ollaan seurusteltu melkein vuosi poikaystäväni kanssa ja kaikki on edennyt lähes täydellisesti. ainoa asia mikä on hieman alkanut mietityttämään on se että vaikka kuinka paljon sanomme tykkäävämme toisistamme emme ole vielä puhuneet rakkaudesta..emme myöskään asu yhdessä vaikka paljon yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia onkin. suhteemme alkoi kuukauden mittaisella facebook viestittelyllä hänen aloitteestaan, jonka jälkeen aloimme näkemään toisiamme ja viettämään enemmän ja enemmän aikaa yhdessä.
tämä rakkaudesta puhumattomuus on johtanut minun uteliaisuuden heräämiseen..eilen poikaystäväni facebook profiili oli jäänyt hänen tunnuksillaan auki ja töistä tullessani aloin selailemaan uteliaisuuttani..mutta mitäpä löysinkään, paljon viestejä tytön kanssa suhteemme ensimmäisen kuukauden/kuukausien aikana, tytön josta hän ei ole sanalla maininnutkaan ja tytön jonka luona hän myös kävi ja harrasti nettiseksiä tänä aikana lukemani perusteella..muistan kyllä hänen kertoneen tuolloin lähtevänsä ko. matkoille mutta mitään mistään tytöstä en kuullut vaan asia esitettiin minulle niin että kyseessä on retki työkaverin/kaverin kanssa..luonnollisesti olen nyt täysin yllättynyt tästä enkä osannut lopettaa lukemista ja asia pyörii nyt jatkuvasti mielessä. he eivät enää ole olleet ainakaan facebookissa yhteydessä kuin satunnaisesti ja silloinkin vain tytön aloitteesta ja keskustelut on olleet kaveritasolla..en tiedä mitä tehdä. pala on noussut kurkkuun..pitäisikö minun vain antaa asian olla ja luottaa että tämä oli vain suhteemme alussa, jolloin hän ei ehkä ollut niin varma tunteistaan vaikka minun suuntaan mitään ei näkynyt, tai en halunnut nähdä. toisaalta minusta tuntuu että hänen olisi pitänyt kertoa tästä minulle ja mieleni tekee kysyä asiasta hänelta mutta en haluaisi pilata mitään mitä meillä on tällä hetkellä..

Vastaukset 1
Vanhimmat
lisäksi missään vaiheessa poikaystäväni ei ole maininnu minusta mitään vaikka tämä tyttö useasti kysyi miksi hän ei enää ole häneen niin useasti yhteydessä. poikaystäväni on vain kierrellyt asian ja kertonut olevansa kiireinen..eikö hänen ainakin olisi pitänyt kertoa tytölle että on löytänyt uuden tytön?