Seuraava asia askarruttaa :
Kun arvioi esim. parisuhdettaan ja ns. toteaa kumppaninsa narsistiseksi - ottaa asiasta selvää, nyökyttelee mukana ja kokee herätyksen. Okei.
Mistä voi tietää (absoluuttisesti) ettei ole itse se joka ei vain ymmärrä omaa osuuttaan tapahtumiin ?
On helppoa todeta ettei "narsisti" osuuttaan näe, mutta jos sitä kerta ei vain itse näe, niin mistä tietää ettei ole itse se joka ei näe ?
Hahhhah, olipas monimutkaisesti sanottu =)
Miten sellaisen satarossasen varmuuden voi saavuttaa ?
Miten voi arvioida toista objektiivisesti ja omaa kokemusta subjektiivisesti (ja silti vielä objektiivisestikin) ollen silti varma totuudesta ?
Silloin kun toinen osapuoli on näkyvästi "todella paha", se 100 % varmuus lienee ymmärrettävä fiilis, mutta mistä sen tietää ?
Jos on valmis hyväksymään sen, ettei toinen tajua, mistä tietää ettei itse tajua ?
Ps. pidän itseäni narsistisena joten siltä kantilta keskustelua ei tarvise.
Absoluuttinen totuus
134
387
Vastaukset
Ja itse itselleni vastaten : kuka ylipäätänsä uskoo absoluuttiseen totuuteen ? Yhtään missään asiassa.
Mistä tietää kohdanneensa sellaisen ? Millä perusteilla ? Miten voi väittää että MINÄ tiedän ?
Inhimillisyyden ääreltä, Lynett- hähä
okei, satarossasta totuutta ei ole siispä valehdelkaamme niin perkeleesti!
Voidaan tehdä niinkin. Kuka VOI TIETÄÄ 100 % totuuden ?
Se oli kysymys.Lainaus toisesta ketjusta :
"Tiedän ihmisiä jotkä eivät myönnä itsessään mitään vikaa ja syyttelevät kaikesta muita, ihmisiä jotka turvautuvat valheeseen saadakseen maailman näyttämään paremmalta. Vaikka nuo ovat narsistisia keinoja niin tosi narsisti erottuu porukasta kuin koirankakka lumihangesta. "
Miten ?- Da daaa
Kirjoitan edelleen vain omasta kokemuksestani. Kaikkien tapaamieni huonoitsetuntoisten ihmisten joukosta pari erottuu kuin koirankakka lumessa. Kaikki he käyttävät hyvin samanlaisia keinoja mutta olettamani narsistit ovat vieneet homman ihan eri mittasuhteisiin. Narsistilla on rooli päällä 99% ajasta kun normi itsetunnon pönkittäjällä paljon vähemmän. Vain nämä pari ihmistä toimivat johdonmukaisen narsistisesti. Vain näiden parin ihmisen kätökseen tuntuu vaikuttavan häpeänpelko ja kateus aina ja kaikkialla. Vain he puolustavat raivokkaasti luomaansa illuusiota vaikka vaikka sille ei enää olisi mitään pohjaa tai perustaa. Oikeastaan selkeimmin kaikki näkyy heidän suhteessa omiin lapsiin. Narsistin piittaamattomuus omaa lastaan kohtaan on jotakin täysin käsittämätöntä ja hämmentävää, niin hämmentävää ettei sitä halua nähdä. Narsisti toki esittää huolehtivaa vanhempaa ulkopuoliselle, omalle lapselleenkin joskus, mutta yllättävässä tilanteessa narsistin selkärangasta ei kumpua vaistonvaraista halua suojella lasta, halua uhrautua tämän puolesta. Yllättävässä tilanteessa narsisti varmistaa vain omaa selustaa, oma häpeänpelko menee lapsen hädän edelle.
- M.B.
Da daaa kirjoitti:
Kirjoitan edelleen vain omasta kokemuksestani. Kaikkien tapaamieni huonoitsetuntoisten ihmisten joukosta pari erottuu kuin koirankakka lumessa. Kaikki he käyttävät hyvin samanlaisia keinoja mutta olettamani narsistit ovat vieneet homman ihan eri mittasuhteisiin. Narsistilla on rooli päällä 99% ajasta kun normi itsetunnon pönkittäjällä paljon vähemmän. Vain nämä pari ihmistä toimivat johdonmukaisen narsistisesti. Vain näiden parin ihmisen kätökseen tuntuu vaikuttavan häpeänpelko ja kateus aina ja kaikkialla. Vain he puolustavat raivokkaasti luomaansa illuusiota vaikka vaikka sille ei enää olisi mitään pohjaa tai perustaa. Oikeastaan selkeimmin kaikki näkyy heidän suhteessa omiin lapsiin. Narsistin piittaamattomuus omaa lastaan kohtaan on jotakin täysin käsittämätöntä ja hämmentävää, niin hämmentävää ettei sitä halua nähdä. Narsisti toki esittää huolehtivaa vanhempaa ulkopuoliselle, omalle lapselleenkin joskus, mutta yllättävässä tilanteessa narsistin selkärangasta ei kumpua vaistonvaraista halua suojella lasta, halua uhrautua tämän puolesta. Yllättävässä tilanteessa narsisti varmistaa vain omaa selustaa, oma häpeänpelko menee lapsen hädän edelle.
"Yllättävässä tilanteessa narsisti varmistaa vain omaa selustaa, oma häpeänpelko menee lapsen hädän edelle"
Olen huomannut vastaavan käytöksen olevan hyvinkin yleistä esimerkiksi tiiviissä yhteisöissä, joissa muilla on se ainoa oikea tietotaito toimia oikein. Sellaisissa yhteisöissä todellakin kannattaa rajoittaa omaa selkärangasta kumpuavaa vaistonvaraista halua tehdä yhtään mitään. Koska siitä seuraa usein suurempi sotku, kuin ikinä kuvitteli olevan mahdollista. Sillä ei ole väliä aina miltä asiat näyttävät, vain sillä on merkitystä miten asiat ovat.
Häpeän tunne on sosiaalinen tunne. Toisinaan muiden jatkuva arvostelu saa aikaan häpeän tunteita, vaikka itse tiedostaisikin, että ei ole mitään syytä häpeään. Toivottavasti et itse jatka suomalaisia pikkupaikkakuntalaisia perinteitä heikompien polkemisessa ja sen jälkeen sormi ojossa soosoottelussa. :) Da daaa kirjoitti:
Kirjoitan edelleen vain omasta kokemuksestani. Kaikkien tapaamieni huonoitsetuntoisten ihmisten joukosta pari erottuu kuin koirankakka lumessa. Kaikki he käyttävät hyvin samanlaisia keinoja mutta olettamani narsistit ovat vieneet homman ihan eri mittasuhteisiin. Narsistilla on rooli päällä 99% ajasta kun normi itsetunnon pönkittäjällä paljon vähemmän. Vain nämä pari ihmistä toimivat johdonmukaisen narsistisesti. Vain näiden parin ihmisen kätökseen tuntuu vaikuttavan häpeänpelko ja kateus aina ja kaikkialla. Vain he puolustavat raivokkaasti luomaansa illuusiota vaikka vaikka sille ei enää olisi mitään pohjaa tai perustaa. Oikeastaan selkeimmin kaikki näkyy heidän suhteessa omiin lapsiin. Narsistin piittaamattomuus omaa lastaan kohtaan on jotakin täysin käsittämätöntä ja hämmentävää, niin hämmentävää ettei sitä halua nähdä. Narsisti toki esittää huolehtivaa vanhempaa ulkopuoliselle, omalle lapselleenkin joskus, mutta yllättävässä tilanteessa narsistin selkärangasta ei kumpua vaistonvaraista halua suojella lasta, halua uhrautua tämän puolesta. Yllättävässä tilanteessa narsisti varmistaa vain omaa selustaa, oma häpeänpelko menee lapsen hädän edelle.
Hyvä pointti Da daa.
Ja mitä vähempi illuusiolla on enää pohjaa, siitä voimakkaampi on hyökkäys. Monta perhetragediaa lasten osalta on tämänkin vuoksi kärsitty....
"Kun arvioi esim. parisuhdettaan ja ns. toteaa kumppaninsa narsistiseksi - ottaa asiasta selvää, nyökyttelee mukana ja kokee herätyksen. Okei.
Mistä voi tietää (absoluuttisesti) ettei ole itse se joka ei vain ymmärrä omaa osuuttaan tapahtumiin ? "
Olen pohtinut samaa ongelmaa kymmenet kerrat. Uskon ettei mikään negaation vallassa tehty oivallus ole täysin tosi. Herätyksen saatuaan sitä sokeana uskoo syylliseksi toisen, ja jokainen tieto (piirrelistat ym) vain pönkittää tuota uskoa.
Vain aika, ja etäisyys kärsimiseen auttaa rauhalliseen asian tutkimiseen. Sitten voi pikkuhiljaa alkaa kääntää katsetta itseen ja omaan osallisuuteen. Vaatii hitommoista uskallusta alkaa kyseenalaistamaan itseään, eikä se taida olla viisastakaan silloin kun on sielu rikki. Silloin on helpompi nähdä ulkoistettu syyllinen.
Kunkin tuntema totuus on erilainen, ja muuttuvaa sorttia..
ps. ihmisen, joka pystyy ottamaan huomioon olevansa narsistinen, sellaisen kanssa on jotenkin rennompaa jutella...tuntuu siltä ettet ole leiriytynyt vakioleireihin..(uhrit kyykkyyn, narsistit hirteen) ;-DYxex : olen monesti miettinyt, että se syyttelyvaihe on tarpeellinen tietyssä vaiheessa heräämistä, tilanteen hahmottamisessa ja irtaantumisen aloittelussa.
Useimmiten "uhrit" ovat havannaisina aika järkyttyneitä tajutessaan mihin kaikkeen ovatkaan suostuneet. Tässä kohtaa tulee se "muinainen kiina" - juttu esiin, eli kaikki eivät edes ns. tajua tulleensa väärinkohdelluiksi.
Siinä pitää sitten käydä ja käydä ja käydä läpi niitä juttuja.
Kyllä siinä vaiheessa on vaikea tai ehkä jopa mahdoton tarkastella omaa elämää yms kokonaisuutena. Sen aika onkin myöhemmin. Ensin pitää tajuta oma tilanne ja osata suojautua. Sitten aletaan kääntelemään rubiikinkuutiota ja miettimään eri kanteilta...
Sitähän myökin täällä monet tehdään =)
En usko absoluuttisiin totuuksiin monessakaan asiassa. Kaiken vähiten ihmissuhteissa. Uhrit vain käsittävät oman itsensä tarkastelemisen tarpeen väärin (johtuen herkästä tilastaan varmaankin ?). Se ei ole syytös tai tuomio siitä että olisi jotenkin ansainnut sen kökön niskaansa, ei missään nimessä. Kysymyshän aina on se yksinkertainen:miksi et jätä sitä ? Miksi jäät suhteeseen ? MIksi minulle taas tuli tällainen kumppani ?
Ai että noiden kysymysten kuuleminen raivostuttaa "uhrivaiheessa" ja se on varmaan ihan luonnollista. Vastaus niihin on kuitenkin monesti yllättävän yksinkertainen, niin kuin on kysymyksetkin. Jokaisen tarina on kuitenkin aina yksilöllinen.
Tällaisissa asiossa on tärkeää tarkastella asioita monelta kantilta - jos siis haluaa jotain muutosta...ehkä... tai edes mahiksen siihen. Itse en tajunnut narsistisuuttani koska en ole hänenlaillaan "paha" tai satuta häntä tahallani. Miten muka voisin olla samanlainen kuin hän ???
Mutta sitten käsitin asian vähän laajemmin. Vakka oli kantensa valinnut...
- M.B.
Ei voikaan ja ehkä ei kannatakaan. saavuttaa satarossaista varmuutta... Jokatapauksessa omat tunteet ja tuntemukset ovat OMIA.. Miten oppia luottamaan itseensä itsensä suhteen juuri oikeassa määrin, se lienee se hankala kohta oikeasti-kin.. Totuudesta ei voi kuitenkaan ehkä koskaan olla varma toisen puolesta, joten ainoa totuus, jonka todenperäisyyttä voi edes yrittää kuuluttaa, lienee se oma totuus... Tai hakeutuminen absoluuttisen avoimeen seuraan ratkaisee sitten ne jäljellejäävät ongelmanpoikaset :)
Pönkityslause 'luota itseesi' vaatisi lisäyksen 'koska vain sinä tunnet itsesi, ja sen, miten hyvin tai huonosti itseesi voi luottaa' ;)
Toisen sanoma 'minä tiedän' täytyy oppia kuulemaan 'luulen, arvelen, oletan..'
Varmaa on epävarmuus ;-P"Miten oppia luottamaan itseensä itsensä suhteen juuri oikeassa määrin, se lienee se hankala kohta oikeasti-kin."
Tämäpä se uhrien ongelma onkin. Varsinkin kun toinen on sekoittanut päätä ehkä vuosia tai vuosikymmeniä. Sitten koetat miettiä mitkä tunteet ovat omia ja mitkä aiheellisia...tuntuu ettei enää tiedä kuka on. Ensimmäisenä ajattelee ettei näin olisi jos toinen ei olisi ollut paha, mutta kohta huomaa että on aina ehkä tarvinnut toista antamaan niitä tunteita... äääh... yritän selittää jotain mitä en osaa ;)
Tunteensiirto on narsististen kavala ase. Sitä vastaan ei aina huomaa tai jaksa taistella vaikka kuinka koettaisi. Sitten kun ero tulee, on ihan hukassa "tunnetyhjiöstä" hetken aikaa. Olen kokenut tämän niin monta kertaa etten kehtaa edes laskea (siis eron ja tyhjiön).yxex kirjoitti:
Pönkityslause 'luota itseesi' vaatisi lisäyksen 'koska vain sinä tunnet itsesi, ja sen, miten hyvin tai huonosti itseesi voi luottaa' ;)
Toisen sanoma 'minä tiedän' täytyy oppia kuulemaan 'luulen, arvelen, oletan..'
Varmaa on epävarmuus ;-PYxex : "vain sinä tunnet itsesi, ja sen, miten hyvin tai huonosti itseesi voi luottaa' "
Sitä, että menettää uskon itseensä narsistisessa suhteessa voi ajatella myös positiivisesti. ¨
Meitä ohutnahkaisen paksuja narsuja ;) vaivaa juuri se paha omavoimaisuuden tunne. Ohjailun tarve. Miten sitä nyt kukin kuvaakin...
Ja kun tulee paksupaksupaksunahkainen veijari ja kuluttaa nämä voimavarat täysin loppuun, tulee ns. pohjakokemus ja hetki jolloin saattaa ehkä oppia luopumaan näistä asevarustuksista.
Reeniä !lynett kirjoitti:
Yxex : "vain sinä tunnet itsesi, ja sen, miten hyvin tai huonosti itseesi voi luottaa' "
Sitä, että menettää uskon itseensä narsistisessa suhteessa voi ajatella myös positiivisesti. ¨
Meitä ohutnahkaisen paksuja narsuja ;) vaivaa juuri se paha omavoimaisuuden tunne. Ohjailun tarve. Miten sitä nyt kukin kuvaakin...
Ja kun tulee paksupaksupaksunahkainen veijari ja kuluttaa nämä voimavarat täysin loppuun, tulee ns. pohjakokemus ja hetki jolloin saattaa ehkä oppia luopumaan näistä asevarustuksista.
Reeniä !Lynett "Meitä ohutnahkaisen paksuja narsuja ;) vaivaa juuri se paha omavoimaisuuden tunne. Ohjailun tarve. Miten sitä nyt kukin kuvaakin..."
Osuit yhteen tärkeään ytimeen!!!
Uskon että meillä kaikilla ihmisillä on joskus halu ohjailla toista, tuupata, neuvoa, opastaa, näyttää tietä. (toinen ratkoo ristikkoa ja miettii ääneen 'lentää ja 9 kirjainta', niin tulee vastustamaton tarve ohittaa toisen oivaltaminen, ja paukauttaa itse se vastaus.
Pahiten narsistisella tämä toiseen puuttuminen ja toisen ohjailu menee överiksi, ja tuuppailu on sitä luokkaa että uhri tuntee itsensä esineeksi jonka elämä on ohjelmoitu.
Miten se Kopp sanoikaan? (ulkomuistista) Hänellä oli potilas joka tukeutui häneen terapia-istunnossa.
Kopp(psykologi), mietteissään; ' luoja pelastakoon minut uhreilta, joiden ohjailuun tunnen halua'
(meniköhän se noin, no, Temppu korjannee jos meni metsään koska sillä on se kirja hyllyssään :) )
Pääpointti on se että ihminen ei parane henkisistä ongelmistaan, jos kaikki ratkaistaan sen puolesta...omasta oivalluksesta tulee jokaiselle se 'oma juttu'
Palstalla tarjotaan erittäin paljon näkökulmia (työkaluja) miettiä ihmisyyttä ja vuorovaikutuksia ja narsismia, mutta jokainen joutuu työnsä tekemään itse, itsensä kanssa, mikä on helvatan hyvä juttu! :-Dyxex kirjoitti:
Lynett "Meitä ohutnahkaisen paksuja narsuja ;) vaivaa juuri se paha omavoimaisuuden tunne. Ohjailun tarve. Miten sitä nyt kukin kuvaakin..."
Osuit yhteen tärkeään ytimeen!!!
Uskon että meillä kaikilla ihmisillä on joskus halu ohjailla toista, tuupata, neuvoa, opastaa, näyttää tietä. (toinen ratkoo ristikkoa ja miettii ääneen 'lentää ja 9 kirjainta', niin tulee vastustamaton tarve ohittaa toisen oivaltaminen, ja paukauttaa itse se vastaus.
Pahiten narsistisella tämä toiseen puuttuminen ja toisen ohjailu menee överiksi, ja tuuppailu on sitä luokkaa että uhri tuntee itsensä esineeksi jonka elämä on ohjelmoitu.
Miten se Kopp sanoikaan? (ulkomuistista) Hänellä oli potilas joka tukeutui häneen terapia-istunnossa.
Kopp(psykologi), mietteissään; ' luoja pelastakoon minut uhreilta, joiden ohjailuun tunnen halua'
(meniköhän se noin, no, Temppu korjannee jos meni metsään koska sillä on se kirja hyllyssään :) )
Pääpointti on se että ihminen ei parane henkisistä ongelmistaan, jos kaikki ratkaistaan sen puolesta...omasta oivalluksesta tulee jokaiselle se 'oma juttu'
Palstalla tarjotaan erittäin paljon näkökulmia (työkaluja) miettiä ihmisyyttä ja vuorovaikutuksia ja narsismia, mutta jokainen joutuu työnsä tekemään itse, itsensä kanssa, mikä on helvatan hyvä juttu! :-DLisä ajatus: kavereiden kesken tuuppaamista sanotaan auttamiseksi. Mutta menepä tuuppaamaan tuuppaamisen maailmanmestaria..narsistia..silloin on piru irti.. ;-D
- M.B.
yxex kirjoitti:
Thanks kamu!
hieman nelistävä laukkasaundi...
http://www.youtube.com/watch?v=Eh-yafzptuQ&feature=related M.B. kirjoitti:
hieman nelistävä laukkasaundi...
http://www.youtube.com/watch?v=Eh-yafzptuQ&feature=relatedHulluja nuo mongolialaiset...tahtoo sinne ;)
Miten menee määbää?
(minne hittoon mun äskeinen vastaus jaunttas? :-O )
http://www.youtube.com/watch?v=DX_xr0CmdMg (mummolleni)yxex kirjoitti:
Lynett "Meitä ohutnahkaisen paksuja narsuja ;) vaivaa juuri se paha omavoimaisuuden tunne. Ohjailun tarve. Miten sitä nyt kukin kuvaakin..."
Osuit yhteen tärkeään ytimeen!!!
Uskon että meillä kaikilla ihmisillä on joskus halu ohjailla toista, tuupata, neuvoa, opastaa, näyttää tietä. (toinen ratkoo ristikkoa ja miettii ääneen 'lentää ja 9 kirjainta', niin tulee vastustamaton tarve ohittaa toisen oivaltaminen, ja paukauttaa itse se vastaus.
Pahiten narsistisella tämä toiseen puuttuminen ja toisen ohjailu menee överiksi, ja tuuppailu on sitä luokkaa että uhri tuntee itsensä esineeksi jonka elämä on ohjelmoitu.
Miten se Kopp sanoikaan? (ulkomuistista) Hänellä oli potilas joka tukeutui häneen terapia-istunnossa.
Kopp(psykologi), mietteissään; ' luoja pelastakoon minut uhreilta, joiden ohjailuun tunnen halua'
(meniköhän se noin, no, Temppu korjannee jos meni metsään koska sillä on se kirja hyllyssään :) )
Pääpointti on se että ihminen ei parane henkisistä ongelmistaan, jos kaikki ratkaistaan sen puolesta...omasta oivalluksesta tulee jokaiselle se 'oma juttu'
Palstalla tarjotaan erittäin paljon näkökulmia (työkaluja) miettiä ihmisyyttä ja vuorovaikutuksia ja narsismia, mutta jokainen joutuu työnsä tekemään itse, itsensä kanssa, mikä on helvatan hyvä juttu! :-DYxex : "Pahiten narsistisella tämä toiseen puuttuminen ja toisen ohjailu menee överiksi, ja tuuppailu on sitä luokkaa että uhri tuntee itsensä esineeksi jonka elämä on ohjelmoitu."
Vai NS. kaipaa juuri sitä syystä X ?
Uhriutuminen, marttyyrit, ei tarvitse kohdata itse itseään kun voi keskittyä toisen ongelmiin/toisen tuottamiin ongelmiin, keskittyä korjaamaan tilanteita, ohjailemaan... nostaa kädet pystyyn kun eihän tässä muutakaan voi kun tuo toinen...antaa vastuun omasta elämästään toiselle...
Tuosta tuli mieleen lisäpointti ohutnahkaisemmankin ohjailemisen tarpeesta :
sitähän koettaa koko ajan vaikuttaa toisen mielialaan esim. jättämällä kertomatta jotain (kenet esim näki tai kuka soitti) tai välttelemällä tilanteita (ei halua että tilanteesta äityy riita). Rauhoittelemalla hermostunutta. Hermostuttamalla rauhoittunutta. Ohjailemalla tilannetta positiivisempaan (tai negatiivisempaan) suuntaan.
Sehän on samalla tavalla manipulointia tai ohjailemisentarvetta vaikka olisikin verhottu ns hyvään.
Samalla selittyy se tarve jäädä suhteeseen... jos vielä kokeilen näin ja noin niin kyllä se alkaa tajuamaan ja käyttäytymään paremmin. Hyvä usko tai rakkaus tuskin selittää vuosikausien helvettiä. Missä siellä on rakkaus ???
