Onko pakko elää äitiäni mielistellen? En halua elää maalla, en halua tehdä äitini hyväksymää työtä, en halua pakottaa lapsiani hiihtämään, en halua olla pullantuoksuinen äiti, en halua siivota päivittäin, en halua syödä terveysruokaa.
Rakastan elää stadissa, rakastan keikkatyötä, rakastan pelata lasteni kanssa pleikkaa, rakastan sekamelskaa asunnossani, rakastan roskaruokaa.
Äiti katsoo minua huokaillen, vääntää naamaa tekohymyyn. Huomauttelee liian paljastavista vaatteistani, epäterveellisestä ja lihottavasta ruoasta, asuntoni siisteydestä, lasteni vähäisistä harrastuksista ja rahankäytöstäni. Meillä ei ole yhteistä kieltä. Olemme kaikesta eri mieltä, keskustelusta ei tule mitään. Yleensä kuuntelen pienen kylän juoruja hiljaa. Haluaisin keskustella politiikasta, uskonnosta, syvällisistäkin asioista. Silloin hän kääntää katseensa ja mykistyy täysin. Häntä ei kiinnosta ulkomaailma lainkaan.
Hän elää työlle, ystävien ja tuttavien sairauksille, naapureille, sukulaisille. Rahaa ei laiteta muuhun kun pakollisiin menoihin. Työtä, työtä, työtä, työtä, muuta ei ihminen onnellisuuteen tarvitse. Minä teen työtä vaan sen verran, että pärjäämme. Kaikki ylimääräinen tulo sijoitetaan matkustamiseen. Haluan lasteni näkevän maailmaa, toisin kuin minä lapsena. Haluan heidän tutustuvan toisiin kulttuureihin ja uusiin ihaniin ihmisiin.
Kaikesta tästä sietämättömästä piikittelystä huolimatta äitini rakastaa lapsenlapsiaan. Tietenkin, sillä niinhän kunnon isoäidit tekevät. Päivä päivältä vaan lapseni ymmärtävät enemmän hänen suhtautumistaan minuun. Tuskin enää kesälomilla on isoäidin luo kiire. Vaan minun syytänihän se on. Olenhan eri sukupolvea ja väärin elämääni elänyt.
Miksi silti tunnen huonoa omaatuntoa äitini edessä? Välejä en pysty katkaisemaan, se on liikaa jopa minulle. Sydämestään hän on hyvä ihminen ja ystävällinen muille läheisille. Ainoastaan minä olen usein piikittelyn kohteena. Olenko läheisriippuvainen?
PERKELE ja anteeksi.
Niin, olen 40 ja äitini 62.........
Rakastan elää stadissa, rakastan keikkatyötä, rakastan pelata lasteni kanssa pleikkaa, rakastan sekamelskaa asunnossani, rakastan roskaruokaa.
Äiti katsoo minua huokaillen, vääntää naamaa tekohymyyn. Huomauttelee liian paljastavista vaatteistani, epäterveellisestä ja lihottavasta ruoasta, asuntoni siisteydestä, lasteni vähäisistä harrastuksista ja rahankäytöstäni. Meillä ei ole yhteistä kieltä. Olemme kaikesta eri mieltä, keskustelusta ei tule mitään. Yleensä kuuntelen pienen kylän juoruja hiljaa. Haluaisin keskustella politiikasta, uskonnosta, syvällisistäkin asioista. Silloin hän kääntää katseensa ja mykistyy täysin. Häntä ei kiinnosta ulkomaailma lainkaan.
Hän elää työlle, ystävien ja tuttavien sairauksille, naapureille, sukulaisille. Rahaa ei laiteta muuhun kun pakollisiin menoihin. Työtä, työtä, työtä, työtä, muuta ei ihminen onnellisuuteen tarvitse. Minä teen työtä vaan sen verran, että pärjäämme. Kaikki ylimääräinen tulo sijoitetaan matkustamiseen. Haluan lasteni näkevän maailmaa, toisin kuin minä lapsena. Haluan heidän tutustuvan toisiin kulttuureihin ja uusiin ihaniin ihmisiin.
Kaikesta tästä sietämättömästä piikittelystä huolimatta äitini rakastaa lapsenlapsiaan. Tietenkin, sillä niinhän kunnon isoäidit tekevät. Päivä päivältä vaan lapseni ymmärtävät enemmän hänen suhtautumistaan minuun. Tuskin enää kesälomilla on isoäidin luo kiire. Vaan minun syytänihän se on. Olenhan eri sukupolvea ja väärin elämääni elänyt.
Miksi silti tunnen huonoa omaatuntoa äitini edessä? Välejä en pysty katkaisemaan, se on liikaa jopa minulle. Sydämestään hän on hyvä ihminen ja ystävällinen muille läheisille. Ainoastaan minä olen usein piikittelyn kohteena. Olenko läheisriippuvainen?
PERKELE ja anteeksi.
Niin, olen 40 ja äitini 62.........
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä täydellisen hyvin voi olla oma individualisti. Mutta se ei tarkoita että ollakseen juuri "minä itse ja erilainen", täytyy ruokkia lapsilleen tai itselleen ylihintaista roskaruokaa. Tervellisessä aterioinnisssa ei todellakaan ole mitään negatiivista eikä se tee sinusta missään tapauksessa laumasielua tai äitisi kaltaista!
(Jos todella ajattellet positiivisesti vain tuota yhtä seikkaa, pysytte kaikki terveimpinä, säästoä tulee sekä lääkärin että supermarketin laskuissa teidän matkusteluanne varten.)
Eiko sinulla mene paljon enemmän aikaa etsiä tavaroita kun kaikki paikat ovat sekaisin?Käyttäessäsi sen sekunnin pari laittaaksesi tavan aina paikoilleen, sinulle jäisi paljon enemmän aikaa lastesi kanssa pelaamiseen.
Onko tuo nyt niin kovin vastaantyontävä idea?
Entä pukeutumisesi? Onko sinun pakko paljastaa kehoasi koko maailmalle? Oletko koskaan ajatellut että peittävämmät asut ovat paljon seksikkäämpiä. Jättäähän se tuijottajalle enemmän arvailun varaa! :) :)
Kehonsa paljastavat naiset tuovat mieleen lähinnä venakot. EI millään pahalla, mutta heidätkin erottaa heti kaukaa. Oli missä tahaansa maailmalla.
Toisaalta jos sinä todellakin haluat yhtäläistyä tuohon, se tietenkin on sinun oma asiasi. Arvostavatko ja ajattelevatko miehet/naiset sinusta sen parenpaa, sinulle on aivan yhdentekevää.
Kuitenkin kaikista tärkeintä on se että sinä ohjaat lapsiasi terveelle ja eteenpäin menevälle tielle. Rakastat ja luot heille sen turvallisen tunteen jonka avulla he elämässään menevät läpi harmaan kiven.
Mitä taas tulee äitisi kanssa keskusteluun, kuuntele toisella korvalla niitä iänikuisia samoja tarinoita, välillä vain sanot "ahaa, niinko, ihanko totta!" tuo voi tapahtua aivan automaattisesti samalla kun itse pohdiskelet Libyan tilannetta tai AIDsin leviämistä Afrikassa tai mahdollisia uusia ydinvioimalla toimivia sukellusveneita tai... aivan mitä tahaansa joka sinua kiinnostaa.
Nuo ovat asioita joita sitten puitte lastesi ja ystäviesi/tyotovereittesi kanssa.
joo tuo äitisi ajattelumalli on sitä vanhan vuosimallin maailmaa. en tarkoita pahalla,vaan ennen oli elämä toisenlaista.olen käynyt saman taistelun äitini kanssa.saman joka sinulla ymmärtääkseni on päällä.
en kerro enää elämäntavoistani,rahankäytöstäni yms .äidilleni.tiedän vanhanaikaisen kasvatuksen saatuani miten siivotaan,syödään terveellisesti ja edullisesti yms.enkä saatua kasvatustani kadu.
mies ja lapset mulla on ja kotini ompi linnani johon kukaan ei tule neuvojaan jakelemaan.koti on meille perheenä sellainen paikka jossa on turva.
äitini kanssa välttelen puhumasta näistä vaikeista asioista,koska tiedän että hänellä on oma ajatus miten minun tulisi elää niin että se menisi hänen mielikseen.
jokaisella ihmisellä on oikeus nauttia elämästään täysi ikäisenä niinkuin haluaa,eikä kykkiä passata vanhempiaan ja huomata oman elämän olevan ohitse viisikymppisenä. t.n36v.
Et todellakaan ole läheisriippuvainen, vaan käyt läpi aika yleistäkin ikävaiheeseen kuuluvaa elämän puntarointia läpi. Aika ajoin itse kukin avaa silmänsä uusille totuuksille ja äitisuhde on sitä vaikeampaa työstää läpi, mitä läheisempi se on ollut.
On parempi kokea kaikki se, mitä nyt tunnet ja joskus sitä voi mennä ihan suurenkin kiukun puolelle, mutta pikku hiljaa alat ymmärtämään, miten hyvä tyyppi sinä olet ja yhtä hyvä tyyppi on äitikin. Opit antamaan anteeksi äidillesi sen, että on omanlaisensa äiti-ihminen sinua kohtaan ollut ja pikku hiljaa et enää edes muista, mitä oletat äitisi sinusta haluavan. Alat elämään yhä vahvemmin omaa elämääsi.
Suosittelen vilpittömästi tähtäämään anteeksi antamisen vaiheeseen. Äidit nimittäin ovat vanhoinakin ihan kivoja tyyppejä ja kuten omanikin, me löysimme keskinäisen rauhan monien kiemuraisten sotkujen jälkeen ja nyt vain nautin siitä, mitä saan vielä äitiäni pitää. Olemme totaalisesti erilaiset ja äitini rypistee yhä otsaansa elämäntavoilleni, mutta olemme ihan ääneen sopineet rakastavamme toisiamme sellaisina kuin olemme (tein aloitteen ja kysyin voisiko hän jo viimeinkin ymmärtää sen, etten tule muuksi muuttumaan ja miten arvostaisin, jos hän silti suostuisi rakastamaan minua).
Onnea vain asian työstämiseen! Olet hyvä kirjoittamaan, joten pistä paperille kaikki höyryt.
Kerro äitillesi että sinua kiinnostaa keskustella näistä aioista ja niitä haluan keskutella. Äidilläsi on huono yleistieto kun ei osaa keskustella kuin mitä kylällä on tapahtunut ja niin edelleen. Ne aiheet mistä sinä haluat keskustella vaatii hyvää tietoa yleisistä asioista ja niin edelleen. Kysyppä äidiltäsi vaikka mitä hän on poliittiselta kannaltaan ja jos tulee ympäripyöreä vastaus niin ei ymmärrä mitä eroa on vasemmistolla ja oikeistolla.
Kysytty on vaivihkaa......ei ymmärrä. En naura enkä syytä häntä yleistiedon puuttumisesta. Jos ei halua seurailla maailman menoa niin ihan on oma valinta. Meillä on keskusteluanaiheet aika rajalliset, lähinnä lapsista.
Joku puhui anteeksiantamisen puolesta. Tarkoittaako sitä, että annan äidilleni anteeksi käyttäytymisen ja jatkuvan piikittelyn? Sen olen tavallaan tehnytkin. Välillä ei vaan jaksa. Vai pyydänkö anteeksi sitä, etten ollutkaan kiltti ja toiveiden mukainen tytär? Huoh......ehkä yritän käydä äidilläni vaan harvemmin.
Älä välitä.Olen VL:suvusta nuorena tyttönä eronnut.Sen saa kokea selkänahassaan.Pahinta on muistaa ettei kiroile heidän kuulteen.Olen joutunut huolehtimaan äidistäni pari kertaa vkossa viimeisten 2 v.aikana.Jotenkin kiroilemattomuus pysyy kurissa tapaamisillamme.Alussa tuli muutama perkele. Uskonto eristää minut suvustani.Nyt olemme tilanteessa missä on ollut pakko toimia yhdessä.Organisoin homman,mutta sukulaiset ei olekaan toimineet suunnitelman mukaan,vaikka yhteisessä palaverissa sovittiin aikataulu yms.Kaikki on mennyt pieleen.Olen kurkkuani myöten täynnä sukua.Tekee mieli heittää hanskat tiskiin.Jos vierailen äidin luona yksin,hän kohtelee minua etäisen kohteliaasti.Muiden läsnäollessa olen sylkykuppi.Käytös tyrmistyttää.Sen ja menneiden tapahtumien johdosta pidän etäisyyttä sukuuni.Teen sen mitä on välttämätöntä.Sillä tavoin säästyn monelta tuskalta.Henkinen tasapainoni onkin säilynyt hyvin.
Hei, kukin tavallaan.
Hiukan ihmettelen, ettei ap. mainitse kertaakaan miestään puhuessaan perheestään (lapsistaan ja näiden isoäidistä). Onko isällä mitään osuutta perhekuvioissanne?
Minä olen 60-lukulaisen tiedostavan, aktiivisen ja korkeasti kouluttuneen äidin laiska pätkätyöläistytär. Ihan oikeasti näinpäin. Raskasta tämäkin, että lasten isoäiti liehuu kaiken maailman mielenosoitukset ja konferenssit maailmalla - eikä lapsilla ole isoäitiä. Huoh!
Elämässä vaikeinta on olla oma itsensä.
Arvostelijoita on kaikkialla.
Pitäisi oppia olemaan välittämättä,
sulkea korvat ja kylmettää tunteet kaikenlaisillle napisijoille
ja kulkea omaa polkuaan.
Joku kyseli puolisostani. Erosin lasteni isästä vuosia sitten. Elän yksin lasten kanssa ja nautin elämästäni näin. Kavereita ja tuttavia on tarpeeksi, puolisoa en tällä hetkellä edes etsi. Ex-puolisoni ei ymmärtänyt ollenkaan anoppiaan, ihmetteli minulle kovin hänen piikittelyään.
Kai sitä pohtii tässä iässä vähän liikaakin elämäänsä ja ihmisiä ympärillä. Pitää jatkaa elämäänsä ja unohtaa äitini sättimiset......
Ruoan suhteen äitisi on varmaan oikeassa. Katsopa nämä filmit, niin nähdään, antaako omatuntosi sinun yhä ahtaa roskaruokaa ja myrkkyjä itseesi ja varsinkin viattomiin lapsiisi, jotka luottavat sinuun:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9738805
Anna äidillesikin tuo linkki; se voi olla jonkinlainen kaunis ele häntä kohtaan, vaikka monesta muusta asiasta teillä olisikin erilaiset arvot ja mielipiteet. Ei se, jos on jostain eri mieltä, tarvitse merkitä sitä, että pitää vastustaa kaikkea, mitä toinen sanoo, ihan vaan vastustamisen halusta. Aikuistu!
"Roskaruoan" syöminen tarkoittaa perheessäni mäkkäriannosta kerran viikossa. Pizzaa tai kebabia pari kertaa kuukaudessa. Eli normaalia kotiruokaa joka päivä pääsääntöisesti!!!!!!!!! Äitini ei hyväksy edes noita kertoja. En siis myrkytä lapsiani roskaruoalla ja lapseni pitävät kotiruoasta oikein kovasti!!!!!!! Muutama kerta kuukaudessa ei tapa ketään.
Alkuperäiseen viestiin laitoin karrikoidusti, rakastan silti roskamättöä.
Mitä tulee pukeutumiseeni, joku siitäkin mainitsi. Rohkea pukeutuminen ei tarkoita kohdallani tissien esittelyä! Äitini mielestä paita kuuluu olla kaulaan saakka napitettuna. Shortsien pitäminen on liian rohkeaa. Tästä olen eri mieltä. Kuumina kesinä pidän takuulla shortseja.