Tuossa yhdessä ketjussa äiti kyselee, millainen nainen on valmis rikkomaan toisen naisen -ja äidin perheen... Kuulemma miehessäänkin on syytä, mutta "ei halua puhua siitä nyt"...
Miksei puhuta näistä miehistä? Kakkosista tällä palstalla on puhuttu vaikka kuinka paljon, ja heidät on jo analysoitu puhki. Miksei puhuttaisi jo vaihteeksi siitä millainen mies se on, joka on valmis rikkomaan OMAN perheensä?
Sitäpaitsi yhtenään vaimot itse kommentoivat kakkosia, että turhaan kuvittelevat "saavansa" heidän miehensä itselleen, kun ei se mies tahdo lähteä vaimonsa ja perheensä luota kuitenkaan, joten eihän nämä kakkoset siis edes riko kenenkään perheitä.
Kyllä se on se vieraisiin lähtevä mies, joka tuhoa aiheuttaa omalle perheelleen jos joku. Miksi tästä ei haluta puhua?
Miksei puhuta näistä miehistä? Kakkosista tällä palstalla on puhuttu vaikka kuinka paljon, ja heidät on jo analysoitu puhki. Miksei puhuttaisi jo vaihteeksi siitä millainen mies se on, joka on valmis rikkomaan OMAN perheensä?
Sitäpaitsi yhtenään vaimot itse kommentoivat kakkosia, että turhaan kuvittelevat "saavansa" heidän miehensä itselleen, kun ei se mies tahdo lähteä vaimonsa ja perheensä luota kuitenkaan, joten eihän nämä kakkoset siis edes riko kenenkään perheitä.
Kyllä se on se vieraisiin lähtevä mies, joka tuhoa aiheuttaa omalle perheelleen jos joku. Miksi tästä ei haluta puhua?
Vastaukset 102
Vanhimmat
MItäs jos se perheen tuhoaja onkin se kilttinä pidetty perheenäiti, joka ei vielä parin lapsenkaan jälkeen tiedä mitä oikein elämältään haluaa ja pettää miestään minkä ehtii. Kyllä ne naisetkin osaa, vaikkei siitä(kään) saisi puhua.
Yleensä näiden pettävien miesten ongelma on jonkinlainen madonna-huora-kompleksi. He haluavat kaksi naista: Madonnan ja Huoran. Vaimo saa esittää madonnan roolia ja rakastajatar huoran. Usein nämä miehet eivät halua missään tapauksessa rikkoa perhettään, vaan uskovat että kieroilemalla ja luikertelemalla he onnistuvat elämään kaksoiselämäänsä ja valitettavan usein onnistuvatkin. Nämä miehet ovat usein myös voimakkaan kaksinaismoralistisia. Vaikka he itse harrastavat syrjähyppyjä, niin vaimon syrjähyppy olisi heille katastrofi.
Joskus tietysti voi olla kyse siitäkin, että omassa parisuhteessa on mennyt heikonlaisesti pidemmän aikaa ja mies pettää siksi ettei hänessä ole kylliksi miestä nostamaan kissaa pöydälle ja selvittämään välejään vaimon kanssa. Siksi mies ikäänkuin murrosikämäisesti "kostaa" vaimolleen tyyliin "kun sinä olet tuommoinen, niin minäpä petän sinua". Kaiken kaikkiaan pettävä ja perhe-elämänsä vaarantava mies on jäänyt emotionaaliselta kehitykseltään jonnekin teini-ikäisen tasolle ja käyttäytyy sen mukaan. Fiksu aikuinenhan ei vaaranna avioliittoaan tai lastensa turvallisuutta vaan pyrkii selvittämään ongelmat muilla keinoin.
Ja sitten on vielä se henkisesti keskenkasvuisten ryhmä jotka pettävät siksi kun se on niin jännittävää ja kiinnijäämisen riski on osa jännitystä. Mutta kun he sitten oikeasti jäävät kiinni niin sitten uikutetaan kuin märkä koira ja anellaan itku kurkussa anteeksiantoa. Vähän niin kuin pikkupoika jäätyään kiinni jostain kielletystä. Yhteenvetona voisi todeta, että kaikilta pettäviltä miehiltä puuttuu se aikuisen ihmisen kypsä vastuullisuus.
Kijoitat ihan asiallisesti ja tekstistä syntyy vaikutelma että olet asiaa miettinyt ja sen sisäistänytkin, mikä kenties ikävintä omakohtaisten kokemusten myötä. Itse olen mies, en ole pettänyt, en kaipaa semmin madonnaa kuin huoraakaa, eikä edes vaimon huoraaminen minusta pettävää tee.
Tuolla yhteenvedollasi tempaisit maton altasi. Eikö loppu olisi ollut likempänä totuutta jos olisit sanonut että se aikuisen kypsä vastuu tekemisistään puuttuu kaikilta huoraavilta, sekä miehiltä, että naisilta. Ei kai ne ukkopolot suklaapuolesta ole kaikki innoissaan ja mikä "hauskinta" vielä samaan sukupuoleen? Taidan ilmoittaa teidät tasa-arvovaltuutetulle, epäasiallisesta kirjailusta ja syrjinnästä:) Ihan kivoja mietteitä teillä.
Aloittajahan kysyi nimenomaan ajatuksia ja kommentteja pettävistä MIEHISTÄ eikä naisista, joten vastasin sen mukaan. Eipä silti, olisi minulta löytynyt teräviä kommentteja pettävistä naisistakin, mutta tämä ketju koski tietääkseni juuri pettäviä miehiä. Tee sinä oma ketju pettävistä naisista, niin lupaan kommentoida sinnekin, jahka ehdin.
ajatukseni oli lapioida molemmat lantakasat samalla kerralla, kysyi aloittaja kumman kautta hyvänsä. Mitäs noita erittelemään, sama paska eri kuorrutuksella. Ei kai näitä saitteja ihan hampaat irvessä ja pilkkua viilaten kannata lueskella, vaikka sangen ikävän asian parissa ollaankin?
No kommentoidaan nyt sitten niitä pettäviä naisiakin. Pettävät naiset ovat usein itsekeskeisiä i wannabe princess-tyyppejä, jotka ovat jääneet koukkuun romanttiseen rakastumiseen. He eivät kestä normaalia arkea iloineen ja suruineen, vaan haluaisivat elämän ja parisuhteen olevan kuin leffoissa ja saippuasarjoissa. He haluavat että mies nostaa heidät jalustalle ja palvoo ja lahjoo heitä. Heidän mielestään "rakkaus" pyhittää kaiken ja jos on rakastunut, niin on oikeus pettää, koska rakastuminen on niin ihqua ja romanttista. Ihan kuin Kauniissa ja Rohkeissa.
He eivät välitä, vaikka vaarantavat avioliittonsa ja lastensa turvallisuuden, koska haluavat olla RAKASTUNEITA. Kuten leffoissa ja harlekiini-romaaneissa. Jos he jäävät kiinni syrjähypystään, he syyttävät miestään ettei tämä ole ollut kyllin romanttinen. Onhan se kauheaa kun oma mies ei voi olla kuin Ridge Forrester. Yhteenvetona voisi sanoa, että pettävä nainen laittaa omat prinsessa ja romantiikka-leikkinsä perheensä edelle.
diagnoosi, tuota syyttelyä myöten. Vika ainakin meidän perheen naisväen mielestä oli kaikkialla muualla kuin omissa valinnoissa. Loppuviimeksi tauti kuitenkin löytyy aina peilistä, tässä tapauksessa potilas vaan ei sitä kuvaa tuntenut. Hinta itsetutkiskelulle perheen kustannuksella oli liian kova tuollekkin "prinsessalle", eikä se päiväpanokaan ollut Ridge:) Täydellisestä ymmärtäjästä, työtoverista, sielunveljestä, henkisestä tuesta, ihailevasta ja kaunopuheisesta, sympatiseeraavasta miehestä tuli käryn kautta ikävä ja rumapuheinen perheenisä taholleen. Ei ollutkaan se vähiten väärä, muuta kuin sen ajan kun jalkoväli oli päivisin vapaana. Äkkiä se muuttuu ihmisluonne kun asioista aletaan ääneen puhumaan, ikävistäkin.
Leikkiin ei kannata alkaa jos sitä ei kestä loppuun asti ja pettämään ei senkään jälkeen.
Parisuhde perustuu kuitenkin luottamiseen, ei prinsessa eikä prinssileikkeihin, niin mukavia kuin ovatkaan.
Itselle ei valjennut, johtuen potilaan haluttomuudesta tautiaan valottaa, keskusteluin oliko kyse rakastumisen tunteen kaipuusta vaiko ihastumisen aiheuttamasta mukavasta säväristä. Uusia haasteita kohden matkattaessa sekin seikka olisi ollut kiva tietää, vaikka asia ei vallattoman mielekäs kaikkiaan ollutkaan. Sattui vaan sellainen kaveri pariksi jolla ei ollut "munaa" olla rehellinen, edes itselleen. No, eipä tuo taida koko naiskaartia edustaa, olisiko edes keskiarvoa:) Positiivisesti paskan keskeltä pois luovien käy venhoni tie.
AAARGH! Takuulla eroan, jos elämäni muuttuu hiukankaan Kauniiksi ja rohkeiksi. Ja jos mieheni alkaa pikkuisenkaan muistuttaa Ridgeä, en ehdi edes erota, vaan juoksen pettämään ensimmäisen tarjokkaan kanssa. Makunsa tietysti jokaisella, mutteivät nuo kovin yleisiä ihanteita taida olla.
Turha pettäjän kohdalla on asiasta tehdä sukupuolikysymystä, onnettomia, itseltään hukassa olevia ja lapsellisen itsekeskeisiä tapauksia nuo ovat.
Ken huorimaan lähtee, tietää kyllä tarkkaan mitä tekee ja mitä on vaakakipossa. Pettäjän vaakakipossa eivät paina puoliso, eivät lapset eivätkä heidän tunteensa. Vain oma kiva merkitsee ja harmittavan usein näissä keskusteluissa lukee tuon pettäjän kynästä tippuvan lauseen: "kerranhan täälä vaan ollaan". Se kuvaa hyvin arvomaailmaa jollaisessa pettäjä elää, muilla ei siinä ole sijaa, ei arvoa.
Missä on ihmisten rehellisyys ja kunnioitus toisiaan kohtaan. Kaikki toivovat puolisolta rehellisyyttä, mutta samaan aikaan kustaan toisia selkään minkä ehditään, ei hyvä malli.
Olen aivan samaa mieltä, että molemmat sukupuolet pystyvät pettämään, eikä siinä ole mitään eroa, onko mies vai nainen se, joka puolisoaan lähtee pettämään. Itse kirjoitin tuon aloitukseni lähinnä vastineeksi vain tuolle yhdelle vaimolle. Sitä paitsi, tätä palstaa ei taida miehet edes kovin paljon lukea -saati kommentoida. Tämähän on naisten taistelukenttä lähinnä, joten siksikin asettelin kysymykseni juuri noin... Nyt toisaalta on alkanut vaikuttaa, että viime aikoina ihan aidot miehetkin ;) -eikä naiset jotka esittävät miestä, ovat alkaneet vastailla tänne, joten miehet saavat myös mielellään sanoa sanansa pettävistä naisista.
kai sentään toimii edelleen? Aika lailla on heikoissa kantimissa miesten itsetunto jos ei kestä myöntää vaimon huorimisia. Ei asia muuksi muutu vaikka haluja ja tahtoa olisikin, historiaa kirjoitetaan vaan kerran, tulkita voi useammin. Tuntuisi kummalliselle että pettäjät olisivat kaikki miehiä ja naiset niitä täälä hehkuttaisivat, "ykköset ja kakkoset".
Aihe lienee monelle miehelle arka, taidetaan pelätä kaluston lyhenemistä jos muut kuulevat että vaimo löytyy työkaverinsa sylistä päivätauoillaan. Perinteinen ajattelu tällä tasa-arvon aikakaudella ei luonnistu; mikä mies se on sellainen kun ei naistaan hoitele? Mikä nainen se on kun miehen tarvitsee vierasta saada? Itsellä ei noin käynyt, että kalusto olisi lyhennyt, eikä asia kuitenkaan ole mikään tabu edes keskusteltavaksi. No, vaimolle on, mikä on aika normaali defenssimekanismi kun ihminen keksii peilikuvansa tehneen virheitä joiden seurauksia ei kenties kykene kantamaan, muuten kuin pakenemalla. Miksi olisikaan aiheena tabu, kun tutkitusti pareista myöntää puolisoaan joskus tai vakituiseen pettävän liki puolet? Oma arvio on että siihen saa lisätä vielä parikymmentä prosenttia, että päästään edes lähelle lukemaa joka kattaa ne lukuisat salapanot joista ei vielä ole käry käynyt. Mitäs noin arkista asiaa kiistämään ja piilottelemaan kun se liki joka suhteessa kohta on läsnä?
Niin, se mielipide pettävästä: huora se on, oli mies eli nainen:)
" Aika lailla on heikoissa kantimissa miesten itsetunto jos ei kestä myöntää vaimon huorimisia."
NO huomaahan sen tältä palstaltakin, kuinka huoraaviin miehiin ja naisiin suhtaudutaan eri lailla. Jos mies pettää, pääasiassa surkutellaan vaimoa. Jos nainen pettää, ensimmäiseksi petetyltä kysytään "mikset pitänyt vaimoasi tyytyväisenä vai hakkasitko sitä?".
Eli jos mies pettää, se on miehen vika, jos nainen pettää, sekin on miehen vika. Ihan sama juttu muuten väkivallan kanssa, jos mies hakkaa vaimoa, mies on raivohullut, mutta jos vaimo hakkaa miestänsä, ensimmäiseksi kysytään, mitä pahaa se mies on tehnyt, kun ansaitsee tulla hakatuksi.
"Miksi olisikaan aiheena tabu, kun tutkitusti pareista myöntää puolisoaan joskus tai vakituiseen pettävän liki puolet?"
Ei koske nykyistä puolisoa, vaan olisko se nyt niin, että 40-50% ihmisistä oli pettänyt joko nykyistä tai jotain exäänsä joskus.
On niin erilaista, koska näkökulma tälläkin palstalla on naisten -vaimojen nimenomaan. Nämä vaimot taas ovat pelkkiä itsekeskeisiä narttuja, jotka sallivat itselleen mitä vaan, mutta toisille ihmisille eivät sallikaan sitten yhtään mitään. Toki kaikissa muissa on aina vikaa, mutta heissä itsessään ei missään nimessä. Heillähän ei ole vastuuta ja osaa tai arpaa siinä miten omassa parisuhteessa menee. Viattomia pikkuraukkoja kaikki! Vittu mitä ämmiä, joutaisivat saunan taakse, mokomat huorat!
Itse kirjoitin sen alkuperäisen ketjun, mutta en tahtonut siihen liikaa asiaa. Joten siksi on hyvä keskustella aiheista erikseen.