Kyynisellä päällä oleva Lynett =)yxex kirjoitti:
Lisä ajatus: kavereiden kesken tuuppaamista sanotaan auttamiseksi. Mutta menepä tuuppaamaan tuuppaamisen maailmanmestaria..narsistia..silloin on piru irti.. ;-D
Vielä Yxex :"Lisä ajatus: kavereiden kesken tuuppaamista sanotaan auttamiseksi. Mutta menepä tuuppaamaan tuuppaamisen maailmanmestaria..narsistia..silloin on piru irti.. ;-D "
Niinpä... minä yritin kontrolloida tilanteita "hyvin päin" samaan aikaan kun hän koetti kontrolloida minua "pahaan päin". On se köydenvetoa se !
Ja vaikka kuinka koettaa... aina häviää... lopulta... kait ? Siinäpä kysymys pureskeltavaksi =) !lynett kirjoitti:
Vielä Yxex :"Lisä ajatus: kavereiden kesken tuuppaamista sanotaan auttamiseksi. Mutta menepä tuuppaamaan tuuppaamisen maailmanmestaria..narsistia..silloin on piru irti.. ;-D "
Niinpä... minä yritin kontrolloida tilanteita "hyvin päin" samaan aikaan kun hän koetti kontrolloida minua "pahaan päin". On se köydenvetoa se !
Ja vaikka kuinka koettaa... aina häviää... lopulta... kait ? Siinäpä kysymys pureskeltavaksi =) !Kontrolli-friikin kanssa on pakko itsekin oppia manipuloimaan, ja pikaisesti, jos meinaa järjissään pysyä..siperia(narsisti) opettaa.. ;)
lynett kirjoitti:
Yxex : "Pahiten narsistisella tämä toiseen puuttuminen ja toisen ohjailu menee överiksi, ja tuuppailu on sitä luokkaa että uhri tuntee itsensä esineeksi jonka elämä on ohjelmoitu."
Vai NS. kaipaa juuri sitä syystä X ?
Uhriutuminen, marttyyrit, ei tarvitse kohdata itse itseään kun voi keskittyä toisen ongelmiin/toisen tuottamiin ongelmiin, keskittyä korjaamaan tilanteita, ohjailemaan... nostaa kädet pystyyn kun eihän tässä muutakaan voi kun tuo toinen...antaa vastuun omasta elämästään toiselle...
Tuosta tuli mieleen lisäpointti ohutnahkaisemmankin ohjailemisen tarpeesta :
sitähän koettaa koko ajan vaikuttaa toisen mielialaan esim. jättämällä kertomatta jotain (kenet esim näki tai kuka soitti) tai välttelemällä tilanteita (ei halua että tilanteesta äityy riita). Rauhoittelemalla hermostunutta. Hermostuttamalla rauhoittunutta. Ohjailemalla tilannetta positiivisempaan (tai negatiivisempaan) suuntaan.
Sehän on samalla tavalla manipulointia tai ohjailemisentarvetta vaikka olisikin verhottu ns hyvään.
Samalla selittyy se tarve jäädä suhteeseen... jos vielä kokeilen näin ja noin niin kyllä se alkaa tajuamaan ja käyttäytymään paremmin. Hyvä usko tai rakkaus tuskin selittää vuosikausien helvettiä. Missä siellä on rakkaus ???
Kyynisellä päällä oleva Lynett =)Ohutnahkainen voisi olla sellainen paternaalinen altruisti, ohjaileva auttaja.
Puhut asiaa, teoriasi uppoo minuun kuin häkä..minäkin uskon siihen että monen moni uhri riutuu suhteessa juuri uskossa että lopulta löytää ratkaisun toisen mielen rubicin kuutioon.
Kahden, eritavoilla toisiaan manipuloivan ihmisen piiritanssi.
Riippumatta siitä kumpi häviää, häviäjästä tulee uhri. :)- 25
lynett kirjoitti:
Yxex : "Pahiten narsistisella tämä toiseen puuttuminen ja toisen ohjailu menee överiksi, ja tuuppailu on sitä luokkaa että uhri tuntee itsensä esineeksi jonka elämä on ohjelmoitu."
Vai NS. kaipaa juuri sitä syystä X ?
Uhriutuminen, marttyyrit, ei tarvitse kohdata itse itseään kun voi keskittyä toisen ongelmiin/toisen tuottamiin ongelmiin, keskittyä korjaamaan tilanteita, ohjailemaan... nostaa kädet pystyyn kun eihän tässä muutakaan voi kun tuo toinen...antaa vastuun omasta elämästään toiselle...
Tuosta tuli mieleen lisäpointti ohutnahkaisemmankin ohjailemisen tarpeesta :
sitähän koettaa koko ajan vaikuttaa toisen mielialaan esim. jättämällä kertomatta jotain (kenet esim näki tai kuka soitti) tai välttelemällä tilanteita (ei halua että tilanteesta äityy riita). Rauhoittelemalla hermostunutta. Hermostuttamalla rauhoittunutta. Ohjailemalla tilannetta positiivisempaan (tai negatiivisempaan) suuntaan.
Sehän on samalla tavalla manipulointia tai ohjailemisentarvetta vaikka olisikin verhottu ns hyvään.
Samalla selittyy se tarve jäädä suhteeseen... jos vielä kokeilen näin ja noin niin kyllä se alkaa tajuamaan ja käyttäytymään paremmin. Hyvä usko tai rakkaus tuskin selittää vuosikausien helvettiä. Missä siellä on rakkaus ???
Kyynisellä päällä oleva Lynett =)Hyviä pohdintoja sulla Lynett, kiva kun jaat ne.
lynett kirjoitti:
Yxex : "Pahiten narsistisella tämä toiseen puuttuminen ja toisen ohjailu menee överiksi, ja tuuppailu on sitä luokkaa että uhri tuntee itsensä esineeksi jonka elämä on ohjelmoitu."
Vai NS. kaipaa juuri sitä syystä X ?
Uhriutuminen, marttyyrit, ei tarvitse kohdata itse itseään kun voi keskittyä toisen ongelmiin/toisen tuottamiin ongelmiin, keskittyä korjaamaan tilanteita, ohjailemaan... nostaa kädet pystyyn kun eihän tässä muutakaan voi kun tuo toinen...antaa vastuun omasta elämästään toiselle...
Tuosta tuli mieleen lisäpointti ohutnahkaisemmankin ohjailemisen tarpeesta :
sitähän koettaa koko ajan vaikuttaa toisen mielialaan esim. jättämällä kertomatta jotain (kenet esim näki tai kuka soitti) tai välttelemällä tilanteita (ei halua että tilanteesta äityy riita). Rauhoittelemalla hermostunutta. Hermostuttamalla rauhoittunutta. Ohjailemalla tilannetta positiivisempaan (tai negatiivisempaan) suuntaan.
Sehän on samalla tavalla manipulointia tai ohjailemisentarvetta vaikka olisikin verhottu ns hyvään.
Samalla selittyy se tarve jäädä suhteeseen... jos vielä kokeilen näin ja noin niin kyllä se alkaa tajuamaan ja käyttäytymään paremmin. Hyvä usko tai rakkaus tuskin selittää vuosikausien helvettiä. Missä siellä on rakkaus ???
Kyynisellä päällä oleva Lynett =)Niin juuri Lynett!
Samanlaisia manipulijoijia meistäkin tulee (pakko tulla kuten yxex:n totesi) pysyäksämme kasassa. Selvitymistaistelua :) Jos ei tule saamme maatakin ihan rauhassa siellä lattian peittona kun joku perkaa lankoja ympäriltämme.
Toisaalta N;kin saattaa nauttia tästä pirun tanssista; pitää haasteista monesti ja tahtoo hieman pitkästyä jos liian myötäileva (=pitkäpiimäinen) kiusattava.
Missä rakkaus: se on meissä itsestämme, sen turvin jaksamme elää ja kunnioitamme itseämme myös sielun repimisen jälkeen. Kasvuprosessin avain!elisakettu kirjoitti:
Niin juuri Lynett!
Samanlaisia manipulijoijia meistäkin tulee (pakko tulla kuten yxex:n totesi) pysyäksämme kasassa. Selvitymistaistelua :) Jos ei tule saamme maatakin ihan rauhassa siellä lattian peittona kun joku perkaa lankoja ympäriltämme.
Toisaalta N;kin saattaa nauttia tästä pirun tanssista; pitää haasteista monesti ja tahtoo hieman pitkästyä jos liian myötäileva (=pitkäpiimäinen) kiusattava.
Missä rakkaus: se on meissä itsestämme, sen turvin jaksamme elää ja kunnioitamme itseämme myös sielun repimisen jälkeen. Kasvuprosessin avain!Elisakettu :
"Toisaalta N;kin saattaa nauttia tästä pirun tanssista; pitää haasteista monesti ja tahtoo hieman pitkästyä jos liian myötäileva (=pitkäpiimäinen) kiusattava."
Samaan uskon. Omakin kertoi monesti kuinka kivaa haasteellisuuteni on. Se, että kerta toisensa jälkeen olen taas uudelleen käyttökelpoinen (feeniks-lintu nousee aina lopulta...) ja jokseenkin nollattuna edellisistä traumoista.
Taas valmiina uuteen syöksyyn....
Se ärsytti jumalattomasti, koska koin palautuessani (off-vaiheessa) tekeväni enemmänkin hänelle kuin itselleni sen palveluksen. Jäk.
Sitä vain jotenkin ajatteli siinä voimaantuessaan taas, että ei se nyt enää pysty satuttamaan ja tiedänhän jo niin paljon enemmän ja osaan varautua paremmin ja jajaja... höpöhöpö. Aina sama lopputulos : löysin lopulta itseni ihan pohjalta.
Se on saanut minut miettimään omaa kontrolloimisentarvettani, itsepäisyyttäni, narsistisia tarpeitani, omavoipaisuudentunnetta ja masokistisuuttani ... =)
Siitä "haasteellisuudesta" ovat muuten muutkin samanlaisessa suhteessa elävät kertoneet. Ehkä se on totta. Eihän "uhri" oikeasti voi olla kovin heikko mieleltään jos kestää sitä höykytystä vuosikausiakin. Moni olis jo pudonnut kelkasta.... tai ainakin narsistisempi olisi tyrkännyt mäessä....noh, vähän kevennyksenä =)
Mutta miksi narsisti jää kiinni johonkin uhriin enempi kuin toiseen ?
Onko sellainen ideaaliuhri juuri nopea palautuja, hieman masokistinen, narsistinen ja sopivasti omavoipaisuuden vallassa ? Vai toistaako uhri vain traumojaan niin kuin narsistisempikin ?
Vai molempia ?
Apua, liikaa taas kysymyksiä !lynett kirjoitti:
Elisakettu :
"Toisaalta N;kin saattaa nauttia tästä pirun tanssista; pitää haasteista monesti ja tahtoo hieman pitkästyä jos liian myötäileva (=pitkäpiimäinen) kiusattava."
Samaan uskon. Omakin kertoi monesti kuinka kivaa haasteellisuuteni on. Se, että kerta toisensa jälkeen olen taas uudelleen käyttökelpoinen (feeniks-lintu nousee aina lopulta...) ja jokseenkin nollattuna edellisistä traumoista.
Taas valmiina uuteen syöksyyn....
Se ärsytti jumalattomasti, koska koin palautuessani (off-vaiheessa) tekeväni enemmänkin hänelle kuin itselleni sen palveluksen. Jäk.
Sitä vain jotenkin ajatteli siinä voimaantuessaan taas, että ei se nyt enää pysty satuttamaan ja tiedänhän jo niin paljon enemmän ja osaan varautua paremmin ja jajaja... höpöhöpö. Aina sama lopputulos : löysin lopulta itseni ihan pohjalta.
Se on saanut minut miettimään omaa kontrolloimisentarvettani, itsepäisyyttäni, narsistisia tarpeitani, omavoipaisuudentunnetta ja masokistisuuttani ... =)
Siitä "haasteellisuudesta" ovat muuten muutkin samanlaisessa suhteessa elävät kertoneet. Ehkä se on totta. Eihän "uhri" oikeasti voi olla kovin heikko mieleltään jos kestää sitä höykytystä vuosikausiakin. Moni olis jo pudonnut kelkasta.... tai ainakin narsistisempi olisi tyrkännyt mäessä....noh, vähän kevennyksenä =)
Mutta miksi narsisti jää kiinni johonkin uhriin enempi kuin toiseen ?
Onko sellainen ideaaliuhri juuri nopea palautuja, hieman masokistinen, narsistinen ja sopivasti omavoipaisuuden vallassa ? Vai toistaako uhri vain traumojaan niin kuin narsistisempikin ?
Vai molempia ?
Apua, liikaa taas kysymyksiä !Entä jos suhteessa ovatkin molemmat ideaaliuhreja...kummatkin näkemässä toisissaan tutun turvallisen peilikuvansa...kumpikin unohtaen että toinen on erillinen ihminen...homma räjähtää lopulta narsismi-ilmiöksi missä kumpikin yrittää pakottaa peilikuvaansa ruotuun.. ;)
lynett kirjoitti:
Elisakettu :
"Toisaalta N;kin saattaa nauttia tästä pirun tanssista; pitää haasteista monesti ja tahtoo hieman pitkästyä jos liian myötäileva (=pitkäpiimäinen) kiusattava."
Samaan uskon. Omakin kertoi monesti kuinka kivaa haasteellisuuteni on. Se, että kerta toisensa jälkeen olen taas uudelleen käyttökelpoinen (feeniks-lintu nousee aina lopulta...) ja jokseenkin nollattuna edellisistä traumoista.
Taas valmiina uuteen syöksyyn....
Se ärsytti jumalattomasti, koska koin palautuessani (off-vaiheessa) tekeväni enemmänkin hänelle kuin itselleni sen palveluksen. Jäk.
Sitä vain jotenkin ajatteli siinä voimaantuessaan taas, että ei se nyt enää pysty satuttamaan ja tiedänhän jo niin paljon enemmän ja osaan varautua paremmin ja jajaja... höpöhöpö. Aina sama lopputulos : löysin lopulta itseni ihan pohjalta.
Se on saanut minut miettimään omaa kontrolloimisentarvettani, itsepäisyyttäni, narsistisia tarpeitani, omavoipaisuudentunnetta ja masokistisuuttani ... =)
Siitä "haasteellisuudesta" ovat muuten muutkin samanlaisessa suhteessa elävät kertoneet. Ehkä se on totta. Eihän "uhri" oikeasti voi olla kovin heikko mieleltään jos kestää sitä höykytystä vuosikausiakin. Moni olis jo pudonnut kelkasta.... tai ainakin narsistisempi olisi tyrkännyt mäessä....noh, vähän kevennyksenä =)
Mutta miksi narsisti jää kiinni johonkin uhriin enempi kuin toiseen ?
Onko sellainen ideaaliuhri juuri nopea palautuja, hieman masokistinen, narsistinen ja sopivasti omavoipaisuuden vallassa ? Vai toistaako uhri vain traumojaan niin kuin narsistisempikin ?
Vai molempia ?
Apua, liikaa taas kysymyksiä !Lynett: "Se on saanut minut miettimään omaa kontrolloimisentarvettani, itsepäisyyttäni, narsistisia tarpeitani, omavoipaisuudentunnetta ja masokistisuuttani ... =) "
...samaa mietin, allekirjoitan tuon liki absoluuttisella totuudella. Löytyy kontrollintarvetta itseä ja muita kohtaan, itsepäinen kuin muuli, narsistiset nami-nami tarpeet, ja tietysti lman muuta erinomaisuuteni ja kaikkivoipaisuuteni. Ja olen aina oikeassa ja tahdon viimeisen sanan. Puhumattakaan omistustarpeesta...yxex kirjoitti:
Entä jos suhteessa ovatkin molemmat ideaaliuhreja...kummatkin näkemässä toisissaan tutun turvallisen peilikuvansa...kumpikin unohtaen että toinen on erillinen ihminen...homma räjähtää lopulta narsismi-ilmiöksi missä kumpikin yrittää pakottaa peilikuvaansa ruotuun.. ;)
Jotain samaa tuumasin tuosta ideaaliuhriudesta ja että ns alkuperäinenkin uhri voi (ainakin ajoittain) symbioittaa suhteen, unohtaen sen yksilöllisyyden.
Onko kohdistettu raivo (voi esiintyä millä tahansa tavalla) N:llä A:ta kohtaan osittain niin voimakasta tai nopeasti syttyvää, kun N;n alitajunta havaitsee manipulointiyrityksiä itseään kohtaan?
Esimerkiksi silloin, kun suhde ei ole kestänyt pitkäänkään, tunnusmerkit nopeasti tulleet esille. Vai onko ns uhti vain liian herkkä vai onko itse provosoinut käyttäytymisellään N temput esille?elisakettu kirjoitti:
Jotain samaa tuumasin tuosta ideaaliuhriudesta ja että ns alkuperäinenkin uhri voi (ainakin ajoittain) symbioittaa suhteen, unohtaen sen yksilöllisyyden.
Onko kohdistettu raivo (voi esiintyä millä tahansa tavalla) N:llä A:ta kohtaan osittain niin voimakasta tai nopeasti syttyvää, kun N;n alitajunta havaitsee manipulointiyrityksiä itseään kohtaan?
Esimerkiksi silloin, kun suhde ei ole kestänyt pitkäänkään, tunnusmerkit nopeasti tulleet esille. Vai onko ns uhti vain liian herkkä vai onko itse provosoinut käyttäytymisellään N temput esille?Kun kaksi tuntosarvin varustettua narsistia peukaloi toistensa mieltä, aivan varmasti siinä jossain vaiheessa iskee toiselle/molemmille defenssit päälle, joka voi ilmetä vaikka raivona...tai jonain muuna, riippuen persoonan primitiivireaktiokynnyksestä.
Toinen ei aina käyttäydy niinkuin itse olettaa omista lähtökohdistaan...aatteles, jos peilin edessä kammatessasi hokaisit että peilikuvasi ei teekään sitä ;)- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Lynett: "Se on saanut minut miettimään omaa kontrolloimisentarvettani, itsepäisyyttäni, narsistisia tarpeitani, omavoipaisuudentunnetta ja masokistisuuttani ... =) "
...samaa mietin, allekirjoitan tuon liki absoluuttisella totuudella. Löytyy kontrollintarvetta itseä ja muita kohtaan, itsepäinen kuin muuli, narsistiset nami-nami tarpeet, ja tietysti lman muuta erinomaisuuteni ja kaikkivoipaisuuteni. Ja olen aina oikeassa ja tahdon viimeisen sanan. Puhumattakaan omistustarpeesta..."narsistiset nami-nami tarpeet" =DD
yxex kirjoitti:
Kun kaksi tuntosarvin varustettua narsistia peukaloi toistensa mieltä, aivan varmasti siinä jossain vaiheessa iskee toiselle/molemmille defenssit päälle, joka voi ilmetä vaikka raivona...tai jonain muuna, riippuen persoonan primitiivireaktiokynnyksestä.
Toinen ei aina käyttäydy niinkuin itse olettaa omista lähtökohdistaan...aatteles, jos peilin edessä kammatessasi hokaisit että peilikuvasi ei teekään sitä ;)N-minäni huonona päivänä kopauttaisi harjalla peilikuvaa ohimoon ja komentaisi hommiin! :)
Mutta toisaalta koska arvostan yksilövapautta...ehkä jätän sen peilikuvan touhuamaan jotain muuta...elisakettu kirjoitti:
N-minäni huonona päivänä kopauttaisi harjalla peilikuvaa ohimoon ja komentaisi hommiin! :)
Mutta toisaalta koska arvostan yksilövapautta...ehkä jätän sen peilikuvan touhuamaan jotain muuta...=)
yxex kirjoitti:
=)
Millaiset primitiivireaktiot yxex:ltä löytyy (peilikuva laittaa hanttiin) tai muilta?
- A
elisakettu kirjoitti:
Millaiset primitiivireaktiot yxex:ltä löytyy (peilikuva laittaa hanttiin) tai muilta?
Halu tappaa.
A kirjoitti:
Halu tappaa.
A: Sinulta en ihan tuota olisi odottanut...mutta hetkellisen saman tunteen olen joskus jakanut...
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Millaiset primitiivireaktiot yxex:ltä löytyy (peilikuva laittaa hanttiin) tai muilta?
Peilikuva ei laita hanttiin, mutta ärsyttää.. jos huomautuksesta huolimatta jatkuu, saattaa irrota muutamat äärimmäisen käyttökelpoiset primitiivireaktiot :)
Esimerkki:
N:"Voisitko tiskata?"
M: tiskaa
N:"Miten sä oot taas tiskannu, eihän näistä kupeista kehtaa kahviakaan vieraille tarjota.."
M:"Tiskaa ite ens kerralla"
kuluu 2 viikkoa
N:"Tiskit taas tiskaamatta, voisiks tiskata kun mä en millään jaksais.."
M:"Joo"
Seuraavana päivänä
N:"Lupasit tiskata eilen"
M:"Joo"
M jättää tiskaamatta tyynen rauhallisesti.
N joko hoksaa, että kun toinen tiskaa lopputuloksesta EI valiteta jos se toinen on Minä ja N edelleen haluaa itse olla tiskaamatta. Mikäli asiasta nousee haloo N:n toimesta, priimitiivireaktioni ottaa muodon äärimmäisestä raivosta, jossa annan takaisin tasan kaiken mitä vastaanotankin. Ja koska olen asiasta tietoinen, syyhän on minun :) M.B. kirjoitti:
Peilikuva ei laita hanttiin, mutta ärsyttää.. jos huomautuksesta huolimatta jatkuu, saattaa irrota muutamat äärimmäisen käyttökelpoiset primitiivireaktiot :)
Esimerkki:
N:"Voisitko tiskata?"
M: tiskaa
N:"Miten sä oot taas tiskannu, eihän näistä kupeista kehtaa kahviakaan vieraille tarjota.."
M:"Tiskaa ite ens kerralla"
kuluu 2 viikkoa
N:"Tiskit taas tiskaamatta, voisiks tiskata kun mä en millään jaksais.."
M:"Joo"
Seuraavana päivänä
N:"Lupasit tiskata eilen"
M:"Joo"
M jättää tiskaamatta tyynen rauhallisesti.
N joko hoksaa, että kun toinen tiskaa lopputuloksesta EI valiteta jos se toinen on Minä ja N edelleen haluaa itse olla tiskaamatta. Mikäli asiasta nousee haloo N:n toimesta, priimitiivireaktioni ottaa muodon äärimmäisestä raivosta, jossa annan takaisin tasan kaiken mitä vastaanotankin. Ja koska olen asiasta tietoinen, syyhän on minun :)Jokapäiväistä parisuhdearkea?
