Suomi-ilmiö on Eppu Normaalin laulusta lähtenyt nimitys perisuomalaiselle ilmiölle: Suomen ydinvoimaloissa EI VOI tapahtua ydinvoimaonnettomuutta, ei ainakaan mitään vakavaa sellaista. Suomi-ilmiö on eräänlainen vastakohta laulun julkistamisajankohtana puheenaiheena olleelle Kiina-ilmiölle, jonka mukaan sula ydinreaktori kaivautuisi maapallon läpi Kiinaan. TMI:n, tai myös Harrisburgin nimellä tunnetun, ydinvoimalan onnettomuus kirvoitti Eput tuohon lauluun.
Suomi-ilmiö on edelleen voimissaan. Ihmettelen, että miksi sitten kaikkiin maailman laitoksiin ei hankita suomalaista käyttö. ja valvontahenkilökuntaa, rakentamisesta alkaen. Sillojnhan missään maapallolla ei voisi milloinkaan tapahtua yhtään ydinonnettomuutta, ei ainakaan vakavaa. Eihän?
Suomi-ilmiö
11
453
Vastaukset
- SN
” Suomen ydinvoimaloissa EI VOI tapahtua ydinvoimaonnettomuutta, ei ainakaan mitään vakavaa sellaista.”
Kukaan ydinvoiman kanssa työskentelevä ei voi sanoa noin. Ydinvoimalat (myös Suomalaiset), ovat ihmisten suunnittelemia, rakentamia ja käyttämiä, joten vakavan reaktorionnettomuuden todennäköisyys ei ole koskaan 0%. Yhden järjestelmän vikaantuminen ei koskaan aiheuta tällaista onnettomuutta.
Lue osoitteesta alla, siellä on asiaa vakavasta reaktorionnettomuudesta
http://www.edilex.fi/stuklex/fi/lainsaadanto/saannosto/YVL2-2
”ydinvoimalaitoksen suunnittelussa tulee ottaa huomioon vakavan reaktorionnettomuuden mahdollisuus.”
Skyshine, meillä on sellainen ero, että sinun ideologiasi on ehdoton ydinvoiman vastustaminen. Yrität vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin keinolla millä hyvänsä ja olet valmis levittämään valheellista informaatiota, jotta saavutat päämääräsi. Minä kannatan ydinvoimaa sen puutteista huolimatta, koska en näe tällä hetkellä realistista vaihtoehtoa ydinvoimalle. Minä kunnioitan sinun kantaasi ja tietysti on hyvä, että asioista keskustellaan. Aina pitää kuitenkin muistaa, että pysytään mahdollisimman hyvin totuudessa, eikä käytetä MUTU-tietoa.Öljyinen lauhdevesi Suomi-ilmiössä
Etsin netistä lisää juttua Suomi-ilmöstä ja löysin aika mielenkiintoisen:
"Ongelma on myös Suomessa. Suomen öljyntorjuntakalusto ei pystyisi siivoamaan mittavaa öljytankkeriturmaa Suomenlahdella tarpeeksi pian ettei tulisi vaaraa että Loviisan ydinvoimalasta loppuu lauhdevesi. Ydinreaktiossa on kanssa se hauska juttu, että jos ei ole lauhdevettä, niin sitä ei voi pysäyttää. Näistä ei olla puhuttu mediassa. Meillä on tämä Suomi-ilmiö."
http://www.hilavitkutin.com/tag/ydinreaktio/
Sinä asiantuntijana voit varmaankin tarkentaa ja selventää näitä mietelmiäni tuosta.
Lauhdevesi on vähän huono termi tuossa asiassa, parempi olisi käyttää jäähdytysveden otto- ja purkupaikka-termejä. Tietääkseni Suomen kaikki ydinvoimalat sekä ottavat että purkavat jäähdytysvetensä meriveteen, laitoksen läheisyyteen. Öljyonnettomuus voisi pakottaa ydinvoimalan pysäyttämiseen, jos jäähdytysvedeksi tulee öljysekoitteista vettä.
