No, kuinka moni (iki)sinkuista täällä uskoo löytävänsä
A) kumppanin
B) kumppanin jota rakastaa syvästi ja tuntee voimakasta henkistäkin yhteyttä
C) kumppanin jonka kanssa suhde kestää pitkään ja johtaa esimerkiksi perheen perustamiseen
Olen tässä just kolmekymppiseksi tultuani tajunnut etten todellakaan todennäköisesti löydä B:tä. Ulkoisilta ominaisuuksiltani jne. hukun ns. massaan ja toisaalta olen aivan liian erilainen sisäisesti että sieltä löytyis juuri se sopiva. Oikeastaan ei tiedä enää edes mistä etsiä ja miten.
Toisaalta tässä hetki sitten kun olin ihastunut niin tajusin millaisia tunteita ja yhteyttä kaipaan toiseen enkä sellaista ole oikeastaan kuin pariin tuntenut koko elämäni aikana. Nainen oli tietysti aivan liian tasokas minulle ja hieman ärsyttikin että hän paljastui kovin samanlaiseksi muuten kanssani. Juuri minun tuuriani että joku jonka kanssa on jotain yhteistä niin hänellä on mahdottomasti kysyntää...
A ja C on mahdollisia, mutta ehdokkaat ovat mitä ovat Lähinnä se olisi tyytymistä johonkin ja kärvistelyä suhteessa jonkun kanssa joka vaikka seksuaalisesti kiinnostaisikin niin hänen kanssaan ei tuntisi mitään syvempää eikä suhdetta edes kokisi kovin tärkeäksi muuten kuin täyttäisi van sen tehtävänsä. Tunnen jo etukäteen suhteessa ollessani kuinka alkaisi ahdistaa, tuntea tyhjää oloa ja merkityksettömyyttä. Olen aiemmin ollut tällaisessa suhteessa eikä vastapuolessa ollut mitään vikaa todellakaan eikä suhteessakaan.
Toisaalta miehenä joka ei ole ihan 1. ryhmää noin keskimäärin ajateltuna niin kovin on vaikea sieltä 2. ryhmästä löytää naista koska tarjolla on lähinnä 3. ryhmäläisiä (alkoa tai ruokaa suurkuluttavia ihmisiä jne.) Osalla on jo lapsia ja käytännössä perhe-elämä pitäisi aloittaa ihan lähiaikoina. Ei oikein innostaisi tippaakaan.
Mietin vain että minneköhän se parikymppisyys katosi elämästäni (en puhu teinivuosista) jossa olisi ollut se ns. normaali parisuhde jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa.
Nähtävästi edessä on sitten lyhempien suhteiden etsintä mm. ihan seksin takia vaikka se on kaukana ajatusmaailmastani ja toimintatavoistani.
Kai se rakkaus jota minä haen on aika erikoislaatuista ja harvinaista...
Mutta joo, se minun avautumisestani.
Mites teillä muilla?
A) kumppanin
B) kumppanin jota rakastaa syvästi ja tuntee voimakasta henkistäkin yhteyttä
C) kumppanin jonka kanssa suhde kestää pitkään ja johtaa esimerkiksi perheen perustamiseen
Olen tässä just kolmekymppiseksi tultuani tajunnut etten todellakaan todennäköisesti löydä B:tä. Ulkoisilta ominaisuuksiltani jne. hukun ns. massaan ja toisaalta olen aivan liian erilainen sisäisesti että sieltä löytyis juuri se sopiva. Oikeastaan ei tiedä enää edes mistä etsiä ja miten.
Toisaalta tässä hetki sitten kun olin ihastunut niin tajusin millaisia tunteita ja yhteyttä kaipaan toiseen enkä sellaista ole oikeastaan kuin pariin tuntenut koko elämäni aikana. Nainen oli tietysti aivan liian tasokas minulle ja hieman ärsyttikin että hän paljastui kovin samanlaiseksi muuten kanssani. Juuri minun tuuriani että joku jonka kanssa on jotain yhteistä niin hänellä on mahdottomasti kysyntää...
A ja C on mahdollisia, mutta ehdokkaat ovat mitä ovat Lähinnä se olisi tyytymistä johonkin ja kärvistelyä suhteessa jonkun kanssa joka vaikka seksuaalisesti kiinnostaisikin niin hänen kanssaan ei tuntisi mitään syvempää eikä suhdetta edes kokisi kovin tärkeäksi muuten kuin täyttäisi van sen tehtävänsä. Tunnen jo etukäteen suhteessa ollessani kuinka alkaisi ahdistaa, tuntea tyhjää oloa ja merkityksettömyyttä. Olen aiemmin ollut tällaisessa suhteessa eikä vastapuolessa ollut mitään vikaa todellakaan eikä suhteessakaan.
Toisaalta miehenä joka ei ole ihan 1. ryhmää noin keskimäärin ajateltuna niin kovin on vaikea sieltä 2. ryhmästä löytää naista koska tarjolla on lähinnä 3. ryhmäläisiä (alkoa tai ruokaa suurkuluttavia ihmisiä jne.) Osalla on jo lapsia ja käytännössä perhe-elämä pitäisi aloittaa ihan lähiaikoina. Ei oikein innostaisi tippaakaan.
Mietin vain että minneköhän se parikymppisyys katosi elämästäni (en puhu teinivuosista) jossa olisi ollut se ns. normaali parisuhde jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa.
Nähtävästi edessä on sitten lyhempien suhteiden etsintä mm. ihan seksin takia vaikka se on kaukana ajatusmaailmastani ja toimintatavoistani.
Kai se rakkaus jota minä haen on aika erikoislaatuista ja harvinaista...
Mutta joo, se minun avautumisestani.
Mites teillä muilla?
Vastaukset 28
Vanhimmat
BC
Jk. Lehteen henkilökohtaista osioon "Parantumaton romantikko etsii likaista huoraa."
Niin. En tiedä sinusta, mutta en ole itse kyllä vain parantumaton romantikko tai etsisi erityisen likaista naista puhumattakaan "huorasta".
Ehkä minun kohdalla voisi puhua siitä että odotukset tuosta henkisestä yhteydestä ovat vähän turhan kovia, mutta mielestäni se on samassa kategorioissa "yhteisten huumorintajujen, kemioiden ja samankaltaisten arvojen" jne. kanssa.
Mutta jos sinäkin poikkeat massan ajattelutavasta noin keskimäärin niin sitä huomaa olevansa sellainen joka joutuisi kovasti sopeutumaan sen toisen ajatusmaailmaan eikä niin että löytyisi jonka kanssa olisi yhteinen jaettu maailma.
Olen tavannut pareja joilla tuollainen selkeästi löytyy ja olen tietysti uskomattoman kateellinen heille.
Jk. nyt oli lähinnä arvio siitä, mitä osa tämän palstan miehistä saattaisi nakutella henkilökohtaista-ilmoitukseen.
Aijaa, vai sellaista peliä.
Tuo olisi aikamoinen ilmoituksellinen itsemurha. ;)
ABC
Kyllä minä vielä jaksan uskoa että löydän itselleni sellaisen naisen jota voin rakastaa, ja ehkäpä jopa sellaisen joka myös hieman rakastaisi minua.
En ole kyllä koskaan ollut rakastunut, mutta uskon siihen että jos kaksi ihmistä on suhteessa tarpeeksi pitkään niin kyllä kai siinä alkaa jotain kiintymystä toista kohtaan kehittymään ja jossain vaiheessa kai siinä voi alkaa jo siitä rakkaudestakin puhumaan.
Aika heikkoa on minun usko. Kun ykkösvaatimus on jonkinlaisen henkinen kumppanuus niin mistäs sitä etsii. Jos oma arvomaailma ja elämä poikkeaa liikaa keskimääräisestä mahdollisuudet löytää tippuvat. Samoin jos itse ulkonäöltään häviää harmaaseen massaan. Ulkoa liian tavallinen, sisältä liian erilainen ja yksinäinen.
Ennenkaikkea haluaisin löytää ihmisen tai sielun toisesta. Treffipalstojen selauskin jää siihen, että joko vaatimukset eivät kohtaa, tai jos vaatimukset ovat kohtuullisia, jää aina kysymys: "Kuka on tämä ihminen?". Jos voisin valita täydellisen naisen katalogista, todennäköisesti en pystyisi edes valitsemaan. Pelkkiä kuvia ja kuvauksia vailla jotain syvempää sielua, joka tekisi siitä naisesta ainoan laatuaan.
Kerran tykästyin naiseen tämän blogin ansiosta. Hänellä oli todella mielenkiintoisia ajatuksia ja sisäinen maailma. Tietysti lopetti sen, enkä minäkään viitsinyt kommenteissa paljastaa, miten kiinnostunut hänen ajatuksistaan olin.
Aika samanlaiset ajatukset on täällä. Kun olin nettideiteissä ja selailin profiileja niin mieleentuli tosiaan joku katalogi. Kumma kun minua ei selaiset katalogimallit ole kiinnostaneet.
Itsellekin tuli olo olevansa joku markkinoitava kiiltokuvamainen tuote. Aika kaukana oli ajatus inhimillisestä ihmiseen tutustumisesta puhumattakaan sitten jostain sielunkumppanin etsimisestä.
Viestimisetkin tuntui kovin pinnalliselta läpältä ja vähänkään syvemmät jutut ovat lähinnä tuhoon tuomittuja yrityksiä.