- lottamari<3
elisakettu kirjoitti:
Jokapäiväistä parisuhdearkea?
Ruokaa laittava mies on niiiiin seksikäs! Onneksi meillä tiskaa kone, niin jää aikaa muuhun kivaan :D
lottamari<3 kirjoitti:
Ruokaa laittava mies on niiiiin seksikäs! Onneksi meillä tiskaa kone, niin jää aikaa muuhun kivaan :D
Oikeaa puhetta :)
yxex kirjoitti:
Entä jos suhteessa ovatkin molemmat ideaaliuhreja...kummatkin näkemässä toisissaan tutun turvallisen peilikuvansa...kumpikin unohtaen että toinen on erillinen ihminen...homma räjähtää lopulta narsismi-ilmiöksi missä kumpikin yrittää pakottaa peilikuvaansa ruotuun.. ;)
"Entä jos suhteessa ovatkin molemmat ideaaliuhreja...kummatkin näkemässä toisissaan tutun turvallisen peilikuvansa"
Nyt menee aikamoiseksi....=)
Voisinko olla elänyt juuri tällaisessa suhteessa ? Hän näyttäytyi minulle sellaisena kuin olin itse aiemmin elämässäni ollut ( mistä en pitänyt) ja minä taas näytin naamiotaan vähitellen riisuvan ja herkistyvän puoleni jota hän ei itsessään kyllä siedä.
Hän sitten kovetti minua jotta "näyttäisi paremmalta" ja jos ei onnannut aina - ajettiin pois kunnes olin taas noussut tukevasti jaloilleni. Ja minä sitten koetin vääntää hänestä inhimillisyyttä esiin... kunnes ajoin itseni loppuun.
Huh... hullua kun alkaa miettimään näitä asioita tältä kantilta... =)
Välillä tuntui, että ne haukkuryöpyt (vaikka usein aihe oli pielessä, mutta ei aina) oli kyllä kohdennettu minulle - masokistille joka rankaisee itseään "huonoudestaan" ja "haluaa" kuulla sen, mutta samalla hän myös puhui itselleen. Halveksui minun inhimillisyyttäni tms. ja karkoitti sillä sen "pahan" pois.
Joskus hän yritti väen väkisin saada myös minut raivostumaan ja mollaamaan. Elin erään jakson (6-12 kk), jonka aikana annoin itseni provosoitua ja huomasin hänen saavan pahoista sanoistani eliksiiriä...mutta samalla se oli jotain itserankaisua hänelläkin - hän "halusi" kuulla sen.
Sairasta. Molempien lapsen tarpeet täyttyvät vaikkei mikään kuitenkaan koskaan täyty =) =) =)elisakettu kirjoitti:
Lynett: "Se on saanut minut miettimään omaa kontrolloimisentarvettani, itsepäisyyttäni, narsistisia tarpeitani, omavoipaisuudentunnetta ja masokistisuuttani ... =) "
...samaa mietin, allekirjoitan tuon liki absoluuttisella totuudella. Löytyy kontrollintarvetta itseä ja muita kohtaan, itsepäinen kuin muuli, narsistiset nami-nami tarpeet, ja tietysti lman muuta erinomaisuuteni ja kaikkivoipaisuuteni. Ja olen aina oikeassa ja tahdon viimeisen sanan. Puhumattakaan omistustarpeesta...Kaikkivoipaisuus... meikällä liittyy "kuvitelmiin" siitä että jotenkin voisin handlata suhteen narsistisen kumppanin kanssa.
Siihen että aina selviän. Ettei minua koskaan kaadeta. Että olen aina rakentanut kaiken itse. Että olen aina selvinnyt vahvuuteni ansiosta. Että olen feeniks-lintu. Että pärjään kele vaikka yksin tässä maailmassa jos tarve tulee. Saan kyllä aina jos vain todella haluan. Ettei minua voi kukaan kaataa.
Sinänsä hienoja aatteita ja käytännön tasolla elämää taaksepäin katsoessa tilanne äkkiseltään näyttääkin siltä... mutta oli uskoa "korkeampaan" tai ei (minulla ei vielä ainakaan...), ystävyyssuhteisiin tai perhearvoihin, toisten inhimillisyyteen, yksin täällä maailmassa ei oikeasti omavoipaisuudellaan pärjää. Tai noh... miten kukin pärjäämisen mitoittaa...
Miksi "uhrina" kuvittelin saavani asiat paranemaan ?
Miksi jatkuvasti luulen että selittämällä tai osoittamalla jokin selviää ?
Miksi oletin hänen "tajuavan" pointin tai asian ?
Koska koetan hallita toisia enkä anna heidän olla mitä he ovat.... vaikka takana olisikin "rakkaudenkaipuu"... se on silti sitä : kontrollointia, suorittamista, ohjailemista, sitä ettei kykene antamaan elämän soljua...elisakettu kirjoitti:
Jotain samaa tuumasin tuosta ideaaliuhriudesta ja että ns alkuperäinenkin uhri voi (ainakin ajoittain) symbioittaa suhteen, unohtaen sen yksilöllisyyden.
Onko kohdistettu raivo (voi esiintyä millä tahansa tavalla) N:llä A:ta kohtaan osittain niin voimakasta tai nopeasti syttyvää, kun N;n alitajunta havaitsee manipulointiyrityksiä itseään kohtaan?
Esimerkiksi silloin, kun suhde ei ole kestänyt pitkäänkään, tunnusmerkit nopeasti tulleet esille. Vai onko ns uhti vain liian herkkä vai onko itse provosoinut käyttäytymisellään N temput esille?Elisakettu :
Itse en ole ollenkaan varma huomasiko hän manipulointiani ollenkaan vai ohittiko niin kuin minäkin monesti tein (jos huomasin sen...). En halua olla ilkeä, mutta kun tunnetasolla ollaan parivuotiaan tasolla ja tunteet on siksi voimakkaita/primitiivisiä - voi sieltä helposti saada ohjailluksi myös sitä mitä itse haluaa. Sellaisen tunteen vallassa oleva ihminen on joskus vähän "yksinkertainen". Ei se kauaa toimi mutta välillä kyllä.
Anyway,raivokohtaukset tulivat pahimpina esiin aina silloin kun lähenneltiin tunnetasoa. Hän ei vain osannut ollenkaan käsitellä niitä ja suojautui tilanteesta riippuen välittömästi. Oli kyseessä sitten ilo, suru, mustasukkaisuus tai menettämisenpelko. MIkä vain.
Itse taas suojauduin toisella tavalla. Kuka "vammainen" nyt mitenkin =)
En tiedä kuka provosoi ketäkin.... ehkä molemmat omilla ominaisuuksilla toisiaan ? Ei siinä ole syyllisiä tai syyttömiä - se on vain pattitilanne jota kukin jaksaa niin kauan kuin jaksaa.lynett kirjoitti:
"Entä jos suhteessa ovatkin molemmat ideaaliuhreja...kummatkin näkemässä toisissaan tutun turvallisen peilikuvansa"
Nyt menee aikamoiseksi....=)
Voisinko olla elänyt juuri tällaisessa suhteessa ? Hän näyttäytyi minulle sellaisena kuin olin itse aiemmin elämässäni ollut ( mistä en pitänyt) ja minä taas näytin naamiotaan vähitellen riisuvan ja herkistyvän puoleni jota hän ei itsessään kyllä siedä.
Hän sitten kovetti minua jotta "näyttäisi paremmalta" ja jos ei onnannut aina - ajettiin pois kunnes olin taas noussut tukevasti jaloilleni. Ja minä sitten koetin vääntää hänestä inhimillisyyttä esiin... kunnes ajoin itseni loppuun.
Huh... hullua kun alkaa miettimään näitä asioita tältä kantilta... =)
Välillä tuntui, että ne haukkuryöpyt (vaikka usein aihe oli pielessä, mutta ei aina) oli kyllä kohdennettu minulle - masokistille joka rankaisee itseään "huonoudestaan" ja "haluaa" kuulla sen, mutta samalla hän myös puhui itselleen. Halveksui minun inhimillisyyttäni tms. ja karkoitti sillä sen "pahan" pois.
Joskus hän yritti väen väkisin saada myös minut raivostumaan ja mollaamaan. Elin erään jakson (6-12 kk), jonka aikana annoin itseni provosoitua ja huomasin hänen saavan pahoista sanoistani eliksiiriä...mutta samalla se oli jotain itserankaisua hänelläkin - hän "halusi" kuulla sen.
Sairasta. Molempien lapsen tarpeet täyttyvät vaikkei mikään kuitenkaan koskaan täyty =) =) =)Ilmeisesti mitään ideaalisuhdetta voi olla olemassakaan; ainahan me provosoidumme ja saamme jos ei pro- niin ainakin sekundaarireaktioita aikaiseksi toisessa ja itsessämme.
Miten sen pienen lapsen itsessä/toisessa sitten saa pidettyä ruodussa? Hiljaa opetellen, vai? Tai siis onko kokemuksia tästä; suhde jälkeen "mahdollisesti normaalimmalla tasolla"?lynett kirjoitti:
Elisakettu :
Itse en ole ollenkaan varma huomasiko hän manipulointiani ollenkaan vai ohittiko niin kuin minäkin monesti tein (jos huomasin sen...). En halua olla ilkeä, mutta kun tunnetasolla ollaan parivuotiaan tasolla ja tunteet on siksi voimakkaita/primitiivisiä - voi sieltä helposti saada ohjailluksi myös sitä mitä itse haluaa. Sellaisen tunteen vallassa oleva ihminen on joskus vähän "yksinkertainen". Ei se kauaa toimi mutta välillä kyllä.
Anyway,raivokohtaukset tulivat pahimpina esiin aina silloin kun lähenneltiin tunnetasoa. Hän ei vain osannut ollenkaan käsitellä niitä ja suojautui tilanteesta riippuen välittömästi. Oli kyseessä sitten ilo, suru, mustasukkaisuus tai menettämisenpelko. MIkä vain.
Itse taas suojauduin toisella tavalla. Kuka "vammainen" nyt mitenkin =)
En tiedä kuka provosoi ketäkin.... ehkä molemmat omilla ominaisuuksilla toisiaan ? Ei siinä ole syyllisiä tai syyttömiä - se on vain pattitilanne jota kukin jaksaa niin kauan kuin jaksaa."Lynett: Anyway,raivokohtaukset tulivat pahimpina esiin aina silloin kun lähenneltiin tunnetasoa. Hän ei vain osannut ollenkaan käsitellä niitä ja suojautui tilanteesta riippuen välittömästi. Oli kyseessä sitten ilo, suru, mustasukkaisuus tai menettämisenpelko." :
Tämä tuttua ja siksi käsittämätöntä minulle oli kun kyseessä ns asiantuntija. Ihminen jonka työkseen olisi kuvitellut jotain ymmärtävän tunteista; mutta kun ei.
"Lynett: En halua olla ilkeä, mutta kun tunnetasolla ollaan parivuotiaan tasolla ja tunteet on siksi voimakkaita/primitiivisiä " :
Tämä minua vaivaa siksi kun kaikki asiat lopulta kääntyy itseään vastaan. Olenko siis itsekin tunnetasolla parivuotiaan tasolla -kyseessä myönteiset, positiiviset tunteet; rakkaus, välittäminen jne- ...jos en osaakaan niitä hallita mutta en vain itse ymmärrä sitä?elisakettu kirjoitti:
"Lynett: Anyway,raivokohtaukset tulivat pahimpina esiin aina silloin kun lähenneltiin tunnetasoa. Hän ei vain osannut ollenkaan käsitellä niitä ja suojautui tilanteesta riippuen välittömästi. Oli kyseessä sitten ilo, suru, mustasukkaisuus tai menettämisenpelko." :
Tämä tuttua ja siksi käsittämätöntä minulle oli kun kyseessä ns asiantuntija. Ihminen jonka työkseen olisi kuvitellut jotain ymmärtävän tunteista; mutta kun ei.
"Lynett: En halua olla ilkeä, mutta kun tunnetasolla ollaan parivuotiaan tasolla ja tunteet on siksi voimakkaita/primitiivisiä " :
Tämä minua vaivaa siksi kun kaikki asiat lopulta kääntyy itseään vastaan. Olenko siis itsekin tunnetasolla parivuotiaan tasolla -kyseessä myönteiset, positiiviset tunteet; rakkaus, välittäminen jne- ...jos en osaakaan niitä hallita mutta en vain itse ymmärrä sitä?Elisakettu :
tunteiden ymmärtäminen onnistuu minultakin ja niin tältä paksunahkaisemmalta "kumppaniltanikin", mutta sillä ei ole mitään tekemistä käytännön kanssa. Tunteita kun ei voi älyllistää.
Ja toisaalta, jos paksunahkaisempi manipuloi sinua esittämällä tunteita, hän silloin ymmärtää miltä sen pitäisi näyttää mutta ei vain "tunne oikein" sisimmässään. Jokainen on joskus varmasti ollut tilanteessa jossa on joutunut esittämään jotain tunnetta. Otetaan esimerkiksi vaikka loputtomat valittajat : kukapa ei olisi koettanut näyttää myötätuntoiselta, kiinnostuneelta ja ymmärtävältä. Tai edes siltä että kuuntelisi =)
NIin, en tiedä tuosta tunteiden ikätasosta...en ole hänenlaillaan niin primitiivinen...vai olenko kuitenkin vaikka en näytä sitä yhtä voimakkaasti ulospäin ? Sisällä saattaa kyllä myrskytä.
Ohutnahkainenhan ( eli sinä ? )kääntää asioita sisäänsä ja paksumpinahkainen työntää niitä ulospäin. Ehkä molemmat ovat kuitenkin yhtä raakileita... mielenkiintoisia pohdintoja ! Jatketaan !elisakettu kirjoitti:
Ilmeisesti mitään ideaalisuhdetta voi olla olemassakaan; ainahan me provosoidumme ja saamme jos ei pro- niin ainakin sekundaarireaktioita aikaiseksi toisessa ja itsessämme.
Miten sen pienen lapsen itsessä/toisessa sitten saa pidettyä ruodussa? Hiljaa opetellen, vai? Tai siis onko kokemuksia tästä; suhde jälkeen "mahdollisesti normaalimmalla tasolla"?Elisakettu :
Ideaalisuhde...heh... oishan sitä kiva ainakin kuvitella niin =)
Minulle se ainakin oli sitä. Se herätti minut talviunilta ja tarjosi kasvun paikan. En vain usko hänen seuraavan perässä. Ikäeroakin on sen verta, että jos itse vetäisin vielä kymmenen vuotta näin... alkaisin patologisoitumaan vielä pahemmin. Koetan siis ehtiä hyppäämään junasta pois. Mielellään vielä aseman kohdalla.
Enkä usko muutenkaan kaikkien ihmisten haluavan "kasvaa". Toiset raivostuvat koko hömpästä jo pelkän sanan vuoksi. Se pitää heille suoda - siis keskeneräisyys. Olen opetellut päästämään irti kumppanistani...siis sillä tavoin, etten enää koeta vetää häntä mukaan "kasvuuni". Hän ei halua eikä ole tulossa.
Kysyit miten sen pienen lapsen toisessa sitten saa pidettyä ruodussa ? Tämä juuri siitä kaikkivoipaisuudesta ja kontrollintarpeesta... sillä et mitenkään! Se on hänen sisäinen lapsensa etkä voi sitä kasvattaa hänen puolestaan.
Voit tehdä sen kyllä itsellesi....lynett kirjoitti:
Elisakettu :
tunteiden ymmärtäminen onnistuu minultakin ja niin tältä paksunahkaisemmalta "kumppaniltanikin", mutta sillä ei ole mitään tekemistä käytännön kanssa. Tunteita kun ei voi älyllistää.
Ja toisaalta, jos paksunahkaisempi manipuloi sinua esittämällä tunteita, hän silloin ymmärtää miltä sen pitäisi näyttää mutta ei vain "tunne oikein" sisimmässään. Jokainen on joskus varmasti ollut tilanteessa jossa on joutunut esittämään jotain tunnetta. Otetaan esimerkiksi vaikka loputtomat valittajat : kukapa ei olisi koettanut näyttää myötätuntoiselta, kiinnostuneelta ja ymmärtävältä. Tai edes siltä että kuuntelisi =)
NIin, en tiedä tuosta tunteiden ikätasosta...en ole hänenlaillaan niin primitiivinen...vai olenko kuitenkin vaikka en näytä sitä yhtä voimakkaasti ulospäin ? Sisällä saattaa kyllä myrskytä.
Ohutnahkainenhan ( eli sinä ? )kääntää asioita sisäänsä ja paksumpinahkainen työntää niitä ulospäin. Ehkä molemmat ovat kuitenkin yhtä raakileita... mielenkiintoisia pohdintoja ! Jatketaan !Joo tuo tunteiden esittäminen -vrt näytteleminen- emmeköhän me sen jotakuinkin jollain tasolla osata jokainen.
Ohutnahkainen-termi? Mielenkiintoinen...voisi hyvinkin pitää paikkansa; ts kun itse jotain oikein haluaa, sitten pettyy...vai mennäänkö sitten sille tasolle että on huono pettymysten sietokyky? Voisihan se olla sitäkin...
Mutta raakile-vertaus hieno! Tuskin kukaan on loppuun asti silattu tunne-elämässään, tuskin koskaan...opettelu jatkuu...elisakettu kirjoitti:
Joo tuo tunteiden esittäminen -vrt näytteleminen- emmeköhän me sen jotakuinkin jollain tasolla osata jokainen.
Ohutnahkainen-termi? Mielenkiintoinen...voisi hyvinkin pitää paikkansa; ts kun itse jotain oikein haluaa, sitten pettyy...vai mennäänkö sitten sille tasolle että on huono pettymysten sietokyky? Voisihan se olla sitäkin...
Mutta raakile-vertaus hieno! Tuskin kukaan on loppuun asti silattu tunne-elämässään, tuskin koskaan...opettelu jatkuu...Niin, ohutnahkainen narsisti. Samoja ominaisuuksia kuin läheisriippuvalla tai ns. käänteisnarsistilla, vastariippujalla. Miten kukin sen sanoo.
Se "pahempi", parantumaton ja patologisempi on sitten se paksunahkaisempi versio.
Ohutnahkainen on herkempi, vähemmän suojautuneempi tai hyökkäävä (kuin itseään kohtaan, siitä termini masokismi...)ja odottaa paksunahkaisemman täyttävän "tyhjiönsä".
Kumpikaan ei osaa rakastaa itseään. Tarvitsevat toista peilikseen.
Molemmat hetken ihailee toisiaan, täyttävät tyhjiötään ja sitten hups...
Olen omalla kohdallani sitä mieltä, että niin kauan kuin en saa "kasvettua" itse, rakastettua itseäni, mikään "normaali rakkauskaan" ei kelpaisi. Olen niin kesken että tuskin osaisin sitä vastaanottaa. Pakoon !
Siksi "tarvitsen" kumppanikseni itseäni patologisempaa narsistia. Hän on ainoa, joka voi huumausvaiheessa täyttää tyhjiöni. Ja nöyrästi palaan sitä täyttymystä, edes hetkellisesti, hakemaan kunnes pääsen etiäpäin... jos pääsen ;)lynett kirjoitti:
Niin, ohutnahkainen narsisti. Samoja ominaisuuksia kuin läheisriippuvalla tai ns. käänteisnarsistilla, vastariippujalla. Miten kukin sen sanoo.
Se "pahempi", parantumaton ja patologisempi on sitten se paksunahkaisempi versio.
Ohutnahkainen on herkempi, vähemmän suojautuneempi tai hyökkäävä (kuin itseään kohtaan, siitä termini masokismi...)ja odottaa paksunahkaisemman täyttävän "tyhjiönsä".
Kumpikaan ei osaa rakastaa itseään. Tarvitsevat toista peilikseen.
Molemmat hetken ihailee toisiaan, täyttävät tyhjiötään ja sitten hups...
Olen omalla kohdallani sitä mieltä, että niin kauan kuin en saa "kasvettua" itse, rakastettua itseäni, mikään "normaali rakkauskaan" ei kelpaisi. Olen niin kesken että tuskin osaisin sitä vastaanottaa. Pakoon !
Siksi "tarvitsen" kumppanikseni itseäni patologisempaa narsistia. Hän on ainoa, joka voi huumausvaiheessa täyttää tyhjiöni. Ja nöyrästi palaan sitä täyttymystä, edes hetkellisesti, hakemaan kunnes pääsen etiäpäin... jos pääsen ;)Lämmin ajatus sinulle Lynett! En millään voi uskoa etteikö sinulla olisi tarpeeksi rakkautta itseäsi (ja sitä myötä myös muille) kohtaan, niin hienosti käsittelet asioita ja ymmärrät tarpeitasi.
Minulle kyllä kelpaisi "normaali rakkaus"; ongelmahan on vain siinä että olenko liian raakile sitä vastaanottamaan. Halua olisi. Tai niinhän sitä luullaan...pirustako sitäköön lopultakaan tietää...elisakettu kirjoitti:
Lämmin ajatus sinulle Lynett! En millään voi uskoa etteikö sinulla olisi tarpeeksi rakkautta itseäsi (ja sitä myötä myös muille) kohtaan, niin hienosti käsittelet asioita ja ymmärrät tarpeitasi.
Minulle kyllä kelpaisi "normaali rakkaus"; ongelmahan on vain siinä että olenko liian raakile sitä vastaanottamaan. Halua olisi. Tai niinhän sitä luullaan...pirustako sitäköön lopultakaan tietää...Kiitos lämmikkeestä Elisakettu =)
Hali =)
Olen vatkannut asioita niin monelta kantilta etten enää tiedä mikä on aiheellista, tarpeellista tai totta. Siinä sekoaa äkkiä pää ;)
Samalla siinä jotenkin "älyllistää" (eli erottaa tunteet asioista) asioita eikä koe niiden yhteydessä mitään. Pilkkoo homman osiin ja analysoi kuin jonkun toisen asioita.
Kokeilin kolme vuotta aikanaan tavallista rakkautta. Ennen tätä nykyistä pyörremyrskyä =)
En osaanut kauaakaan elää ilman että menneet olisivat ilmestyneet pilaamaan elämää. Ja kun hän oli passiivinen monessa asiassa, aloinkin itse yhtäkkiä polkemaan häntä ! Siitä en pitänyt itsessäni ollenkaan. Käyttäydyin kuin narsisti ikään.