Maininta että jos ei ole lauhdevettä, eli jäähdytysvettä, niin ydinvoimalaa ei voi pysäyttää, on hätkähdyttävä. Silloin ydinvoimalaa olisi kyettävä pitämään käynnissä omakulutusteholla sisäisen jäähdytysveden kierron avulla. Jos noin on, niin kuinka kauan siinä tilassa voi tjavascript:void(0);oimia? Vai onko tuossa jutussa jokin väärinkäsitys? Jos niin on, sivuston ylläpitäjälle pitäisi pikimmiten kertoa se.- SN
skyshine kirjoitti:
Öljyinen lauhdevesi Suomi-ilmiössä
Etsin netistä lisää juttua Suomi-ilmöstä ja löysin aika mielenkiintoisen:
"Ongelma on myös Suomessa. Suomen öljyntorjuntakalusto ei pystyisi siivoamaan mittavaa öljytankkeriturmaa Suomenlahdella tarpeeksi pian ettei tulisi vaaraa että Loviisan ydinvoimalasta loppuu lauhdevesi. Ydinreaktiossa on kanssa se hauska juttu, että jos ei ole lauhdevettä, niin sitä ei voi pysäyttää. Näistä ei olla puhuttu mediassa. Meillä on tämä Suomi-ilmiö."
http://www.hilavitkutin.com/tag/ydinreaktio/
Sinä asiantuntijana voit varmaankin tarkentaa ja selventää näitä mietelmiäni tuosta.
Lauhdevesi on vähän huono termi tuossa asiassa, parempi olisi käyttää jäähdytysveden otto- ja purkupaikka-termejä. Tietääkseni Suomen kaikki ydinvoimalat sekä ottavat että purkavat jäähdytysvetensä meriveteen, laitoksen läheisyyteen. Öljyonnettomuus voisi pakottaa ydinvoimalan pysäyttämiseen, jos jäähdytysvedeksi tulee öljysekoitteista vettä.
Maininta että jos ei ole lauhdevettä, eli jäähdytysvettä, niin ydinvoimalaa ei voi pysäyttää, on hätkähdyttävä. Silloin ydinvoimalaa olisi kyettävä pitämään käynnissä omakulutusteholla sisäisen jäähdytysveden kierron avulla. Jos noin on, niin kuinka kauan siinä tilassa voi tjavascript:void(0);oimia? Vai onko tuossa jutussa jokin väärinkäsitys? Jos niin on, sivuston ylläpitäjälle pitäisi pikimmiten kertoa se.Suojarakennuksen sisällä oleva jäähdytys kapasiteetti on mitoitettu niin, että laitos pysyy siinäkin tilanteessa, poistamaan jälkilämmön.
"Kysymys kuuluikin että kuinka kauan laitos voi olla siinä tilassa?"
Tuohon en osaa vastata, mutta ei loputtomasti.
”Epäilen, että osaisit vastata, mutta et halunnut. Kysymys on varmaankin enintään tunneista.”
Mikäli kyseessä on meriveden menetys. Kyse on kymmenistä tunneista. Käytettypolttoaine ja reaktorissa oleva polttoaine tuottaa kuitenkin lämpöä, joka pitää lopulta poistaa. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin riittävästi aikaa tehdä tarvittavat korjaukset.
”Japanissa on useassakin ydinvoimalassa meneillään demonstraatio tilanteesta, jossa ulkoista jäähdytystä on vaikea saada. Ydinvoimalassa täytyy jäähdytyksen toimia niin kauan kuin reaktorissa on ydinjätettä, vaikka se olisi pysäytetty. Tämän hetken tilanteesta en ole varma, mutta vaikuttaisi siltä, että ainakin kaksi ydinreaktoria jää hyvin pitkäksi aikaa siihen tilaan, että niitä vain jäähdytellään ja korjaillaan ja siivotaan.”
