Minä unohdin heti nuhani ja päänsärkyni, kun huomasin bussiin tullessani,
että kuski oli laittanut luultavasti itsetekemiään "LINJA-AUTOSSA SAA
HYMYILLÄ" .-julisteita. Julisteissa oli n.60- tai 70-luvun kuvia.
että kuski oli laittanut luultavasti itsetekemiään "LINJA-AUTOSSA SAA
HYMYILLÄ" .-julisteita. Julisteissa oli n.60- tai 70-luvun kuvia.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En tiedä milloin ja missä tuon näit. Muistan 60-luvulta vastaavan tapauksen samantapaisilla julisteilla. Lisäksi kuski lauloi täysin palkein ja tosin nuotin vierestä. Poistuessani etuovesta huomasin vahvan viinanhajun leijailevan paikalla kuskin heilauttaessa rempseästi kättään kiitokseksi.
Ei ole viinanhajuinen tämä kuski, josta kerroin. Hän on fiksu,
n. 50-vuotias silmälasipäinen kiltin pojan näköinen.
Mikä on paikkakunta, jossa tuo linja-autonkuljettaja liikennöi?
Onko se se jolla mahdottoman paksut linssit rilleissänsä?
Monihan on todennut, että terveyteen vaikuttaa se, millä tuulella ihminen on.
Jos bussikuski on saanut porukan hyvälle tuulelle, sillä kun on laittanut
bussiin jotain hauskoja julisteita, niin toivon, että se idea laajenee muidenkin
bussikuskien busseihin.
Se idea ei varmaan laajene muiden bussikuskien busseihin. On nääs niin,
että noin 80 prozenttia bussikuskeista on ujoja.
Mistä päättelit, että kuskit ujoja ovat?
Monesti todennut asian niin olevan. Olen todennut siis.
Mitäs hauskaa semmossissa julisteissa on. EIkös olisi järkevintää ja
asiallisin vaihto-ehto kuljetaa matkustajat paikasta toiseen ilman mitään
ihmejutuja.
Ainakin pääkaupunkiseudulla on järkyttävän tosikkomainen tunnelma
busseissa. On ihme, jos joku bussikuski on tosiaan jaksanut laittaa
julisteita, joissa suositellaan hymyilemään.
Niitä hymyttömiä ja jopa pelokkaan tuntuisia on sekä bussikuskeissa että
matkustajissa.
On varmaa, että bussikuskit pelokkaita on. Kun matkustajissa on
kaikenlaisia pahantekijöitä.
Ei siinä auta pelokkuus, vaan HUUMORI.
Olettaisin, että mainittu itsekoristeltu bussi on pääkaupunkiseudulla. Mies on päässyt joskus paikallislehteenkin ollessaan Espoon sisäisillä bussilinjoilla kuskina ja itsekin usein tuossa bussissa ajelin - ne kuvat ovat herran itsensä ottamia ja monissa esiintyy hän itse - pieni silmälasipäinen poika.
Ihan hauska tapaus. Itsekin hymyileväisenä ja puheliaana tykkäsin kovasti.
JOskus tosin tuntui hieman ylettömältä, miten hän joka ikiselle asiakkaalle erikseen toivotti kovaääniset hyvätpäivät tai huomenet.. Nyökkäys ja hymy riittää - ainakin aamubussissa, että voi kuskin takanakin nukkua :)
Huumorilla ei saa bussia käyntiin.
Toi on totta. Huumorilla ei asioi ratkatsta.
Muistan kyllä jotain vastaavia julisteita nähneeni aikaa sitten, ehkä useammassakin bussiissa pk-seudulla. Ihan piristäviä :P