Siksi kiitänkin tästä nykyisestä koulutuksestani =)
Toistin tavallaan lapsuuden yms aikaisia traumojani, käsittelemättömiä asioita näissä suhteissa. Eihän sitä kestä kukaan muu kuin toinen narsisti =) Se on ihmiselle luonnollinen tarve, siis käsitellä menneitä. Monet kohtaavat ne möröt vasta kun saavat lapsen tms. Toisilla on sisällä vain pimeämpää kuin toisilla.
On sula mahdottomuus (mutta onko absoluuttinen totuus ;) ) että rakastaisin itseäni. En muuten "haluaisi" jatkuvasti kuulla haukkumista tai tulla muutenkin kaltoinkohdelluksi. Hän kertoo sen minkä itse itsessäni näen. Ja musertaa omavoimaisuuden tunteeni. Se nöyristää vähitellen. Kait...
Nyt pitää vain varoa, ettei nosta takaisin kasvoilleen sitä koviksen naamiota. Olisi kaikki tämä hyvin alkanut työ mennyt hukkaan... ja elämäni olisi tuomittu rakkaudettomaksi.
Myö selvitään eiks je ? Vaikka omavoipaisesti =) HAH HAH- A
lynett kirjoitti:
Niin, ohutnahkainen narsisti. Samoja ominaisuuksia kuin läheisriippuvalla tai ns. käänteisnarsistilla, vastariippujalla. Miten kukin sen sanoo.
Se "pahempi", parantumaton ja patologisempi on sitten se paksunahkaisempi versio.
Ohutnahkainen on herkempi, vähemmän suojautuneempi tai hyökkäävä (kuin itseään kohtaan, siitä termini masokismi...)ja odottaa paksunahkaisemman täyttävän "tyhjiönsä".
Kumpikaan ei osaa rakastaa itseään. Tarvitsevat toista peilikseen.
Molemmat hetken ihailee toisiaan, täyttävät tyhjiötään ja sitten hups...
Olen omalla kohdallani sitä mieltä, että niin kauan kuin en saa "kasvettua" itse, rakastettua itseäni, mikään "normaali rakkauskaan" ei kelpaisi. Olen niin kesken että tuskin osaisin sitä vastaanottaa. Pakoon !
Siksi "tarvitsen" kumppanikseni itseäni patologisempaa narsistia. Hän on ainoa, joka voi huumausvaiheessa täyttää tyhjiöni. Ja nöyrästi palaan sitä täyttymystä, edes hetkellisesti, hakemaan kunnes pääsen etiäpäin... jos pääsen ;)Narsismi-termi ei ole minusta edes tarpeen. Kuulostaa moraaliselta masokismilta. Pohjalla tarve kontrolloida vielä enemmän hajalla olevaa.
Sinuna keskittyisin kontrolliin. Suuntaisin sen itseen. Päästät itsesi helpolla uhriuttamalla itsesi kaltoin kohdeltavaksi. Keskity kontrolloimaan itseäsi.
Pidän mahdollisena, että itseäänvahvistava kierre on seuraava: et kontrolloi itseäsi, joten rankaiset itseäsi kontrollin puutteesta. Epätoivottaviin suhteisiin hakeutumalla ja keskeneräisiä kumppaniehdokkaitasi kontrolloimalla väistät vastuusi niin taitavasti, ettet ole tästä edes itse tietoinen. Samanaikaisesti liioittelet omaa tarvettasi itsesi erittelyyn suuntaamalla sen muihin. Itsetuntemuksesi voi näin toimiessasi rajoittua vain muuhun kuin todelliseen itseesi.
Opettele laulamaan. Pyydä muita laulamaan sinulle. Laulakaa yhdessä. - A
elisakettu kirjoitti:
Lynett: "Se on saanut minut miettimään omaa kontrolloimisentarvettani, itsepäisyyttäni, narsistisia tarpeitani, omavoipaisuudentunnetta ja masokistisuuttani ... =) "
...samaa mietin, allekirjoitan tuon liki absoluuttisella totuudella. Löytyy kontrollintarvetta itseä ja muita kohtaan, itsepäinen kuin muuli, narsistiset nami-nami tarpeet, ja tietysti lman muuta erinomaisuuteni ja kaikkivoipaisuuteni. Ja olen aina oikeassa ja tahdon viimeisen sanan. Puhumattakaan omistustarpeesta...*Ottaa ketun toiseen ja lynetin toiseen kainaloonsa, kantaa pakkasessa saunalle, riisuu kurahousut ja ripustaa tumput kuivumaan pyykkinarulle, taluttaa sisään, pesee tukasta varpaanväleihin, löylyttää, huuhtoo vilpoisella kaivovedellä, taluttaa pakkasessa takaisin sisälle, kaataa muumimukeihin kaakaota*
- Nyt minä kuuntelen radiosta katastrofiuutisia ja te voitte sillä aikaa leikkiä keskenään ennen nukkumaanmenoa. Olette oikein soman näköisiä ja puhtaita.
http://www.youtube.com/watch?v=uy7INs8YhTQ A kirjoitti:
Narsismi-termi ei ole minusta edes tarpeen. Kuulostaa moraaliselta masokismilta. Pohjalla tarve kontrolloida vielä enemmän hajalla olevaa.
Sinuna keskittyisin kontrolliin. Suuntaisin sen itseen. Päästät itsesi helpolla uhriuttamalla itsesi kaltoin kohdeltavaksi. Keskity kontrolloimaan itseäsi.
Pidän mahdollisena, että itseäänvahvistava kierre on seuraava: et kontrolloi itseäsi, joten rankaiset itseäsi kontrollin puutteesta. Epätoivottaviin suhteisiin hakeutumalla ja keskeneräisiä kumppaniehdokkaitasi kontrolloimalla väistät vastuusi niin taitavasti, ettet ole tästä edes itse tietoinen. Samanaikaisesti liioittelet omaa tarvettasi itsesi erittelyyn suuntaamalla sen muihin. Itsetuntemuksesi voi näin toimiessasi rajoittua vain muuhun kuin todelliseen itseesi.
Opettele laulamaan. Pyydä muita laulamaan sinulle. Laulakaa yhdessä.Moraalinen masokismi kuulostaa hyvältä ja selittävältä vaihtoehdolta =)
Täytyypä koettaa vähentää sen tarvetta aiheuttamatta jatkuvasti sitä tarvetta lisää!
Olen kyllä miettinyt vastuunvälttelyäni näissä suhteissa...katsomalla asiaa yleisesti ottaen uhriuden kannalta mutta osaamatta yhdistää palasia yhteen...
Aiemmin on vain mietiskellyt asioita eri kannoilta, mutta ei niistä vielä mikään ole onkeen tarttunut. Ollaan vielä niin alussa, että vähitellen alkaa vasta tunnistamaan omia käytösmallejaan. Ehkä.
Pitää nyt hieman rauhoittua tästä erittelyn tarpeesta, hyvä kun muistutit =)A kirjoitti:
*Ottaa ketun toiseen ja lynetin toiseen kainaloonsa, kantaa pakkasessa saunalle, riisuu kurahousut ja ripustaa tumput kuivumaan pyykkinarulle, taluttaa sisään, pesee tukasta varpaanväleihin, löylyttää, huuhtoo vilpoisella kaivovedellä, taluttaa pakkasessa takaisin sisälle, kaataa muumimukeihin kaakaota*
- Nyt minä kuuntelen radiosta katastrofiuutisia ja te voitte sillä aikaa leikkiä keskenään ennen nukkumaanmenoa. Olette oikein soman näköisiä ja puhtaita.
http://www.youtube.com/watch?v=uy7INs8YhTQ=) tänks A !
Heti parani olo !lynett kirjoitti:
Kiitos lämmikkeestä Elisakettu =)
Hali =)
Olen vatkannut asioita niin monelta kantilta etten enää tiedä mikä on aiheellista, tarpeellista tai totta. Siinä sekoaa äkkiä pää ;)
Samalla siinä jotenkin "älyllistää" (eli erottaa tunteet asioista) asioita eikä koe niiden yhteydessä mitään. Pilkkoo homman osiin ja analysoi kuin jonkun toisen asioita.
Kokeilin kolme vuotta aikanaan tavallista rakkautta. Ennen tätä nykyistä pyörremyrskyä =)
En osaanut kauaakaan elää ilman että menneet olisivat ilmestyneet pilaamaan elämää. Ja kun hän oli passiivinen monessa asiassa, aloinkin itse yhtäkkiä polkemaan häntä ! Siitä en pitänyt itsessäni ollenkaan. Käyttäydyin kuin narsisti ikään.
Siksi kiitänkin tästä nykyisestä koulutuksestani =)
Toistin tavallaan lapsuuden yms aikaisia traumojani, käsittelemättömiä asioita näissä suhteissa. Eihän sitä kestä kukaan muu kuin toinen narsisti =) Se on ihmiselle luonnollinen tarve, siis käsitellä menneitä. Monet kohtaavat ne möröt vasta kun saavat lapsen tms. Toisilla on sisällä vain pimeämpää kuin toisilla.
On sula mahdottomuus (mutta onko absoluuttinen totuus ;) ) että rakastaisin itseäni. En muuten "haluaisi" jatkuvasti kuulla haukkumista tai tulla muutenkin kaltoinkohdelluksi. Hän kertoo sen minkä itse itsessäni näen. Ja musertaa omavoimaisuuden tunteeni. Se nöyristää vähitellen. Kait...
Nyt pitää vain varoa, ettei nosta takaisin kasvoilleen sitä koviksen naamiota. Olisi kaikki tämä hyvin alkanut työ mennyt hukkaan... ja elämäni olisi tuomittu rakkaudettomaksi.
Myö selvitään eiks je ? Vaikka omavoipaisesti =) HAH HAHKiitän nykyistä koulutustani; joo tavallaan ymmärrän tuon. Itsekin näen asioita eri näkökulmasta tämän jälkeen.
Mutta sitä minun on mahdoton sulattaa etteikö rakastaisi itseään! Perustarve, olemisen olon tarve; välitän, kunnioitan, arvostan itseäni (noo löytyy sitä syyllisyyttä vielä),- Enkä halua kaltoinkohdelluksi. Tai pidellä pahoin ketään muutakaan.
Selevitään Lynett & co!A kirjoitti:
*Ottaa ketun toiseen ja lynetin toiseen kainaloonsa, kantaa pakkasessa saunalle, riisuu kurahousut ja ripustaa tumput kuivumaan pyykkinarulle, taluttaa sisään, pesee tukasta varpaanväleihin, löylyttää, huuhtoo vilpoisella kaivovedellä, taluttaa pakkasessa takaisin sisälle, kaataa muumimukeihin kaakaota*
- Nyt minä kuuntelen radiosta katastrofiuutisia ja te voitte sillä aikaa leikkiä keskenään ennen nukkumaanmenoa. Olette oikein soman näköisiä ja puhtaita.
http://www.youtube.com/watch?v=uy7INs8YhTQOi kun sööttiä A :)
- Kettu käpertyy vatsa kylläisenä huokaisten puhtoista turkkiaan kuivatellen takan lämpöön, heilauttaen kiiltävää häntäänsä mielihyvästä -- M.B.
lottamari<3 kirjoitti:
Ruokaa laittava mies on niiiiin seksikäs! Onneksi meillä tiskaa kone, niin jää aikaa muuhun kivaan :D
Ruuanlaittonsa jälkeen hellan puhtaaksi pyyhkivä ja ruuanlaittoastiat tiskikoneeseen huolehtiva mies on seksikkäämpi :)
Noin muuten sitä tiskikonetta täyttelevä nainen on se seksikäs :) A kirjoitti:
*Ottaa ketun toiseen ja lynetin toiseen kainaloonsa, kantaa pakkasessa saunalle, riisuu kurahousut ja ripustaa tumput kuivumaan pyykkinarulle, taluttaa sisään, pesee tukasta varpaanväleihin, löylyttää, huuhtoo vilpoisella kaivovedellä, taluttaa pakkasessa takaisin sisälle, kaataa muumimukeihin kaakaota*
- Nyt minä kuuntelen radiosta katastrofiuutisia ja te voitte sillä aikaa leikkiä keskenään ennen nukkumaanmenoa. Olette oikein soman näköisiä ja puhtaita.
http://www.youtube.com/watch?v=uy7INs8YhTQElisaketun ja lynetten dialogia on ollut ilo seurata ja lukea tänään..
yxex kirjoitti:
Elisaketun ja lynetten dialogia on ollut ilo seurata ja lukea tänään..
Kiitos sinä positiivi :)
(nyt riitti aikaa tutustua miten tää menee..)- 29
lynett kirjoitti:
Moraalinen masokismi kuulostaa hyvältä ja selittävältä vaihtoehdolta =)
Täytyypä koettaa vähentää sen tarvetta aiheuttamatta jatkuvasti sitä tarvetta lisää!
Olen kyllä miettinyt vastuunvälttelyäni näissä suhteissa...katsomalla asiaa yleisesti ottaen uhriuden kannalta mutta osaamatta yhdistää palasia yhteen...
Aiemmin on vain mietiskellyt asioita eri kannoilta, mutta ei niistä vielä mikään ole onkeen tarttunut. Ollaan vielä niin alussa, että vähitellen alkaa vasta tunnistamaan omia käytösmallejaan. Ehkä.
Pitää nyt hieman rauhoittua tästä erittelyn tarpeesta, hyvä kun muistutit =)Nyt täytyy todeta että liika on liikaa mutta kohtuus liian vähän. Sun tekstit on auttaneet mua Lynett, koska olen saanut lukea ihan kuin omista kokemuksistani sun kautta. Tiedän ton älyllistämis -ongelman, mulla on se myös, joten mua ei ehkä auttaisi psykoterapia, koska en pystyis menemään siihen koskaan tunnetasolla mukaan. Joitain harvoja hetkiä tulee kun tunnepuoli saa vallan, mutta en halua sitä näyttää kellekään jos mahdollista. Käyn läpi asiat yksin, sen on kai mun tapani. Joku toinen itkee toisen olkapäätä vasten, minä en. Joskus se itkuhana aukesi aikoinaan mutta suljin sen koska en olis kestänyt päästää kaikkea ulos kerralla, olis ollut liian tuskallista.
Eli siis kuuntele vaan itseäsi Lynett, kirjoita jos haluat tai älä kirjoita. Jos tuntuu että nyt pitää katsella asioita välillä vähän kauempaa, niin se kannattaa. Ainakin mulla se on auttanut, ei kukaan jaksa jatkuvasti pohtia ongelmiaan, ne kun eivät koskaan edes näytä loppuvan. Pidä lomaa ongelmista välillä :) 29 kirjoitti:
Nyt täytyy todeta että liika on liikaa mutta kohtuus liian vähän. Sun tekstit on auttaneet mua Lynett, koska olen saanut lukea ihan kuin omista kokemuksistani sun kautta. Tiedän ton älyllistämis -ongelman, mulla on se myös, joten mua ei ehkä auttaisi psykoterapia, koska en pystyis menemään siihen koskaan tunnetasolla mukaan. Joitain harvoja hetkiä tulee kun tunnepuoli saa vallan, mutta en halua sitä näyttää kellekään jos mahdollista. Käyn läpi asiat yksin, sen on kai mun tapani. Joku toinen itkee toisen olkapäätä vasten, minä en. Joskus se itkuhana aukesi aikoinaan mutta suljin sen koska en olis kestänyt päästää kaikkea ulos kerralla, olis ollut liian tuskallista.
Eli siis kuuntele vaan itseäsi Lynett, kirjoita jos haluat tai älä kirjoita. Jos tuntuu että nyt pitää katsella asioita välillä vähän kauempaa, niin se kannattaa. Ainakin mulla se on auttanut, ei kukaan jaksa jatkuvasti pohtia ongelmiaan, ne kun eivät koskaan edes näytä loppuvan. Pidä lomaa ongelmista välillä :)29 :
"Tiedän ton älyllistämis -ongelman, mulla on se myös, joten mua ei ehkä auttaisi psykoterapia, koska en pystyis menemään siihen koskaan tunnetasolla mukaan. "
Huh....hieno ajatus ! Nyt kun mietin tolta kantilta, pidän sitä omalla kohdallanikin todella mahdollisena. Tunnetasolla asioiden käsitteleminen on suoranaisesti mahdottoman tuntuista. Toiset saattavat katsoa kuin hullua kun kerron jostain todella shokeeraavasta asiasta ihan tyynenä. Hyvä etteivät he itse kun itse käyn läpi yksityiskohtia. Ei se ole tunteettomuutta vaan asia ja fiilis eivät vain esiinny yhdessä tässä päässä =)
"Joitain harvoja hetkiä tulee kun tunnepuoli saa vallan, mutta en halua sitä näyttää kellekään jos mahdollista. Käyn läpi asiat yksin, sen on kai mun tapani."
Joitain harvoja kyllä.... sitä on vaikea näyttää itselleenkin. Olen kasvatettu suorittajaksi joka ei valita, joka pärjää yksin. Jonka ei parane näyttää pelkoa tai surua koska siitä saa kärsiä.
Toisaalta hyvin pienenä lapsena opin kohtaamaan pelkoni ja suruni yksin...peiton alle omaan sänkyyn käperryn samalla tavalla piiloon aikuisenakin jos sellainen tilanne tulee. Silloin on todella vaikea vastaanottaa tukea. Kieriskelen tunteeni ja pohdin niitä hulluuteen asti ja sitten vasta palaan siitä keskustelemaan jonkun kanssa.
Joskus kadehdin tunteellisia. Itkut itketään, surut surraan ja jatketaan elämää. Surraan välillä uudelleen jos siltä tuntuu. Toiset tukevat ja lohduttavat. Sellaiset ihmiset herättävät hämmennystä mutta samalla jotain kummallista inhoa. En ole tarvitsevan ja avuttoman puoleni kanssa sinut. Siksi halveksin "heikkoja". Nyt olen joutunut kohtaamaan sen heikon puolen itsessäni. Väkisin on pakotettu vaikka tekisi edelleen mieli pitää naamionsa. En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi.
Vaikea se on lopettaa pohdiskelujaan kun on tällainen luonne. Joskus vois vain heittää ongelmat tauolle ilman että se tarkoittaa perskännejä tai muuta typerää. Mut kun tää on mun luonne =)
Siksipä pohdinnat jatkuu !yxex kirjoitti:
Elisaketun ja lynetten dialogia on ollut ilo seurata ja lukea tänään..
Kiva !
Oisit yxex hypännyt tyttöjen seuraksi kolmanneksi pyöräksi =)- 12
lynett kirjoitti:
29 :
"Tiedän ton älyllistämis -ongelman, mulla on se myös, joten mua ei ehkä auttaisi psykoterapia, koska en pystyis menemään siihen koskaan tunnetasolla mukaan. "
Huh....hieno ajatus ! Nyt kun mietin tolta kantilta, pidän sitä omalla kohdallanikin todella mahdollisena. Tunnetasolla asioiden käsitteleminen on suoranaisesti mahdottoman tuntuista. Toiset saattavat katsoa kuin hullua kun kerron jostain todella shokeeraavasta asiasta ihan tyynenä. Hyvä etteivät he itse kun itse käyn läpi yksityiskohtia. Ei se ole tunteettomuutta vaan asia ja fiilis eivät vain esiinny yhdessä tässä päässä =)
"Joitain harvoja hetkiä tulee kun tunnepuoli saa vallan, mutta en halua sitä näyttää kellekään jos mahdollista. Käyn läpi asiat yksin, sen on kai mun tapani."
Joitain harvoja kyllä.... sitä on vaikea näyttää itselleenkin. Olen kasvatettu suorittajaksi joka ei valita, joka pärjää yksin. Jonka ei parane näyttää pelkoa tai surua koska siitä saa kärsiä.
Toisaalta hyvin pienenä lapsena opin kohtaamaan pelkoni ja suruni yksin...peiton alle omaan sänkyyn käperryn samalla tavalla piiloon aikuisenakin jos sellainen tilanne tulee. Silloin on todella vaikea vastaanottaa tukea. Kieriskelen tunteeni ja pohdin niitä hulluuteen asti ja sitten vasta palaan siitä keskustelemaan jonkun kanssa.
Joskus kadehdin tunteellisia. Itkut itketään, surut surraan ja jatketaan elämää. Surraan välillä uudelleen jos siltä tuntuu. Toiset tukevat ja lohduttavat. Sellaiset ihmiset herättävät hämmennystä mutta samalla jotain kummallista inhoa. En ole tarvitsevan ja avuttoman puoleni kanssa sinut. Siksi halveksin "heikkoja". Nyt olen joutunut kohtaamaan sen heikon puolen itsessäni. Väkisin on pakotettu vaikka tekisi edelleen mieli pitää naamionsa. En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi.
Vaikea se on lopettaa pohdiskelujaan kun on tällainen luonne. Joskus vois vain heittää ongelmat tauolle ilman että se tarkoittaa perskännejä tai muuta typerää. Mut kun tää on mun luonne =)
Siksipä pohdinnat jatkuu !Pohdinnat jatkuu ja mitä sen väliä millä tavalla niitä asioitaan käsittelee. Ei se älyllistäminenkään välttämättä huono ominaisuus ole, varsinkin kun välillä sitä tunteilua tulee joka tuutista liiankin kanssa, jotain amerikkalaishöttöä kenties.. No toisaalta siinäkin on puolensa, jos saa paremmin sitä kautta kosketuksen tunteisiinsa. Ehkä siinä onkin yks pointti miksi narsisti sai niin hyvin otteen, koska elän enemmän järjellä kuin tunteella, näin ollen tunnepuolella saattaa olla pimennossa jotain mihin en ole kiinnittänyt huomiota mutta jonka narsisti huomasi omassa tunneälykkyydessään. Narsisti tavallaan pakotti minut käsittelemään enemmän myös tunnepuoltani jonkin aikaa kunnes taas kyllästyin siihen. Onko se sitten sitä tunnekylmyyttä en tiedä?
Kaikki ei ole samanlaisia eikä kaikille sovi samat asiat. Joillekin sopii puhuminen ja kirjoittaminen, toisille joku muu tapa, esim. toiminta. Toisaalta siinä saa olla varovainen ettei kuluta itseään liikaa vaikka työn kautta. Työhön uppoutuminen voi olla eräänlainen ihan hyväkin pakokeino, kunhan tajuaa rajansa siinäkin.
Se miksi kirjoitan nyt vaikka se ei ole juttuni johtuu kai siitä että jollain tasolla haluan tulla ymmärretyksi, koska olen huomannut että tässä maailmassa on vielä ihmisiä jotka ovat merkityksellisiä. Muutoin olis yks ja sama ymmärtääkö kukaan tai haluaako edes ymmärtää. Itse näitä mielessäni olen pyöritellyt enkä tiedä auttaako tämä kirjoittaminen itseäni mitenkään, olkoon nyt vaikka sitten epäitsekäs teko tietyllä tavalla.