Voin sanoa, että meillä oli ongelmana se, ettei mies osannut puhua, vaikka kysyin vaikka kuinka kauan mikä sillä on. Lopulta sain kiinni pettämisestä ja oli kuulemma jo pitkään ajatellut minua kaverina. Itse taas tiedostin kyllä ongelmat, mutta mies ratkaisi ne vaan väärin. Mies oli kuulemma ajatellut, ettei jää koskaan kiinni. Pahinta on, että kun oli käynyt vieraissa kerran saimme asiat puhuttua ja odotin miestä kotiin, niin se meni vielä uudelleen vieraisiin. Meillä ainankaan mies ei tuntunut käsittävän, että kun se käy vieraissa se ei käy yksin.
Se, että mies menee vieraisiin, tarkoittaa sitä, että omassa parisuhteessa on vikaa. Joten eikö näillä kakkosilla käy mielessä, että miksi mies haluaakin vierasta? Eikö siinä vaiheessa tule sellainen olo, että on kakkonen? Maailmassa on sinkkuja ihan varmasti näillekin. En tiedä onko se sinkun sitten helpompi olla varatun kanssa, koska itsellä ei ole mitään menetettävää. Tämä onneton toinen nainen vielä pyysi mieheltäni, ettei kertoisi kuka hän on. Joten eikö tuo kerro jo kaiken.
Ja kertokaa toki se varattujen kanssa olevat, että miten lapsille sanotaan, että ei isi teitä ole hyljännyt, kun itseä oksettaa koko isin naam? Puhumattakaan, että koskee samoilla käsillä vielä lapsiin, joita sen pitäisi ennenkaikkea rakastaa.
Ei kait se sitä tarkoita, ettei omia lapsiaan rakastaisi, vaikka ei puolisoaan enää rakastakaan!
Kyllä, on helpompi olla varatun kanssa.
Mies joka humalapäissään rellestää äijä kaverien kanssa festareilla ja kinuaa kotoa omaa aikaa omille retkilleen, sellaisella on aina vieras nainen mielessä. Rouvat hypätkääpä kerrankin sen äijä mopon rissaan ja katsokaa mikä on homman nimi. Kuinka monesti ukko ottaa teidät mukaan niihin kaupunkeihin minne nämä kaveri reissut on suuntautunut ja uskaltaa viedä teidät siellä kanta kapakkan.
Pistäkääs pojat joskus gps-paikannin sen vaimokullan tyky-seminaarin viikonlopuksi auton peräkoslaan ja katsokaa missä mennään. Tekniikka antaa välillä ei niin mukavia tuloksia perhe-elon kannalta. Ennenkuin sain ystävältä vinkin vaimon liikkeistä ja viritin laitteet en tiennyt että Naantalin ja Kuopion kylpylä ovat yksi ja sama paikka.
Hymyssäsuin tuli vaimokulta kotiin Naantalista, oli ollut ikävä ja asiapitoinen sekä tiivis kurssi, seksi ei tosin maittanut juuri sillä hetkellä. Puijonsarvi on aika hieno paikka eikö? heitin ohimennen ja siitä se aukesi valheiden vyyhti. Kovasti ihmetteli kun oli matkalaukut makuuhuoneessa selällään ja vaatekaapista nostettu viikatut vaatteensa niihin. Ei se tykyretki työtoverien kanssa ollut ihan sitä mitä oli kertonut. No, sattuuhan noita ettei muista missä mennään, nyt saa keräillä itseään ja muistiaan yksin kun ei se ystävä ollutkaan ystävä.
Et silviisiin, ei se ole aina mies joka pissii puolisoa silmille, naiset hallitsevat saman ihan hienosti, nimimerkillä kokemusta omaava.
Suzu vai Kawa, kumman ritsillä parempi kyyti? Turpomopo kai mennyt jo?
Onko kenellekään petetylle vaimolle tai miehelle tullut ikinä mieleen sellainen asia, että sen kakkosen on ehkä vaikea arvostaa toisen perhettä ja puolisoa, koska tämä pettäjä itsekään ei tunnu sitä arvostavan? Usein pettäjät kyllä kertovat rakastavansa puolisoitaan ja että asiat on kotona hyvin yms. mutta kun ne teot puhuvat jotain ihan muuta.
Sanoahan voi mitä vaan, mutta teot kertovat aina enemmän. Kyllä se vain on niin, että jos lähtee puolisoaan pettämään, niin silloin mies/nainen ei tätä arvosta. Sen kakkosen on ehkä myös vaikea arvostaa, sillä väkisinkin tulee mieleen, että siinä liitossa on jotain pahasti pielessä, kun kerta petetään -ja että siis sellaista ei voi omilla teoillaan rikkoa, koska se on jo rikki.
Luulen, että ei näitä asioita edes niin järjellä ajatella, vaan monesti ne ovat tunne-asioita.
Tuo on varmasti totta. Kakkonen usein tulkitsee ja useimiten ihan oikein, ettei pettäjä arvosta puolisoaan ja perhettään, kun käyttäytyy kuten käyttäytyy. Toisaalta moni petetty osapuoli taas ihmettelee, miten kakkonen voi arvostaa sellaista henkilöä joka ei arvosta omaa perhettään ja elää valheellista kaksoiselämää ja vielä edesauttaa tätä henkilöä tekemään niin.
nainenkin, petollinen luonne, ei se muuta vaadi. Ei noi taida treffipalstoilla munaa vonkaavien pullantuoksuisten äitien ilmoitukset kaikki olla kuitenkaan miesten loihtimia???
Ei sillä sukupuolella ole merkitystä, pettäjä pettää aina ja uudestaan makuun päästyään, oli kyseessä kakkonen tai nelonen.
Mä uskon, että aika paljon näistä parisuhdejutuista kuitenkin keskustellaan ensinnäkin keskenään, sen kolmannen osapuolen kanssa harvemmin petetty pääsee/pystyy keskustelemaan yhtä paljon varsinkin kun heillä ei välttämättä minkäänlaistaa sidettä edes ole. Toiseksi. Jos mua petettäisiin ja tämä johtaisi eroon, niin en kyllä IKINÄ keskustelisi siis tästä parisuhteesta ja lasteni isästä suomi24:n uskottomuuspalstalla. Mä olisin ainakin henkisesti niin haavoilla, että en todellakaan välittäisi lukea kaikenmaailman naisten kommentteja, jotka syystä tai toisesta suhtautuvat agressiivisesti minua kohtaan vain siksi, että minua olisi petetty. Siinä kohtaa kun kaikki muuttuisi, lasteni vanhemmat eroaisivat ja alkaisi ihan erilainen vaihe elämässä ja puhutaan niistä vakavammista jutuista eli parisuhteen toisesta osapuolesta, tunteista erosta ja pettämisestä haavoittumalla alueella, niin kyllä mä suuntaisin ihan eri paikkaan kuin suomi24:ään. Jos haluaisi sitten kiukkuaan vaan purkaa, niin tällänen palsta voisi silloin ajaa asiaansa. Ja sitähän se näyttää olevan monien kakkosten ja ykköstenkin kanssa täällä, vihan ja kiukun purkamista. Kun siirrytään puhumaan parisuhteesta ja siitä puolisosta, niin se on vähän erilaista maaperää. Ja kyllähän juuri noista puhutaan ja olen itse ainakin muualta lukenut paljonkin kirjoituksia koskien juuri sitä pettäjää, niitä ei vain välitetä tänne sotatantereelle levitellä. Ja oikeasti ymmärrät varmaan miksi. Ainakin itse ymmärrän hyvin, vaikka en petetyn osaa ole joutunut kokemaan. Samasta syystä ne kakkostenkin kirjoitukset pääasiassa keskittyy siihen vaimoon/aviomieheen eikä siihen kipeämpään puoleen.
Niin ja sitten otsikon kysymys. Apuva. Niitähän voi olla vaikka minkälaisia. Sitten voisi vielä kysyä, että millainen ihminen käyttäytyy tavalla, joka johtaa perheen rikkoutumiseen vaikka ei sitä halua. Tuossa uskon olevan kyseessä sen, että koetaan, että perheen lisäksi kokee olevansa oikeutettu kaikkeen ja olemaan huomioimatta muita kuin itseään ja kyvytön ja haluton menemään vaikeimman kautta eli oikeasti parantamaan olemassa olevaa parisuhdettaan. Sitten voi olla vaikka mitä, koetaan ettei saa tarpeeksi sitä ja tätä, hellyyttä, seksiä, huomiota, perhosia vatsanpohjalle tai pakoa arjesta. Sitten voi vain olla henk.koht. kriisi. Mutta silti pelätään rikkoa se perhe rehdimmällä tavalla eli etsitään joku muu siihen viereen ensiksi. Laidasta laitaan niitä ihmisiä voi löytyä.
tekstiä vailla sisältöä, taito sekin ja sille kaikki kunnia.
Eiköhän saitin tarkoitus ole nimenomaan antaa ihmisille kaista purkaa tunteitaan ja tuntojaan. Ei täälä kaiketi kukaan kirjoittele nimillä vaikka tuo anonyymina olemisen harha vallitseekin, joten mikä tekee juuri sinun epäonnistuneesta avioliitostasi sen pyhemmän keskustelualueen kuin muidenkaan epäonnistumisista? Toinen purkaa ilonsa ja surunsa tänne laajakaistan kuukausimaksua vastaan ja saa näkökulmia ja apua omiin kysymyksiinsä, sinäkin lueskelet "vesi kielellä", en tohdi häveliäisyyssyistä arvuutella kummassa päässä, näitä juttuja ja kenties kannat lanttisi psykiatrille joka ymmärtää ja kuuntelee sinua rahaa vasten? Itselle on se ja sama mitä kautta ihmiset puhuvat, kunhan puhuvat. Eikä sellaista seikkaa ole joka ei edes kysyä kestä. Hyvä se on että asioista puhutaan ja oikeilla nimilläkin väliin. Ei pettämistapauksissa ole kuitenkaan voittajia, aina ne ovat tragedioita, yhden tai useamman ihmisen.
Siis täh?!
"Itselle on se ja sama mitä kautta ihmiset puhuvat, kunhan puhuvat. "
Minä olen täysin samaa mieltä, että asiat on hyvä käsitellä. Mutta kun ihmeteltiin miksi juuri suomi24:n uskottomuus-palstalla kaikki ihmiset eivät parisuhdettaan halua käsitellä, niin syy voi olla se, että heillä on joku toinen keskustelupalsta tai vaikkapa ihan netin ulkopuolella tahoja, joiden kanssa heidän on helpompi purkautua asiasta. Tämä ei siis tarkoita, että ihmiset eivät saisi purkautua asiastaan vaikka suomi24:ään.
Ja vaikka minulla ei ole takana epäonnistunutta parisuhdetta, niin kyllä toki tiedän, että suomi24:n ulkopuolelta löytyy hyviä vertaistukiryhmiä niillekin tahoille. Ja että kyllä sitä miehen uskottomuutta käsitellään paljon.
Sinäkin tässä kirjoitit aika agressiiviseen sävyyn minulle. Ja sellaista vertaistuen tyyliä jotkut eivät ehkä kaipaa siinä kohtaan, kun puhutaan aika isosta kriisistä elämässä kuten uskottomuus, avioero ja siitä ydinperheestä siirtyminen yksin/yhteishuoltajuuteen. Täällä sen verran kuitenkin huoritellaan kakkoset, ykköset hirmuvaimoiksi, jotka pilaavat miehensä elämän jne. että sitä vasten ymmärrän kyllä hyvin tämän (lainaten aloitusviestiä):
"Tuossa yhdessä ketjussa äiti kyselee, millainen nainen on valmis rikkomaan toisen naisen -ja äidin perheen... Kuulemma miehessäänkin on syytä, mutta "ei halua puhua siitä nyt"... "
Lienee aika arka aihe?
Kun puhutaan pettämisestä, voisi kuvitella että juuri tuo on se aihe josta kokemuksia voisi vaihtaa?
Moni kuittaa asian vain sillä, että joo – kotona on puhuttu. Kun itse miettii ja muistelee niitä sekavia ja tuskallisia tunteita, joita liittyi noihin tilanteisiin, se tuntuu oudolta. Vaikka olen kokenut ns. avoimen liiton, niin siitä huolimatta noiden tunteiden käsittely oli ja näköjään on edelleen tabu?
Olisiko yksi syy se, että tuolloin joutuu luopumaan ”kaikkivaltiaasta” eli olevinaan itsetuntoisesta mielikuvistaan ja altistaa itsensä muiden naisten vyönalle lyönneille? Jostain syystä pidetään parinvalintaa jonain osaavuuden ja pätevyyden mittarina. Onko se joku ”näyttö” omasta älykkyydestä ja osaamisesta että osaa valita sen puolison niin, että Hän on täydellinen? Joka ei siihen pysty, ei pysty mihinkään muuhunkaan…
Se häpeä ja nöyryytys kyllä lyövät ytimeen. Vaatii paljon nousta ylös siitä loasta mihin mies heittää. Kuinka sen voi kertoa kenellekään, että se johon luotin ja uskoin tekikin narriksi? Samaan aikaan mies antoi kaiken vallan sille vieraalle ja tuntemattomalle naiselle, kun itse jaksoi uskoa siihen hyvään ja rakastavaan mieheen. Mitenkä juuri hän pilkkasi sitä naiseutta, sitä ydintä mikä meillä on? Mies laittoi vastakkain ja vei kaikki puolustamisen aseet vaimolta…
Oletteko oikeasti tulleet ajatelleeksi kuinka se koskee kun laitetaan kyseenalaiseksi ihmisen persoona ja identiteetti? Siinä sattuu siihen vahvimpaankin ihmiseen. Ei siinä voi mitään muuta kuin joko hyökätä tai puolustautua. Tämä koskee molempia; sekä puolisoita että niitä ulkopuolisia suhteita.
Kyllä naisetkin pettävät. Noiden petosten dynamiikka on vähän toinen. Miehelle se on vielä suurempi nöyryytys että hän ei kyennyt tekemään naistaan onnelliseksi. Hän miehenä on täysi nolla. Naisten asenteisiin vain ei kuulu vanhastaan, että totta kai miehet ovat vain heidän mukavuutta varten.
Tämä vaivaa monia miehiä, heillä on asennevamma. Ehkä se on muuttumassa ja miehet joutuvat nyt kokemaan samaa kuin naiset? Tossun alla oleminen on nykyään nöyryyttävää – jopa naiset pilkkaavat toisiaan siitä.
Ne naiset jotka hyväksyvät pettävän miehen käytöksen, voivat oikeasti olla vain ajattelemattomia. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että silloin vain ajattelee, että kai tuo aikuinen ihminen tietää mitä tekee. Että se mies on todellakin ratkaissut tilanteen niin että on valmis ottamaan riskejä. Syytä voi vain arvailla. Voi olla että hän ei yksikertaisesti osaa mitään muuta mallia, koska ei ole sellaista koskaan tavannut? Voi olla että miehen viha ja halveksunta joko juuri sitä omaa naistaan kohtaan tai yleensä naisia kohtaan purkautuu noin.