Japanissa ongelmat lähtivät liikkeelle, kun vettä ei saatu reaktoriin. Mikäli tapahtuu onnettomuus, jonka johdosta merivettä ei voisi enää käyttää, vettä saadaan silti pumpattua reaktoriin. Mikäli laitoksella ei ole sähköjä, vettä ei pysty pumppaamaan reaktoriin, vaikka sitä olisi ”varastoituna”.
”1. Öljyonnettomuus ydinlaitoksen edustalla pysäyttäysi ydinvoimalan kaikki reaktorit”
Mikäli öljyonnettomuus uhkaisi laitoksia, ne pitää varmasti ajaa alas varotoimenpiteenä. Tämä ei kuitenkaan vaaranna välittömästi jäähdytysveden saantia.
2. Ulkoisen jäähdytysveden estyminen tekee ydinreaktorista helposti käyttökelvottoman vähintään useiksi vuosiksi. Luulenpa, että terroristitkin tietää tuon asian, ja suomalaisetkin viimeistään viimeistään viime päivien Japanin tapahtumien perusteella
Tekee käyttökelvottoman, mikäli jäähdytys on pois toiminnasta liian kauan. Ei varmaan ole kenellekään enää yllätys, ettei Fukushiman reaktoreita ole enää tarkoitus ottaa käyttöön.
- SN
"Öljyonnettomuus voisi pakottaa ydinvoimalan pysäyttämiseen, jos jäähdytysvedeksi tulee öljysekoitteista vettä."
Tämä ei ole ihan minun alaani, mutta merivesijärjestelmillä ei ole diverssiä järjestelmää. Eli mikäli jäähdytysveden saanti loppuu ajetaan reaktori alas. Suojarakennuksissa on kuitenkin riittävästi jäähdytyskapasiteettia jälkilämmönpoistoon.
"Maininta että jos ei ole lauhdevettä, eli jäähdytysvettä, niin ydinvoimalaa ei voi pysäyttää, on hätkähdyttävä. Silloin ydinvoimalaa olisi kyettävä pitämään käynnissä omakulutusteholla sisäisen jäähdytysveden kierron avulla. Jos noin on, niin kuinka kauan siinä tilassa voi tjavascript:void(0);oimia? Vai onko tuossa jutussa jokin väärinkäsitys? Jos niin on, sivuston ylläpitäjälle pitäisi pikimmiten kertoa se."
Kuten yllä kirjoitin jäähdytysvettä ei tarvita ydinreaktorin pysäyttämiseen ja jälkilämmönpoisto voidaan hoitaa lman merivettä.
Toisaalta tuollainen öljyonnettomuuden takia tapahtuva merivesijäähdytyksen menetys, jota ei ole voitu ennakoida, on todella epätodennäköinen. Eli mikäli öljyonnettomuus tapahtuisi, laitoksilla kerettäisiin aloittamaan jo alasajo etukäteen.
Öljyonnettomuus skenaarioita on varmasti analysoitu ja niistä on tarkat toimitaohjeet laitoksissa.- Niillä on voimaloiss
tarkat toimintaohjeet eri tilanteiden varalle,mutta eri keskustelupalstoille he eivät niitä levitä.Tosin tämän palstan keskustelijoilla ei olisi mitään annettavaakaan heille,varsinkaan neuvoja.Mutta sanahan on vapaa Suomessa lain puitteissa,joten pulistaan vaan rauhassa.
"Kuten yllä kirjoitin jäähdytysvettä ei tarvita ydinreaktorin pysäyttämiseen ja jälkilämmönpoisto voidaan hoitaa lman merivettä."
En löytänyt kirjoituksstasi selvää vastausta kysymyksiini, mutta varmistutaan että olen ymmärtänyt oikein. Kysyin
"Maininta että jos ei ole lauhdevettä, eli jäähdytysvettä, niin ydinvoimalaa ei voi pysäyttää, on hätkähdyttävä. Silloin ydinvoimalaa olisi kyettävä pitämään käynnissä omakulutusteholla sisäisen jäähdytysveden kierron avulla. Jos noin on, niin kuinka kauan siinä tilassa voi tjavascript:void(0);oimia? Vai onko tuossa jutussa jokin väärinkäsitys? Jos niin on, sivuston ylläpitäjälle pitäisi pikimmiten kertoa se."
