Olisiko kaikki voinut mennä toisin?

Jos minulla olisi nainen...

Jos minulla olisi nainen, niin kämpässäni ei haisisi tukevasti kloorilta tällä hetkellä.
Jos minulla olisi nainen, en olisi uskaltanut kokeilla mitä tapahtuu kun laittaa vessaa pestessä klooria toisen vessanpesuaineen sekaan. Koska en olisi uskaltanut kokeilla sitä, niin en olisi myöskään nähnyt kuinka kloori-saippua seos alkaa hurjasti vaahdota ja suorastaan höyrytä. Koska en olisi todistanut tätä kemiallista kaasureaktiota, minua ei olisi yskittänyt puolta tuntia tuossa jokin aika sitten, eikä silmiäni kirvelisi.

Jos minulla olisi nainen, eikä edellämainittua klooriepisodia olisi tapahtunut, niin minun ei tarvitsisi syödä nyt lohturuoaksi texmexiä. Jos minulla olisi nainen, ja jos kuitenkin haluaisin muuten vain syödä texmexiä, niin minun ei tarvitsisi syödä sitä ilman avocadoja, sillä jääkaapissani ei olisi pussillista avocadoja, jotka olisivat jo kaksi viikkoa kieltäytyneet kypsymästä.

Todella hyvä kysymys!

Noita asioita on elämässä osunut kohdalle vähän liikaakin ja aina välillä niitä jää miettimään. Oikein käytettyjä tilaisuuksia, hukattuja tilaisuuksia, vääriä valintoja, oikeita valintoja. Jokainen pikku valinta muuttaa vähän elämän suuntaa, isommat valinnat saattavat muuttaa aivan kaiken. Mutta monesti se pieni suunnanmuutos aiheuttaa, tai mahdollistaa sen suuremman ja kokoajan asiat vaikuttaa toiseen ja se taas kahteen asiaan jne...

Kun erosin ensimmäisestä, pitkäaikaisesta poikaystävästäni luulin kai itsestäni vähän liikoja. Olin kai jotenkin poikaystäväni kehujen lellimä tai jotain. Pari ensimmäistä nuorta miestä, joihin treffeillä tutustuin hyllytin vähän turhan äkkiä ja pienistä vioista. Luulin löytäväni parempaa.

Se on sitten jälkeen päin harmittanut, kun vastaan ei olekkaan enää tullut niin hyviä ehdokkaita seurusteluun. Mutta eipä ole myöskään ole ollut kanttia ottaa uudestaan yhteyttä monien vuosien jälkeen. Ja olisi se aika loukkaavaa kai näitä miehiäkin kohtaan.

Mulla on sellainen leikkimielinen teoria, johon olen päätynyt ihmisiä seuraamalla, että joko eronneet hyppäävät suhteesta toiseen tai sitten he ovat hyvin pitkään sinkkuina. Heti erosta ylipäästyyän ihmiset on ihan eri mielialalla ja energiatasolla liikenteellä sinkkumarkkinoilla, kun jos seuraavaa kumppania on jo etsitty jonkun aikaa.

Olen monesti miettinyt. Liiankin monesti.

Ehkä jos isäni ei olisikaan menettänyt työpaikkaansa laman aikana. Hänestä ei ehkä olisi tullut aggressiivista juoppoa, joka purkaa pahan olonsa ja turhautumisensa lyömällä perhettään. Ehkä olisin saanut elää normaalin, turvallisen lapsuuden. Minulla olisi nyt ehkä terve itsetunto, paljon kavereita ja tyttöystävä.

Kaikki olisi voinut mennä hyvinkin toisin. Ehkä ei, mutta voin ainakin haaveilla millaista elämä voisi olla.

No olihan sitä joskus lukioaikaan parinkin mahdollisuutta, en kokenut silloin olevani valmis seurustelemaan vakavasti, joten niistä ei mitään tullut. Ajattelin, että tilanteita tulee sittenkun itse on valmis, ja kuinka väärässä olinkaan. Nyt olen jo sen verta vanha, etten kellekkään kelpaa ihan jo sen takia , kun en ole seurustellut.