Kuka meistä naisista haluaa kohdata sen, että on vain halveksittu sukupuolensa tähden? Miksi aidot tunteet ovat jotenkin vähemmän kuin laskelmoivuus?
Ei tuota nöryyttämistä ja sen suuruutta tule määritellä sukupuolen mukaan, kuten asian piirtelet. Ei se pettäminen miestä sen enempää kuin naista nöyryytä. Purat asiaa ilmeisesti perinteisen nyrkki pystyssä perheen päällikköä leikkivän, pienessä siiderissä olevan, vanhan suomi-filmin, kaikki kunnia niille, roolituksen mukaan. Mies on se joka sanoo ja muut tottelee, aikansa elettyä juttua. Kyllä petetyksi tulemisen nöyryytyksen tuntemus on täysin tapauskohtaista eikä sukupuolisidonnaista missään määrin ja kuka kokee asian mitenkin. Omalle kohdalle osunut pettävä vaimo ei oman pääkoppani sokkeloissa aiheuttanut minulle minkään sortin nöyryytyksen tuntemuksia. Lähinnä tunsin sääliä "sairasta" ihmistä kohtaan, joka nöyryytti ja häpäisi itsensä kutsumalla "ystäviään päiväkaffeille" omaan kotiinsa. Ei tuonut sekään onnea eloonsa vaan lopunikäisen via dolorosan ja luotettavuusongelman, ei tosin enää minulle. En kokenut nöyryyttävänä tuon persestelyä, koska ymmärsin asian niin ettei tuo ole koskaan kyennytkään olemaan rehellinen minua kohtaan. Selkeän faktan kanssa ei tarvitse arvuutella ja se lienee syy ettei tarvitse epäillä kykyään tehdä naista onnelliseksi. Tämä yksilö oli itseltään kateissa, enkä minä, sumutuksestaan huolimatta, ollut se oikea henkilö häntä itsensä etsimisessä auttamaan. Väitöksesi siitä että tuntisin itseni nollaksi on lievästi ilmaistuna" härän pakoputkituotetta". Miehisyyttä mitataan muillakin keinoin kuin sen pituudella, eikä seksin puute tai laatu ollut pettämiseen johtanut syy muutenkaan. Itsetunto on jokaisen henkilökohtainen ominaisuus, eikä se barometri istu kohdallani nollassa vaimoni petollisesta luonteesta tai edes sinun teksteistäsi johtuen.
Ikäviä tarinoita kaikkiaan ja surkeita päätöksiä nuo pettämiset, väliin pettäjänkin kannalta. Onkohan se vaan niin, että ihmisen perusluonne ja kyky ajatella optimistisesti ettei itselle voi sattua oman näppäryyden keskellä mitään, antaa voimaa uskoa että pettäänkin kykenee ilman että kiinni jää?
Kysymyksiä ilman selkeitä vastauksia voi ja saa viljellä asian tiimoilta vaikka ja kuinka runsaasti, kuten hienosti teetkin. Hieman "femakkomaiseen" suuntaan ovat tekstinne liikkuneet ajan saatossa, liekkö tasa-arvon nostetta tai katkeruutta omien kokemusten kautta? Katkeruus ei kaunista:)
Pitkälti olen kanssasi samaa mieltä vaikka nainen olenkin. Itse olen ihmetellyt miten pettäminen veisi oman oitsetuntoni? Jos mieheni on myös ollut itseltään hukassa, eli syy on ollut suoraan hänen korvainvälissään, niin miten se voisi viedä itsetuntoni? Ei syy ollut seksin puutteessa tai huonossa seksin laadussa, ei vuorovaikutuksessa eikä ylipäätään avioliitossamme tai minussa. Toki ihminen olen minäkin enkä virheetön, mutta mitään sellaista ei ole mikä olisi syy pettämiselle. Joten vaikka mieheni petti, on itsetuntoni kunossa edelleen.
Ymmärrän kyllä, että pettäminen ei kaikille tarkoita samaa. Koetan vain nostaa esiin ne tunteet, jotka ovat tavallaan kiellettyjä. On hävettävää edes myöntää että kokee noita tunteita. Mistä muualta tuo hillitön kilpailunhalu ja selkään puukottaminen sitten mielestäsi johtuu?
Jos on tuota elämänkokemusta jo takana, silloin voi ottaa etäisyyttä ja järkeistää tapahtuneen. Riippuu siis kovasti siitä, kuinka syvät tunteet ovat pelissä sekä siitä, millä tavoin tuo pettämien tapahtuu. Mitä vähemmän jo alun perin on luottanut, sitä vähemmän se toki kirpaisee. Tai jos pettämiseen liittyy piirteitä, joissa se petetty on tehty naurunalaiseksi, niin sitä ei ehkä voi ohittaa olankohautuksilla?
En tiedä tuosta roolituksesta, mutta perustelen sillä asiaa, että suurin osa naisten pahoinpitelyistä sekä tapoista tapahtuu oman puolison toimesta ja liittyy vahvasti tähän naisen seksuaaliseen käyttäytymiseen. Naiset kostavat mieluummin eroamalla ja hylkäämällä miehen.
Ajattelen myös heitä, joille uskollisuus on ollut itsestään selvyys vuosikymmeniä ja sitten paljastuu että toisella on ollut vieras suhde jo pidempään. Keski-ikäiselle miehelle se voi olla pelottava ja nöyryyttäväkin kokemus. Ajattelen näitä nuoria naisia ja miehiä, joilla identiteetti on joko vasta rakentumassa tai se on kovin hauras. Hauraalla tarkoita että naiseus/mieheys on rakennettu vain ulkonäön ja seksuaaliseen ”pätevyyden” varaan. Lisäksi on monia muita, joilla tilanne voi olla vallan toinen kuin esimerkiksi sinulla on ollut.
Kannattaisiko ajatella asioita hieman yksinkertaistaen, eikä vajota joka monttuun mitä matka tarjoaa? Töyssyinen tiekin tuntuu tasaisemmalle kovempaa ajettaessa, auto ikäänkuin hyppii nypyltä toiselle eikä kouri jokaista montun pohjaa. Aika turha on maalailla joka petetyksi tulosta oma kauhuskenaario ja arvuutella sen pohjalta että miehelle ja kaltaiselleni keski-ikää, mikä lie sen raja, edustavalle tuo petetyksi tuleminen on nöyryyttävä kokemus. Kukin tuntee tavallaan enkä usko että yhtään petettyä on jota ei puolison pettäminen kirpaise, mutta se että petetty kokee sen nöyryyttävänä ei täsmää varmaan moneenkaan tapaukseen.
Pitää mieltää asia niin että se pettäjä pettää omasta halustaan ja etsiessään itseään ja tyydyttäessään itseään vieraan sylissä, fyysisesti ja henkisesti. Ei siinä mietitä sen petetyn tunnemaailmaa eikä nöyryyttämistä kun oma hyvä ja itsekeskeisyys valtaa estradin, silloin mennään kun jalkoväli kutiaa.
Jos itsetunto on kunnossa ja olet rehellinen itsellesi et koe puolison virheitä omanasi, itse hän tekee tekonsa, sinulta lupaa kysymättä. En keksi narua mikä yhdistää minut toisen ihmisen pääkoppaan hänen tehdessä valintoja elämässään, olkoonkin etteivät ne ole perheasiaa edistäviä.
Kaikki kunnioitus laaja-alaiselle tuntemuksellesi asian tiimoilta ja kykyysi tuoda eri näkökulmia julki, mutta väliin on ihan hyvä sanoa asiat lyhyesti ilman kaunokirjallisuuden keinoja. Muuten on vaarana että sekoitat Irlannin talouskriisinkin pettämisen syntymekanismiin, eikö? Noh, ehkäpä ei, mutta ei se edelleenkään ole minun vikani että puoliso valitsee sen pettäjän roolin omassa elossaan, saati että se minua nöyryyttäisi.
Pitkälti nimimerkin " jurre44" linjoilla edeten; puolison virheet eivät ole omiani, vain jälkipyykin lasku jaetaan.
Arvostan kovasti mielipiteitäsi, mutta omalta kohdaltani voin vain sanoa, että luotin mieheeni enemmän kuin itseeni ja hyvin syvistä tunteista on ollut kysymys. Voin sanoa, kyseessä olleen oikea rakkaus. Lisäksi pettäminen ei ollut pelkkä syrjähyppy. Joten varmasti kirpaisi! Mutta silti en koe häpeää siitä mitä mieheni teki? Miksi pitäisi? Emme ole yksi ja sama henkilö. Mieheni vastaa omista teoistaan (mikäli kykenee) ja minä puolestani omistani. Minulla on varmaan valuvika, mutta en koe naisen, jonka kanssa mieheni petti olevan mitenkään "parempi" kuin minä. Jopa päinvastoin, hänellä on huono itsetunto ja empatikyvyttömyyttä ryhtyessään tietoisesti kakkoseksi.
Asioita voi paalitella ja käännellä ihan kuinka haluaa, miettiä monelta taholta. Itse sisältö ei kuitenkaan muutu, jos on petetty niin sitä ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka ruuvaa syitä ja seurauksia. Jos kristallipallo olisi kainalossa kun yöhön häipyy sitä sulhoa tai morsmaikkua huuteleen niin asiahan olisi toinen, valitsisi kenties pettämättömän.
Onhan puolison pettäminen henkilökohtainen "katastrofi", sitä ei pidä edes kieltää kun kuitenkin on kyseessä ollut ihminen jonka lojaalisuuteen ja rehellisyyteen olet uskonut pitkän aikaa. Se kuitenkin on sellainen juttu, että sen kanssa on joko elettävä ja jatkettava tai kerättävä kamat , käännettävä selkä ja juostava. Luulen että nuo mummelin esittämät nöyryytetyt ovat niitä joiden itsetunto ei hyväksy asiaa siten ettei syy pettämiseen ole petetyssä. Itse se pettäjä päättää tempuistaan, eikä lupaa siipaltaan anele, joten vaikutusmahdollisuuksia pettämisen estämiseen ei ole. Turhaa jessustelua selkeän asian yhteydessä on niinikään mietiskellä jo tapahtuneen tiimoilta olisiko jotain voitu tehdä ennen pettämistä suhteessa toisin,,,olisihan sen pettämisenkin voinut jättää tekemättä.
Ei sen edessä että puoliso itsensä, perheensä ja kotinsa häpäisee tarvitse kokea olevansa nöyryytetty. Itselle tuo asian sisäistäminen ei vaatinut muuta kuin ne itkut, jotka on kohdaltaan itkettävä kun pettyy siiihen omaan mielikuvaansa jonka on puolisostaan itselle matkan varrella luonut. Sen jälkeen asiat jäsennellään ja jatketaan matkaa, kokematta muorin kaupittelemaa nöryytetyksi tulemisen tunnetta. Kyllä normaalilla itsetunnolla varustettu,, mieskin,, kykenee asiat pohtimaan ja jatkamaan pystypäin, molemmista päistä:). Se että on ollut itselle ja puolisolle rehellinen antaa kuitenkin hyvän lähtökohdan asioiden jäsentelylle. Yksi seikka mikä helpottaa ja antaa jopa hyvän tunteen sen hetkellisen kaaoksen keskelle on huomata kuinka hieno asia on olla itselle rehellinen, se pettäminen hetken huvista kun ei välttämättä takaa pettäjälle ikuista onnea, lopullisen taakan kannettavaksi tosin. Miksi kokea olevansa nöyryytetty vaikka olisikin petetty? Itsellä ei ainakaan tarvetta.
Tuo muori on mielestäni "opiskellut" aihetta liikaa ja sen pohjalta näkee kohta mannerlaattojen liikahtelunkin ilmeisesti pettämisen pontimena:) Hyviä ja asiallisia kommentteja toki hänelläkin. Mutta pettäminen on kuitenkin aika yksinkertainen tapahtumana ja turhan dramatisoitu, kaiken tunteen kautta purkava ihminen joutuu varmasti tuulen riepoteltavaksi kun kohdalle osuu. Toivon mukaan harvemmalle osuu, kadehdittava posti tämä ei ole, muttei ylitsepääsemätönkään. Ratkaisun avaimet on omassa käpälässä, niin kuin sillä pettäneelläkin osapuolella.
pohdiskelua! Mitä jos se täti oliki setä?
Esität kyssäreitä jotka saa vaa lisää kyssäreitä aikaseks. Arpomista, vailla vastauksia. Lyhyemmällä kaaretelulla saavuttasit paremma tuloksen, sori vaa, mut noin on. Mite ne sanokaa: "lyhyestä virsi kaunis".
Lähteissäki sairas ajatus: pettäjä tekis petety naurunakaiseks. Ittensähä se vaa lokaa ja saa arvoo vaa samanlaiste joukos.
No juu, asia lienee todella niin herkkä, että sitä mieluummin kierrellään ja kaarrellaan.
Erotetaan kolme vaihetta;
- kun pettäminen tulee tietoosi; mitä tunteita se herättää?
- pettämisen analysointi, eli joko keskustelu tai pohtiminen syistä ja seurauksista
- omien tunteiden tunnistaminen ja analysointi – asialle annettu selitys
”…on jota ei puolison pettäminen kirpaise, mutta se että petetty kokee sen nöyryyttävänä…” Mitä siis pitää sisällään tuo ”kirpaisu”? Miksi on ihmisiä joille siitä tulee ahdistus ja tuskatiloja? Miksi ihmisten työkyky voi alentua niin, että sairasloma ja lääkityskin voi olla tarpeen? Miksi tarvitaan asiantuntijoita mielen saamiseksi takaisin tasapainoon? Miksi niin moni haluaa joko kostaa tai erota tapahtuneen jälkeen?
”Jos itsetunto on kunnossa ja olet rehellinen itsellesi et koe puolison virheitä omanasi…”
Totuus on, että erittäin harvalla tuota itsetuntoa on tuossa määrin. Etenkin kun itsetunto ei ole mikään stabiili juttu. Se että minä ymmärrän toki toisen olevan oma erillinen persoona, siitä ei olekaan kysymys. On kysymys kahdenlaisesta luottamuksesta. Siitä että voinko enää luottaa omiin havaintoihini ja mielikuviini siitä minkälainen tuo toinen ihmisen oikeastaan on? Tarkoittaa luonteenpiirteitä, arvomaalimaa ja käyttäytymistä.
Toinen on että kuinka voin luottaa tuon toisen sanomisiin nyt tai myöhemmin. Mikä on ollut totta ja mikä valetta? Miksi en kyennyt huomaamaan aiemmin noita, miten kykenen erottamaan ne nyt toisistaan? Tämä pätee myös mm. silloin kun ystävät pettävät meidät. Monelle se puoliso on voinut olla ystävä.
Sitten me herkästi alamme vertailla itseämme muihin. Hyvin tavallista on että pettämisen jälkeen mietimme mitä tuossa toisessa oli sellaista, mitä minulla ei ole. Näitähän aina löytyy., ollaan kauniimpia, puheliaampia, nuorempia, jne. Jos on hyvä itsetunto, pitää itseään arvokkaana vaikka ”viallisenakin”, mutta tuo vertailu käydään usein kuitenkin.
Olet ehkä tehnyt varsin rationaalisen päätöksen eli teit hyvästä ja rakastettavasta ihmisestä pahan, jota on helppo halveksia.
Hyvään itsetuntoon kuuluu myös omien tunteiden rehellinen tunnistaminen. Kyky itkeä, rohkeus olla vihainen, surullinen, jne. sekä kyky nousta pois noista. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen näkee ja tunnustaa omat heikkoutensa mutta käyttää myös vahvuuksiansa. Hän ei jää pelkästään syyttelemään toista tai itseään.
Pettämiseen on monta syytä, kokonainen syiden kimppu. Jo se että kahdella ihmisellä menee huonosti, johtuu kahdesta eri ihmisestä sekä heidän välisestä suhteesta. Tekijöitä on oikeastaan siis kolme. Tekijät lisääntyvät huikeasti kun siihen liittyy se kolmas ihminen sekä kaikki asiasta tietoiset tuttavat ja vieraat.
On hieno kuulla että olet toipunut hyvin.
Sitten asiaan:
”…nöyryytetyt ovat niitä joiden itsetunto ei hyväksy asiaa siten ettei syy pettämiseen ole petetyssä.”
Mikä nöyryyttää ketäkin, on vähän laajempi juttu. Itsetunto ei ole mikään hyväksyjä tai hylkääjä. Sinua voidaan nöyryyttää monin tavoin, ulkonäön, iän, luonteenpiirteiden ym. suhteen. Sinut voidaan nöyryyttää puhumalla takanapäin halveksivasti jne. niin, että häntä uskotaan mutta sinua ehkä ei? Sinua kohdellaan muiden taholta säälitellen tai naureskellen. Moni kertoo etenkin sen olevan nöyryyttävää että moni tuttava on saanut tietää asiasta aiemmin kuin itse, mutta ei ole hiiskunut sanallakaan. Voipa olla että olet itse kehunut puolisoasi ja arvostanut häntä muiden edessä vaikka nuo muut ovat jo tienneet aisan oikean laidan.
Nöyryytys ja häpeä ovat tunteita jotka voivat olla kehissä juuri siinä vaiheessa, kun petetty saa varmistetun tiedon. Tarkoittaa juuri tuota vaihetta kun kerrot että on itkettävä jne.. Ne voivat olla osa noita pettymyksen tunteita.
”kohdaltaan itkettävä kun pettyy siiihen omaan mielikuvaansa jonka on puolisostaan itselle matkan varrella luonut. Sen jälkeen asiat jäsennellään ja jatketaan matkaa, kokematta muorin kaupittelemaa nöryytetyksi tulemisen tunnetta.”
”Turhaa jessustelua selkeän asian yhteydessä on niinikään mietiskellä jo tapahtuneen tiimoilta olisiko jotain voitu tehdä ennen pettämistä suhteessa toisin…” Tässä olen siinä mielessä vähän eri mieltä, että aina kannattaa miettiä noita, jos ei muuten niin siksi että oppisi tuntemaan itseään paremmin.
”Mutta pettäminen on kuitenkin aika yksinkertainen tapahtumana ja turhan dramatisoitu,…”
Kuten olen tuossa aiemmin sanonut, niin kun suhde on enemmän kumppanuutta tai toveruutta, ei pettäminen juuri hetkauta suuntaan eikä toiseen.
kahva,,,,,,,, ja trallallaa, se olisi todennäköisesti sinun kädessäsi.
Kyllä pettäminen hetkauttaa, mutta se että jää maahan makoileen, mitä sillä voittaa? Annat sellaisen kuvan että petetyn on syytä tuntea olevansa nöyryytetty. Jos sinua on kyykytetty ja olet sen kokenut nöyryyttävänä, ei se ole yleistettävissä. Joku saattaa katsos itkeä ne itkunsa viikossa mihin sinä käytät vuosia. Historian tapahtuneet ovat eilisiä ja mennyttä aikamuotoa, ota opiksesi äläkä jaarittele samaa asiaa kymmenellä eri sanakäänteellä, se kun ei asioita muuta.
Älä ole moinaskaan, mutta olet hieman "raskaanoloinen" asioiden kieputtelija makuuni, mutta minussakin vikani.
Ahaa
Minä taas koen että esim. sinä kieputtelet asioita kauniiksi ja mukavaksi? Mutta tähän on kirjoituksen ongelma, ettei toisen muuta viestintää ole.
Jotenkin koen että yrität saada minun henkilökohtaista kokemusta esiin? Olenko väärässä?
Juu, osa pettämisistä en ole kokenut noin kuten kuvaat, paitsi yhden. Olen kuitenkin tunnistanut tunteeni aika hyvin, enkä voi pettää itseäni sillä, etten olisi normaali ihminen. Siksi voin myös ymmärtää, mitä muut kokevat. Olen kuullut ja seurannut niin monta tarinaa, etten voi yleistää sinun laillasi. En voi myöskään mitätöidä tai halveksia heitä, joille tuo pettämien on ollut musertava tilanne.
Otanpa esimerkkejä. Mitä sinä sanoisit näille henkilöille?
Nainen joka suhtautui erittäin halveksivasti eronneisiin naisiin. Hän piti miestään ylempänä kuin muita miehiä, häntä mies ei ikinä pettäisi. Avioliittoa takana yli 30 vuotta ja ikää vähän yli 60v. Mies kärähti ja lopulta lähti 40v naisen mukaan.
Parin avioliittoa pidettiin hyvin onnellisena ja molemmat olivat sosiaaliselta asemaltaaltaan ylempää keskiluokkaa, mies näkyvässä asemassa. Miehen halun mukaan nainen jäi kotiäidiksi lasten syntyessä. Yllättäen kotiin saapui nainen, joka vaati miehen tavarat mukaansa. Tämä nainen mollasi vaimoa niin vaimon edessä kuin takanapäin. Ensin mies mollasi tätä toista naista, mutta lopulta kääntyi tuon toisen naisen puolustajaksi. Mies vaati yksinhuoltajuutta ja teki vaimosta ”mielenvikaisen”. Tämä siksi että vaimo romahti tilanteessa täysin ja näin mies sai lapset huostaan.
Miehellä oli muita naisia ja niistä hän kertoi suureen ääneen. Hän puhui niin sukulaisille, tuttaville kuin baarituttaville (pieni paikkakunta) kuinka surkea hänen vaimonsa oli seksuaalisesti. Vaimon edessä hän kielsi kaiken ja väitti häntä häiriintyneeksi. Tämä tilanne päättyi siihen että vaimo puukotti miestä. Aikansa mies sai myötätuntoa siitä millaisen hirviön kanssa olikaan ollut naimissa.
Nuori pari meni naimisiin ja muutti ensimmäiseen omistus asuntoon. Kahden kuukauden päästä nainen tuli raskaaksi. Miehen ”paras” kaveri ilkkui aisankannattajaksi. Lopulta vaimo kertoi, ettei lapsi ollut aviomiehen vaan juuri tuon ”parhaan” kaverin. Mies romahti ja nainen ilkkui häntä julkisesti.
Mies oli hyvä perheen isä ja oli paljon kolme lapsensa kanssa. Hän oli ylpeä kauniista ja menestyneestä vaimostaan. Lopulta juorut tulivat hänen tietoonsa, että nainen vietti ”vireää” elämää mm. esimiehensä että miehen veljen kanssa. Mies katkasi kaikki välinsä sukuunsa, jossa jopa hänen äitinsä oli tiennyt tilanteesta ilmaisematta sitä lapselleen.
Oma kokemus;
Seurustelin miehen kanssa, jolta en edes odottanut uskollisuutta. Toki odotin normaalia käytöstä, eli asiat hän hoitaisi ”siististi”. Kuitenkin hän vei minun asuntooni naisen, joka jätti useita jälkiä sinne (rikkoutuneen lampun, sängyn, likaisia asioita, varasti tavaroita). Mies manipuloi naista että muita, että minä en kuulemma jättänyt miestä rauhaan. Nainen alkoi uhkailla. Samaan aikaan he pyörivät lähiympäristössä kertoen valheita minusta. Myös muut (naapurit ja tuttavat) alkoivat karttaa minua sekä syytellä. Kun lopulta lähdin pois paikkakunnalta, mies muutti perässä ja alkoi manipuloida ystäviäni. Hän kuvaili seksuaalisuuttani varsin räikeällä ja häpäisevällä tavalla.
Minä en ole itkenyt vuosia. Miksi olisin? Onko sinun oikeasti niin vaikea asettua toisen ihmisen asemaan?
kaivella sinun kaappejasi, etköhän aika-ajoin ihan vapaaehtoisesti kerro ja pyörittele tarinaasi täälä. Tuntuu että sinun on vaikea hyväksyä se tosiasia että joku elää tässä ja nyt, panostaen huomiseen. Eiliset on tehty, niitä et muuta vaikka lyöt 72 esimerkkiä siitä kuinka jonkun mies pettää veljeään tuon vaimon siskon kanssa. Esitit tuolla aiemmin että ihminen joka pääsee helposti petetyksi tulemisesta yli olisi ollut suhteessa toveripohjalta. Äitisikö sinulle on miehen valinnut aikoinaan ja sanonut että tuossa se on? Aika harva kai muodon vuoksi naimisiin menee, varsinkaan kun tänään on muodikasta olla sinkku ja "vapaata" elämää. Ei kai se rikos ole että kykenee ymmärtämään sen että puoliso on tehnyt valintoja joita oma arvomaailma ei hyväksy, käsittelee aiheen ja jatkaa kohden uusia seikkailuja?
En ole kade kohtalollesi parisuhteittesi suhteen, mutta eikö olisi sinunkin aika lopettaa itsesäälissä piehtaroiminen ja lopettaa paskan tonkiminen? Se ei muuksi muutu, muuten kuin käsittelemällä ja jättämällä taakseen. Mikä tarve sinulla on asettua jokaisen housuihin, yksi ihminen kun ei käsittääkseni tarvitse kuin yhdet housut kerrallaan ja silloin omissa on ihan tarpeeksi täyttämistä. Ei toisen asemaan asettuminen tuota vaikeuksia, mutta kannataisiko keskittyä sen oman tontin hoitamiseen enemmän? Jos jokainen hoitaisi ensin oman miljöönsä ja sen perästä keskittyisi muiden asioihin energian salliessa niin epäilen että helpommalla päästäisiin.
Noihin luettelemiisi esimerkkeihin. Itsensä kanssa sinut oleva pääsee noista yli, on päästävä jotta elo jatkuu. On tajuttava että joillakin vaan on kusta päässä syntymälahjana, eikä heidän teoilleen tai käytökselleen tarvitse tavallasi hakea syytä ja ymmärrystä. Luovuta hyvä ihminen ajoissa, saat käännellä surkeata kohtaloasi muutoin hautaan asti:).
Tulee mieleen että olisit joku parisuhdeterapeutti, joka omien kokemustensa myötä on aiheeseen syventynyt ja jäänyt koukkuun ihmismielen sairaampaan puoleen. Joku saattaisi sinulle maksaa siitä että kierittelet asioita kuin pullataikinaa kertoen "potilaallesi" asioita joita hänen korvansa haluaa kuulla. Hän tietää nuo asiat itsekkin mutta henkiseksi tuekseen haluaa korvausta vastaan kuulla ne sinun suustasi. Älä pahastu, mutta minusta ei ole potilaaksesi, olisi tarkoitus elää omalla tavallani.
Luin juttujas ja heräs yx ajatus: helpottaax sun omia kärsimyksiäs noide asoiden jatkuva vatvomine? Tiätty jos se o sun leipätyös nii,,,,,, sittekkää.
Ensinnäkään, en ole terapeutti. Totta on että joudun työssäni käsittelemään myös elämään kuuluvia vaikeita asioita. Tämän lisäksi ovat myös ystäväni ja tuttavani, jotka haluavat jutella kanssani. Toisekseen on oikein hyvä että olet päässyt omassa elämässäsi eteenpäin. Et kai halua tuomita nyt heitä, jotka eivät noin vain sormia napauttamalla sitä tee? Sitä tässä oikeastaan penään. Ovatko nekin ”sairaita” jotka tarvitsevat enemmän aikaa työstääkseen kipeää asiaa?
”…sinun on vaikea hyväksyä se tosiasia että joku elää tässä ja nyt, panostaen huomiseen.”
Ei missään nimessä, vaan juuri tuo on se hyvä asia, johon tulee kannustaa lähimmäisiään.
”Aika harva kai muodon vuoksi naimisiin menee…”
Ehkäpä suurin osa menee naimisiin oletetun tunteen pohjalta, mutta se ”tunne” voi olla ohut. Voimakkailta ne tuntuvat alussa, mutta ohenevat pian hyvään kaveruuteen tai kumppanuuteen. Eivätkä ne ole mitään huonoja syitä, kunhan ne vain tunnistaa ja kykenee hyväksymään – puolin ja toisin!
”…sinunkin aika lopettaa itsesäälissä piehtaroiminen ja lopettaa paskan tonkiminen?”
Kertaan että kyse ei siis ole vain minun tunteistani. En todellakaan piehtaroi itsesäälissä. Paskan tonkiminen on juuri sitä asian käsittelyä, jota penäät.
”Jos jokainen hoitaisi ensin oman miljöönsä ja sen perästä keskittyisi muiden asioihin energian salliessa niin epäilen että helpommalla päästäisiin.” ja ” …yksi ihminen kun ei käsittääkseni tarvitse kuin yhdet housut kerrallaan….”
Oikein hyvä näkökulma, kunhan muistaa olla olematta kova. Tiettyä kovuutta huomaan kirjoituksessasi. Sinulle ei ole konsti eikä mikään kääntää hyvää pahaksi, ja olla piittaamatta heistä joilla tuota kovuutta ei ole. Itsekeskeisyyden ja empatiakyvyn välillä on ero.
”… eikä heidän teoilleen tai käytökselleen tarvitse tavallasi hakea syytä ja ymmärrystä.”
On kaksi tapaa laittaa pää pensaaseen, joko olla piittaamatta tai ymmärtämättä. Ellei halua edes ymmärtää ihmisen moninaisia tapoja käyttäytyä ja hahmottaa maailmaa, se tarkoittaa suvaitsemattomuutta myös monissa muissa asioissa. Myös siinä että ymmärtää mikä on normaalia ja mikä ”sairasta”.
mutta se taisi jossain kohden sanoo että asiat käsitellään ja mappi kii, sit kohti uusia juttuja. Ox se pään pensaasee tunkenmista?
Taidat olla rakastunu ittees, tai ainakin tohon kykyys ilmasta sama juttu vaan heittämällä eri sanoja sekasin:(((((((((((( Aika turhaa pyörittämistä ja väsyä. Sanosit jotain ihan omaa ekkä muitten tekstejä plagioittis, sori, mutta kuiteski. Jankutat samaa juttua ja kyse ei oo kun kyvystäs heitellä sanoja sekasin, et ymmärrä ihmistä sen paremmin ku kukaan muukaa, vaikka sellasta kuvaa annakki ittestäs. Siihe ei elinikä riitä,,,,,,ja vastinetta ei o tarves tulla:(((((((((((((((
Viimeisessä osiossa ennustitte mannerlaattojen liikkeet Japanissa, parin päivän virehemarginaalilla tosin. Illan numerot? :)
Mummonmuori sai siis työkaluja pettämisen syntymekanismin avaamiseen.
Näin tässä käy. Kun asiaa ei enää ole, käydään kiinni henkilökohtaisuuksiin : )
Eikö tässä ketjussa ollut juuri kyse tuosta että kuinka asiat käsitellään? Myönnän että olen vierähtänyt aiheesta mutta aloitin siitä. ”Moni kuittaa asian vain sillä, että joo – kotona on puhuttu. Kun itse miettii ja muistelee niitä sekavia ja tuskallisia tunteita, joita liittyi noihin tilanteisiin, se tuntuu oudolta.”
Eli asiaan liittyy näemmä aikatavalla ahdistusta?
Herää kysymys että miksi koet tämän vatvomisena mutta et ilmeisesti näitä naisten keskinäisiä vatvomisia siitä, kumman vika se on kun mies pettää?
Miten sinä käsittelit asiaa puolisosi kanssa?
henkilökohtaisuuksiin kajoamista, mutta tapanne pyöritellä samaa asiaa erilaisella kuorrutuksella ei anna käsitystä että asiasi etenee,, mihinkään suuntaan. Mutta mitäpä jos,,,, entä kun,,, miten siinä vaiheessa,,, miten reagoisit,, eli olisiko noin,,,, mutta toisaalta,,, on myös huomattava,,,,.
Jatkakaa tavallanne. Hieman referoiden
kaavan mukaan, kuten jokainen vastaavassa tilanteessa. Miksi keskittyä muiden vatvomisiin ja pyörittelyyn jos on omissakin työtä? Tuolla metodilla saat muutaman miljardin epäonnistunutta parisuhdetta, omiesi lisäksi, mietittäväksesi. Tosin jos joku siitä miettimisestä maksaa niin go for it.
Mikä kysymys toi ny on???
Sehän on akka, ei edes nainen, sellanen mies joka peheensä huorastelee mäkeen. Juu, joo ja samanmoisia o naisekkin jokka vierasta kullia enempi ko omaa perhettää halajaa.
Perseestä molempi tyynempi
itse ole aikoinani tehnyt täysin selväksi tapaamalleni miehelle, joka osotautuikin perheelliseksi, että minuun ei ole mitään asiaa ottaa yhteyttä ja lopettaa KAIKEN hörhöilyn ja keskittyy vaimoonsa ja lapsiinsa. Lopputulos olin se, että hän jätti perheensä ja valitsi minut. Surullista kyllä. Sen verran tuli selväksi että vaimonsa ei tiennyt ketä syyttää minua vai miestään ja päätyi lopuksi syyttämään minua. Tämä näkyi jatkuvan puhelin häiriköimisenä, puheluina, viesteinä, jopa perheeni iäkkäät vanhempani saivat osansa. Johonkin täytyy raja vetää kuitenkin. Ihan turha kenenkään syyttää että ihan oikein sulle, voi olla joo, mutta kukaanhan ei voi mennä rikkomaan hyvää ja vakaata parisuhdetta. Minä tein kantani täysin selväksi millä ehdoilla mennään jos mennään ja mies ei halunnut jäädä kotiaa ja vaimo ilmeisesti myös halusi hänet ulos. Ihan on oma asiansa etteivät voineet sopia välejään ja jatkaa, minua siitä on turha syyttää ja syyllistää. Minöä en ole väkisin vienyt kenenkään miestä.
mutta kyllähän se että varatun kanssa peuhaat on tietoinen valinta siihen suuntaan että shittiä niskaan sataa. Totta tuokin että se mies sen oman valintansa tekee. Sille pettävälle miehelleen tuo nainen on katkera ja sinä sukuinesi saatte vaan nauttia samaa suitsutusta. Ei sillä mitä mieltä sinä olet ollut ja kuinka olet asiaa esittänyt ole merkitystä, kaikki vaan eivät hyväksy saati ymmärrä petollista luonnetta, jollaista sinäkin olet osaltasi tukenut ottamalla sen reppanan siipesi suojiin. Mikä muuten saa sinut siihen käsitykseen että se pettävä mies juuri sinun kohdallasi tekee käännöksen ja alkaa rehelliseksi? Eikö markkina-arvosi sallinut löytää muuta kuin käytetyn miehen markkinoilta?
Aika hauskoja nuo näkemyksenne, "enhän minä mutta kun ne muut". Toivotaan onnea suhteellenne, mutta älä ole katkera jos joku päivä se mies jonkun muun kainaloon löytää. Sanonta pettäen alkaa ja loppuu on kovaa valuuttaa suhdepolitiikassa.
Monta hyvää pointtia jutussasi! Oikeaa asiaa!
olet paha ihminen, Jumala rankaisee sinua ja jodut helvettiinkatsomaan, un ruuistas poltetaan ja kärsit miljoonkrtaisista tuskista kuin let iinä käsittänytkään ja ikuisesti.
Olisko syynä se, että jokainen täällä puhuu kuitenkin omasta puolestaan ja näkökulmastaan. Miehiä nämä jutut ei hirveästi kiinnosta. Kai heille se syrjähyppy tai kakkonen on sitten ihan erillään muusta elämästä.
Itse olen aina ihmetellyt naisia, jotka tieten tahtoen ovat ukkomiehen varavaimoja tai varapatjoja. Mikä saa naisen alentamaan itsensä tähän tilanteeseen? Joku selittää sitä miehen kautta eli kun ei mieskään välitä, niin ei nainenkaan. Mies ei todellakaan välitä...siitä kakkosesta koska jos asia olisi toisin, hän eroasi. Toinen selitys on ""vain seksiä", miksei kakkoset sitten saa sitä seksiä vapailta miehiltä vai onko se tosiaan niin, että ukkomies ja kakkonen pääsevät kumpikin suht helpolla kun ei tarvitse mitään luvata eikä sitoutua vain omat himot saa tyydyttää. Mutta silti ihmettelen,,,,,
Sitten kääntää tai ainakin yrittää kääntää tämän keskustelunkin tuohon kakkosten "ihmettelyyn" vaikka niitä ketjuja on tällä palstalla pilvin pimein. Aina kun vähän eri kulmasta halutaan tarkastella asioita, niin kaltaisesi näppärät viisastelijat tulee kääntämään suuntaa.
Tämä palsta on ihan puuduttava, kun täällä vaan huoritellaan kakkosia, ja sitten jos jonkun muun osapuolen kannalta joku joskus haluaa tarkastella ja miettiä asioita, niin ei se vaan käy.
Ei ne kakkoset ole ainoita vastuullisia ja ainoita osapuolia näissä kuvioissa, joten miksi vain heitä ja heidän tekemisiään ja tekemättä jättämisiään pitää ruotia?
Onko se jotenkin niin helvetin pelottavaa, jos pitäisi nähdä syytä jossain muuallakin? Siinä uskottomassa puolisossa? Parisuhteessa? Jopa petetyksi tulleessa puolisossa?
No pistäkää hyvät rouvat päänne vaan pensaaseen ja huutakaa huoraa perse ruvella, niin kuin tähänkin asti.
Voitte kuitenkin olla varmoja, että se ei asioita korjaa, ei selvennä mitään eikä oloanne edes loppujen lopuksi paranna.
Ei tule sillä selvyyttä siihen, miksi miehenne pettää, eikä miehenne lopeta sitä pettämistään, vaikka kuinka haukkuisitte kaikki toiset naiset, ja "ihmettelisitte" heitä.
Miksi olet ihmetellyt vain naisia "varavaimoja"? Miten niin "alentamaan"? Alentuuko sinkkumies sitten "varamiehenä" suhteessa varattuun naiseen?
Minusta tässä on selkeästi kysymys ikiaikoja hallinneesta käsityksestä, jossa nainen antaa ja mies saa seksiä. Tämä käsitys on vanhentunut. Naisella on oma seksuaalisutensa ja hän toteuttaa sitä siten kuin haluaa. Onneksi se on mahdollista! Eläköön ja monta hurraa huutoa!
Jos siis nainen haluaa seksiä ja tyydytystä, kenties vielä muutakin(?kuka tietää?) mieheltä, sinkulta tai varatulta, niin missä mielessä se voisi olla "alentumista"? Sehän on "toteuttamista", nainen tekee haluistaan, tarpeistaan, kenties unelmastaan totta.
Miten on niin vaikea ymmärtää että salasuhteessa molemmat saavat saman verran. Muu elämä ja se mitä siitä saa on erikseen. Eli kun varattu mies "tyydyttää himojaan", niin samalla tyydyttää himojaan myös se toinen nainen. Kun varattu mies saa läheisyyttä, niin samalla saa läheisyyttä se toinen nainen. Kun varattu mies hakee keskusteluseuraa, niin samalla saa keskusteluseuraa se toinen nainen. Ei se ole yhtään epätasa-arvoisempaa kuin että jos sinkut tekisivät samaa keskenään. Kumpikaan ei saa enempää kuin toinen, miten se edes olisi mahdollista?
Ykköset aina ajattelevat oman napansa kautta tyyliin "mutta mä saan enemmän kuin sä". Aha. Kiinnostaa ihan hirveästi mitä joku tuntematon nainen saa. Kakkoset ei vertaile itseään ykkösiin, mutta ykköset vertailevat itseään kakkosiin. Kakkosta kiinnostaa se mitä hän miehen kanssa saa, ei hän kilpaile ykkösen kanssa ja yritä saada samaa. Ykkönen ei kuulu kuvioon.
Vähän niinkuin menisi kauppaan ostaakseen sipsejä ja joku tulisi kehuskelemaan että mullapa on ostoskärryllinen kaikkea paskaa, sulla vaan sipsejä. Ei paljon kiinnosta mitä kaikkea toisella siellä ostoskärryssä on vaikka samasta kaupassa ostoksilla oltaisiinkin.
Ja sitten vielä, ei ole sellaista ihmistyyppiä kuin "kakkonen". Ei näitä asioita tehdä toistuvasti elämän aikana, eikä kakkosilla ole mitään sopimusta tai salaliittoa siitä miten käyttäydytään, yhtään enempää kuin ykkösilläkään tai pettureilla tai uskollisilla. Ihmiset vaan tykästyy toisiinsa, yksilöinä .
On tosiaan hämmästyttävää, miten ahdasmielisesti ja vanhanaikaisesti jotkut ajattelevat parisuhteista. Onko kyseessä jonkinlainen itsepuolustusmekanismi ajatella toisista naisista, että heitä käytetään hyväksi? Ehkä se tuntuu vain niin hemmetin pahalta myöntää, että ihmisillä on erilaisia tapoja elää tätä elämää ja tulla onnellisiksi. Kun joku rikkoo rajoja, joillekin tulee pelko, että oma elämä menee palasiksi.
Olen itse eronnut reilu vuosi sitten. En oikeastaan tiedä, millaista suhdetta tällä hetkellä haluaisin, mutta ainakaan en halua ketään miestä omaani ja lasten arkielämään. Naimisissa olevalta miesystävältäni saan läheisyyttä ja seksiä siloin tällöin, kun omat lapseni ovat isällään. Kyseessä ei ole missään tapauksessa suhde, mikä kestäisi arjessa, vaikka mies kiva onkin. Meille molemmille kyse on juhlahetkistä. Kumpikaan ei käytä toista hyväkseen, olemme tosiaan tykästyneet toisiimme ja tällainen suhde toimii tällä hetkellä. Olen leikitellyt ajatuksella, että voisiko tällaista suhdetta elää täysin avoimesti. Miehen tarkoituksena ei ole rikkoa liittoaan eikä minun tarkoituksenani ole aloittaa miehen kanssa yhteiselämää. Voisiko myös ulkopuoliset/vaimo hyväksyä suhteen näillä reunaehdoilla? Veikkaukseni on, että mies on tällä hetkellä kotona tyytyväisempi kuin aiemmin, joten periaatteessa suhteemme on tehnyt miehen liitolle hyvää. Näin ei käytännössä varmaan vaimon mielestä olisi, jos hän sen tietäisi.
Voi vittu miten itsekäs horo!! Veikkaa mitä veikkaat, todellisuus on toista. Harvemmin pettäminen tekee kenellekään hyvää, itsepetosta.
Yäk, olet inhottava. Jos et halua miestä arkielämääsi, niin ole sitten ilman miestä kokonaan. Tai hanki ne juhlahetkesi vapaista miehistä.
Juu, eihän sitä koskaan ole tarkoitus mitään rikkoa ja jäädä kiinni, mutta niin vain usein käy. Tuskin monikaan mies on kotona tyytyväisempi. Ihan päinvastoin, kun pitää valehdella ja salailla, niin on helposti ärtynyt ja huonotuulinen. Etkä voi muutenkaan tietää mitä miehen kotona oikeasti tapahtuu. Siellä saattaa hyvinkin olla melkoiset selvittelyt ja epäilyt meneillään, jos vaimo on haistanut palaneen käryä. Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa millaista helvettiä se on, kun oma mies salailee ja valehtelee päin naamaa. Se tunne kun tietää, että jotain on vinossa, mutta todisteita ei ole. Ehkä kuvittelet, että et aiheuta harmia, mutta luultavasti olemassa olosi ja tekemisesi aiheuttavat tuskaa tai tulevat aiheuttamaan tuskaa ihan viattomalle osapuolelle.
Tokihan se on mies joka pettää, mutta et siltikään voi vapauttaa itseäsi vastuusta. Toimit inhottavasti ja moraalittomasti ja olet mahdollisesti aiheuttamassa tuskaa vaimolle ja ehkä kokonaiselle perheelle.
Niin, onhan se kamalaa kun miehen "pitää valehdella", kun on joutunut pettämään. Ei mitenkään tahtoisi pettää, mutta kun joutuu, ei mitenkään tahtoisi valehdella mutta kun pitää.
Mikä on minun, kakkosen vastuu teidän parisuhteessa? Miten se vastuu kannetaan? Pitääkö minunkin keskustella pitkään teidän molempien kanssa mikä meni pieleen, ja miettiä että miksi minä petin ja loukkasin sinua tuntematon ykkönen?
Kyseessä on nimenomaa parisuhde eli kahden ihmisen välinen suhde. Varmasti kuka tahansa vaimo toivoo, että sinun kaltaiset loiset pysyvät kaukana. Ei minun tarvitse kanssasi keskustella, vaan voit ihan itse miettiä miksi olet osallistunut toisten perheen rikkomiseen. Minä tiedän kyllä miksi olet valmis loukkaamaan ihan tuntematonta ja syytöntä ihmistä. Siksi koska olet itsekäs ja moraaliton!
Olet väärässä. En todellakaan vertaa itseäni kakkosiin. Se nyt olisi aivan turhaa ja loputonta puuhaa, sillä kakkoset vaihtuvat, mutta minä en. Se mitä kakkoset saavat, ei kiinnosta minua. Kakkoset eivät kuulu minun kuviooni. Niin ja vielä, ei ole sellaista ihmistyyppiä kuin ykkönen.
No kun olet kerran itse ollut vaimo, niin kaipa sinä itse tiedät, että olisitko hyväksynyt suhteen noilla ehdoillasi?
En olisi hyväksynyt ja tiedänpä senkin, ettei miesystäväni vaimokaan hyväksy uskottomuutta. En voi kuitenkaan kantaa vastuuta koko maailman hyvinvoinnista. Jos miesystäväni kokee vuosikymmenien avioliittonsa jälkeen voivansa tavata minua silloin tällöin, miksi minun pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa hänen vaimonsa takia? Heidän lapsensa ovat aikuisia, joten aika vaikea on heidänkään puolestaan miettiä tekemisiäni.
Meistä jokainen on tavallaan itsekäs, mutta kerran täällä vain eletään. Ja moraalikin on vähän epämääräinen käsite. En harrasta yhden illan suhteita, koska ne eivät vain anna minulle mitään. Onhan sekin itsekkyyttä, että haluaa omistaa puolisonsa, vaikka molemmat jo näkevät, että asiat on pielessä.
Aikuisen ihmisen elämässä asiat eivät ole välttämättä kovinkaan ehdottomia.
Ja horoksi haukkuminen osoittaa vain sitä, että kirjoittajalla ei ole mitään faktoja väitteidensä pitimiksi.
Ei muuta kuin muutetaan kaikki vanhanaikaisia ja ahdasmielisiä käsityksiämme uskottomuudesta, jotta Mirkku65 ja kaltaisensa horot voivat paneskella ukkomiehiä, koska se sopii hänelle. Eiko niin, että muutetan kaikkea itselle sopivaksi. On niin älykästä, että. Ne avioparin lapset vaikka ovat aikuisia varm,asti kärsivät asiasta. Mitä vitun omistamista, jos mies ei eroa! Miten voit mennä kliseen taakse "aikuisen ihmisen elämässä asiat eivät ole välttämättä kovinkaan ehdottomia" WHF siis jos sulle sopii mutta miehen vaimolle ei, niin eikö sen pitäisi silloin olla ehdoton Ei? Mies on kuitenkin edelleen aviossa!! Haloo, se jo pitäisi riittä faktaksi, horo mikä horo!
Voi hyvän tähen sentään! Tässä on oikea malliesimerkki siitä miten kaikki syy pettämisestä nakataan "kakkosen" syyksi. Parisuhdehan on kahden ihmisen välinen suhde, ja sen suhteen tilasta ovat vastuussa juuri ne kaksi jotka keskenään parisuuhteessa ovat. Jos toinen siihen kolmannen ottaa, niin ei se tämän kolmannen osapuolen syy ole missä tilassa pettäjän parisuhde on.
Vaimot voisivat vihdoin ja viimein alkaa toivomaan, että pettäjämiehet pysyisivät kaukana heistä. Ei ne kakkoset väkisin kolmanneksi tule taikka pääse. Kyllä se pettäjä ihan itse ja TIETOISESTI tekee valinnan pettää. Se pettäjä on se itsekäs ja moraaliton tässä yhtälössä. Kaikista eniten. Kakkonenkin varmasti kun itsekkäästi haluaa itselle hyvää, vaimo myöskin kun itsekkäistä syistä haluaa pitää kiinni pettäjämiehestään, keinolla millä hyvänsä - usein lapsilla kiristäen.
Näitä juttuja kun lukee, ei voi olla ajattelematta kuinka tyhmiä ihmiset osaavat olla. Aina syytetään toisia omasta surkeudesta. Eläkää elämäänne ja katsokaa peiliin. Peilistä voi löytyä syytä myös siihen parisuhteen tilaan, uskokaa pois - kakkonen on ainoa syytön siihen. Parisuhde on jo "pilassa" siinä vaiheessa kun toinen alkaa pettämään. Mutta sama kuin seinille puhuisin, suurin osa petetyiksi tulleista ei vaan uskalla tunnustaa omaa osuuttaan parisuhteen huonoon tilaan.
Tiedän mistä puhun, olen katsonut peiliin. Kipeää teki myöntää omatkin virheet, mutta yritän olla toistamatta niitä uudessa suhteessa.
On niin paljon tällaista ajattelua että yksi asia poissulkee toisen. Tietenkin parisuhteen osapuolilla on vastuu omasta suhteestaan mutta ei se silti pois sulje kakkosen vastuuta. Ei sulje vaikka kuinka väittäisit. Asiat ei ole niin mustavalkoisia aina. Kakkosen on helppo ajatella että eihän tuo mies minun luona olisi jos niillä ei jo valmiiksi olisi jo ongelmia. se on sellainen helppo tie olla ajattelematta asiaa sen tarkemmin. Ei "vaimot" ajattele niin että maailma olisi ihana paikka jos ei olisi kakkosnaisia ja eivät he sysää KAIKKEA vastuuta kakkosen niskaan.
Kakkosilla on silti olemassa vastuu ja se vastuu ei siitä mihinkään häviä vaikka kuinka väittäisitte. Minä en ole ikinä ollut kakkonen eikä ikinä ole mieleeni tullut suostua varattujen miesten vonkauksiin, minun moraalitaju sanoo että se on väärin. Kaikki järkevät ihmiset tietää että on väärin mennä suhteeseen varatun kanssa eikä siitä kunnon suhdetta voi koskaan tulla jos toinen on samaanaikaan toisen kanssa.
Juu ja en ole vaimo enkä kakkonen, ihmettelen kun näin päivänselviä asioita edes kyseenalaistetaan.
En tiedä, oletko huomannut sellaista asiaa, että Suomessa aviopuolisot eivät omista toisiaan. Myös se petetty vaimo voi ottaa ihan vapaasti eron. Vaikkei hän edes miehensä pettämisestä tietäisi, eron saa ihan yksipuolisella hakemuksella, jos parisuhteessa tuntuu olevan jotain vikaa. Jos taas puoliso ei ole edes huomannut miehensä/vaimonsa pettämistä, vaan hänen mielestään kaikki on hyvin, missä oikeastaan on ongelma.
Miten ihmeessä sinä voit tietää jonkun tuntemattoman ihmisen tuntemattomista lapsista ja heidän kärsimyksestään? Jos ei ole omia mielipiteitä ja jotain faktaa niiden pohjana, kannattaisi jättää ehkä kommentointi fiksuimmille ihmisille. Ymmärrän kyllä, että avioero satuttaa myös aikuisia lapsia, mutta siitähän tässä ei ole kysymys. Mutta jos aikuisten lasten elämä menee raiteiltaan vanhempien tekemisten vuoksi, voitaneen jo puhua jonkinlaisesta riippuvuusongelmasta.
Ei sinun tarvitse omia käsityksiäsi uskollisuudesta muuttaa yhtään mihinkään toisten ihmisten mielipiteiden vuoksi. Ihmisillä on kuitenkin erilaisia arvoja ja elämäntilanteet vaihtelevat, joten kaikkien kannalta olisi varmaan helpompaa syyttelyn sijasta yrittää ymmärtää toisiaan. Tottakai olisi toivottavaa, että uskollisuutta arvostava ihminen onnistuisi naimaan toisen uskollisen. Mutta edelleenkin parisuhteessa on kaksi erillistä ihmistä, jotka myös kehittyvät ja muuttuvat parisuhteen aikana.
Sinun taidoillasi, en menisi tekemään diagnoosia riippuvuudesta. Mitä hemmettiä junnaat omistamisesta, jos mies ei eroa? Sua vaan riepoo, kun vaimo ei nyt ymmärrä heittää miestänsä pihalle. Se kun olisi sun ainoa mahdollisuus. Olet kyllä läpinäkyvä. Niinpä, muutetaan arvoja elämäntilanteen mukaan. Älä turhaan yritä esittää älykkäänpää kuin olet, sillä mielipiteeni ovat omiani eikä sitä millään todistella tarvitse. Jokainen jolla on edes pientä valoa yläkerrassa ymmärtää mitä huoraaminen tekee lähipiirille, eikä todellakaan puhuta riippuvuudesta. Taas tuollaisia turhia selityksiä, millä yrität oikeuttaa huoraamistasi. Ei se asia siitä muutu, vaikka kuinka selittelet. Miten kestät itseäsi? Huoraamista en tule ymmärrtämään eikä siihen ole yhtään syytä miksi edes yrittäisin. Parisuhteen dynamiikan ymmärrän erittäin hyvin, mutta miten se liityy sinuun, joka olet kolmaspyörä?
pettäjä on vastuussa pettämisestä, jos ei osaa puhua puolison kanssa ongelmista on turha muita syyttää.
Kakkoset on usein saman valehtelun kokeneita kun petettykkin.
Narsistista on pettäjän toiminta, ei muuta.
Entä jos pettäjän puoliso osaa puhua vielä huonommin pettäjän ongelmista tai ei halua kuulla niistä mitään?
Narsistista on myös haluta omistaa puoliso. Täytyisi ymmärtää, että kumppani on eri henkilö kuin itse on... hänellä on omat halunsa ja tarpeensa. Jos syrjäsuhde tms tekee hänet onnellisemmaksi, niin onko se sittenkään pahasta?
Nostat aika hyvä asian esiin.
Mitä on se toisen omistaminen?
Kyllä, on monia suhteita joissa halutaan kontrolloida toisen käyttäytymistä. Se kumpuaa pelosta, että toinen ei ole rehellinen. Se voi näkyä loputtomalla halulla ”jakaa” kaikki. Halutaan tietää niin yksityiskohtaisesti toisen ajattelu ja tekemiset, ettei toiselle enää jää mitään yksityistä tilaa. On monia jotka kokevat tämän olevan sitä ”rakkautta”.
Toisaalta kun ajattelet nykymaailmaa, niin moni asia perustuu omistamiselle. Meillä on puoliso, meillä on lapset, meillä on talo, meillä on ammatti meillä on työ. Me olemme sitä mitä omistamme, eli meidät luokitellaan sen mukaan (se kuuluisa markkina arvo!) . Meidän menestymisemme arvioidaan myös sen mukaan, kuinka onnistuneen valinnan teemme puolisomme kanssa. Se on huono ja epäonnistunut (markkina arvo on kehno) jos hän on esim. pettäjä, alkoholisti, työtön jne. Yllättäen se ei olekaan tuon henkilön ongelma vaan sen valitsijan ongelma. Ei vain ole ”kyennyt” saamaan parempaa.
Itse olen miettinyt tätä näin; jos puoliso ei koe olevansa minun kanssani onnellinen, niin miksi hän on ylipäätään kanssani? Miksi hän ei hae sellaista puolisoa, joka ei kärsi moisesta? Miksi ei voi olla rehellinen ja totuudenmukainen? Miksi pitää elää valheessa ja etenkin miksi se toinen alistetaan elämään valheessa? Eikä se ole melkoista vallan käyttöä kun toinen laitetaan olemaan kuin lapsi, en nyt halua rikkoa sinun ”onnellisuutta” mutta näyttelen että sinä saat sitä olla.
Rakastettu on eri ihminen. Mutta eikö hän voi elää sitä elämää, jonka hän voi jakaa sen puolisonsa kanssa? Ainakin itse lähden siitä että puoliso on tehnyt vapaan valinnan ja olemme yhdessä hyväksyneet ne ehdot joiden mukaan elämme. Jos hän ei enää halua elää niiden mukaan, niin miksi hän ei voi sitä ilmaista?
Koen että juuri tuo on se suhteen idea että me voimme tehdä hyvää toisillemme ja myös osallistua tuohon onnellisuuden kokemukseen. Itse ainakin koen iloa siitä, että olen voinut myötävaikuttaa siihen että toinen on tyytyväinen ja onnellinen. Jos sen saakin aikaan joku muu niin miksi ylipäätään olla enää yhdessä?
Niin, joku voi olla hyväksynyt ehdot, joiden mukaan parisuhteessa eletään. Usenmiten kuitenkaan ei ole mitään ehtoja. Silloinkin kun on, niin ne tehdään aina siinä vaiheessa, kun parisuhde on tuore, eikä niitä uusita. Pettäminen kertoo siitä, ettei suhteessa ole keskusteltu tarpeeksi ja jonkinmoinen muutos olisi tarpeen.
Onnellisuus on vaikea laji. Parisuhteessa pitäisi olla kaksi omaan elämäänsä tyytyväistä ihmistä. Sen lisäksi pitäisi olla tyytyväinen kumppanin elämään. Ihmisen tekee yleensä onnelliseksi hyvät ihmissuhteet: ystävät, tuttavat, työkaverit - joskus jopa sukulaiset. Eli sama ihminen väistämättä hakee onneaan myös muista ihmisistä kuin puolisostaan. On aivan mahdotonta tietää heti, sormia napsauttamalla millainen suhde mistäkin uudesta tuttavuudesta muodostuu, mitä tarvitsee, mikä tekee onnelliseksi viikon tai vuoden/10v vuoden päästä enemmän kuin tänään. Näistä ja monesta muusta asiasta muodostuu sellainen yhtälö, ettei voi tietää mihin se johtaa ja mitä pitäisi tehdä. Sitten vain jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, vanhasta tottumuksesta. Luin jostain, ettei elämässä päämäärä ole tärkeä vaan matka sinne.
Liitossa pitäisi hyväksyä se, että ollaan matkalla, periaatteessa epävarmuudessa kokoajan. Epävarmuus omasta tai toisen onnesta herättää kysymyksiä ja niihin etsitään vastauksia ehkä keinolla millä hyvänsä. Se on ihan normaalia elämää, ei elämistä valheessa. Valhe on aivan eri asia kuin epävarmuus ja etsintä. Jos alkaa esittää toiselle kaikkia mahdollisia asioita, joissa kokee itsessään ja suhteessa epävarmuutta, niin suhde on taatusti tuhoon tuomittu. Vain valmiita ajatuksia kannattaa esittää kumppanille.
Asiaa…
Totta on että jostain syystä rohkeus katoaa ja ”turvallisuus” luo ilmapiirin, jota ei halua heiluttaa. Ehkä juuri tuo epävarmuuden sietokyky on se ydin. Joka ei sitä siedä, rakentaa itselleen ”turvallisen” maailman omaan päähänsä ulkoisten määreiden kautta.
Sinänsä mielenkiintoista että todellakin siinä suhteessa osattaisiin tietyllä tasolla etsiä ja sietää epävarmuuksia. Ehkä tämä on lähellä sitä, mitä itse ymmärrän olevan sitä jännittävää elämää? Todellisuudessa me ihmiset voidaan olla kovin harvasta asiasta varmoja – kuka tietää kenen kohdalle sattuu onnettomuus, sairaus, vammautuminen, läheisen kuolema jne.?
Todellisuudessa me emme voi tietää millaiset tunteet meillä on vaikka 5 vuoden tai kymmenen vuoden päästä. Tai olemmeko työttömiä, yksinäisiä tai asunnottomia. Etenkään emme voi tietää asioista joita emme ole kokeneet, emme ole edes tulleet ajatelleeksi kokevamme, kuinka siihen lopulta reagoimme. Tämä taito itsetuntemukseen kehittyy vain vuosien myötä.
”Vain valmiita ajatuksia kannattaa esittää kumppanille.” Tästä olen vähän eri mieltä. En väheksyisi toisen ihmisen ymmärrystä siinä, että hän voi oppia ymmärtämään sen, että ajatukset muuttuvat aina. Mistä ihmeestä sitä itsekkään voi tietää milloin ajatus on ”valmis”?
Ajatus on "valmis" silloin, kun tietää mitä oikeastaan tahtoo, mitä tekee ja miten toimii.
Minäkään en väheksy toisen ihmisen ymmärrystä. Mutta on turha saada toista ymmärtämään asiaa, jota ei oikein itsekään vielä ymmärrä. Omakohtaisessa tilanteessa vaikkapa juuri uskottomuudessa, kannattaa aivan ensin selvittää asia itselle. Miksi halusin tätä? Eikö kumppani riitä? Olenko minä hyvä kumppani puolisolle? Mikä parisuhteessa on pielessä? Mikä siinä on hyvää? Kummalla on enemmän merkitystä/painoarvoa? Onko parisuhde samanlainen kuin aikojen alusta? Miksi sitä ei ole päivitetty, esteet? Onko yritetty ratkaista parisuhteen ongelmia ja miten voisi? Jos on jo yritetty niin kannattaako vielä jatkaa yrittämistä? Meneekö vain pelkäksi yrittämiseksi? Deadline yrittämiselle?Tuntuuko minusta onko toinen mukana siinä enää täysillä? Miten olen laiminlyönyt puolisoani - entä miten hän minua? Haluanko enää jatkaa parisuhdetta? Jne jne
Jos kertoo uskottomuudestaan puolisolle heti, kun ei ole pätkääkään selvittänyt asiaa itselle -niin siitä vasta todellinen kriisi syntyy. Sellainen, joka ei lopulta ole muuta kuin kissanhännän vetoa ja valtataistelua. Tai yksinkertaisesti masennusta, turtumusta, jumittamista suhteeseen entistä pahemmin. Tällainen ei auta kumpaakaan eikä johda mihinkään.
silloin väärällä tontilla koko ihminen jos se onnellisuus löytyy aidan takaa. Se että on onnellinen ei kulje käsi kädessä sen kanssa että on oikeutettu puolisoa luokkaamaan, kaikki kun kuitenkaan pettämistä hyväksy.
Uskon että sen pettäjänkin yksi suurimmista peloista anaalirauhastensa tienoolla on itse tulla petetyksi. Kuka ihan aidosti haluaa elää suhteessa jossa petetään? Jos voi pahoin suhteessa, se on lupa ääneen lausua ja sen jälkeen mennään, kuka minnekkin.
uskoisin, että mies saattaa rikkoa liittonsa myös silloin,kun hänet ajetaan perheessä niin ahdistavaan tilaan, että hän ei tunne saavansa rakkautta. saati edes omaa tilaa. Miehilläkin on tunteet ja jollei niihin saada vastausta moneen vuoteen, voi olla viisainta lopettaa eli rikkoa suhde. Mielestäni on väärin sanoa, että tuo perheen rikkominen on vastuuttomuutta. Mieshän jos on isä, niin hän varmasti rakastaa lapsiaan ja vasta siinä mittaan vastuuntuntoa. Olisi lasten kannalta helpointa, että asiat hoidettaisiin aikuismaisesti ja lasten parasta silmälläpitäen.
Erotilanteessa, kun mies rikkoo perheensä, voi siis syytä löytyä yhtälailla puolisosta.
Jännä, kun itsellä on petetyn näkökulmasta myös tunteet, mutta itse yritän kyllä yleensä puhumalla ratkaista asiat. Oma mies ei kertaakaan ennen pettämistä sanonut, että joku mättää..puhuminen alkoi ekan pettämisen jälkeen, sen jälkeen avautui minulle ja meni panemaan uudestaan. Ja siinä vaiheessa mies ei kyllä rakasta kuin kyrpäänsä, kun menee vieraisiin. Meillä ainankaan mies ei kuulemma ajatellut minua tai lapsia yhtään, koska luuli ettei jää kiinni. Miehet ei tajua, että jos ne touhuaa jossain yksin, niin ne ei ole oikeasti yksin.
En jaksanut lukea viestiketjua läpi, mutta kirjoitan oman tarinani. Aloin pettämään vaimoani jo kohtalaisen aikaisessa vaiheessa. Ihastun helposti ja jos tunteilleni vastakaikua saan silloin roihahdan. Vaimoni odotti ensimmäistä lastaan, kun työtoverini antoi auliisti seuraansa. Pidän vaimostani ja yhteiselämääkään ei oltu kovin kauan vietetty, siitä huolimatta ihastus ja rakastuminen kutittivat ja lisäsivät elämääni sisältöä.
Seuraava vakavampi suhde oli noin kahdeksan vuotta tuon episodin jälkeen. Rakastuin ja hain sieluntoveruutta ja tunsin sitä saavanikin. Vaimoni ja minun välini viilenivät ja takerruin yhä lujemmin tähän "sielunsisareen" naimisissa hänkin. Naisen suhde päättyi myöhemmin eroon osittain myös tämän suhteemme vuoksi, minun tunteeni viilenivät jo aiemmin.
Olen helposti rakastuva ja suhteita on ollut avioliiton aikoihin monta, vaimoni tietää niistä jokaisesta. Joka suhteen jälkeen on vaimon selkä yhä suoremmassa ja meidän välimme heikommalla tolalla.
Olen pohtinut omaa toimintaani ja syitäkin hakenut. Lapsuuden kodissa oli omat ongelmansa ja vanhempieni avioliitto päättyy eroon uskottomuuden vuoksi. Tunnekylmyys ja autistinen tunnelma muutenkin kotona vaikuttivat varmaankin siihen, että kiksejä oli haettava ja on vieläkin.
Tällä hetkellä olen avioliitossa edelleenkin. Epäilen vaimoni säälistä jatkavan. En ole pitänyt lapsiini hyvää suhdetta yllä ja hekin seikkailuistani ainakin jotain tietävät. Ystävyyssuhteet ovat vaimoni varassa, eron tullessa jäisin totaalisen yksin. Viimeisin suhteeni on hiipumassa ja se ei kantaisi muutenkaan ongelmien tullen.
Vaimostani sen verran, että hänellä on virheensä, mutta ihmissuhteissa hän on taitava, hellä, rakastava ja toisista huolehtiva. Huolenpito ulottuu myös minuun. Vaimoni on syntynyt ns. kultalusikka suussa ja on perusonnellinen ja huoleton ihminen, muuten olisimme eronneet jo vuosia sitten. Enää välillämme ei ole seksiä, mutta aiemmin sitä oli päivittäin. En uskalla kysyä, miten vaimoni on huolehtii seksintarpeestaan, epäilemättä hän seuraa saa. Roikun siis löysässä hirressä.
Vastausta on vaikea antaa, mutta varsin lähelle vastuuntunnon puutteeni tulisi. Elämällä on merkillinen taipumus tasia, nyt on se tekee sitä minun kohdallani.
Puhut minun suullasi, en olisi voinut asiaani paremmin muotoilla. Kuitenkin sillä erotuksella että kunnollista keskusteluyhteyttä vaimoon ei ole, hän ei tiedä kaikkea. Osittain omaa pelkuruuttani salailen, yksin jääminen on pelottava kuva.
Tässähän on toisaalta osa selitystä siihenkin, miksi ainakin minulla on ollut suhde naimisissa olevan miehen kanssa. Se ihastumisen ihana tunne saa kaltaiseltasi mieheltä vastakaikua ja siinä roihussa on mukava lämmitellä muutama kuukausi tai parhaassa tapauksessa jopa muutama vuosi. Olen joskus miettinyt, ovatko pettävät miehet keskimääräistä tunneherkempiä. Ainakin keskivertoa uskaliaampia, rohkeampia ja seikkailunhaluisempia ehkä. Toki aikuinen nainen tietää, ettei se roihu iän kaiken kestä, mutta niinpä sitten molemmat ovat suhteessa samoilla pelisäännöillä. Teidän tapauksessanne jopa vaimo tietää suhteen todellisen tilan. Varmaankaan ei ideaali perhe-elämän kuvio eikä ylipäätään ihmissuhdekuvio, mutta eipä taida mikään olla.
Yksinoleminen on loistavan ihanaa verrattuna parisuhteeseen, jossa tuntee olonsa yksinäiseksi.
Eli vaimollasi on sinuun äidin asema kun jaksaa sinusta huolehtia kaikesta huolimatta. Ovat syysi pettämiseen mitkä tahansa ei tuollaisen kulissielämän vetäminen pidemmän päälle ole lapsille ja vaimolle ihannetilanne kuitenkaan, syitä en tiedä miksi olette jatkaneet ja mikää teidät on yhdessä pitänyt. Rakkaus se ei ole ainakaan, taidatte olla todella hyvä esimerkki siitä miten siihen tuttuun on helppo turvautua vaikkei se tuo elämään tyydytystä kuitenkaan. Tuollaisessa liitossa sitä ihminen jää aina jotakin paitsi eikä koskaan ole tyytyväinen olotilaansa.
Pettäville miehille vaimo on enemmän äiti kuin vaimo. Vaimo on tuttu turvaverkko. Sellainen joka huolehtii ja tekee pullaa. Sellainen jolle ei kerrota kaikkia tuhmuuksia. Sellainen jonka kanssa seksi ei suju. Sellainen johon haluaa ripustautua, mutta pitää samalla henkistä etäisyyttä. Eipä siis ihme että mies kaipaa jotain muuta jos parisuhde muistuttaa enemmän äiti-poika suhdetta. Mies kaipaa naista. Mutta näillä miehillä on ratkaisemattomia ongelmia joiden takia tarvitsevat edelleen äitihahmoa enemmän kuin normaalisti itsenäistyneet aikuiset miehet. Pettävien miesten naiset sen sijaan sortuvat äiti-rooliin koska ovat huomanneet miehen olevan riippuvainen hyysäämisestä. Sitä en tiedä miten tuollaisesta sitten saa oikean parisuhteen.
Ei mitenkään, se on mahdotonta. Viimein miehet kertoivat oman kantansa asiaan. Aika rohkeita tyyppejä, hatunnosto heille siitä. Vielä kun kasvaisivat vähän lisää, ja etsisivät oikean parisuhteen, eikä äiti-poika suhdetta.
Tähän palstaan kirjoittavilla on merkillisen lattea ihmiskuva, ei kaikilla tietenkään mutta useimmalla se sitä on. Avioliitto on paljon enemmän kuin parisuhde, siihen liittyy iso ihmissuhdeverkosto ja se on myös asema..
Vaimoni EI ole missään vaiheessa ollut minulle äidin asemassa, eikä hän ole ripustautunut minuun. Avioeroon hän olisi ollut valmis jo ensimmäisen julki tulleen syrjähyppyni jälkeen. Ensimmäisen lapsen syntymisen jälkeen hän pitkään pohti, kannattaisiko avioliittoa ylipäätään solmia.
Minä olen jokaisen suhteeni aikana tiennyt ja sen ihastukselleni myös kertonutkin, etten tule eroamaan, ellei vaimoni sitten eroa hae. Olen syvimmänkin rakastumisen vaiheen aikana tiennyt, ettei suhde tule kantamaan avioliittoon asti. Käyttääkseni täällä olevia latteuksia, vaimoni on minun rakkauteni, muut suhteet ovat olleet jotakin muuta. Suhteet ovat olleet syviä ja antaneet paljon, lähinnä jännitystä ja romantiikkaa ja totta kai myös erotiikkaa. Pelkästään sukupuolisuhteita en ole harrastanut, sukupuolielämämme on avioliitossa ollut kiihkeätä ja tämän vuoksi ei vieraisiin ole tarvinnut lähteä, nyt tilanne on tältä osin muuttunut.
Avioliittoni on jotain muuta vielä nytkin kuin kämppäkaverisuhde, vaikka viileältä ilmapiiri nyt tuntuu. Olen onnistunut luomaan kotiini ja vaimoni välille sen autistisen tunnemaailman joka oli aistittavissa lapsuudenkodissani. Vaimollani on itsetunto kunnossa ja hän ei varmaankaan koe syrjähyppyjäni itsetunto-ongelmana, ovathan ne loukanneet kuitenkin.
Elämään tyydytystä tuovat monet asiat, parisuhde ja perhe-elämä ovat ainoastaan osa elämää. Olen seuraillut vaimoni tyytyväisyyden lähteitä nyt, kun en enää osa niistä ole. Hänellä on laaja ystäväpiiri, lapset ja hän viihtyy hyvin myös yksinään. Olen ollut osa hänen elämäänsä, jopa tärkeä sellainen, mutta myös korvattavissa ja hänen elämänsä näkyy jatkuvan varsin tyytyväisissä merkeissä, itsestäni en tiedä. En uskalla kysyä, missä mennään, niin hauraalta olotilani tällä hetkellä tuntuu.
Kuulehan paskiainen, etkö osaa hävetä?
Lyhyesti sanottuna, mies kaipaa vaan huoraa.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Valotit rehellisesti ns. tavallisen miehen pettämisen taustoja. Kirjoituksestasi saa vaikutelman, että teillä todellakin perheen yhtenäisyyden perusta on vaimosi varassa. Sinun pettämisesi syyt ovat ilmeisesti olleet sinun omat ongelmasi joita et ole kyennyt oikein hahmottamaan tai nimetä kuin vasta pettämisen jälkeen.
”Suhteet ovat olleet syviä ja antaneet paljon, lähinnä jännitystä ja romantiikkaa ja totta kai myös erotiikkaa.”