(Olipas typerää juttua) 12 kirjoitti:
Pohdinnat jatkuu ja mitä sen väliä millä tavalla niitä asioitaan käsittelee. Ei se älyllistäminenkään välttämättä huono ominaisuus ole, varsinkin kun välillä sitä tunteilua tulee joka tuutista liiankin kanssa, jotain amerikkalaishöttöä kenties.. No toisaalta siinäkin on puolensa, jos saa paremmin sitä kautta kosketuksen tunteisiinsa. Ehkä siinä onkin yks pointti miksi narsisti sai niin hyvin otteen, koska elän enemmän järjellä kuin tunteella, näin ollen tunnepuolella saattaa olla pimennossa jotain mihin en ole kiinnittänyt huomiota mutta jonka narsisti huomasi omassa tunneälykkyydessään. Narsisti tavallaan pakotti minut käsittelemään enemmän myös tunnepuoltani jonkin aikaa kunnes taas kyllästyin siihen. Onko se sitten sitä tunnekylmyyttä en tiedä?
Kaikki ei ole samanlaisia eikä kaikille sovi samat asiat. Joillekin sopii puhuminen ja kirjoittaminen, toisille joku muu tapa, esim. toiminta. Toisaalta siinä saa olla varovainen ettei kuluta itseään liikaa vaikka työn kautta. Työhön uppoutuminen voi olla eräänlainen ihan hyväkin pakokeino, kunhan tajuaa rajansa siinäkin.
Se miksi kirjoitan nyt vaikka se ei ole juttuni johtuu kai siitä että jollain tasolla haluan tulla ymmärretyksi, koska olen huomannut että tässä maailmassa on vielä ihmisiä jotka ovat merkityksellisiä. Muutoin olis yks ja sama ymmärtääkö kukaan tai haluaako edes ymmärtää. Itse näitä mielessäni olen pyöritellyt enkä tiedä auttaako tämä kirjoittaminen itseäni mitenkään, olkoon nyt vaikka sitten epäitsekäs teko tietyllä tavalla.
(Olipas typerää juttua)Ei ollut typerää juttua! Useimmat pohdintaa harrastavat kuuntelevat muiden pohdintaa ja hakevat vertaiskokemuksia. Sun juttuja on kiva lukea, ja olen itse ainakin saanut niistä virikkeitä.
Oletko sama num3ro jonka kyydissä olin pulkkamäessä(?) ;)12 kirjoitti:
Pohdinnat jatkuu ja mitä sen väliä millä tavalla niitä asioitaan käsittelee. Ei se älyllistäminenkään välttämättä huono ominaisuus ole, varsinkin kun välillä sitä tunteilua tulee joka tuutista liiankin kanssa, jotain amerikkalaishöttöä kenties.. No toisaalta siinäkin on puolensa, jos saa paremmin sitä kautta kosketuksen tunteisiinsa. Ehkä siinä onkin yks pointti miksi narsisti sai niin hyvin otteen, koska elän enemmän järjellä kuin tunteella, näin ollen tunnepuolella saattaa olla pimennossa jotain mihin en ole kiinnittänyt huomiota mutta jonka narsisti huomasi omassa tunneälykkyydessään. Narsisti tavallaan pakotti minut käsittelemään enemmän myös tunnepuoltani jonkin aikaa kunnes taas kyllästyin siihen. Onko se sitten sitä tunnekylmyyttä en tiedä?
Kaikki ei ole samanlaisia eikä kaikille sovi samat asiat. Joillekin sopii puhuminen ja kirjoittaminen, toisille joku muu tapa, esim. toiminta. Toisaalta siinä saa olla varovainen ettei kuluta itseään liikaa vaikka työn kautta. Työhön uppoutuminen voi olla eräänlainen ihan hyväkin pakokeino, kunhan tajuaa rajansa siinäkin.
Se miksi kirjoitan nyt vaikka se ei ole juttuni johtuu kai siitä että jollain tasolla haluan tulla ymmärretyksi, koska olen huomannut että tässä maailmassa on vielä ihmisiä jotka ovat merkityksellisiä. Muutoin olis yks ja sama ymmärtääkö kukaan tai haluaako edes ymmärtää. Itse näitä mielessäni olen pyöritellyt enkä tiedä auttaako tämä kirjoittaminen itseäni mitenkään, olkoon nyt vaikka sitten epäitsekäs teko tietyllä tavalla.
(Olipas typerää juttua)Tusina :
"Ehkä siinä onkin yks pointti miksi narsisti sai niin hyvin otteen, koska elän enemmän järjellä kuin tunteella, näin ollen tunnepuolella saattaa olla pimennossa jotain mihin en ole kiinnittänyt huomiota mutta jonka narsisti huomasi omassa tunneälykkyydessään"
Niin... jos olisi aina heittäytynyt kovin tunteella tilanteisiin, olisi homma loppunut varmaan aiemmin. Tai olisi sellainen klassinen taistelupari jossa molemmat kynsivät minkä ehtivät. Tai poliisit olisi puuttuneet asiaan. Mitä vain.
Mikäs sen parempi kuin "cool-uhri" joka nuolee kyntensä omassa rauhassaan eikä aiheuta lisäharmeja ? Mielummin siellä yksinäisyydessään miettii syntyjä syviä kuin kertoisi tapahtumista koko maailmalle.
Eli on heille hyvä jos "uhri" on sopivasti sairastunut kovuuteen (tunteet toisessa lokerossa), omaa suorittaja-vastuuntuntoisen luonteen, on loputon pohdiskelija, ei hätkähdä tai hysterisoidu pienestä, ottaa siirrettyjä tunteita sopivasti vastaan... jne jne.
Liian tunteellinen "uhri" voisi olla narsistiselle lyhytaikainen uhri. Herättäisi varmasti liikaa inhoa sillä paksunahkaisempi ei ainakaan ole millään tavalla sinut "heikkojen ominaisuuksien" kanssa.
Se on vähän kuin fyysisenkin väkivallan kanssa. Tehdään mieluiten kaikki niin ettei jälkeäkään jää. Jäljellä on vain "sekavan uhrin" sepustukset tönimisestä, repimisestä, rahaamisesta tai litsareista.
Jos niitä jälkiä jäisi - joutuisi narsistinen kohtaamaan selkeämmin tekosensa. Ehkä joutuisi jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Kun henkisestä kaltoinkohtelustakaan ei jää jälkeä - sitä ei voida todistaa. Mitä nopeammin tilanteen jälkeen "uhri" vaikuttaa normaalilta, sitä vähemmän on tapahtunut. Sitä parempi "uhri".
"Narsisti tavallaan pakotti minut käsittelemään enemmän myös tunnepuoltani jonkin aikaa kunnes taas kyllästyin siihen. Onko se sitten sitä tunnekylmyyttä en tiedä? "
Näin koen itsekin. Monen muun "pakottamisen" ohella.....
En usko että se on koskaan ollut tunnekylmyyttä sellaisenaan, se on selviytymistä. Sitähän se on alunperinkin ollut kun on lähtenyt suojautumaan eristämällä tunteensa. Jokaisella on defenssinsä.
"koska olen huomannut että tässä maailmassa on vielä ihmisiä jotka ovat merkityksellisiä"
Sepä se. Usko on tallella ja toivoa vielä löytyy. Vaikealta se tuntuu mutta periksi en anna. Jos en itsekään halua tietoisesti ketään satuttaa niin tuskinpa olen ainoa niin ajatteleva ihminen tällä pallolla. Tai tässä maassakaan. Täytyy vain jatkaa etsimistä ja harjoittelua.
Ja hei, nämä prosessithan ovat aina kovin pitkiä. Pyörittelee asioita tajuamatta välillä ollenkaan edes mitä pyörittelee. Vähitellen ne sitten aukenevat. Aikanaan kirjoittelin esim. addiktio-ongelmistani toisaalla enkä "tajunnut" mitä edes kirjoitin. Se tuli vain jostain. Nyt kun aikaa on mennyt, tajuan olleeni koko ajan asian äärellä osaamatta vielä napata siitä oikeasta langanpäästä kiinni.
Nämä ajatusketjut ja "muutokset itsessä" ovat niin suuria asioita, että niiden kanssa joutuu painimaan loppuelämänsä. Valmiiksi itseään väittävä valehtelee.
Kirjoittaminen ja toisten kanssa keskustelu on erinomainen alku. Ei tunne oloaan enää niin poikkeukselliseksi kun huomaa muidenkin painivan samojen perusasioiden äärellä.
Täältä palstalta olen minä ainakin saanut todella paljon. Yksin on joskus kovin huonossa seurassa ajatustensa kanssa eikä näitä narsukuvioita "taviksille" ihan tuosta vain selitetäkään...
Heidän mielestään homma on "jätä se" ja se on sillä hoidettu. Ei muuta.
Itse jää omissa kuvioissaan helposti umpikujaan, siksi on hyväksi välillä peilailla vaikka täällä omia ajatuksiaan, saada ideoita ja viljellä huumoriakin=)lynett kirjoitti:
29 :
"Tiedän ton älyllistämis -ongelman, mulla on se myös, joten mua ei ehkä auttaisi psykoterapia, koska en pystyis menemään siihen koskaan tunnetasolla mukaan. "
Huh....hieno ajatus ! Nyt kun mietin tolta kantilta, pidän sitä omalla kohdallanikin todella mahdollisena. Tunnetasolla asioiden käsitteleminen on suoranaisesti mahdottoman tuntuista. Toiset saattavat katsoa kuin hullua kun kerron jostain todella shokeeraavasta asiasta ihan tyynenä. Hyvä etteivät he itse kun itse käyn läpi yksityiskohtia. Ei se ole tunteettomuutta vaan asia ja fiilis eivät vain esiinny yhdessä tässä päässä =)
"Joitain harvoja hetkiä tulee kun tunnepuoli saa vallan, mutta en halua sitä näyttää kellekään jos mahdollista. Käyn läpi asiat yksin, sen on kai mun tapani."
Joitain harvoja kyllä.... sitä on vaikea näyttää itselleenkin. Olen kasvatettu suorittajaksi joka ei valita, joka pärjää yksin. Jonka ei parane näyttää pelkoa tai surua koska siitä saa kärsiä.
Toisaalta hyvin pienenä lapsena opin kohtaamaan pelkoni ja suruni yksin...peiton alle omaan sänkyyn käperryn samalla tavalla piiloon aikuisenakin jos sellainen tilanne tulee. Silloin on todella vaikea vastaanottaa tukea. Kieriskelen tunteeni ja pohdin niitä hulluuteen asti ja sitten vasta palaan siitä keskustelemaan jonkun kanssa.
Joskus kadehdin tunteellisia. Itkut itketään, surut surraan ja jatketaan elämää. Surraan välillä uudelleen jos siltä tuntuu. Toiset tukevat ja lohduttavat. Sellaiset ihmiset herättävät hämmennystä mutta samalla jotain kummallista inhoa. En ole tarvitsevan ja avuttoman puoleni kanssa sinut. Siksi halveksin "heikkoja". Nyt olen joutunut kohtaamaan sen heikon puolen itsessäni. Väkisin on pakotettu vaikka tekisi edelleen mieli pitää naamionsa. En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi.
Vaikea se on lopettaa pohdiskelujaan kun on tällainen luonne. Joskus vois vain heittää ongelmat tauolle ilman että se tarkoittaa perskännejä tai muuta typerää. Mut kun tää on mun luonne =)
Siksipä pohdinnat jatkuu !Tuttua minullekin tuo reagointi omaan "kylmyyteeni". Mutta aina ei vain jaksa, ottaa jokaista taakkaa kannettavakseen. Miksi pitäisikään; kuten aiemmin jossain totesin onko pakko hypätä jokaiseen kaivoon mikä eteen sattuu tulemaan.
Ja siitä surun peittämisestä...kun tiukasti käpertyy sinne peiton alle yksinäisyyteen, saa tuoda kunnolla kipunsa esiin. Toisinaan se on niin satuttavaa, että pelkää hajoavansa, ei yksinkertaisesti meinaa kestää sitä. Onneksi meillä on tämäkin mahdollisuus...12 kirjoitti:
Pohdinnat jatkuu ja mitä sen väliä millä tavalla niitä asioitaan käsittelee. Ei se älyllistäminenkään välttämättä huono ominaisuus ole, varsinkin kun välillä sitä tunteilua tulee joka tuutista liiankin kanssa, jotain amerikkalaishöttöä kenties.. No toisaalta siinäkin on puolensa, jos saa paremmin sitä kautta kosketuksen tunteisiinsa. Ehkä siinä onkin yks pointti miksi narsisti sai niin hyvin otteen, koska elän enemmän järjellä kuin tunteella, näin ollen tunnepuolella saattaa olla pimennossa jotain mihin en ole kiinnittänyt huomiota mutta jonka narsisti huomasi omassa tunneälykkyydessään. Narsisti tavallaan pakotti minut käsittelemään enemmän myös tunnepuoltani jonkin aikaa kunnes taas kyllästyin siihen. Onko se sitten sitä tunnekylmyyttä en tiedä?
Kaikki ei ole samanlaisia eikä kaikille sovi samat asiat. Joillekin sopii puhuminen ja kirjoittaminen, toisille joku muu tapa, esim. toiminta. Toisaalta siinä saa olla varovainen ettei kuluta itseään liikaa vaikka työn kautta. Työhön uppoutuminen voi olla eräänlainen ihan hyväkin pakokeino, kunhan tajuaa rajansa siinäkin.
Se miksi kirjoitan nyt vaikka se ei ole juttuni johtuu kai siitä että jollain tasolla haluan tulla ymmärretyksi, koska olen huomannut että tässä maailmassa on vielä ihmisiä jotka ovat merkityksellisiä. Muutoin olis yks ja sama ymmärtääkö kukaan tai haluaako edes ymmärtää. Itse näitä mielessäni olen pyöritellyt enkä tiedä auttaako tämä kirjoittaminen itseäni mitenkään, olkoon nyt vaikka sitten epäitsekäs teko tietyllä tavalla.
(Olipas typerää juttua)12: ei todellakaan typerää juttua.
Tartun tähän: 12: "Ehkä siinä onkin yks pointti miksi narsisti sai niin hyvin otteen, koska elän enemmän järjellä kuin tunteella, näin ollen tunnepuolella saattaa olla pimennossa jotain mihin en ole kiinnittänyt huomiota mutta jonka narsisti huomasi omassa tunneälykkyydessään."
Minäkin kuvittelin olevan realistinen suhteessa maailmaan, ainakin aikaisemmassa elämässäni. Mutta jostain syystä alkoi pintaan pulputa vain tunteita; pulp pulp pulp loputtomiin...Mietin että mikä hiton pakkomielle mulle on, kun koko ajan tuntui että täytyi mielessään tai jossain käsitellä jotain (vaikka ei niitä juuri käsitelty). Suhde siis tavallaan nosti pintaan vanhat tunteeni, jos ne olivatkin piilossa jossain?- A
lynett kirjoitti:
29 :
"Tiedän ton älyllistämis -ongelman, mulla on se myös, joten mua ei ehkä auttaisi psykoterapia, koska en pystyis menemään siihen koskaan tunnetasolla mukaan. "
Huh....hieno ajatus ! Nyt kun mietin tolta kantilta, pidän sitä omalla kohdallanikin todella mahdollisena. Tunnetasolla asioiden käsitteleminen on suoranaisesti mahdottoman tuntuista. Toiset saattavat katsoa kuin hullua kun kerron jostain todella shokeeraavasta asiasta ihan tyynenä. Hyvä etteivät he itse kun itse käyn läpi yksityiskohtia. Ei se ole tunteettomuutta vaan asia ja fiilis eivät vain esiinny yhdessä tässä päässä =)
"Joitain harvoja hetkiä tulee kun tunnepuoli saa vallan, mutta en halua sitä näyttää kellekään jos mahdollista. Käyn läpi asiat yksin, sen on kai mun tapani."
Joitain harvoja kyllä.... sitä on vaikea näyttää itselleenkin. Olen kasvatettu suorittajaksi joka ei valita, joka pärjää yksin. Jonka ei parane näyttää pelkoa tai surua koska siitä saa kärsiä.
Toisaalta hyvin pienenä lapsena opin kohtaamaan pelkoni ja suruni yksin...peiton alle omaan sänkyyn käperryn samalla tavalla piiloon aikuisenakin jos sellainen tilanne tulee. Silloin on todella vaikea vastaanottaa tukea. Kieriskelen tunteeni ja pohdin niitä hulluuteen asti ja sitten vasta palaan siitä keskustelemaan jonkun kanssa.
Joskus kadehdin tunteellisia. Itkut itketään, surut surraan ja jatketaan elämää. Surraan välillä uudelleen jos siltä tuntuu. Toiset tukevat ja lohduttavat. Sellaiset ihmiset herättävät hämmennystä mutta samalla jotain kummallista inhoa. En ole tarvitsevan ja avuttoman puoleni kanssa sinut. Siksi halveksin "heikkoja". Nyt olen joutunut kohtaamaan sen heikon puolen itsessäni. Väkisin on pakotettu vaikka tekisi edelleen mieli pitää naamionsa. En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi.
Vaikea se on lopettaa pohdiskelujaan kun on tällainen luonne. Joskus vois vain heittää ongelmat tauolle ilman että se tarkoittaa perskännejä tai muuta typerää. Mut kun tää on mun luonne =)
Siksipä pohdinnat jatkuu !>> Sellaiset ihmiset herättävät hämmennystä mutta samalla jotain kummallista inhoa. En ole tarvitsevan ja avuttoman puoleni kanssa sinut. Siksi halveksin "heikkoja".
Olet oikealla tiellä. Tuosta risteyksestä minäkin kuljin. Matka on pitkä eikä tiekään ole tasainen. Mutta et voi enää perääntyä siihen mitä olit ennen.
>> Nyt olen joutunut kohtaamaan sen heikon puolen itsessäni. Väkisin on pakotettu vaikka tekisi edelleen mieli pitää naamionsa. En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi.
Sinua tuetaan kyllä. Niin kuin jokaista. lynett kirjoitti:
29 :
"Tiedän ton älyllistämis -ongelman, mulla on se myös, joten mua ei ehkä auttaisi psykoterapia, koska en pystyis menemään siihen koskaan tunnetasolla mukaan. "
Huh....hieno ajatus ! Nyt kun mietin tolta kantilta, pidän sitä omalla kohdallanikin todella mahdollisena. Tunnetasolla asioiden käsitteleminen on suoranaisesti mahdottoman tuntuista. Toiset saattavat katsoa kuin hullua kun kerron jostain todella shokeeraavasta asiasta ihan tyynenä. Hyvä etteivät he itse kun itse käyn läpi yksityiskohtia. Ei se ole tunteettomuutta vaan asia ja fiilis eivät vain esiinny yhdessä tässä päässä =)
"Joitain harvoja hetkiä tulee kun tunnepuoli saa vallan, mutta en halua sitä näyttää kellekään jos mahdollista. Käyn läpi asiat yksin, sen on kai mun tapani."
Joitain harvoja kyllä.... sitä on vaikea näyttää itselleenkin. Olen kasvatettu suorittajaksi joka ei valita, joka pärjää yksin. Jonka ei parane näyttää pelkoa tai surua koska siitä saa kärsiä.
Toisaalta hyvin pienenä lapsena opin kohtaamaan pelkoni ja suruni yksin...peiton alle omaan sänkyyn käperryn samalla tavalla piiloon aikuisenakin jos sellainen tilanne tulee. Silloin on todella vaikea vastaanottaa tukea. Kieriskelen tunteeni ja pohdin niitä hulluuteen asti ja sitten vasta palaan siitä keskustelemaan jonkun kanssa.
Joskus kadehdin tunteellisia. Itkut itketään, surut surraan ja jatketaan elämää. Surraan välillä uudelleen jos siltä tuntuu. Toiset tukevat ja lohduttavat. Sellaiset ihmiset herättävät hämmennystä mutta samalla jotain kummallista inhoa. En ole tarvitsevan ja avuttoman puoleni kanssa sinut. Siksi halveksin "heikkoja". Nyt olen joutunut kohtaamaan sen heikon puolen itsessäni. Väkisin on pakotettu vaikka tekisi edelleen mieli pitää naamionsa. En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi.
Vaikea se on lopettaa pohdiskelujaan kun on tällainen luonne. Joskus vois vain heittää ongelmat tauolle ilman että se tarkoittaa perskännejä tai muuta typerää. Mut kun tää on mun luonne =)
Siksipä pohdinnat jatkuu !Lynett:"En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi."
Tämä äärimmäisen kipeä totuus löytyy minunkin sisältäni, asia jonka vuoksi asiat eivät rullaa elämässäni niin sujuvasti kuin voisi olla. Avun pyytäminen; nej nej nej!; joskus katkoisi vaikka sormet irti kuin pyytäisi apua toisilta. Ja sitten se puhuminen; vie todella aikaa kunnes oppii luottamaan; mutta sitten, kun muuri tavallaan purettu, alkaa lumivyöry, eikä loppua näy.A kirjoitti:
>> Sellaiset ihmiset herättävät hämmennystä mutta samalla jotain kummallista inhoa. En ole tarvitsevan ja avuttoman puoleni kanssa sinut. Siksi halveksin "heikkoja".
Olet oikealla tiellä. Tuosta risteyksestä minäkin kuljin. Matka on pitkä eikä tiekään ole tasainen. Mutta et voi enää perääntyä siihen mitä olit ennen.
>> Nyt olen joutunut kohtaamaan sen heikon puolen itsessäni. Väkisin on pakotettu vaikka tekisi edelleen mieli pitää naamionsa. En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi.
Sinua tuetaan kyllä. Niin kuin jokaista.A : tänks
Mikäänhän ei korvaa IRL-kohtaamista mutta on hieno fiilis kun joku ymmärtää ongelmaa edes sitä kokematta. Huolimatta siitä kuinka paljon nettiä parjataankin.
Täällä niin usein vain keskitytään...noh, mihin keskitytäänkin.
Tällaista näkökantaa on vaikeaa tai mahdotonta taviksilta saada.
Tiedät kuinka vähän kiinnostaa täst' risteyksestä perääntyä. No no. Nej nej.
Jaksat ehkä tukea koska tiedät mitä tukea =)elisakettu kirjoitti:
Lynett:"En silti osaa tukeutua muihin. en vain luota ihmisiin tarpeeksi."
Tämä äärimmäisen kipeä totuus löytyy minunkin sisältäni, asia jonka vuoksi asiat eivät rullaa elämässäni niin sujuvasti kuin voisi olla. Avun pyytäminen; nej nej nej!; joskus katkoisi vaikka sormet irti kuin pyytäisi apua toisilta. Ja sitten se puhuminen; vie todella aikaa kunnes oppii luottamaan; mutta sitten, kun muuri tavallaan purettu, alkaa lumivyöry, eikä loppua näy.Elisakettu : ihana vastaus. Sydän tänään täynnä rakkautta. Tai ainakin tässä illalla nyt =)
Ihminen ei pärjää oikeasti yksin. Se on vaikea totuus niellä. Yrittämisestä ja suorittamisesta huolimatta. Sitten tulee maksun aika. Se ei ole mukava elämänvaihe. Yksin ei pärjää. Olisi osattava pyytää apua (?).... nii in...
Helpompi meille "hiljaisille" on täällä avautua. Oli surullista tai ei.
Etsinyt olen aina sitä vastaparia. Sillä luottamuksella, sillä tuella, sillä vastavuoroisuudella... enkä löytänyt niin kauan kun en osannut sitä löytää edes itsestäni. Hain vain sitä seuraa joka opettaisi kaipaamaan sitä seuraa=)
Nyt on sen aika. Tai no... ei nyt, mutta se tulee vielä.lynett kirjoitti:
Elisakettu : ihana vastaus. Sydän tänään täynnä rakkautta. Tai ainakin tässä illalla nyt =)
Ihminen ei pärjää oikeasti yksin. Se on vaikea totuus niellä. Yrittämisestä ja suorittamisesta huolimatta. Sitten tulee maksun aika. Se ei ole mukava elämänvaihe. Yksin ei pärjää. Olisi osattava pyytää apua (?).... nii in...
Helpompi meille "hiljaisille" on täällä avautua. Oli surullista tai ei.
Etsinyt olen aina sitä vastaparia. Sillä luottamuksella, sillä tuella, sillä vastavuoroisuudella... enkä löytänyt niin kauan kun en osannut sitä löytää edes itsestäni. Hain vain sitä seuraa joka opettaisi kaipaamaan sitä seuraa=)
Nyt on sen aika. Tai no... ei nyt, mutta se tulee vielä.Eihän me olla oikeastaan yksin, ajatustumme tasolla ainakaan. Vaikka päivisin kohtaisimme kuinka paljon ihmisiä, antaisimme apua ja saisimme sitä, emme välttämättä tavoita sitä ajatusmaailmaa mikä itsessämme virtaa.
Minä olen saanut valtavasti voimia täältä. Kummallista, vastahan minä tänne änkesin. Mutta jotain mitä en ole saanut muualta. Jonkinlaista rakkautta, niinkuin sanoit. Ehkä tämäkin on yksi tapa pyytää apua ja saada sitä, kasvattaa luottamusta taas pikkuhiljaa.
Lynett; tunnut sisarelta, joka on on ollut kadoksissa. Vilpittömästi kiitos sinulle kun olet olemassa ja upeista kirjoituksistasi!elisakettu kirjoitti:
Eihän me olla oikeastaan yksin, ajatustumme tasolla ainakaan. Vaikka päivisin kohtaisimme kuinka paljon ihmisiä, antaisimme apua ja saisimme sitä, emme välttämättä tavoita sitä ajatusmaailmaa mikä itsessämme virtaa.
Minä olen saanut valtavasti voimia täältä. Kummallista, vastahan minä tänne änkesin. Mutta jotain mitä en ole saanut muualta. Jonkinlaista rakkautta, niinkuin sanoit. Ehkä tämäkin on yksi tapa pyytää apua ja saada sitä, kasvattaa luottamusta taas pikkuhiljaa.
Lynett; tunnut sisarelta, joka on on ollut kadoksissa. Vilpittömästi kiitos sinulle kun olet olemassa ja upeista kirjoituksistasi!Elliskettus:
Niinhän ne väittää, että yksinäisyys on ns. subjektiivinen kokemus...onhan noita ystäviä, mutta kuka ymmärtää tällaisia juttuja ? Toinen samanlainen !
Kun olen addiktioideni kanssa pulassa, juttelen samanlaisten kanssa.
Kun olen narsistuusongelmissa, juttelen täällä.
Kun olen firmani kanssa kysymyksiä täynnä, juttelen toisen yrittäjän kanssa.
Kun kaipaan apua ihmisuhteissa... kääriydyn ensin sinne peittoon ;)
ja palaan sitten juttelemaan ensin anonyymisti tänne.
Ihan oikeasti, suomi24:en huonosta maineesta jne huolimatta (ja verraten muihin palstoihin joilla olen keskustellut), täällä on muista vertaistukipalstoista poiketen saanut UUSIA näkemyksiä ja asiallista keskustelua. Eikä loukkaannuta vaikeista kysymyksistään. Helpoista joskus=)
Totta kai nettiraivoajat erikseen mutta antaa kaikkien kukkien kukkia. Se helpottaa heitä ja pitää vain opetella ohittamaan ne.
Ihana kun olet täällä EK. Jatketaan (!) !lynett kirjoitti:
Elliskettus:
Niinhän ne väittää, että yksinäisyys on ns. subjektiivinen kokemus...onhan noita ystäviä, mutta kuka ymmärtää tällaisia juttuja ? Toinen samanlainen !
Kun olen addiktioideni kanssa pulassa, juttelen samanlaisten kanssa.
Kun olen narsistuusongelmissa, juttelen täällä.
Kun olen firmani kanssa kysymyksiä täynnä, juttelen toisen yrittäjän kanssa.
Kun kaipaan apua ihmisuhteissa... kääriydyn ensin sinne peittoon ;)
ja palaan sitten juttelemaan ensin anonyymisti tänne.
Ihan oikeasti, suomi24:en huonosta maineesta jne huolimatta (ja verraten muihin palstoihin joilla olen keskustellut), täällä on muista vertaistukipalstoista poiketen saanut UUSIA näkemyksiä ja asiallista keskustelua. Eikä loukkaannuta vaikeista kysymyksistään. Helpoista joskus=)
Totta kai nettiraivoajat erikseen mutta antaa kaikkien kukkien kukkia. Se helpottaa heitä ja pitää vain opetella ohittamaan ne.
Ihana kun olet täällä EK. Jatketaan (!) !Yllätyin enempi kuin positiivisesti tästä palstasta. En kyllä aiemmin ollut näihin juuri perehtynytkään, mutta silti. Uskaltaa olla, sanoa; ei kukaan varsinaisesti tule päälle. Ja se toisille puhuminen; ymmärrys?? Eipä silti, en minä haluaisikaan että kukaan läheisistäni sitä ymmärtäisi, joitakin poikkeuksia kyllä löytyy. Mutta se omalla tavallaan vie voimia. Täällä olo siitä hyvä, että pääsee pois kun haluaa, ei tarvitse selitellä mitään ja pystyy ottamaan asioita myös kevyesti; useampi ymmärtää sen mustan huumorinkin mitä viljellään. Ihanii ihmisii!
elisakettu kirjoitti:
Yllätyin enempi kuin positiivisesti tästä palstasta. En kyllä aiemmin ollut näihin juuri perehtynytkään, mutta silti. Uskaltaa olla, sanoa; ei kukaan varsinaisesti tule päälle. Ja se toisille puhuminen; ymmärrys?? Eipä silti, en minä haluaisikaan että kukaan läheisistäni sitä ymmärtäisi, joitakin poikkeuksia kyllä löytyy. Mutta se omalla tavallaan vie voimia. Täällä olo siitä hyvä, että pääsee pois kun haluaa, ei tarvitse selitellä mitään ja pystyy ottamaan asioita myös kevyesti; useampi ymmärtää sen mustan huumorinkin mitä viljellään. Ihanii ihmisii!
Yllätyin minäkin, varsinkin kun heti jouduin erään hyökkäyksen kohteeksi - väitti että olen jonkun muun vakkarikirjoittajan alter-ego. Se siittä...
Olen kuitenkin keskustellut muillakin palstoilla, joten haittamateriaalista huolimatta enin osa ajasta täällä on ollut erittäin mukavaa. Vaikeistakin asioista osataan keskustella ilman syyllistämisen tunnetta.
Kävin ennen "alan palstalla" ja jotenkin tuntui ettei tietystä pisteestä enää päässyt eteenpäin.
Fiksuja, ihania, lämpimiä, avuliaita ja sympaattisia ihmisiä kaikki olivat.... tulee jotenkin jopa hyväksikäyttävä olo kun on nyt hävinnyt sieltä....mutta en jotenkin enää saa apua sieltä. Haluaisin siirtyä eteenpäin. Tapa lähestyä asiaa (suurilta osin) masentaa ja taannuttaa minua....
Toisaalta tunnen tämän olon jotenkin loukkaavaksi heitä ja heidän tarjoamaa hienoa/pyyteetöntä apua vastaan mutta minkäs teen.
Kiukuttelen kun siellä ei olla kuin parin prosentin osuudella samaa mieltä kuin minä ????
Voi olla... mutta minkäs minä voin sille että olen minä =)
Siksi viihdyn täällä =)- M.B.
lynett kirjoitti:
Yllätyin minäkin, varsinkin kun heti jouduin erään hyökkäyksen kohteeksi - väitti että olen jonkun muun vakkarikirjoittajan alter-ego. Se siittä...
Olen kuitenkin keskustellut muillakin palstoilla, joten haittamateriaalista huolimatta enin osa ajasta täällä on ollut erittäin mukavaa. Vaikeistakin asioista osataan keskustella ilman syyllistämisen tunnetta.
Kävin ennen "alan palstalla" ja jotenkin tuntui ettei tietystä pisteestä enää päässyt eteenpäin.
Fiksuja, ihania, lämpimiä, avuliaita ja sympaattisia ihmisiä kaikki olivat.... tulee jotenkin jopa hyväksikäyttävä olo kun on nyt hävinnyt sieltä....mutta en jotenkin enää saa apua sieltä. Haluaisin siirtyä eteenpäin. Tapa lähestyä asiaa (suurilta osin) masentaa ja taannuttaa minua....
Toisaalta tunnen tämän olon jotenkin loukkaavaksi heitä ja heidän tarjoamaa hienoa/pyyteetöntä apua vastaan mutta minkäs teen.
Kiukuttelen kun siellä ei olla kuin parin prosentin osuudella samaa mieltä kuin minä ????
Voi olla... mutta minkäs minä voin sille että olen minä =)
Siksi viihdyn täällä =)"Toisaalta tunnen tämän olon jotenkin loukkaavaksi heitä ja heidän tarjoamaa hienoa/pyyteetöntä apua vastaan mutta minkäs teen."
Sanoitat tunnetiloja kyllä osuvasti. Tuo tunnetila on jopa niin tuttu, että jossain määrin jo sen tiedostaminen, että jossain vaiheessa kun pitäisi kiittää saamastaan avusta, tietää jo, että jotkut ihmiset ottavat sen tavallaan loukkauksena, että ikäänkuin heidän apunsa ei olisi ollut riittävästi. Minun kohdalla yksi niistä syistä minkä takia en ihan helposti apua tarvitessani ole sitä muilta ensimmäisenä vailla. Pitää olla tosi hyvin tuttu. M.B. kirjoitti:
"Toisaalta tunnen tämän olon jotenkin loukkaavaksi heitä ja heidän tarjoamaa hienoa/pyyteetöntä apua vastaan mutta minkäs teen."
Sanoitat tunnetiloja kyllä osuvasti. Tuo tunnetila on jopa niin tuttu, että jossain määrin jo sen tiedostaminen, että jossain vaiheessa kun pitäisi kiittää saamastaan avusta, tietää jo, että jotkut ihmiset ottavat sen tavallaan loukkauksena, että ikäänkuin heidän apunsa ei olisi ollut riittävästi. Minun kohdalla yksi niistä syistä minkä takia en ihan helposti apua tarvitessani ole sitä muilta ensimmäisenä vailla. Pitää olla tosi hyvin tuttu.Miten M.B. määrittelisit tosi hyvin tutun? Tai oikeastaan haluaisin kysyä koetko epäluottamusta ihmisiin? Siis jos ei ole liian henkilökohtainen kysymys...
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Miten M.B. määrittelisit tosi hyvin tutun? Tai oikeastaan haluaisin kysyä koetko epäluottamusta ihmisiin? Siis jos ei ole liian henkilökohtainen kysymys...
Lähtökohtaisesti luotan. Eri syistä eri ihmiset sitten joko syövät sen luottamuksen joko kokonaan tai osittain. Joihinkin luotan vielä senkin jälkeen kun en enää luota, käyttäisin heidän kohdallaan sanaa rakkaus. Joitakin ihmisiä rakastaa kaiken mahdollisen jälkeenkin vielä. Elämäni aikana ei ole ollut montaa ihmistä, joihin olen ensisekunneista lähtien tuntenut suoranaista epäluottamusta tai inhoa, mutta sen kummemmin analysoimatta ne menevät varmaan jonkun "tunnistin heissä jotakin itsestäni" - pika-analyysin piikkiin. Ehkä :)
Tosi tuttu on sellainen, joka on selvinnyt hengissä satunnaiset raivokohtaukseni ja jotka omalta osaltaan ovat loukanneet minua niin pahasti, että minua ei haittaa vaikka he vuorostaan sattuisivat loukkaantumaan jostakin niin pienestä, kuin oman avunannontarpeensa osittain mitätöidyksi minun puoleltani.. Meniköhän hankalaksi selitykseksi..
Ja tosituttu on myös sellainen, joka uskaltaa ja osaa sanoa avunpyyntööni, että ei just nyt käy. En halua, että joku ensin ei osaa tai uskalla sanoa vastaan, ja sitten siitä saa kuulla, kuinka Hän minua auttoi, seuraavat noin sata vuotta.. Ikäänkuin minun pitäisi ymmärtää tarjoutua auttamaan vastavuoroisesti jossakin, johon ei ikinä kuitenkaan ilmene sitten tarvetta kuitenkaan, mutta muistuttelu jatkuu, että tulipa silloin sinuakin autettua :D M.B. kirjoitti:
Lähtökohtaisesti luotan. Eri syistä eri ihmiset sitten joko syövät sen luottamuksen joko kokonaan tai osittain. Joihinkin luotan vielä senkin jälkeen kun en enää luota, käyttäisin heidän kohdallaan sanaa rakkaus. Joitakin ihmisiä rakastaa kaiken mahdollisen jälkeenkin vielä. Elämäni aikana ei ole ollut montaa ihmistä, joihin olen ensisekunneista lähtien tuntenut suoranaista epäluottamusta tai inhoa, mutta sen kummemmin analysoimatta ne menevät varmaan jonkun "tunnistin heissä jotakin itsestäni" - pika-analyysin piikkiin. Ehkä :)
Tosi tuttu on sellainen, joka on selvinnyt hengissä satunnaiset raivokohtaukseni ja jotka omalta osaltaan ovat loukanneet minua niin pahasti, että minua ei haittaa vaikka he vuorostaan sattuisivat loukkaantumaan jostakin niin pienestä, kuin oman avunannontarpeensa osittain mitätöidyksi minun puoleltani.. Meniköhän hankalaksi selitykseksi..
Ja tosituttu on myös sellainen, joka uskaltaa ja osaa sanoa avunpyyntööni, että ei just nyt käy. En halua, että joku ensin ei osaa tai uskalla sanoa vastaan, ja sitten siitä saa kuulla, kuinka Hän minua auttoi, seuraavat noin sata vuotta.. Ikäänkuin minun pitäisi ymmärtää tarjoutua auttamaan vastavuoroisesti jossakin, johon ei ikinä kuitenkaan ilmene sitten tarvetta kuitenkaan, mutta muistuttelu jatkuu, että tulipa silloin sinuakin autettua :DKiitos määbää hienosta vastauksestasi. Jotenkin halusin miehistä näkökulmaa tähän luottamusasiaan. Jotkin palaset loksahtelee h i t a a st i paikoilleen.
Voin jopa samaistua ekaan kappaleeseen, ymmärsin sen toisenkin ja heräsi jonkinlainen Raivo tuossa kolmannessa, joo... Elämä ON vastavuoroisuutta joka pelissä, tai pitäisi olla, ihmissuhteissa. Kumma kun tulee kiukkuiseksi muuten välillä...elisakettu kirjoitti:
Miten M.B. määrittelisit tosi hyvin tutun? Tai oikeastaan haluaisin kysyä koetko epäluottamusta ihmisiin? Siis jos ei ole liian henkilökohtainen kysymys...
Kovia kokeneiden ihmisten suvaitsevaisuus- ja rakkauspalsta kiittää määbäätä, lynetteä ja elisakettua hienosta dialogista!
*äänitorvena*
http://www.youtube.com/watch?v=9ir1SITjRa4yxex kirjoitti:
Kovia kokeneiden ihmisten suvaitsevaisuus- ja rakkauspalsta kiittää määbäätä, lynetteä ja elisakettua hienosta dialogista!
*äänitorvena*
http://www.youtube.com/watch?v=9ir1SITjRa4Wau!
Jessus sentään, tuo linkki veti ketunkin käpälät alta...aika reaktiot...- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Kiitos määbää hienosta vastauksestasi. Jotenkin halusin miehistä näkökulmaa tähän luottamusasiaan. Jotkin palaset loksahtelee h i t a a st i paikoilleen.
Voin jopa samaistua ekaan kappaleeseen, ymmärsin sen toisenkin ja heräsi jonkinlainen Raivo tuossa kolmannessa, joo... Elämä ON vastavuoroisuutta joka pelissä, tai pitäisi olla, ihmissuhteissa. Kumma kun tulee kiukkuiseksi muuten välillä...Öyp. Olen nainen..
Ja mikäli tiskausvastauksestani päättelit minun olevan mies, niin voin kyllä kertoa senkin pointtini siinä.
Eli kun monet naiset niitä koneita käyttelevät. Mutta annas kun oot perheessä paikalla juuri kun se mies pääsee vaikka töistä. Monesti jonkinlainen "näytösluontoinen" juttu saa alkunsa. Eli se töistä tuleva mies ikäänkuin ottaa täyttääkseen vaikka sitten sen tiskikoneen, vaikka sitten varmuuden vuoksi mitätöidäkseen vaimonsa oletetun sepustuksen siitä, miten heidän perheessä isä ei ainakaan tee kotitöitä :D
Eli vaikka monen miehen olen nähnyt täyttelevän sitä astiakonetta, tiedän, että se on sellainen hetkellinen hairahdus usein, joka mahdollisesti sitten liittyy siihen, että talossa on vieraita. Tai jotain.. :D
Eli oli kunnianosoitukseksi kaikille astianpesukonetta enemmän kuin miehensä täyttäville naisille, mutta joiden mies onnistuu siitäkin jotenkin sen kunnian itselleen saamaan. - M.B.
elisakettu kirjoitti:
Wau!
Jessus sentään, tuo linkki veti ketunkin käpälät alta...aika reaktiot...Hyvä elokuva muuten tuo... eyes wide shut.
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Kiitos määbää hienosta vastauksestasi. Jotenkin halusin miehistä näkökulmaa tähän luottamusasiaan. Jotkin palaset loksahtelee h i t a a st i paikoilleen.
Voin jopa samaistua ekaan kappaleeseen, ymmärsin sen toisenkin ja heräsi jonkinlainen Raivo tuossa kolmannessa, joo... Elämä ON vastavuoroisuutta joka pelissä, tai pitäisi olla, ihmissuhteissa. Kumma kun tulee kiukkuiseksi muuten välillä...Vaikka ei mua loukkaa mitenkään tuollainen :) Mutta ei kovin miehinen näkökulma siis :)
M.B. kirjoitti:
Öyp. Olen nainen..
Ja mikäli tiskausvastauksestani päättelit minun olevan mies, niin voin kyllä kertoa senkin pointtini siinä.
Eli kun monet naiset niitä koneita käyttelevät. Mutta annas kun oot perheessä paikalla juuri kun se mies pääsee vaikka töistä. Monesti jonkinlainen "näytösluontoinen" juttu saa alkunsa. Eli se töistä tuleva mies ikäänkuin ottaa täyttääkseen vaikka sitten sen tiskikoneen, vaikka sitten varmuuden vuoksi mitätöidäkseen vaimonsa oletetun sepustuksen siitä, miten heidän perheessä isä ei ainakaan tee kotitöitä :D
Eli vaikka monen miehen olen nähnyt täyttelevän sitä astiakonetta, tiedän, että se on sellainen hetkellinen hairahdus usein, joka mahdollisesti sitten liittyy siihen, että talossa on vieraita. Tai jotain.. :D
Eli oli kunnianosoitukseksi kaikille astianpesukonetta enemmän kuin miehensä täyttäville naisille, mutta joiden mies onnistuu siitäkin jotenkin sen kunnian itselleen saamaan.Yhtä näytöstähän tämä on koko elämä, olimmepa naisia tai miehiä. Kaikilla omanedun tavoittelu ykkösenä, muut tulevat perässä. Kuka vain ehtii sen koneen tyhjentää ja sulan hattuunsa onkimaan, pointsit hänelle.
Ai sori M.B., tässä sitä taas nähdään miten siten Luullaan enemmän kuin Tiedetään :)M.B. kirjoitti:
Vaikka ei mua loukkaa mitenkään tuollainen :) Mutta ei kovin miehinen näkökulma siis :)
No hyvä! Mutta muistutti niin jotenkin kun jonkun toisen suusta...ja oli mielikuva valmiiksi...no kiva, jos et loukkaantunut :)
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Yhtä näytöstähän tämä on koko elämä, olimmepa naisia tai miehiä. Kaikilla omanedun tavoittelu ykkösenä, muut tulevat perässä. Kuka vain ehtii sen koneen tyhjentää ja sulan hattuunsa onkimaan, pointsit hänelle.
Ai sori M.B., tässä sitä taas nähdään miten siten Luullaan enemmän kuin Tiedetään :)Saat sinäkin kutsua minua määbääksi :)
M.B. kirjoitti:
Saat sinäkin kutsua minua määbääksi :)
tanks - joo tiedän sen määbään, kuulostaakin kivemmalle kuin MB -
elisakettu kirjoitti:
Millaiset primitiivireaktiot yxex:ltä löytyy (peilikuva laittaa hanttiin) tai muilta?
