on aivan liian halpaa, halvan hinnan estäessä uuden tekniikan tulon. Jos bensiini olisi kalliimpaa, niin sähköautoista tulisi varteenotettava vaihtoehto.

      • selvää

        Eihän Mäntyläkään ole alkuperäinen Sallalainen.

      • kuusta

        sillä ole mitään merkitystä mistä on lähtöisin vaan sillä mitä päässä liikkuu ja millä eväillä halutaan kansaa edustamaan. kyllä ihminen vaikka olis muualta tänne lappiin muuttanu voi silti olla ihan hyvä ajamaan lapin ja lapin ihmisten asioita.

      • Arto on ykkönen
        kuusta kirjoitti:

        Siispä äänestämään Ojalaa!

      • heikkiheikki
        Arto on ykkönen kirjoitti:

        Siispä äänestämään Ojalaa!

        siksi äänet Heikille

      • oikeinn
        kuusta kirjoitti:

        sillä ole mitään merkitystä mistä on lähtöisin vaan sillä mitä päässä liikkuu ja millä eväillä halutaan kansaa edustamaan. kyllä ihminen vaikka olis muualta tänne lappiin muuttanu voi silti olla ihan hyvä ajamaan lapin ja lapin ihmisten asioita.

        varsinkin kun niin sanotut kantaväestön edustajat ovat pääosin kykenemättömiä normaaliin rauhanomaiseen kanssakäymiseen. Äänestä edustajaksi tunnetusti hyvä asianhoitaja ARTO. Saletisti natsaa.

      • höpsistä..
        oikeinn kirjoitti:

        varsinkin kun niin sanotut kantaväestön edustajat ovat pääosin kykenemättömiä normaaliin rauhanomaiseen kanssakäymiseen. Äänestä edustajaksi tunnetusti hyvä asianhoitaja ARTO. Saletisti natsaa.

        Artolla ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia päästä läpi...

      • seuris etuskuntaan
        höpsistä.. kirjoitti:

        Artolla ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia päästä läpi...

        Seurujärvi, se on paras.

      • pipertäjä
        Den Gröna kirjoitti:

        Kyllä verotus täytyy kohdentaa kulutusveroihin, jotta ilmastonmuutos ei pääsisi valloilleen. Bensiini on aivan liian halpaa, halvan hinnan estäessä uuden tekniikan tulon. Jos bensiini olisi kalliimpaa, niin sähköautoista tulisi varteenotettava vaihtoehto.

        Liekö tuolla meijän pensankulutuksella suurtakaan merkitystä kun miljardi kiinalaista painaa reippaasti kaasujalkaa.

      • Kalervo;
        Heikkipä kirjoitti:

        Heikkipä

        Kalervo

    • pietsnuotsikka

      Arto Ojala on ilmiö Lapin poliittisella taivaalla yli puoluerajojen. Arto on sivistynyt, kielitaitoinen ja kansanläheinen neuvottelija. Arto omaa laajan verkoston valtakunnan päättäjiin. Hän on ollut useasti asiantuntijana talousasioissa presidenttifoorumissa. Arto täyttää kansanedustajan kyvyn ja pätevyyden, joten keskittäkäämme äänemme Artolle.

      • ei riitä

        Koska Kokoomukselta pääsee korkeintaan se yksi ehdokas läpi ja jos listalla on jo istuva edustaja Karvo, nuori ääniharava Heikki Autto ja pari jo nyt kohtalaisen agressiivista ja näkyvää kampanjaa tekevää ehdokasta niin valitettavasti Ojalalle jää näissä kemuissa lähinnä statistin rooli. Ei Itä-Lapin äänet riitä yhtikäs mihinkään. En tarkoita että ehdokas sinällään olisi ns. huono vaan ihan realiteetteja vaan.

      • sorvotta
        ei riitä kirjoitti:

        Aivan oikein kisa käydään puolueen sisällä kärkiehdokkaiden Karvo, Autto ja Ojala välillä. Kenelle tulevat ratkaisevat entiset kepun äänet. Ne ovat vapaata riistaa ja jakautuvat ehdokkaille aluettain epätasaisesti. Persukset ovat lähinnä
        tenniläläisten apajalla saamatta ainuttakaan paikkaa eduskuntaan.

      • On äänestettävä.

        Tällä SUOMI24-PALSTALLA Koillis- (Kaakkois?) Lapin ehdokkaita esitelty, Mustajärvi, Maijala, Ojala, heilläkö vain läpimenomahdollisuudet?

