Vuoskymmeniä Lapissa ja varsinkin Enontekiöllä vaeltaneena ihmettelen että kun Yllästunturin aluetta liitettiin Ounas-Pallastunturin kansallispuistoon, uudesta nimestä pudotettiin pois Ounastunturin nimi. Sen nimi on nyt Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Kysyttiinkö esimerkiksi kunnan hallintotaholta mitään tällaisen nimen muutoksen tiimoilta?
Alkuperäinen puistohan on vanhn ja laajin Suomen tunturi kansallispuistoista ja Ounastunturi on yksi sen ehdottoman kainiista osista. Millähän perusteella tämä nimi täytyi tällaiseksi muuttaa?
Minusta tuntuu jopa enontekiöläisten halveksimiselta jättää nimestä pois Ounastunturin osuus. Loogisin nimihän olisi ollut Ounas-Yllästunturin kansallispuisto. Tai jopa Ounas-Pallas-Yllästunturikin olisi käynyt. Nykyisellä nimell'ä keräävät "pisteitä" vain Muonion, Kittilän ja Kolarin kunnat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysypäs asiaa Manniselta!
Hannu Manniseltako ? Miten se tietäis muka siitä jotakin. Sehän hyppää ja hiihtää ja lentää.