'elisakettu': "Millaiset primitiivireaktiot yxex:ltä löytyy"
Heitän vaikka kahvikupin lattiaan kun en enää pärjää itseni kanssa toisen hyökkäyksille :)
Jokaisella on se kynnys, minkä jälkeen näkee punaista. Tuota kynnystä voi kyllä tietoisesti nostaa siten että suodattaa toisen puheista vittuilut pois, ts, ei anna niiden vaikuttaa. Tai toisen vetäessä litsarin, olla itse tekemättä sitä samaa, näin tekemällä toinen joutuu painimaan tehokkaammin oman syyllisyydentunteensa kanssa.yxex kirjoitti:
'elisakettu': "Millaiset primitiivireaktiot yxex:ltä löytyy"
Heitän vaikka kahvikupin lattiaan kun en enää pärjää itseni kanssa toisen hyökkäyksille :)
Jokaisella on se kynnys, minkä jälkeen näkee punaista. Tuota kynnystä voi kyllä tietoisesti nostaa siten että suodattaa toisen puheista vittuilut pois, ts, ei anna niiden vaikuttaa. Tai toisen vetäessä litsarin, olla itse tekemättä sitä samaa, näin tekemällä toinen joutuu painimaan tehokkaammin oman syyllisyydentunteensa kanssa.Tuo kynnyksen nostaminen: olen sitä harjoitellut elämän varrella kaksi ja kuusi kertaa. On etunsa, jos on kärsivällinen. Mutta...kääntöpiiri...olin myös liian "kiltti". Tavallaan koteloin vain kaikki tunteet sisääni, en osannut laskea höyryjä pihalle. Kunnes sitten se mittari meni sinne punaisen puolelle; ja poks!
Ei siitäkään hyvä herkiä. Aikaisemmassa elämässä olen kompuroinut ihmissuhteissa juuri tämän seikan vuoksi, olemalla hiljaa. Jossain vaiheessa opettelin puhumaan, kertomaan, näyttämään. Mutta paha vaan, juuri tälläisen kasvukauden aikana se naamioukko pääsi livahtamaan kauluksestani sisälle. En ollut silloin vielä riittävän vahva, mutta nyt aion opetella. Silti reilulla meiningillä :)yxex kirjoitti:
'elisakettu': "Millaiset primitiivireaktiot yxex:ltä löytyy"
Heitän vaikka kahvikupin lattiaan kun en enää pärjää itseni kanssa toisen hyökkäyksille :)
Jokaisella on se kynnys, minkä jälkeen näkee punaista. Tuota kynnystä voi kyllä tietoisesti nostaa siten että suodattaa toisen puheista vittuilut pois, ts, ei anna niiden vaikuttaa. Tai toisen vetäessä litsarin, olla itse tekemättä sitä samaa, näin tekemällä toinen joutuu painimaan tehokkaammin oman syyllisyydentunteensa kanssa.Yxex "Tai toisen vetäessä litsarin, olla itse tekemättä sitä samaa, näin tekemällä toinen joutuu painimaan tehokkaammin oman syyllisyydentunteensa kanssa"
Näin ajattelen minäkin, usein. En ole koskaan elämässäni vielä raivostunut silmittömästi, siten etten tajuaisi ollenkaan mitä teen. Totta kai holtti välillä lähtee mutta rajatusti.
Tuosta lauseestasi.... ajattelen samoin. Kun lyöt, joudut katsomaan minua sen lyönnin jälkeen silmiin ja kestämään tekosi. Jos lyön takaisin...hmm... en anna sitä "vapautusta" toiselle.
Sitten koin syyllisyyttä siitä, että leikin marttyyria asian kanssa. Eli leikin jotenkin parempaa kun en alennu sellaiselle tasolle. Näin saan pitää uhrin asemani...
Olen sitä asiaa pyöritellyt ja uskon kyllä tunteeseeni tässä asiassa.
En haluakaan olla samanlainen ! Miksi haluaisin lyödä läheisimpiäni ? Miksi ihmeessä ? Miksi antaisin hänelle helpotuksen sellaisen jälkeen lähtemällä riitaan mukaan ? Olen sitä mieltä että niin kauan kun molemmat hakkaa toisiaan, ollaan "taistelupari". En halua tulla sellaiseksi enkä aio tulla!
Sitten pohdintojen jälkeen totesin rauhallisesti, että en voi lähteä tappelemaan takaisin vain sen takia etten nyt leiki uhria =)
Vieraat ihmiset kyllä saavat kyytiä jos erehtyvät liian tuttavalliseksi, nyrkeillään... ;)elisakettu kirjoitti:
Tuo kynnyksen nostaminen: olen sitä harjoitellut elämän varrella kaksi ja kuusi kertaa. On etunsa, jos on kärsivällinen. Mutta...kääntöpiiri...olin myös liian "kiltti". Tavallaan koteloin vain kaikki tunteet sisääni, en osannut laskea höyryjä pihalle. Kunnes sitten se mittari meni sinne punaisen puolelle; ja poks!
Ei siitäkään hyvä herkiä. Aikaisemmassa elämässä olen kompuroinut ihmissuhteissa juuri tämän seikan vuoksi, olemalla hiljaa. Jossain vaiheessa opettelin puhumaan, kertomaan, näyttämään. Mutta paha vaan, juuri tälläisen kasvukauden aikana se naamioukko pääsi livahtamaan kauluksestani sisälle. En ollut silloin vielä riittävän vahva, mutta nyt aion opetella. Silti reilulla meiningillä :)Elisakettu :
Samaistuin taas niin vahvasti. Oma kynnykseni narsistisen raivoamisvaiheen jälkeen on aivan liian korkea. En pitänyt itsestäni siinä kovassa kuoressa ja ihan kuin olisin vähitellen ajautunut toiseen ääripäähän. On se jännää kokea elämässään molemmat värit, mustan ja valkoisen =)
Nyt olisi aika kokeilla muitakin vaihtoehtoja.
"Tavallaan koteloin vain kaikki tunteet sisääni, en osannut laskea höyryjä pihalle. Kunnes sitten se mittari meni sinne punaisen puolelle; ja poks!"
Tiedän tasan mistä kerrot. Patoa jatkuvasti ja se tuntuu kropassa. En osaa purkautua kuin itseeni päin. Se on "turvallista". En ole vielä kunnolla päässyt punaisen puolelle mutta nekin kerrat kun lähellä on ollut, se on todella pelottavaa. Viha ja aggressio sisälläni pelottavat - siksi patoan ne. Pelkään mitä tapahtuu jos päästän ne ulos.
A taisikin mainita jossain siitä kuinka "tällaisen" arkun avaaminen yhtäkkiä voi olla aikas...aikas... ryöpsähtävää. Siksi pidän kannen kiinni ja laitan vielä ketjut ympärille. Nyt olen alkanut miettiä keinoja sen purkamiseksi ilman painekattila-ilmiötä. Poks... Hui !!
"Jossain vaiheessa opettelin puhumaan, kertomaan, näyttämään. Mutta paha vaan, juuri tälläisen kasvukauden aikana se naamioukko pääsi livahtamaan kauluksestani sisälle."
Voi ei... kuin omasta elämästäni ! Kun kerrankin "päätin" olla tuntevampi, vähemmän suojautunut ja uskaltaa ottaa riskejä... tuli hra kuspää paikalle ja... opetti ensin ettei niin kannatakaan tehdä. Nyt en ole enää samaa mieltä. Mutta ei se kivaa ollut ja ymmärrän miksi jotkut ajattelevat sen jälkeen kaiken olevan ihan sama. Sen kerran kun uskaltaa...saa pahiten nokilleen.
Mutta, harjoitellaan myö. Toisilla ei ole varaa näihin reeneihin =)
On pakko ottaa vähän omahyväistä asennetta tähän, nähdä hurskastelunkin riskillä positiivista negatiivisessa. Se auttaa jaksamaan!lynett kirjoitti:
Yxex "Tai toisen vetäessä litsarin, olla itse tekemättä sitä samaa, näin tekemällä toinen joutuu painimaan tehokkaammin oman syyllisyydentunteensa kanssa"
Näin ajattelen minäkin, usein. En ole koskaan elämässäni vielä raivostunut silmittömästi, siten etten tajuaisi ollenkaan mitä teen. Totta kai holtti välillä lähtee mutta rajatusti.
Tuosta lauseestasi.... ajattelen samoin. Kun lyöt, joudut katsomaan minua sen lyönnin jälkeen silmiin ja kestämään tekosi. Jos lyön takaisin...hmm... en anna sitä "vapautusta" toiselle.
Sitten koin syyllisyyttä siitä, että leikin marttyyria asian kanssa. Eli leikin jotenkin parempaa kun en alennu sellaiselle tasolle. Näin saan pitää uhrin asemani...
Olen sitä asiaa pyöritellyt ja uskon kyllä tunteeseeni tässä asiassa.
En haluakaan olla samanlainen ! Miksi haluaisin lyödä läheisimpiäni ? Miksi ihmeessä ? Miksi antaisin hänelle helpotuksen sellaisen jälkeen lähtemällä riitaan mukaan ? Olen sitä mieltä että niin kauan kun molemmat hakkaa toisiaan, ollaan "taistelupari". En halua tulla sellaiseksi enkä aio tulla!
Sitten pohdintojen jälkeen totesin rauhallisesti, että en voi lähteä tappelemaan takaisin vain sen takia etten nyt leiki uhria =)
Vieraat ihmiset kyllä saavat kyytiä jos erehtyvät liian tuttavalliseksi, nyrkeillään... ;)Hui ! Lynett, ekkös sää vasta eilen kääriny hihojas A:n kanssa? =)
M.B. kirjoitti:
"Toisaalta tunnen tämän olon jotenkin loukkaavaksi heitä ja heidän tarjoamaa hienoa/pyyteetöntä apua vastaan mutta minkäs teen."
Sanoitat tunnetiloja kyllä osuvasti. Tuo tunnetila on jopa niin tuttu, että jossain määrin jo sen tiedostaminen, että jossain vaiheessa kun pitäisi kiittää saamastaan avusta, tietää jo, että jotkut ihmiset ottavat sen tavallaan loukkauksena, että ikäänkuin heidän apunsa ei olisi ollut riittävästi. Minun kohdalla yksi niistä syistä minkä takia en ihan helposti apua tarvitessani ole sitä muilta ensimmäisenä vailla. Pitää olla tosi hyvin tuttu.M.B "Tuo tunnetila on jopa niin tuttu, että jossain määrin jo sen tiedostaminen, että jossain vaiheessa kun pitäisi kiittää saamastaan avusta, tietää jo, että jotkut ihmiset ottavat sen tavallaan loukkauksena, että ikäänkuin heidän apunsa ei olisi ollut riittävästi"
Niinpä. Sitten tulee sellainen hyväksikäyttäjäfiiilis, että otti ja jätti. Kävin ottamassa mitä halusin ja moido! Toisaalta tajuan kyllä että vertaistuki on "hyväksyttyä hyväksikäyttöä", eli saa valittaa ja ottaa vastaan lohdutusta, tukea ja neuvoja. Ilman syyllisyyttä.
Kun on oppinut aina pärjäämään omillaan, on vaikea käsitellä avun saamista pyyteettömänä. Heillä on pakko olla jokin taka-ajatus. Minun on pakko jäädä jotain tästä velkaa.
On vaikeaa...ellei välillä ihan mahdotontakin käsittää että tarttis jeesiä. Helpompi on ymmärtää jos joku toinen tarvitsee.
Miksi sen inhimillisen piirteen hyväksyminen itsessään on niin vaikeaa ? Jos niin ei meinaan ole, siis ettei "tartte ketään", on ns jotenkin sairas. Ei ihmisiä ole luotu elämään yksin. Ja kun yksin elää, joutuu pitämään naamaria. Ei se ole elämää. Ainakaan minulle. Kait...
* repii maskia päältään ja koettaa uskaltaa olla heikko....* (edes virtuaalisesti)lynett kirjoitti:
M.B "Tuo tunnetila on jopa niin tuttu, että jossain määrin jo sen tiedostaminen, että jossain vaiheessa kun pitäisi kiittää saamastaan avusta, tietää jo, että jotkut ihmiset ottavat sen tavallaan loukkauksena, että ikäänkuin heidän apunsa ei olisi ollut riittävästi"
Niinpä. Sitten tulee sellainen hyväksikäyttäjäfiiilis, että otti ja jätti. Kävin ottamassa mitä halusin ja moido! Toisaalta tajuan kyllä että vertaistuki on "hyväksyttyä hyväksikäyttöä", eli saa valittaa ja ottaa vastaan lohdutusta, tukea ja neuvoja. Ilman syyllisyyttä.
Kun on oppinut aina pärjäämään omillaan, on vaikea käsitellä avun saamista pyyteettömänä. Heillä on pakko olla jokin taka-ajatus. Minun on pakko jäädä jotain tästä velkaa.
On vaikeaa...ellei välillä ihan mahdotontakin käsittää että tarttis jeesiä. Helpompi on ymmärtää jos joku toinen tarvitsee.
Miksi sen inhimillisen piirteen hyväksyminen itsessään on niin vaikeaa ? Jos niin ei meinaan ole, siis ettei "tartte ketään", on ns jotenkin sairas. Ei ihmisiä ole luotu elämään yksin. Ja kun yksin elää, joutuu pitämään naamaria. Ei se ole elämää. Ainakaan minulle. Kait...
* repii maskia päältään ja koettaa uskaltaa olla heikko....* (edes virtuaalisesti)Tuosta Lynettin mainitsemasta; "Kun on oppinut aina pärjäämään omillaan, on vaikea käsitellä avun saamista pyyteettömänä. Heillä on pakko olla jokin taka-ajatus. Minun on pakko jäädä jotain tästä velkaa. "
Samma här -tunne, prkl, syy miksi niiiin vaikea joskus pyytää apua. Kun ei saa tässä elämässä mitään ilmaiseksi, siihen on kasvatettu (paitsi tietysti ne jotka tulee ja ottaa... :) ). Sitä ajattelee, jos nyt pyydän tuota, sitten se tulee ja pyytää multa jotain sellaista mitä En Halua tehdä. Ikäänkuin se v-n vaihtokauppa pitäisi olla jotain kielteistä. Epäluottamus; siihen meidät manipuloitu. Mutta onneksi on myös niitä turvallisia ihmisiä, luottamus kasvaa, kasvaa, vähitellen kuitenkin.elisakettu kirjoitti:
Hui ! Lynett, ekkös sää vasta eilen kääriny hihojas A:n kanssa? =)
Juu, eheytymistaistelu on julistettu alkaneeksi !
Mikä hui ?elisakettu kirjoitti:
Tuosta Lynettin mainitsemasta; "Kun on oppinut aina pärjäämään omillaan, on vaikea käsitellä avun saamista pyyteettömänä. Heillä on pakko olla jokin taka-ajatus. Minun on pakko jäädä jotain tästä velkaa. "
Samma här -tunne, prkl, syy miksi niiiin vaikea joskus pyytää apua. Kun ei saa tässä elämässä mitään ilmaiseksi, siihen on kasvatettu (paitsi tietysti ne jotka tulee ja ottaa... :) ). Sitä ajattelee, jos nyt pyydän tuota, sitten se tulee ja pyytää multa jotain sellaista mitä En Halua tehdä. Ikäänkuin se v-n vaihtokauppa pitäisi olla jotain kielteistä. Epäluottamus; siihen meidät manipuloitu. Mutta onneksi on myös niitä turvallisia ihmisiä, luottamus kasvaa, kasvaa, vähitellen kuitenkin.Kyllä repolainen,
se omavoipaisuuteen kasvaminen on vaikea karsia pois.
Ja se, että joutuu jonkun kynittäväksi on myös oma syy.
Oppeihin sisältyi myös se, ettei sellaista saa antaa tapahtua : ei pidä olla niin sinisilmäinen, tyhmä tai kiltti. Kaikki olisi pitänyt osata suorittaa oikein. Ei elää.
Vain surkimukset joutuvat moiseen pulaan.
Koeta sitten kaiken epäluulon ja tämän kasvatuksen tuloksena, sen myötä elämässä lisävaikeuksia vain kokeneena, ottaa vastaan apua, elää avoimesti ja olla tunteiltaan välitön =)
Ei mikään helppo posti ja vaatii hieman harjoittelua.- M.B.
lynett kirjoitti:
Juu, eheytymistaistelu on julistettu alkaneeksi !
Mikä hui ?No niin.. A lähti päivällä ulkoilemaan, joten hieman epäilen, että teitä ei tänään kanneta saunaan ja tupaan. Saatan toki olla väärässäkin, ja pieni pohtimistauko teille molemmille..
*heittää ulos termoksellisen kaakaota ja korillisen vastaleivottuja pullia*
Ja sitten sisään lämpimään kun leikit on leikitty :)
Älkää kovin huudelko naapuripihan pojankoltiaisille, ettette joudu tappeluun.. tarjotkaa heillekin parit pullakaakaot..
*tuo muutaman lisäkupin* lynett kirjoitti:
Juu, eheytymistaistelu on julistettu alkaneeksi !
Mikä hui ?Eiku jeeeesss :D
M.B. kirjoitti:
No niin.. A lähti päivällä ulkoilemaan, joten hieman epäilen, että teitä ei tänään kanneta saunaan ja tupaan. Saatan toki olla väärässäkin, ja pieni pohtimistauko teille molemmille..
*heittää ulos termoksellisen kaakaota ja korillisen vastaleivottuja pullia*
Ja sitten sisään lämpimään kun leikit on leikitty :)
Älkää kovin huudelko naapuripihan pojankoltiaisille, ettette joudu tappeluun.. tarjotkaa heillekin parit pullakaakaot..
*tuo muutaman lisäkupin*Moi: heti kun oon voittanut Lynetten lumisodassa tuun käymään sun villassa. Hyvä kun A on asioilla; patistaisi vielä kiltit tytöt nukkumaan. Hyviä pullia; olet erinomainen leipoja!
elisakettu kirjoitti:
Moi: heti kun oon voittanut Lynetten lumisodassa tuun käymään sun villassa. Hyvä kun A on asioilla; patistaisi vielä kiltit tytöt nukkumaan. Hyviä pullia; olet erinomainen leipoja!
Mä hain ne kurahousut sieltä saunasta !
Mennään !
Kun kissa on poissa.... hi hiii.....mä haluan perjantaina valvoa vähän pidempään!M.B. kirjoitti:
No niin.. A lähti päivällä ulkoilemaan, joten hieman epäilen, että teitä ei tänään kanneta saunaan ja tupaan. Saatan toki olla väärässäkin, ja pieni pohtimistauko teille molemmille..
*heittää ulos termoksellisen kaakaota ja korillisen vastaleivottuja pullia*
Ja sitten sisään lämpimään kun leikit on leikitty :)
Älkää kovin huudelko naapuripihan pojankoltiaisille, ettette joudu tappeluun.. tarjotkaa heillekin parit pullakaakaot..
*tuo muutaman lisäkupin*MB : Thanks. Etkä sitten rolli siitä että ollaan taas riehuttui =)
- M.B.
lynett kirjoitti:
MB : Thanks. Etkä sitten rolli siitä että ollaan taas riehuttui =)
Oon ihan hissukseen ja laskeskelen taivaalta viattoman näköisenä tähtiä jos sattuu kysymään :)
Muistakaa, ei silmiin ei silmiin ja ei jäätä palloihin! Eikä kiviä. lynett kirjoitti:
Yxex "Tai toisen vetäessä litsarin, olla itse tekemättä sitä samaa, näin tekemällä toinen joutuu painimaan tehokkaammin oman syyllisyydentunteensa kanssa"
Näin ajattelen minäkin, usein. En ole koskaan elämässäni vielä raivostunut silmittömästi, siten etten tajuaisi ollenkaan mitä teen. Totta kai holtti välillä lähtee mutta rajatusti.
Tuosta lauseestasi.... ajattelen samoin. Kun lyöt, joudut katsomaan minua sen lyönnin jälkeen silmiin ja kestämään tekosi. Jos lyön takaisin...hmm... en anna sitä "vapautusta" toiselle.
Sitten koin syyllisyyttä siitä, että leikin marttyyria asian kanssa. Eli leikin jotenkin parempaa kun en alennu sellaiselle tasolle. Näin saan pitää uhrin asemani...
Olen sitä asiaa pyöritellyt ja uskon kyllä tunteeseeni tässä asiassa.
En haluakaan olla samanlainen ! Miksi haluaisin lyödä läheisimpiäni ? Miksi ihmeessä ? Miksi antaisin hänelle helpotuksen sellaisen jälkeen lähtemällä riitaan mukaan ? Olen sitä mieltä että niin kauan kun molemmat hakkaa toisiaan, ollaan "taistelupari". En halua tulla sellaiseksi enkä aio tulla!
Sitten pohdintojen jälkeen totesin rauhallisesti, että en voi lähteä tappelemaan takaisin vain sen takia etten nyt leiki uhria =)
Vieraat ihmiset kyllä saavat kyytiä jos erehtyvät liian tuttavalliseksi, nyrkeillään... ;)lynett,
Tavallaan voisi ajatella että väkivaltaan provosoitumaton on 'ylempänä' pahoinpitelijäänsä. Eräänlaista manipulointia ehkä...sodan voi yrittää voittaa monella tapaa.. :)
(rakkaus ei saisi kyllä perustua sotaan, mutta narsismi-suhteissa sattuu ja tapahtuu)
Käsittelemätön viha patoutuu helposti ruutitynnyriksi. Siinä lähestytään sitä primitiivireaktion hetkeä, milloin nalli syttyy ja tykki jysähtää. Vihaan liittyy monia yllättäviä asioita..tuntemattomia ihmisiä kohtaan viha on perin harvinaista.
Mutta miten intensiivistä onkaan rakkaan vihaaminen.. :)
Olen jopa kuullut huhuja että vihollistaankin voi rakastaa, vihasta huolimatta ;)- M.B.
yxex kirjoitti:
lynett,
Tavallaan voisi ajatella että väkivaltaan provosoitumaton on 'ylempänä' pahoinpitelijäänsä. Eräänlaista manipulointia ehkä...sodan voi yrittää voittaa monella tapaa.. :)
(rakkaus ei saisi kyllä perustua sotaan, mutta narsismi-suhteissa sattuu ja tapahtuu)
Käsittelemätön viha patoutuu helposti ruutitynnyriksi. Siinä lähestytään sitä primitiivireaktion hetkeä, milloin nalli syttyy ja tykki jysähtää. Vihaan liittyy monia yllättäviä asioita..tuntemattomia ihmisiä kohtaan viha on perin harvinaista.
Mutta miten intensiivistä onkaan rakkaan vihaaminen.. :)
Olen jopa kuullut huhuja että vihollistaankin voi rakastaa, vihasta huolimatta ;)"(rakkaus ei saisi kyllä perustua sotaan, mutta narsismi-suhteissa sattuu ja tapahtuu)"
______________
l rakkaus-viha l
l viha-rakkaus l
------------------------
Aika M.B. kirjoitti:
"(rakkaus ei saisi kyllä perustua sotaan, mutta narsismi-suhteissa sattuu ja tapahtuu)"
______________
l rakkaus-viha l
l viha-rakkaus l
------------------------
AikaVarmaan toistan nyt jotakuta muuta; mutta miten se meni: Rakkaus ja viha on toisiinsa liittyviä tunteita. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys :(((
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Varmaan toistan nyt jotakuta muuta; mutta miten se meni: Rakkaus ja viha on toisiinsa liittyviä tunteita. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys :(((
Minun mielestäni rakkaus ei sulje pois vihaa eikä viha rakkautta.. Jos on tunteita ja vahingossa vielä intensiivihkö luonne, niin vastako onkin helppo vihata ja rakastaa yhtä aikaa :)
Välinpitämättömyys, kaiken kuolema. Siis todella välinpitämätön ihminen on jo aika tavalla vailla minkäänlaisia tunteita. Eri asia sitten taas, että mistä johtuvaa, mistä syistä ja minkäasteista välinpitämättömyyttä ilmenee ja mitä kohtaan...
