Kaikki ystäväni ovat parisuhteessa, hyvä heille. Suurin osa ihan onnellisestikin. Mutta miksi, oi miksi minuakin yritetään naittaa vaikka kenelle. Ei yhtään mietitä, että onko minkäänlaisia samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Minua, sosiaalista ja uteliasta, asioista kiinnostunutta kaupunkilaista yritetään naittaa näille ihmisille, jotka istuvat sohvalla 24/7 ja joita ei saa koskaan houkuteltua yhtään minnekään. Kaksi kertaa olen tällaiseen suhteeseen erehtynyt, jossa minulla ei ole ollut mitään yhteistä näiden miesten kanssa. Se on ollut sitten sitä parisuhde-elämää, joka on kaikin tavoin ollut keinotekoista, koska kaksi ihmistä täysin eri maailmasta eivät sujuvasti kommunikoi keskenään. Se on sitten sellaista väkinäistä pussataan nyt kun kuuluu asiaan ja heilutellaan peittoa kun niin kuuluu tehdä.
Olen onnellisimmillani elämässäni ollut sinkkuna. Koen suurempaa intohimoa elämää kohtaan sinkkuna kuin yhdessäkään parisuhteessa olen kokenut ja sinkuksi olen ajatellut jäädäkin jos ei nyt jotain maata mullistavaa tapahdu. Silti asenne tuntuu olevan ympäristössä, että kolmekymppinen nainen: tik tak-biologinen kello tikittää ja onhan se kauheata, että ihminen on yksinäinen, ilman ketään peiton lämmittäjää. Olen sen erehdyksen pari kertaa tehnyt, että olen tavallaan muutaman kerran lähtenyt suhteeseen, koska sosiaalinen painostus on ollut voimakasta. Tyyliin, ei sitä oikeaa ole olemassakaan ja parisuhteessa kehittyy ihmisenä. Sinkkuna ihminen rappioituu ja tulee itsekkääksi kai ajatellaan. Kummasti minä olen kuitenkin usein se, joka pitää ihmisiin yhteyttä, muistaa synttärit, matkustelee ympäri maata katsomaan ystäviä, on aina ajoissa paikalla, kuuntelee ystävien murheita. Kumma miten ne hyvät parisuhteessa ihmisenä kehittyvät unohtavat usein ystävänsä. Sinkulla ei saa myöskään olla murheita, koska ne kaikki voidaan korjata sillä, että otetaan joku siihen vierelle.
En halua olla parisuhteessa ja pohtia, että voisiko jossakin olla parempaa. Tai ylipäätänsä kokea sisäistä tyhjyyttä. Aion olla yksin jos ei löydy samalla aaltopituudella olevaa ihmistä, joka herättää intohimoni ja rakkauteni. En kaipaa parisuhdetta parisuhteen takia, en kaipaa miestä, koska muillakin on.
Olen onnellisimmillani elämässäni ollut sinkkuna. Koen suurempaa intohimoa elämää kohtaan sinkkuna kuin yhdessäkään parisuhteessa olen kokenut ja sinkuksi olen ajatellut jäädäkin jos ei nyt jotain maata mullistavaa tapahdu. Silti asenne tuntuu olevan ympäristössä, että kolmekymppinen nainen: tik tak-biologinen kello tikittää ja onhan se kauheata, että ihminen on yksinäinen, ilman ketään peiton lämmittäjää. Olen sen erehdyksen pari kertaa tehnyt, että olen tavallaan muutaman kerran lähtenyt suhteeseen, koska sosiaalinen painostus on ollut voimakasta. Tyyliin, ei sitä oikeaa ole olemassakaan ja parisuhteessa kehittyy ihmisenä. Sinkkuna ihminen rappioituu ja tulee itsekkääksi kai ajatellaan. Kummasti minä olen kuitenkin usein se, joka pitää ihmisiin yhteyttä, muistaa synttärit, matkustelee ympäri maata katsomaan ystäviä, on aina ajoissa paikalla, kuuntelee ystävien murheita. Kumma miten ne hyvät parisuhteessa ihmisenä kehittyvät unohtavat usein ystävänsä. Sinkulla ei saa myöskään olla murheita, koska ne kaikki voidaan korjata sillä, että otetaan joku siihen vierelle.
En halua olla parisuhteessa ja pohtia, että voisiko jossakin olla parempaa. Tai ylipäätänsä kokea sisäistä tyhjyyttä. Aion olla yksin jos ei löydy samalla aaltopituudella olevaa ihmistä, joka herättää intohimoni ja rakkauteni. En kaipaa parisuhdetta parisuhteen takia, en kaipaa miestä, koska muillakin on.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo se on kyllä kumma, miten monet seurustelevat kokevat asiakseen parittaa sinkkuystäväänsä ties kenelle. Itsekin olen tuollaista kokenut. Onneksi en ole itse syyllistynyt tuohon, vaikka nykyään seurustelenkin :) Sinkku kun voi tosiaan olla ihan omasta tahdostaankin. Kyllä se ärsytti aikoinaan, kun tutut yrittivät parittaa tyyliin "no niin tosta sulle mies". Ehkäpä sen itse kuitenkin huomaa, kenen kanssa sen suhteen haluaa... Ehkä ne seurustelevat parit haluavat ystävälleenkin kumppanin, jotta voidaan sitten pitää ah niin ihania pariskuntailtoja lautapelien, säästä puhumisen ja parin siiderin puitteissa :P
Et oo sitten harkinnut ystäväpiirin vaihtamista? Vois tehdä terää. On nimittäin erittäin rasittavaa, jos joku väkisin yrittää "naittaa" toista toiselle...vaikka ne hyvää tarkoittaakin. Tai sitten kyse on hallinnasta: on helpompaa, kun olet samaa sosiaalista...noh, "tasoa", kuin hekin...
Ps.se "oikea" on varmaan tuolla jossain, mää löysin, kun lakkasin etsimästä.
Kiitos näistä tiedoista...yksinäinen?
Ystäväsi eivät tarkoita pahaa, he yrittävät "tarjota" sinua löytämään samanlaisen onnen mitä heillä itsellä on. Vaikka osa pariskunnista olisikin vain tavan vuoksi yhdessä, voi se olla juuri heille oikea tapa elää tätä elämää.
Tunnut löytäneen itsesi ja oman tapasi. Toiset meistä eivät vaan pysty ajattelemaan että on muunlaistakin elämää kuin se millaista itse elää. Se oma tuntuu juuri siltä oikealta.
Aurinkoista kevättä =)
Itse olen heitellyt puoliksi huumorilla "että ota siitä emäntä/isäntä...." Siis en tietenkään asianomaisen ollessa paikalla. Kun itse puhuvat että kumppani tarttis löytyä. Huumorilla jo siksikin että en oikeasti ajattele sinkkuystävieni sopivan toisilleen, vaikka mistäs senkään ulkopuolinen koskaan tietää mikä kolahtaa ja milloin.