Silloin kun olisi ollut valmis, tai edes lähtenyt peliin mukaan, voisi tilanne olla aivan toinen. Mutta eihän se olisi ollut niille tytöile reilua...

Toinen virhe on se kun päästin itseni armeijassa ja sen jälkeen lihomaan rankasti, se taisi ratkaista pelin. Nyt olen päässyt ylipainosta lähes eroon, mutta ei se enään auta, muuta kuin terveyden kannalta.

Lukuisia hukattuja tilaisuuksia.

Esim. jos olisin mennyt amiksen sijasta lukioon. Yläasteella samalla luokalla olleista pahimmat luuseri nörtitkin löysivät tyttöystävät lukiossa.

Tai jos olisin valinnut paremman päättötyö aiheen tekussa ja sen myötä valmistunut. Saanut sitten koulutusta vastaavaa työtä, kun oli vielä työpaikkoja mistä valita. Ja päässyt "parempiin" piireihin.

Kyllä löytyy haaskattu tilaisuus tai no itse asiassa niitä on kymmenittäin. Joskus pyörittelen mielessäni mitenkähän asiat olisivat menneet jos olisin toiminut toisin. No haaveilla aina voi kun ei niitä pysty muuttamaan. Mutta joo antaa olla elämää pitää katsoa eteenpäin eikä roikkua vanhassa.

Siivoan vessani itse, kuten aina. ruokani hommaan itse, kuten aina. Olisin iloinen jos kumppanini yllättäisi hyvällä ruualla minut, minä voisin yllättää kanssa vähemmän hyvällä ruualla hänet toinen päivä :)

Toisen ihmisen kaipuu viekkuuni on se joka vihloo sydäntäni koska olen varma että ihmistä ei ole luotu täällä talsimaan elämäänsä yksin läpi.

Ehkä minua harmittaa se (joskin olen toki sinut asian kanssa jo tällä iällä) että nuoruudessani intohimoni eivät olleet naiset eikä työt, nyt tuo asia on jotenkin korvattava, kuten osin olen onnistunut jo tekemäänkin.

Siis vinkkini palstan nuorille miehille: menkää illan viettoon ja jutelkaa aina naisille.

Eiköhän näitä mahdu jokaisen elämään. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Itse olen onnistunut omalla lapsellisella käytökselläni ajamaan pois ihmisen, jota todella rakastin ja joka kaikesta huolimatta rakasti minua. Saa nähdä löydänkö enää koskaan mitään vastaavaa.

Samoilla linjoilla olen kuitenkin aikasempien kirjoittajien kanssa. Tärkeintä on kuitenkin mennä eteenpäin ja unohtaa pettymykset ja hukatut tilaisuudet.

Olisiko voinut mennä toisin...?

Joskus näytti kaikki lupaavalta, ainakin ulkopuolisen silmin. Luokan priimus ja niin edelleen. Unelmien nainen lähes kirjaimellisesti kannettiin eteeni... -käyttäydyin kuin ääliö. Henkilökohtaisiin ongelmiin tarjottiin apua, kolme kertaa. En ottanut vastaan. Koulutus jäi vajanaiseksi, työura takkuiseksi. Silti edelleenkään en tiedä, olisinko pystynyt tekemään toisin.

Tilanteita joissa elämäni suunta olisi voinut kääntyä?
Hukattuja tilaisuuksia?

Elämäni ei ole muuta ollutkaan. Enkä laske nyt mukaan sellaisia asioita, joihin minä en olisi pystynyt vaikuttamaan mitenkään, joita niitäkin on hyvin paljon.

Tuhoisinta elämälläneni on ollut se, etten ole osannut edes kuvitella, että minulla voisi olla poikaystävä, että voisin valmistua, että voisin saada töitä; että voisin elää samanlaista elämää kuin muut. Että elämä kuuluisi myös minulle.

Aina jyrättynä, murskattuna; liian pelokkaana mihinkään.

Joo. Jos en olisi pettänyt ensimmäistä tyttöystävääni, se suhde olisi voinut kestää tähän päivään asti.

Hei Milla! Osaatko oikeasti magiaa?

Löytyy löytyy.