Eli samaa mieltä. Välinpitämättömyys raakkauden vastis.
Juu, musta tuntuu, että mun PÄÄSSÄ on yksi huhu :DD
Vihaan välillä ja kiellän rakastavani. En luota ja silti luotan. Kaikesta p....sta huolimatta. Joo-o. Meneehän se näinkin, kunnes aikanaan loppuu.. - A
elisakettu kirjoitti:
Moi: heti kun oon voittanut Lynetten lumisodassa tuun käymään sun villassa. Hyvä kun A on asioilla; patistaisi vielä kiltit tytöt nukkumaan. Hyviä pullia; olet erinomainen leipoja!
*Rankan iltavuoron jälkeen keittää kaikille kolmelle taaperolle ison kattilallisen puuroa valmiiksi huomisaamuksi, hakee kaikki kolme pihalta täysikuun valosta telmimästä, suukottaa otsalle, taputtaa pepulle ja peittelee vuoteeseen*
Tänä yönä kuun kiertorata on lähimpänä maahan nähden. Siksi se näyttää tänä yönä tavallista suuremmalta. Silti se on sama vanha kuu. M.B. kirjoitti:
Minun mielestäni rakkaus ei sulje pois vihaa eikä viha rakkautta.. Jos on tunteita ja vahingossa vielä intensiivihkö luonne, niin vastako onkin helppo vihata ja rakastaa yhtä aikaa :)
Välinpitämättömyys, kaiken kuolema. Siis todella välinpitämätön ihminen on jo aika tavalla vailla minkäänlaisia tunteita. Eri asia sitten taas, että mistä johtuvaa, mistä syistä ja minkäasteista välinpitämättömyyttä ilmenee ja mitä kohtaan...
Eli samaa mieltä. Välinpitämättömyys raakkauden vastis.
Juu, musta tuntuu, että mun PÄÄSSÄ on yksi huhu :DD
Vihaan välillä ja kiellän rakastavani. En luota ja silti luotan. Kaikesta p....sta huolimatta. Joo-o. Meneehän se näinkin, kunnes aikanaan loppuu..Kyllä me ymmärretään. Lämmin halaus määbää. Hieno teksti, hyvä kun kirjoitit tuon.
- M.B.
A kirjoitti:
*Rankan iltavuoron jälkeen keittää kaikille kolmelle taaperolle ison kattilallisen puuroa valmiiksi huomisaamuksi, hakee kaikki kolme pihalta täysikuun valosta telmimästä, suukottaa otsalle, taputtaa pepulle ja peittelee vuoteeseen*
Tänä yönä kuun kiertorata on lähimpänä maahan nähden. Siksi se näyttää tänä yönä tavallista suuremmalta. Silti se on sama vanha kuu.* uneksii lentämisestä ja lepää rentona painavan peiton alla*
http://www.youtube.com/watch?v=talQrtkDtvA&feature=related
pss..nukkuuks kaikki muut jo? Hyvää yötä A :) ..enkä rollinu..se varmaan arvas.. lynett potkas..kkkroh... A kirjoitti:
*Rankan iltavuoron jälkeen keittää kaikille kolmelle taaperolle ison kattilallisen puuroa valmiiksi huomisaamuksi, hakee kaikki kolme pihalta täysikuun valosta telmimästä, suukottaa otsalle, taputtaa pepulle ja peittelee vuoteeseen*
Tänä yönä kuun kiertorata on lähimpänä maahan nähden. Siksi se näyttää tänä yönä tavallista suuremmalta. Silti se on sama vanha kuu.A: sinä todella jaksat, oikeasti. Jaat välittämistäsi ja hienoja ajatuksiasi meille kuun ja auringon alla tarpojille. Hyvä ihminen :)
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Kyllä me ymmärretään. Lämmin halaus määbää. Hieno teksti, hyvä kun kirjoitit tuon.
Tunnustukset tekee sielulle hyvää toisinaan :)
Tuli mieleeni engl dokkari viime vuodelta missä formaatti kulki näin(jotenkin näin):
Farmille muutti 6 mielenterveyspotilasta (skitsoa, biboa ym..)
sekä
4 pitkän uran tehnyttä alan ammattilaista, psykologia.
Psykat eivät tienneet kellä potilaalla on mikäkin vaiva, eivätkä potilaat toistensa häiriöitä. Elelivät siellä sitten yhdessä ja harrastivat kaikenlaista päivätolkulla.
Aina päivän päätteeksi nuo 4 psykkaa kokoontuivat miettimään, kellä voisi olla mikäkin häiriö. Kun sitten olivat varmoja että henkilö Ö on se todennäköisin skitso, pyysivät luokseen, että arvasivatko oikein. Ö vastasi, en ole skitso vaan bibo.
Uups sanoivat ammattilaiset, 'ompas tämä yllättävän hankalaa' :-D
No, lopulta, pienen hakuammunnan avulla, päivien mittaan, kaikkien diagnoosi selvisi. Samoin se, että diagnoosin teko on erittäin vaikeaa ammattilaisillekin.
Mutta me. Mehän vetelemme narsisti-diagnooseja täällä tuosta vaan, kuin taikuri vetää kanin hatusta! :-DDD- A
Toisessa näkee itsensä. Peilikuvansa. Ehkä vääristyneesti, mutta omat vikansa.
Me luulemme asioita. Vedämme kaneja hatusta. Joskus toimimme oikeinkin.
Tärkeää on kyetä aloittamaan sama uudelleen, tarvittaessa useita kertoja samana päivänä. Olisi helpompaa aloittaa kaikki alusta, mutta johtaisiko se mihinkään muuhun kuin omien virheidensä toistamiseen.
Oman narsistisuutensa säätely on elinikäinen prosessi. Toiset ovat liiaksi ylärekisterissä ja toiset alarekisterissä, jos ei joku kova kokemus heitä palauta optimiin (olettaen ettei jysäytä koko tolkkua pois). Osa meistä selviää huolettomasti, melko huolettomasti. Osa kiipeää ja tippuu samaa vuorta vuodesta toiseen. Onhan tässä puolensakin, vaikka välillä tietysti väsyttää.
http://www.youtube.com/watch?v=szDZ7IbPyc8 - M.B.
Katsoin saman dokkarin, muuten.. :DD
Vähän enemmän elämää ja vähän vähemmän diagnooseja, kiitos.. A kirjoitti:
Toisessa näkee itsensä. Peilikuvansa. Ehkä vääristyneesti, mutta omat vikansa.
Me luulemme asioita. Vedämme kaneja hatusta. Joskus toimimme oikeinkin.
Tärkeää on kyetä aloittamaan sama uudelleen, tarvittaessa useita kertoja samana päivänä. Olisi helpompaa aloittaa kaikki alusta, mutta johtaisiko se mihinkään muuhun kuin omien virheidensä toistamiseen.
Oman narsistisuutensa säätely on elinikäinen prosessi. Toiset ovat liiaksi ylärekisterissä ja toiset alarekisterissä, jos ei joku kova kokemus heitä palauta optimiin (olettaen ettei jysäytä koko tolkkua pois). Osa meistä selviää huolettomasti, melko huolettomasti. Osa kiipeää ja tippuu samaa vuorta vuodesta toiseen. Onhan tässä puolensakin, vaikka välillä tietysti väsyttää.
http://www.youtube.com/watch?v=szDZ7IbPyc8Pidän tuosta alkuun palaamisen ajatuksesta! Kun joutuu umpikujaan, kannattaa palata takaisin alkuun, ja miettiä asiat uudelleen. ' Toinen on narsisti ja minä uhri' on eräänlainen umpikuja, joka ei enää johda mihinkään.
Hukkasin tässä hiljattain kännykän..tuumailua..pöydälle jätin...ei, siellä on vaan sanomalehti...takintaskut, ei..kirjahylly, ei...tiskipöytä, ei...lattiat, ei...siis jokin epätodennäköinen paikka...jääkaappi, ei sielläkään, fuck. Lopulta kuulen kun känny soi...siellä pöydällä. Sanomalehden alla. :-D
Alkuun, alkuun..M.B. kirjoitti:
Katsoin saman dokkarin, muuten.. :DD
Vähän enemmän elämää ja vähän vähemmän diagnooseja, kiitos..Dokkarin roolijako oli söpö, ihan kaikki oli ihmisiä. Täällä se ei aina tunnu niin itsestäänselvältä, mutta täälläkin..; ihmisiä ollaan.. :)
A kirjoitti:
Toisessa näkee itsensä. Peilikuvansa. Ehkä vääristyneesti, mutta omat vikansa.
Me luulemme asioita. Vedämme kaneja hatusta. Joskus toimimme oikeinkin.
Tärkeää on kyetä aloittamaan sama uudelleen, tarvittaessa useita kertoja samana päivänä. Olisi helpompaa aloittaa kaikki alusta, mutta johtaisiko se mihinkään muuhun kuin omien virheidensä toistamiseen.
Oman narsistisuutensa säätely on elinikäinen prosessi. Toiset ovat liiaksi ylärekisterissä ja toiset alarekisterissä, jos ei joku kova kokemus heitä palauta optimiin (olettaen ettei jysäytä koko tolkkua pois). Osa meistä selviää huolettomasti, melko huolettomasti. Osa kiipeää ja tippuu samaa vuorta vuodesta toiseen. Onhan tässä puolensakin, vaikka välillä tietysti väsyttää.
http://www.youtube.com/watch?v=szDZ7IbPyc8"Oman narsistisuutensa säätely on elinikäinen prosessi. Toiset ovat liiaksi ylärekisterissä ja toiset alarekisterissä, jos ei joku kova kokemus heitä palauta optimiin (olettaen ettei jysäytä koko tolkkua pois)"
Hui, juuri ehdin yxexälle laittaa vastausta periaatteessa samasta asiasta. Jos on itse suojautunut narsistisen kuoren alle ja kohtaa kovempinahkaisen version...tulee auttamatta tilanteeseen jolloin saa mahdollisuuden muuttaa suuntaa. Vai aloittaa alusta ? En tiedä.
Vaikka en olekaan koskaan ollut erityisen kiinnostunut vuorikiipeilystä, ymmärrän sen viehätyksen hyvin. Ja kaikkea pitää kokeilla.lynett kirjoitti:
"Oman narsistisuutensa säätely on elinikäinen prosessi. Toiset ovat liiaksi ylärekisterissä ja toiset alarekisterissä, jos ei joku kova kokemus heitä palauta optimiin (olettaen ettei jysäytä koko tolkkua pois)"
Hui, juuri ehdin yxexälle laittaa vastausta periaatteessa samasta asiasta. Jos on itse suojautunut narsistisen kuoren alle ja kohtaa kovempinahkaisen version...tulee auttamatta tilanteeseen jolloin saa mahdollisuuden muuttaa suuntaa. Vai aloittaa alusta ? En tiedä.
Vaikka en olekaan koskaan ollut erityisen kiinnostunut vuorikiipeilystä, ymmärrän sen viehätyksen hyvin. Ja kaikkea pitää kokeilla.Ja se vuorikiipeilyn kokeileminen voi tuntua tältä
http://www.youtube.com/watch?v=zxK8y7XuEu8
Sittten jatketaan matkaa.- M.B.
lynett kirjoitti:
"Oman narsistisuutensa säätely on elinikäinen prosessi. Toiset ovat liiaksi ylärekisterissä ja toiset alarekisterissä, jos ei joku kova kokemus heitä palauta optimiin (olettaen ettei jysäytä koko tolkkua pois)"
Hui, juuri ehdin yxexälle laittaa vastausta periaatteessa samasta asiasta. Jos on itse suojautunut narsistisen kuoren alle ja kohtaa kovempinahkaisen version...tulee auttamatta tilanteeseen jolloin saa mahdollisuuden muuttaa suuntaa. Vai aloittaa alusta ? En tiedä.
Vaikka en olekaan koskaan ollut erityisen kiinnostunut vuorikiipeilystä, ymmärrän sen viehätyksen hyvin. Ja kaikkea pitää kokeilla. M.B. kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=6xFXF5lBKn0 (hollywood-skeidaa)
http://www.youtube.com/watch?v=6UIrgAFW3aQ (lapset on iloisia tasapainossa, olipa se tasapaino missä tahansa :) )lynett kirjoitti:
"Oman narsistisuutensa säätely on elinikäinen prosessi. Toiset ovat liiaksi ylärekisterissä ja toiset alarekisterissä, jos ei joku kova kokemus heitä palauta optimiin (olettaen ettei jysäytä koko tolkkua pois)"
Hui, juuri ehdin yxexälle laittaa vastausta periaatteessa samasta asiasta. Jos on itse suojautunut narsistisen kuoren alle ja kohtaa kovempinahkaisen version...tulee auttamatta tilanteeseen jolloin saa mahdollisuuden muuttaa suuntaa. Vai aloittaa alusta ? En tiedä.
Vaikka en olekaan koskaan ollut erityisen kiinnostunut vuorikiipeilystä, ymmärrän sen viehätyksen hyvin. Ja kaikkea pitää kokeilla.Mielenkiintoinen keskustelun avaus lynett. Absoluuttinen totuus tai mistä tietää 100 %; sen varmuudella...?
En usko ihmissuhteissa koskaan olevan absoluuttista totuutta; kaikilla meillä tunteet, mielipiteet, arvot ja normit muuttuvat alati ja saavat uusia sävyjä sekä vivahteita; ei ole pysyviä olotiloja.
Totuutta emme myöskään saa kokonaan selville (tämä nakertaa itse kunkin mieltä, myös minun, mutta myös kuuluu kehittyvän ja terveellä tavalla uteliaan ihmisen tarveajatteluun saada totuus selville). Se on vain lopulta hyväksyttävä, luovutettava. Ei oo, ei tuu.
Totuutta etsiessämme huomaamme ensin kaltoinkohtelun tunnusmerkit, syyllistämällä ensin itsemme, sitten huomiomme kiinnittyy kiusaajamme piirteisiin jonka syyllistämme ja lopulta analysoimme omia reaktioitamme. Kun pääsemme pohdinnoissamme riittävän pitkälle, havaitsemme enempi ja vähempi kiusallisia ominaisuuksia myös itsessämme. Kun lopulta tajuamme itsekin olevamme jonkin sortin narsisteja. Sykli tämäkin.
Vuoropuhelua oman pään sisällä; mikä on totuutta mikä ei; kannattaa tehdä oivallustenkin vuoksi, mutta lopullista päämääräähän ei tule. Miksi ei? Olkaamme vain hyvillämme tästä. Koska emme ole kiviä. Olemme kehittyviä, inhimillisiä ja aitoja ihmisiä, jotka elävät elämäänsä motivoituen muuttuvista olosuhteista ympärillämme.elisakettu kirjoitti:
Mielenkiintoinen keskustelun avaus lynett. Absoluuttinen totuus tai mistä tietää 100 %; sen varmuudella...?
En usko ihmissuhteissa koskaan olevan absoluuttista totuutta; kaikilla meillä tunteet, mielipiteet, arvot ja normit muuttuvat alati ja saavat uusia sävyjä sekä vivahteita; ei ole pysyviä olotiloja.
Totuutta emme myöskään saa kokonaan selville (tämä nakertaa itse kunkin mieltä, myös minun, mutta myös kuuluu kehittyvän ja terveellä tavalla uteliaan ihmisen tarveajatteluun saada totuus selville). Se on vain lopulta hyväksyttävä, luovutettava. Ei oo, ei tuu.
Totuutta etsiessämme huomaamme ensin kaltoinkohtelun tunnusmerkit, syyllistämällä ensin itsemme, sitten huomiomme kiinnittyy kiusaajamme piirteisiin jonka syyllistämme ja lopulta analysoimme omia reaktioitamme. Kun pääsemme pohdinnoissamme riittävän pitkälle, havaitsemme enempi ja vähempi kiusallisia ominaisuuksia myös itsessämme. Kun lopulta tajuamme itsekin olevamme jonkin sortin narsisteja. Sykli tämäkin.
Vuoropuhelua oman pään sisällä; mikä on totuutta mikä ei; kannattaa tehdä oivallustenkin vuoksi, mutta lopullista päämääräähän ei tule. Miksi ei? Olkaamme vain hyvillämme tästä. Koska emme ole kiviä. Olemme kehittyviä, inhimillisiä ja aitoja ihmisiä, jotka elävät elämäänsä motivoituen muuttuvista olosuhteista ympärillämme.Elisakettu :
tervetuloa mukaan ajatustenvaihtoon !
Niinhän se on... jos totuus olisi jostakin löydettävissä, se lienee antaisi ainakin sen löytäneille ihmisille aikamoiset kontrollin mahdollisuudet. Onneksi näin ei ole ja ihmiset saa pitää ihmisyytensä =)
Sitä irtipäästämistä on tässä harjoiteltu. Ettei voi tietää vaikka luulee tai tuntee, voi löytää totuutta, oikeuksia kaikille tai kyetä kontrolloimaan "pahiksia" parempaan suuntaan. Tai antamaan toiselle mitään hyvää jos eivät itse koe siihen tarvetta. Ei edes oikeudenmukaisuuden periaatteella.
Me ollaan ketä ollaan ja jokainen tehköön narsistisesti sen oman itsensä eteen minkä voi. Aina se ei edes ole paljoa.
Siksipä on tärkeää löytää tie sinne "omiin totuuksiin" - jotta ymmärtäisi omat ns. masokistiset tarpeensa... en nyt keksinyt muutakaan yleiskuvaavaa sanaa;)
Jokaisessa meissä asuu narsisti =)
- lissu ihmemaan
Todellisuus on jana, jonka toisessa päässä on absoluuttinen totuus ja toisessa valhe.
Kuka mihinkin pystyy. Onneksi olemme kaikki erilaisia eikä meitä ole etukäteen tuomittu pysymään elinikäämme samassa. Tervetuloa palstalle lissu! :)
- skitsofreniaa
Musta on valkoista ja valkoinen mustaa.
Totuus on harhaa vain harha on totta. - j.o.k.u.
"Silloin kun toinen osapuoli on näkyvästi "todella paha", se 100 % varmuus lienee ymmärrettävä fiilis, mutta mistä sen tietää ? "
Jos näitä "pahoja" tekoja on usein, ne ovat kyseisen henkilön mielestä hauskoja, eikä henkilö ilmaise niistä minkäänlaista katumusta, voi alkaa miettimään... :) Ja jos henkilö itse vielä myöntää olevansa "paska ihminen", suurinosa kyseisen henkilön läheisistä ( yleensä entisistä ) ovat samaa mieltä, niin siinä vaiheessa itse vasta uskaltaisin antaa kyseiselle ihmiselle "diagnoosin"...
Omaan mielipiteeseeni en yksinään luota... ( uskon toki olevani oikeassa, mutta tarvitsen helvetisti todisteita ensin. ;) ) Sillä ihminen usein näkee sen, mitä haluaa nähdä.
Totuuksia on monia, ja valheita vielä enemmän...
"Jos on valmis hyväksymään sen, ettei toinen tajua, mistä tietää ettei itse tajua ?"
Entä jos molemmat ovat samaa mieltä? Sillä ei ole silloin merkitystä, ovatko he väärässä, sillä se on heille totta...
Mutta jos mukaan tulee kolmas osapuoli, joka on eri mieltä, enemmistön ääni silloin lienee se totuus, tai sitten pakka menee aivan kokonaan sekaisin...Ja riitahan siitä syntyy.
Mistä käsitteet totuus ja valhe ovat lähtöisin...Jos absoluuttinen totuus olisi olemassa, kaikki ihmiset olisivat samaa mieltä, eikä koskaan olisi tarvetta sotia...
Totuus= Tällä hetkellä olemassa olevan tiedon valossa, asia/ teko on mahdollinen.
Valhe= Minkään fysiikan lakien mukaan, tapahtuma/asia ei ole mahdollinen.
Tämä oli täysin j.o.k.u.:n omaa spekulaatiota... :)- j.o.k.u.
Lisäisi vielä, että pahoja ihmisiä ei ole olemassakaan...On vain erilaisia reagoimistapoja vastaantuleviin tilanteisiin.
j.o.k.u. kirjoitti:
Lisäisi vielä, että pahoja ihmisiä ei ole olemassakaan...On vain erilaisia reagoimistapoja vastaantuleviin tilanteisiin.
j.o.k.u :
"Lisäisi vielä, että pahoja ihmisiä ei ole olemassakaan...On vain erilaisia reagoimistapoja vastaantuleviin tilanteisiin. "
AMEN!
- dsafWAEFKKDDDDD
Ymärtääkseni narsisti on sellainen ihminen joka haluaa alaisia. Jos ei halua alaisia toiminnallaan niin ei ole narsisti.
Niinkuin ylihuolehtiva äiti on narsisti jos toiminnan takana on se että hän kokee olevansa lapsen yläpuolella ja saa siittä tyydytystä näin
Narsismi on siis eräänlainen perversio
narsismi johtuu siittä että sitä on lapsena lyömällä kuritettu, niin se ihminen ei vielä aikuisenakaan osaa ottaa muita huomioon ilman ruumiillista kuritusta- j.o.k.u.
Lue enemmän, luulet vähemmän. :)
- sarjamurhaajat.
Eli: turha huolehtiminen omasta ulkonäöstä, pojilla ainakin, yrittää kylpeä aina kuten tytöt älykkyys on ulkonainen ulkonäkö on hyvä.
- Viisaus puuttuu, yleensä ollut jossain hoidossa...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 174796
Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin2012581Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja731687Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella291635- 241477
Minua nainen harmittaa, että en pääse sun rahoihin käsiksi
En pysty myöskään pilaamaan elämääsi niin kauan kun sulla on fuck off pääomaa. Harmittaa myös etten tiedä kuinka paljon291405Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641227- 1481104
Sydän karrella
Jos yritän olla niin rehellinen kuin pystyn paljastamatta mitään tärkeää. Ensiksi mä huomasin sun tuijottavan mua. Ihme8984Toivoisin etten jännittäisi
niin kauheasti. Hassua tässä on se, että en varmaan olisi niin ihastunut sinuun, jos et olisi niin älykäs, ja henkisesti42962