Tuota taustaa vasten tosiaan etsintä alkaa tuntua aika toivottomalta ja samaa huomaa mm. baareissa. Ihmiset tuntuu vierailta ja vaikka avoin olenkin.
Ehkä me ollaan vähän naiiveja asian suhteen kun odotetaan "liikoja" (muttei liikakiloja ;))
Toisaalta ainakin itse ihastun hitaasti ihmiseen. Se on kai se pahin virhe.
Jos en löydä B:tä, en ala suhteeseen. Niin yksinkertaista. Toivon löytäväni B:n, tietenkin. En tiedä uskonko siihen. Joskus uskon ja joskus en.
Anteeksi, mutta olen lukenut joitakin viestejä sinulta ja olen saanut käsityksen että sinulla noita suhteita ja sutinoita riittää?
Tarkoitat kai ettet ryhdy vakavaan suhteeseen jos et löydä B:tä?
Jep. En vakavaan suhteeseen. Treffeillä voin käydä ja seksiä harrastaa. Enhän mä tietenkään edes voi tietää jostain muijasta heti onko se B vai jääkö se juttu siihen.
Tosin... Kyllä mä sen olen aiempien naisystävien kohdalla aika äkkiä huomannut.
Joo, näin arvelinkin.
Itsellä on vaikeuksia sopeutua tuollaiseen suhteeseen sekä seksin harrastamiseen noin vain.
Olen kai sitä hitaasti syttyvää tyyppiä kaiken pahan lisäksi.
Minä olen aika nopeasti syttyvää tyyppiä. Ongelma on vaan siinä että erotan kyllä sellaisen kevyen ihastuksen vakavammasta.
Varsinaisia rakkaussuhteitahan minulla ei ole. Satunnaisseksiä, joitain sellaisia naisia joita näen silloin tällöin seksin merkeissä... Tänään deitit eilisen muijan kanssa... Aika sellaista pintaliitoa, tavallaan.
Monet miehet valittelevat, kun naiset ovat 'käytettyjä'. Eipä tarvitse ihmetellä, kuka niitä käyttää. No nämä einon kaltaiset ali-ihmiset.
Jos eino olisi todellinen niin kävisin miljoona kertaa mieluummin edes hetken hänen "käytettävänään" kuin alkaisin odottaa "hitaasti lämpenevää", tyydyttävää parisuhdetta jonkun muun kirjoittajan kanssa.
En minä käytä naisia. Seksikumppanini ovat normaaliälyisiä, täysi-ikäisiä ja oikeustoimikelpoisia. Eli täysin kykeneviä valitsemaan kenen kanssa naivat.
Helppo vastata. En usko mihinkään, en kumppaniin, saati sitten enempään. Koska en silloin kakskymppisenä päässyt "ensimmäiselle kierrokselle" mukaan, en pääse myöskään jatkossa. Kun omanikäiseni (20-35 -vuotiaat) naiset alkavat erota ensimmäistä kertaa, etsivät he lähinnä muita eronneita, joilla olisi jo lapset tehty ja perhe-elämisen tekniikka on jo hallussa.
Lisäksi tunnen itseni sen verran hyvin, että pelkkä seksisuhdekaan ei oikein toimi minun kohdalla. En ainakaan usko, ja joka tapauksessa siihenkin pitää olla sitten joku sliipattu Romeo tai lihaksikas pikkurikollinen tai muu vipeltäjä, joka ei totisesti kanna huolta huomisesta tai mistään.
Alkavat erota ekaa kertaa?
Millaisia suhteita sinä nykyään näet ympärilläsi?
Moni suhteista ei ole kovin vakava vaikka kestää sen pari vuotta tai vähemmän.
En kutsuisi heitä "eronneiksi" tai että heillä olisi lapset tehty tai perhe-elämisen tai edes parisuhteiden tekniikka hallussa. (Mitä ne edes ovat?)
Aijaa? Ainakaan lähituttavapiirissäni ei taida olla yhtä ainoaa pariskuntaa, joiden suhde ei olisi vähintään noin 5 vuotta vanha. Vähän kauempaa jos hakee, niin on joitain, joiden suhde on nuorempi, mutta ne ovat edelleen jatkuvia, eikä ole ainakaan näkynyt viitteitä katkeamisesta.
(Tai no joo, yksi tuttu on, jolla on värikäs suhdehistoria, mutta kyseessä on hieman elämänhallinnassa yleensäottaen kehnommin pärjäävä yksilö, ja yksi tapaus lasketaan vielä poikkeustapaukseksi).
Sinulla on pienet piirit sitte.
Ehkä siinä ongelmasi mikset löydä ketään?