Esimerkiksi ekan tyttöystävän kanssa olisi voinut jäädä yksiin. Tilanne oli vain vähän hankala ja toisaalta ei meillä oikein yhteistä olisi ollut. Uskon että aikaisempina vuosikymmeninä ja toisaalta joku muu olisi tuollaiseen suhteeseen jäänytkin. Olisi menty naimisiin ja hankittu lapsia.

Muistan kun istuin vanhempien parvekkeella tuon jälkeen ja harmittelin tuota suhdetta sekä erästä tyttöä jota olin tavannut rautatieasemalla ettei niistä tullut sitten mitään.

Mutta voi hyvä jumala mitä kaikkea olisi jäänyt kokematta.

Olen kokenut vaikka mitä sinkkuna ollessa ja tutustunut moniin ihmisiin sekä nähnyt yhtä sun toista. Vakituisen kumppanin kanssa olisi ollut hankalampaa.

Tässä ihan viime aikoinakin sattui joitakin asioita jotka tuntuivat kuin kohtalon johdatukselta ja siltä osin koska ne tapahtumat tuntuvat "tärkeiltä" niin niitähän ei olisi tapahtunut jos aiemmat tapahtumat olisivat vieneet erilaisiin lopputuloksiin.

En viitsi mennä yksityiskohtiin, mutta elämässä on sattunut useampi sattuma sekä ollut selvä kulminaatiopiste jotka ovat vaikuttaneet peruuttamattomasti elämääni.

Samaahan voidaan sanoa joskus vaikka yksittäisestä ravintolaillasta. Siellähän voi tavata vaikka sen tulevan puolison jne.

Totta kai elämäni voisi olla nyt hyvinkin erilaista jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja. Olisin varmaan ihan eri ihminen jos olisin mennyt yläasteen jälkeen ammattikouluun putkimieheksi ja sieltä suoraan työelämään (olisi onnistunut sillä suhteita tuon asian suhteen olisi ollut), olisin varmaan jo naimisissa ja ehkä jopa jonkin sortin yksityisyrittäjä, ehkä minulla olisi myös omakotitalo ja lapsiakin. Mutta en minä sitä kadu että menin lukioon ja sieltä sitten yliopistoon ja nyt olen työtön/opiskelija jolla ei ole edes tyttöystävää. Kyllä kai se elämä tästä vielä paranee, pakkohan sen on.

Ainoa asia mitä oikeasti kadun menneisyydestäni on se etten kerran lähtenyt minua baarissa tanssimaan hakemaan tulleen naisen mukaan, sillä minulla oli jalka paketissa. Olisinhan minä nyt voinut muutakin hänelle sanoa kuin että "ei pysty, jalka paketissa". Nainen oli kuitenkin sen verran kiinnostunut minusta että tuli minua pöydästä tanssimaan hakemaan, enkä edes istunut tanssilattian lähellä. Tyhmä minä, mutta eipä tuo asia tuosta katumalla enää miksikään muutu.

Elämä olisi varmaan mennyt aika erilailla, jos olisin valinnut naiseni toisin. Jos minulla olisi ollut itsetuntoa ottaa se vähemmän kaunis ja vaatimattomamapi tyttö nuorena, en ehkä olisi hakannut päätäni seinään kusipäisten kaunottarien kanssa, en olisi yrittänyt olla parempi kuin olen enkä olisi kokenut kolmea eroa. Olisin ehkä vaimoni rakastama mies omana itsenäni.

En voi enempää olla samoilla linjoilla mr_grooven kanssa. Pahinta siinä on että yrittää uskoa aina uudestaan ja uudestaan että ei nykyinen voi olla pahempi kuin edellinen...mutta aina naiset osaa yllättää mitä julmimmilla tavoin,varsinkin kun on jo tunteet pelissä:(

Joskus kahdeksan vuotta sitten yksi tyttö saattoi ehkä hymyillä minulle. Muuten en näe, että mitään mahdollisuuksia olisi koskaan edes ollut. Tietenkin olisin voinut yrittää aukaista suutani hieman useammin, mutta tuskinpa ihmisten suhtautuminen olisi ollut yhtään lämpimämpää.

Lässyn lässyn, joka mennyttä murehtii se elämäänsä tuhlaa.