Kumoat kirjoituksessa esitetyn väitteen, että jos ei ole jäähdytysvettä, ydinvoimalaa ei voida pysäyttää. Jäähdytysvedellä tuossa vaiheessa on ymmärrettävä vain ulkoista jäähdytysvettä. Tulkitsen kirjoituksestasi myös, että vaikka tämä ulkoinen jäähdytysvesi loppuisi, reaktori voidaan ajaa alas sisäisellä jäähdtyksellä. Kysymys kuuluikin että kuinka kauan laitos voi olla siinä tilassa? Ja pitäisikö mielestäsi sivuston ylläpitäjää informoida virheellisistä väittämistä sivustollaan? Voin tehdä sen, jos olet sitä mieltä että pitäisi, koska en halua että ihmisille levitetään virheellistä tietoa, varsinkin kun sitä esitetään Suomi-ilmiöön kuuluvaksi.- SN
skyshine kirjoitti:
"Kuten yllä kirjoitin jäähdytysvettä ei tarvita ydinreaktorin pysäyttämiseen ja jälkilämmönpoisto voidaan hoitaa lman merivettä."
En löytänyt kirjoituksstasi selvää vastausta kysymyksiini, mutta varmistutaan että olen ymmärtänyt oikein. Kysyin
"Maininta että jos ei ole lauhdevettä, eli jäähdytysvettä, niin ydinvoimalaa ei voi pysäyttää, on hätkähdyttävä. Silloin ydinvoimalaa olisi kyettävä pitämään käynnissä omakulutusteholla sisäisen jäähdytysveden kierron avulla. Jos noin on, niin kuinka kauan siinä tilassa voi tjavascript:void(0);oimia? Vai onko tuossa jutussa jokin väärinkäsitys? Jos niin on, sivuston ylläpitäjälle pitäisi pikimmiten kertoa se."
Kumoat kirjoituksessa esitetyn väitteen, että jos ei ole jäähdytysvettä, ydinvoimalaa ei voida pysäyttää. Jäähdytysvedellä tuossa vaiheessa on ymmärrettävä vain ulkoista jäähdytysvettä. Tulkitsen kirjoituksestasi myös, että vaikka tämä ulkoinen jäähdytysvesi loppuisi, reaktori voidaan ajaa alas sisäisellä jäähdtyksellä. Kysymys kuuluikin että kuinka kauan laitos voi olla siinä tilassa? Ja pitäisikö mielestäsi sivuston ylläpitäjää informoida virheellisistä väittämistä sivustollaan? Voin tehdä sen, jos olet sitä mieltä että pitäisi, koska en halua että ihmisille levitetään virheellistä tietoa, varsinkin kun sitä esitetään Suomi-ilmiöön kuuluvaksi.Reaktori pysäytetään ajamalla säätösauvat sisään tai booraamalla, jäähdytysvedellä ei ole mitään tekemistä ydinreaktorin pysäyttämisen kanssa. Suojarakennuksen sisällä oleva jäähdytys kapasiteetti on mitoitettu niin, että laitos pysyy siinäkin tilanteessa, poistamaan jälkilämmön.
"Kysymys kuuluikin että kuinka kauan laitos voi olla siinä tilassa?"
Tuohon en osaa vastata, mutta ei loputtomasti.
" Ja pitäisikö mielestäsi sivuston ylläpitäjää informoida virheellisistä väittämistä sivustollaan?"
Kun luin kommentit, siellä oli jo joku hyvin asiantuntevasti tämän asian selittänyt. SN kirjoitti:
Reaktori pysäytetään ajamalla säätösauvat sisään tai booraamalla, jäähdytysvedellä ei ole mitään tekemistä ydinreaktorin pysäyttämisen kanssa. Suojarakennuksen sisällä oleva jäähdytys kapasiteetti on mitoitettu niin, että laitos pysyy siinäkin tilanteessa, poistamaan jälkilämmön.