Saattaahan se sitäkin olla. Tosin rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että kun oikein kaivelee, niin saattaa olla pari muutakin naista, jotka eivät ole vakiintuneissa parisuhteissa. Olen vain vähän passiivisissa väleissä heihin, ja toisekseen ovat sellaisia, että he etsisivät kuitenkin jotain ihme-taiteilijaa tai hardcore-vihervasemmistolaista, eikä tällaista... no, tällaista. Mutta ilman muuta on todettava, että ihan kamalasti ei ole tuttavia. Jos ajattelee nykyään suosittua Facebookkia, niin alle sata "ystävää", joista melkoinen osa on loppujen lopuksi väkeä, joilla ei oikein ole erityistä merkitystä elämässäni, kunhan olen joskus tavannut jossain. Mutta eipä sitä piiriä niin vain tässä iässä ja vakiintuneessa elämäntilanteessa laajenneta, tai ainakaan minä en keksi tapaa, enkä muutenkaan ole hyvä verkostoitumisessa.
Ei minullakaan ole mitään suurta tuttavapiiriä jonka vuoksi sopivaa kumppania on lähes mahdoton löytää. Et ole yksin ongelmasi kanssa.
Kuitenkin sen verran olen perillä muiden suhde-elämästä että kovasti ihmetyttää jos suhteet ovat kestäneet jonkun 5 vuotta järjestään.
Ehkä tässä lähempänä 30 vuotta tietysti niin voi olla, mutta ainakin itteä huolettaa että jos suhde löytyisi ettei se kestäisi pitkään johtuen että varsinkin parikymppiset naiset tahtovat aika herkästi vaihtaa uuteen aivan kuten miehetkin.
Kolmekymppisten naisten kanssa taas en löydä oikein mitään yhteistä vaikka kypsemmiltä muuten vaikuttavatkin ja fiksuilta.
Uskoisin että monella miehellä kuten sinullakin ongelman tekee vaikeammaksi vain tuo verkostoitumisen puute (aivan kuten minulla). Sitä pitäisi jaksaa omasta itsenäisyydestään huolimatta olla sillä tavoin sosiaalinen että olisi tuttavia ympärillä liuta.
Olen vähän erikoinen tyyppi joka joitakin voisi kiinnostaa, mutta eihän sitä ulospäin näe ja toisaalta niihin jotka ovat tutustunut ettivät kuten sanoit jotain ihme-taiteilija-renttua tai ovat niin tärähtäneitä ettei heistä ole vakavaan suhteeseen.
Sen verran vielä sanon, että olen joskus naistyökavereiden keskustellut minunikäisen miessinkun seuranhaun vaikeudesta (tietysti paljon sovinnollisempaan ja pehmeämpään sävyyn kuin täällä), ja he ovat aina lähteneet siitä, että kyllä niitä sinkkuja. Ovat menneet joka kerta hiljaiseksi, kun olen kysynyt, onko heidän tuttavapiireissään yhtään naissinkkua. "No... ei niitä kyllä taida olla".
Minkä ikäinen sinä olet?
Olen kolmekymppinen ja ainakin itse etsin seuraa jostain 25-vuotiaista kuin "oman ikäisistä". Siellä niitä sinkkuja on. Aloilleen asettuminen on enemmän normi 30-vuotiaana.
Hyväksyn vain vaihtoehdon B. Helvettiäkö sitä turhaan nyhjäämään jos ei ole fiilistä tai arvostusta molemmin puolin.
Niin, mutta jonkinlaista fiilistähän voi olla sekä arvostusta, muttei niin että se yltäisi ihan tuohon B) vaihtoehtoon asti.
Uskotko löytäväsi sellaista vai onko se mielestäsi utopiaa?
Itse mietin että ehkä pitäisi tyytyä vähempään jos vain nainen on ns. muodollisesti pätevä, hehe.
Jos vaihtoehdot on A eli vain kumppani tai C kotileikit, niin B on ainut vaihtoehto.
Ai että muodollisesti pätevä? siinä tapauksessa sanoisin että vie sie mie vikisen. No joo ehkä toi B on sit utopiaa...emt
Lähinnä tarkoitin muodollisesti pätevällä nättiä ja sopusuhtaista nuorta neitosta jonka kanssa ei oikein muuten sopisi yhteen.
C on ihan mukava suhde jonkun kanssa jonka kanssa tulee toimeen ja joka voi olla ihan siedettävä ja viehättäväkin. A on sitten lähes kuka tahansa.
B:n jos löytäisi niin muuta en tarvitsisi.
Mutta todennäköisyys tuon kohtaamiseen on kyllä tosi pieni, sillä en ihastukaan juuri ollenkaan. Ja silloin kun ihastun niin *hiljaisuus*, se on toivotonta yrittääkään aina on joko liikaa ikäeroa tai sitten on varattu.
Mutta jos tuota B:tä en kohtaa niin menee se elämä näin yksinkin, mitä sitä turhia murehtimaan.