Eli tämä on kysymys kaikille heille jotka eivät osaa pyytää anteeksi . Täällä on ehkä helpompi kertoa syyt siihen koska voi tehdä sen anonyyminä.
Olen itse suhteessa jossa olen aina se joka pyytää loppujen lopuksi anteeksi vaikka kummassa tahansa olisi vika,toinen ei koskaan. Ja loppujen lopuksi saan aina vihat niskaani siitä jos loukkaannun kun hän ei näytä että välittäsi tunteistani, vaan aina kaikki pitäisi lakaista maton alle. ( huom, vain silloin jos hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi, mutta jos itse olen myöntänyt virheeni ja pyytänyt anteeksi niin se ei siltikään kumppanille riitä).
Kysymykseni kuuluukin, että te jotka ette koskaan osaa pyytää anteeksi ,niin mistä se johtuu? Mitä teillä on menetetttävää? kasvonne, ylpeytenne, kaverinne???? Onko tosiaan niin että se pieni sana jolla on suuri merkitys, tappaa teidät kun sitä on niin vaikea sanoa?
Olen itse suhteessa jossa olen aina se joka pyytää loppujen lopuksi anteeksi vaikka kummassa tahansa olisi vika,toinen ei koskaan. Ja loppujen lopuksi saan aina vihat niskaani siitä jos loukkaannun kun hän ei näytä että välittäsi tunteistani, vaan aina kaikki pitäisi lakaista maton alle. ( huom, vain silloin jos hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi, mutta jos itse olen myöntänyt virheeni ja pyytänyt anteeksi niin se ei siltikään kumppanille riitä).
Kysymykseni kuuluukin, että te jotka ette koskaan osaa pyytää anteeksi ,niin mistä se johtuu? Mitä teillä on menetetttävää? kasvonne, ylpeytenne, kaverinne???? Onko tosiaan niin että se pieni sana jolla on suuri merkitys, tappaa teidät kun sitä on niin vaikea sanoa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samanlainen tilanne mulla.Kumppani ei koskaan pyydä törkeitä sanomisiaan ja haukkumisiaan tai muuten vaan tekemisiään anteeksi.Aina loppujen lopuksi minusta tehdään syyllinen ja se paha.Narsistihan se on, ei osaa muuta kuin pahoittaa mun mielen jatkuvasti itsekkäillä vaatimuksillaan.Pitää kai jättää se...päätös kypsyy mielessä koko ajan.Anteeksipyynnön taito on hieno, jos se n osaa ja haluaa vielä tehdä aidosti:)
Samaa miettinyt välillä, että mikä siitä anteeksipyytämisestä tekee nin vaikeaa?
On totta ettei se tapa, ilmeisesti pahinta on joutua myöntämään, että on väärässä.
Voi alistuvia marttyyreja.
Teillä on vaatimus, että toisen pitäisi madella edessänne lattiapölyssä ja jos hän ei sitä tee, te matelette hänen edessänne. Sitten näette itsenne uhrina ja haukutte toista salaa narsistiksi muille.
Ymmärrättekö, siis tekin haluatte hieroa toisen naamaa mutaan ja vielä teidän ehdoillanne. Toinen ei suostu, niin hierotte omaa naamaanne mutaan kun teitä pelottaa. HUOM! Kummankaan ei pitäisi hieroa kenenkään naamaa mutaan.
Riidat ovat vain jatkoa keskustelulle, jossa kumpikin tuo esille omaa näkemystään. Oman näkemyksensä voi pitää, vaikka ottaa toisen huomioon. Aikuinen ei rupea riehumaan, mutta ei myöskään luovuta jos tietää olevansa oikeassa. Voitte pitää puolenne ja samalla korvanne auki, jos toinen sattuisikin vahingossa sanomaan jotain järkevää.
Voitte pyytää anteeksi sitä, jos olette menneet liian pitkälle. Voitte pyytää anteeksi, jos tajuatte hermoilleenne ihan turhasta. Mutta älkää pyydelkö anteeksi jos tiedätte olevanne oikeassa. Teillä on oikeus omiin tunteisiinne. Teillä on tietysti vastuu, mutta myös oikeus. Ei tarvitse alistua ja uhrautua kaikessa.
aika tiukkaa joskin aikas paikkaansapitävää kommentointii... huvittais tietttää mitä nää "martyyrit" ajattelee sun kommentista