Jostain syystä monien on vaikeaa hyväksyä mm. sitä, että mies voikin etsiä sitä ystävää tai ihmistä joka jotenkin arvostaa häntä jonain muuna kuin sinä roolihenkilönä, mitä hän kotona on. Kyse ei siis ole seksinpuutteesta tai huonosta seksistä. Toinen on tuo jännityksen hakeminen, joka mielestäni pitäisi olla mukana siellä arjessa. Ymmärrän kyllä kuitenkin että on suuri kiusaus elää ”turvallista” eli ennalta aavistettua elämää. Suurin osa ihmisistä vain kaipaa jotain muuta ja väitän että se jos mikä tulee niin evoluutiosta kuin vaistoista.
Ehkä meillä ei ole muuta mallia hakea tuota säpinää kuin sen vieraan kanssa seksin harrastaminen. Kerran eräs mies sanoi, että seksillä ”ostetaan” ystävyyttä, läheisyyttä ja kuuntelijaa.
On ihan hyvä miettiä sitä, mitä käytännössä tarkoittaa ”perheen hajottaminen”? Onko se sitä, että välillä ollaan kriisissä ja välit ehkä kylmenee vai sitä että yksi perheenjäsenistä käsketään muuttamaan pois?
Ehei. Mies kaipaa ehkä vielä enemmän kuin nainen romanttista kunnon parisuhdetta. Sellaista, jossa voisi tuntea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi.
Asiat on vain elettävä loppuunasti. Avioliittonne ei ole vielä tiensä päässä, mutta kaikki merkit on jo näkyvissä. Kuten itsekin sanoit; vaimosi on kanssasi säälistä. Mutta kukaan ihminen ei jaksa sääliä kumppaniaan loputtomiin. Miksi se olisi edes tarpeen? Sinun ei kannata kysyä missä mennään, koska olette menossa loppua kohti, tiedät kyllä sen itsekin jo, muttet uskalla myöntää.
Tietenkin perhe-elämemme on ollut vaimoni varassa, muu ei olsi mahdollista, ei oikeastaan ensimmäisen sivusuhteen jälkeen. On älyllistä epärehellisyyttä väittää sitä, että perhe ja sen hyvinvointi olisi hireveän merkityksellinen asia, kun ihastumiseen perustuva sivusuhde on solmittu. Suhteen dynamiikkaan kuuluu se, että perhe nähdään siten "huonona" että suhde on ansaittu. Oma persoona nähdään rakastuneena varsin imartelevassa valossa ja mikään arkinen suhudekuvio ei ole silloin riittävän hyvä.
Rakastumiseen liittyvä tunnekuohu on mahtava, koska silloin luodaan toisesta ihannekuva itselle ja SAMALLA myös itsestä persoona, joka on tämän ihanteen rakkauden arvoinen. Roolileikit toimivat silloin toisin päin, kotona voidaan olle itsenään ja ystävättären silmissä niitä maailman herkempiä ja hellempiä kavereita. Valhekuvaan on helppo uskoa, koska salailu säilyttää illuusion aika hermeettisenä.
Viimeistä edellinen suhteeni oli aika tyypillinen salasuhde, ystävättäreni oli älykäs, viehättävä ja ymmärtäväinen, minullahan oli vaikeuksia. Vaikeudet olivat oikeasti olemassa, äitini oli terminaalihoidossa. Vaimoni oli saattohoidossa mukana varsin aktiivisesti. Hain siis lohtua, koska kotoa sitä en luonnollisestikaan saanut. Vaimoni oli väsynyt, koti, lasten suru ja kuolemansairaan hoitaminen vei puhdin pois. Hautajaisten jälkeen avioero oli lähellä, lasten surun vuoksi jatkaminen tuntui mielekkäältä. Suhteeni kariutumisen jälkeen välimme oli kohtalaisen läheinen. Seksi kuitenkin muuttui mekaaniseksi ja asioista vaikea puhua.
Nykyisen suhteen solmin noin kolme vuotta edellisen päättymisen jälkeen, rakastuin harrastetoveriini ja taas mentiin lujaa. Sain ymmärrystä, tukea ja maailma oli taas kaunis. Vaimoni ja minun läheisen suhteen vuoksi, en sivukuvioita pysty salamaan, näin jäin kiinni varsin pian. Tässä vaiheessa sain luvan jatkaa, mikäli lasten elämään liiemmin häiritsemättä pystyisin olemaan asiallisesti kotoani ja samalla hänen läheltään pois.
Jatkoin suhdettani, vaikka illuusiot olivat osittain jos silloin sortuneen. En nähnyt peilistä sankaria vaan aivan muuta. Salailu on eräs tärkeä sivusuhteen suola ja yllättävän tärkeä on myös jotekin toimiva perhe-elämä, se mahdollistaa satumaailmasdsa elämisen, totuuteen ei tarvitse paneutua eikä itsetututkisteluun ole edes aikaa, haaveiluun kyllä.
Sivusuhteen somimiseen syyt ovat minusta lähtöisin, en ole löytänyt parisuhteestani oikeasti moitittavaa, ellen sitten ole niitä tarkoituksella puolustuksekseni etsinyt. Ystävättäreni eivät missään mielessä ole olleet vaimoani parempia, kauniimpia tms.. On vain kolahtanut kovaa.
Rakastuin vaimooni aikoinaan hänen pelottaman luonteensa ja iloisuutensa vuoksi, nämä sinänsä hyvät luonteenpiirteet ovat myös mahdollistaneet sivusuhteet. Ajatus siitä, että vaimoni on noin onnellinen, antoi oikeutuksen hakea onnea myös itselleni. En ymmärtänyt, etten minä taannut hänen onnellisuuttaanl, sen juuret ovat muualla kuin parisuhteessa. Vaimoni pärjää ilman minua, se on selvää. Minä pärjään ilman vaimoani, mutta minun menetykseni ovat merkittävästi suurempia, mikäli avioeroon ajaudutaan. Menetän aika laajan ystäväverkon ja myös lapset vieraantuvat entisestään. Pelasin ja hävisin, mutta välillä oli myös hauskaa
Lopeta ny jo mummomuori tuo moralisointi. Kirjoita vaikka kirja oppaaksi kaikille. ei sua jaksa.
Oletteko missään vaiheessa keskustelleet vaimosi kanssa perusteellisesti ja avoimesti tästä teidän kuviosta? Onko mahdollista, että vaimollasi on jonkinlainen "vahvan naisen syndrooma". Hän on näennäisesti hyväksynyt suhteilusi perheen ja muiden (teko)syiden takia, mutta tosiasiassa hän on kärsinyt siitä, ettei hän riitä sinulle naisena? Paha olo hänen sisällään on kasvanut vuosien mittaan eikä hän oikeastaan itsekään ymmärrä, mistä on kyse?
Nostat vaimosi tavallaan jalustalle, koska nyt on todella riski, että menetät hänet. Minusta taas tuntuu, että vaimosi ei ole kuvaamasi pyhimys vaan tavallinen nainen, joka on osaltaan mahdollistanut vuosien mittaan elämäntapasi. Se on ollut hänen valintansa, turha sinun on sen takia karistella tuhkaa päällesi. Omia tekojaan luonnollisesti kannattaa miettiä ja ottaa niistä opikeen tulevaisuutta ajatellen. Olet mielestäni miettinyt touhujasi aika perusteellisesti, mutta tämän jälkeiset omat tekosi ja valintasi ovat yksi juttu ja vaimosi valinnat toinen. Olisitko periaatteessa valmis yrittämään omalta osaltasi uskollista suhdetta ja toisaalta riittääkö se vaimolle? Ja kävisikö liitollenne kuten joskus parantuneen alkoholistin avioliitolle eli suhde ei kestäkään muuttuneita rooleja?
Samaa mieltä.
Kyllä me olemme keskustelleet jopa väsyksiin asti. Vaimoni on varsin hyvin pystynyt kertomaan, kuinka suhteeni ovat hänen elämäänsä vaikuttaneet. Riitelyä olemme pyrkineet välttämään ja toistemme loukkaamista. Edellisen suhteen jälkeen vaimoni sanoi minulle, ettei hän käy enää yhtään kriisiä yhdessä minun kanssani läpi. Viimeisen suhteen paljastumisen jälkeen, lupaus konkretisoitui konkreettisesti. Asioista ei enää puhuta tai jos puhutaan ainoastaan yleisellä tasolla.
Vaimoni ei ole mitenkään erityisen vahva, hän on pikemminkin joustava ja sosiaalinen, hänen ystävänsä ovat lojaaleja ja suhteet ovat varsin läheisiä. Apua vaimoni pyytää helposti jos ongelmia ilmenee. Meidän välejämme ei kuitenkaan ystäväpiirissä ole käsitelty, tämä antaa hieman toivoa, Ehkä jonkinlainen mahdollisuus välien järjestelemiseen olisi.
En pidä vaimoni korokkeella, hänellä on kuitenkin kiistatta hyvät puolensa.
Vaimoni tekemistä valinnoista, luottamus ja minulle vapauden antaminen olivat keskeisiä syitä uskottomuuksieni alkamiselle. Vastuullinen vapaus oli avioliittomme kulmakiviä, ainakin toisen meistä mielestä. Muuten ainoastaan minun valintani ovat olleet tekojeni pohjalla. Pidän naisista, olen aina pitänyt. En kuitenkaan osannut arvata, kuinka vaikeaa on se tilanne kun luottamus menee ja mahdollisuuden sen palauttamiseen ovat olemattomia.
Kyllä minä valmis olisin uskolliseen suhteeseen, mikäli se mahdollista olisi. Minun uskottomuuteni ei ole ollut avioliittomme kannalta kovinkaan oleellisia roolituksia, suhteemme on perustunut muuhun. Vaimolleni ei taida riittä, hänestä on paljastunut uusia piirteitä, Joustamattomuus ja peräänantamattomuus eivät ole aiemmin olleet näkyvissä. En tiedä enää missä mennään.
Kiitos mielenkiinnosta ja anteeksi edellisten kirjoitusten virheistä ,viini ja netti eivät sovi yhteen -nekään.
Olette varmaan jo analysoineet asian tarkkaan. Kuten olet huomannut, uskottomuuden myötä jotain suhteessa muuttuu perusteellisesti.
Nyt kai pitäisi miettiä tavallaan uutta suhdetta teidän välillenne. Mielikuvien kautta pohtia vaikka sitä, että jos nyt tapaisitte toisenne, millainen se suhde olisi? Olisiko molemmat valmiita siihen ja millaisilla ehdoilla? Entäpä jo sinulle olis parempi elää avoimessa liitossa, jossa ollaan rehellisiä mutta tuota uskollisuuden vaatimusta ei ole?
”Vaimoni tekemistä valinnoista, luottamus ja minulle vapauden antaminen olivat keskeisiä syitä uskottomuuksieni alkamiselle.” Tätä jäin vähän miettimään. Jos vaimosi olisi ollut kontrolloivampi, niin olisiko se todella muuttanut käytöstäsi? Miksi se ei ollut sinun valintasi?
Menetyksistä vielä sen verran, että menetätkö todella nuo kaikki vai pelkäätkö vain menettäväsi?
Juuri tästä syystä, pidän naisista: kirjoitin viestini lähinnä vastatakseni kysymykseen. En hakenut myötätuntoa, en etsinyt neuvoja, ainoastaan vastasin. Kuitenkin, olen saanut tukea, hyvää opastusta, vaikka tarinani sankareita ovat vallan muut kuin minä Kiitos
Hyvä sivusuhde vaatii aika monen osatekijän loksahtamista paikoilleen, eräs niistä on toimiva parisuhde. Jos kotona kaikki on hyvin, energiaa riittää myös muuhun. Jos arvostaa omaa vaimoaan, häneltä saa varsin hyvää "opastusta", naisena elämisestä, näin vieras nainen tuntuu tutulta ja vieraalta samaan aikaan, syntyy tunne suuresta yhteydestä. Tietenkin myös avioelämä opettaa sitä, miten naisia tulee kohdella, jotta homma sujuisi. Kotona toimiva seksielämä vähentää vonkaamista ja toimii muutenkin virikkeiden antajana.
Mikäli kotona mättää ja tilanne on epävarma, uuteen suhteeseen ei jaksa panostaa ja entisetkin tuntuvat turhan työläiltä. Avoin liitto ei käsittääkseni toimi juuri koskaan, se on liian hankala. Avoimuus edellyttää sitä, että myös salaisuuden tulisi paljastaa, mikäli näin tekee, silloin suhteesta katoaa nopeasti sen glooria. En usko nyt lasikuoren sisällä olevan vaimoni, kiinnostuvan suhteemme visualisointiin, hän ei suostu keskustelemaan meistä parina lainkaan. Kannattaa kuitenkin kokeilla.
Minun valintani oli myös "vastuullinen vapaus", unohdin kuitenkin tuon vastuullisuuden, se ei niin kivalta kuitenkaan tuntunut. Varmaankaan en olisi touhunnut noin, mikäli ulkoinen kontrolli olisi ollut tiukempi, arvostan niin paljon tätä avioliittoa.
Olen menettänyt parisuhteen, mutta avioliittoa ja sen institutionaalista luonnetta en. Olen mielenkiintoisessa tilanteessa, voisin elää poikamieselämää avioliiton sisällä -kaikki herkut siis. Nyt ei vain se kiinnosta, en uskalla ajatellakaan rakastumista, siinä olisi vaarassa menettää liikaa. Ihastumisen alkuvaiheen hurmassa, repaleinen parisuhde olisi purkaa ja sen mukana menisi myös ne avioliiton hyvät puolet joita toki edelleenkin on. Toivon vilpittömästi, ettei vaimoni ihastu syvästi kehenkään, hänellä on menetettävää merkittävästi vähemmän myös tässä tapauksessa.
Vastaus, pelkään niin helvetisti ja kyse ei ole vain pelkäämisestä, uhka on nähdäkseni aika todellinen. Korttitalo kosahtaa heti, jos kolmas osapuoli sytyttää roihun kummassa tahansa meissä.
Pieni kommentti vain..Taidat kuulua niihin miehiin, joilla kotona on "ollut" kaikki liian hyvin. Tiedän erään toisen samanmoisen.
Näkökulma tuokin, mutta ehkä todellisempi olisi tämä: Elin onnellista perhe-elämää, ymmärtämättä sitä, että olin vain osa sitä en sen mahdollistuttaja. Nyt havaitsen perheeni olevan onnellinen, pikemminkin minusta huolimatta kuin minun ansiotani.
Mielikuva siitä, että olen ansainnut jotakin vielä parempaa, koskapa olin NIIN hyvän ja täydellisen perheenpää. OK. kliseiseltähän tämä kuulostaa, mutta siinä on iso totuus mukana. Putosin siis korkealta ja kovaa, myös ajatukseni tasolta. Napanöyhdän kaivelu tuoksahtaa aika tympeältä kun sitä on hellinnyt vuosia. Petin itseäni ehkäpä eniten.
Ihan oikein sulle Jaapa jaa. Noita on hyvä miettiä sitten varsinkin kun elämä on eletty.
Voitko lähettää vaimosi yhteystiedot? Kuulostaa hyvältä catchiltä!!