"Kysymys kuuluikin että kuinka kauan laitos voi olla siinä tilassa?"
Tuohon en osaa vastata, mutta ei loputtomasti.
" Ja pitäisikö mielestäsi sivuston ylläpitäjää informoida virheellisistä väittämistä sivustollaan?"
Kun luin kommentit, siellä oli jo joku hyvin asiantuntevasti tämän asian selittänyt."
Suojarakennuksen sisällä oleva jäähdytys kapasiteetti on mitoitettu niin, että laitos pysyy siinäkin tilanteessa, poistamaan jälkilämmön.
"Kysymys kuuluikin että kuinka kauan laitos voi olla siinä tilassa?"
Tuohon en osaa vastata, mutta ei loputtomasti.
"
Epäilen, että osaisit vastata, mutta et halunnut. Kysymys on varmaankin enintään tunneista.
Japanissa on useassakin ydinvoimalassa meneillään demonstraatio tilanteesta, jossa ulkoista jäähdytystä on vaikea saada. Ydinvoimalassa täytyy jäähdytyksen toimia niin kauan kuin reaktorissa on ydinjätettä, vaikka se olisi pysäytetty. Tämän hetken tilanteesta en ole varma, mutta vaikuttaisi siltä, että ainakin kaksi ydinreaktoria jää hyvin pitkäksi aikaa siihen tilaan, että niitä vain jäähdytellään ja korjaillaan ja siivotaan.
Suomi-ilmiö on hilavitkutin.comin artikkelissa ymmärretty myös niin, että ikäviä asioita vältetään kertomasta, kun se tavallisesti käsitetään vain suomalaisen ydinvoiman jumalaisena erinomaisuutena. Kaksi ikävää asiaa, joista suomalaisille ei ole haluttu kertoa, on hilvitkutin.comin artikkelin perusteella
1. Öljyonnettomuus ydinlaitoksen edustalla pysäyttäysi ydinvoimalan kaikki reaktorit
2. Ulkoisen jäähdytysveden estyminen tekee ydinreaktorista helposti käyttökelvottoman vähintään useiksi vuosiksi. Luulenpa, että terroristitkin tietää tuon asian, ja suomalaisetkin viimeistään viimeistään viime päivien Japanin tapahtumien perusteella
Suomi-ilmiöön kuuluu sellainenkin omituisuus, ettei viranomaiset kutsu kansalaisiaan pois ydinonnettomuusalueelta, niinkuin muissa maissa tehdään, koska viranomaiset haluaa osoittaa kansalaisille, että ydinvoima on turvallista.
http://www.yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/03/quotnappasin_vauvani_ja_juoksin_paloportaitaquot_2433709.htmlSen verran Suomi-ilmiö antaa periksi, että
"8.00: Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Japaniin, etenkin Tokioon ja Koillis-Japaniin. Erityisesti lapsiperheitä kehotetaan harkitsemaan poistumista alueelta."
Tietenkään ei voida myöntää (ainakaan tuossa lainauksessa), että suositus johtuu siitä turvallisesta ydinvoimasta, jota Suomeen ollaan rakentamaasa niin maan pirusti, oikein ydinreservaattialueeksi.Eipä taipunut ydinvoimakannattajapuoluelainen ulkoministeri tv-tiedoitustilaisuudessaan selittämään syytä riskialueelta poistumissuositukseen ja että minkä vuoksi ei ole syytä paniikkiin. Jälkeenpäin julkistussa uutisessa siihen kyllä väjhän viitataan.
http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/03/um_japaniin_ei_kannata_matkustaa_2434026.html
Suomi-ilmiö voi olla joskus liian raskas siihen sitoutuneelle.... sen y-kirjaimella alkavan sanan sanomiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1992637
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1192393En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761678Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k2011194Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va511093- 471078
- 99991
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka6793- 46793
- 105777