        On muitakin ehdokkaita. Kemijärveltä Harjun Markku, mutta sos. dem. ei ole työväenpuolue enää. Keskustalta Nivala. Ehdokkaaksi ei asetettu opettaja Helena Alatarvasta tai muita joiden nimet vuosi sitten esillä. Ei Lea Soppelakaan lähtenyt ehdokkaaksi, pudotettu nyt kaupunginhallituksesta.

        Kannatusta löytyy monille, mutta tasapuolisuus huomioitava. Harjulan Oili Muutos 2011 Puolueesta voi uutena vaihtoehtona yllättää. Kuka on kannatuksesi arvoinen?

        Kommunistipuolueen Nurmikumpu on yrittänyt usein, häntä ei kannata äänestää, sillä hänellä ei ole sitten niin mitään mahdollisuuksia päästä läpi. Jos äänestää Kommunistipuoluetta, ääni menee ihan hukkaan.

    • nä kijä

      Karvon äänet menee Mariaporille, saman näkösiäki.

    • GoHeikki!

      Mie satsaan tulevaisuuteen! Siksi äänestän Heikkiä. www.heikkiautto.com

    • Jouni Aslak

      Kyllähän nyt pitää katsoa tosissaan yli puoluerajojen, kellä olisi mahdollisuus vaikuttaa tuolla Arkadianmäellä. Kokemusta omaavana ARTO OJALA on ainoa vaihtoehto. ( Muuten ministeriainesta )

      P.S. Artolla on vaimo Sallalaisia ja kierrellyt näitä lapin kairoja -70 luvulta saakka, joten ei itseään uudeksi täällä tunne ja varmaa osaa ajaa meidän lappilaisten asioita.
      http://www.facebook.com/home.php#!/ojalaarto?v=wall
      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/02/1276847/mtv3n-nettivieraat-nokkapokkasilla---ojala-torppaa-kiviniemen-yhteiskuntasopimuksen

      • gurutheman

        Yli puoluerajojen äänestämmekin Perussuomalaista Sallan naista. Siinä on ne vaikuttamisen mahdollisuudet kun Persut isahtaa hallitukseen. Äänipotti Persujen Sallan naiselle hankitaankin porukalla. Näytämme jotta täälläkin halutaan nyt muutosta. Äänet kuuluviin äänestämällä!!! Kokoomukselle tai Keskustalle tai Vasemmistolle ääni ei tuo meille mitään hyvää onhan se jo nähty ihmiset hyvät!!! Ei meitä loputtomiin huijata!!!!!

    • sorvortta

      Perussuomalaiset ovat populistinen joukko ilman puolue ohjelmaa. Ovat kuin Libyan pakolaiset ilman suuntaa. Perussuomalaisia, kristillisiä ja vihreitä äänestävien ääni menee hukkaan, koska eivät saa edustajaa läpi eduskuntaan.
      Lapin suuret puolueet vievät paikat.

    • 463

      JOS HALUAT PETTÄÄ ITSEÄSI ÄÄNESTÄ KEPUA. KEPU PETTÄÄ AINA. KEPU ON MENETTÄNYT ASEMANSA MAASEUDUN VÄESTÖN EDUNVALVOJANA VAALIRAHARIKOSTEN MYÖTÄ. KEPUN LUOTETTAVUUS ON REPINYT ENTISEN KEPUN KAPPALEIKSI. kEPUN EDUSTAJA MYÖNTÄVÄT SEN ITSEKIN
      YRITTÄMÄLLÄ PAIKATA KAAOSTAAN NIMEÄMÄLLÄ PUOLUEEN ".UUDEKSI KEPUKSI" PERUSSUOMALAISET EIVÄT VOI PAIKATA TYHJYYTTÄ POPULISMILLÄ AINOAKSI VAIHTOEHDOKSI POLIITTISEKSI KODIKSI JÄÄ MAASEUDUN VÄESTÖLLE K O K O O M U S.

      • Caps Lock

        Miksi täytyy HUUTAA!!!

    • ruuna reipas

      Mie tässä vain näin hiljakseen arvelen, että kokoomus se taitaa olla kaikista vähäisin lappilaisen puolustaja. Pohjoisesta mitä on ollu nuita edustajia Karvo tai Ukkola, eivät ole tainhet hamhen helmaa nostaa Lapin murheiden vuoksi.
      A Ojala, vanha hunero ukko ei ymmärrä omaa tilaansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1099
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      1016
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1004
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      910
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      836
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      715
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      655
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      643
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe