Merkittävin juttu on kehittely: se on itse asiassa ainoa todella selkeä juttu. Klassisessa voidaan kehitellä aihetta uskomattoman paljon, pop-musiikissa kappaleet ovat lyhyitä koska kehittelyä ei tehdä (eikä edes yritetä).
Perseenkeikutus ym. ei liity hyvin tehtyyn 60-luvun klassikko - kevyeen musiikkiin millään tavalla. Popmusiikissa on teoksia, joiden harmonisia ratkaisujakin sietää tutkia - ja aivan ihania melodioita - tietysti on!
Mutta ei kehittelyä, joka olisi luonteeltaan syvällistä, filosofis-uskonnollista ja matemaattisesti vaativaa, luonnonvoimien liikkeitä ja Kreikan taruja ajattelemaan pistävää!
Perseenkeikutus ym. ei liity hyvin tehtyyn 60-luvun klassikko - kevyeen musiikkiin millään tavalla. Popmusiikissa on teoksia, joiden harmonisia ratkaisujakin sietää tutkia - ja aivan ihania melodioita - tietysti on!
Mutta ei kehittelyä, joka olisi luonteeltaan syvällistä, filosofis-uskonnollista ja matemaattisesti vaativaa, luonnonvoimien liikkeitä ja Kreikan taruja ajattelemaan pistävää!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Musiikin tarkoituksena on viihdyttää, ei pitkästyttää ja sen takia pop-musiikkikappale kehitettiin lyhyeksi. Vaatii taitoa jättää kaikki turha pois ja saada aikaan tiivis viihdyttävä paketti. Nykyaikana sävellettyyn klassiseen musiikkiin on valitettavan usein tungettu kaikki mitä mieleen juolahtaa ja siksi se on niin pitkäveteisen tylsää.
Pop-musiikkiakin on kehitelty. Pyrittiin välttämään klassisen musiikin tylsistyttävää pateettisuutta ja siitä johtuvaa seinähulluutta, ja niin syntyi rock, hard rock, heavy ja proge. Jälkimmäinen on nimensä mukaista kehittelyä ja siinä musiikki sekä kasvaa että muuttuu koko ajan. Siis aivan kuin joissain vanhoissa poikkeuksellisen hyvissä klassisissa kappaleissa (niitä vain on valitettavan vähän).
Hard rock- ja heavy -musiikkia löytyy niin syvällisenä, filosofis-uskonnollisena kuin Kreikan mytologiaankin pohjautuvana. Aiheet eivät lopu kesken. Näissä kahdessa raskaan tyylin lajissa on itse asiassa enemmän tyylisuuntia ja niiden variaatioita kuin klassisessa musiikissa, ja silloin tällöin tulee myös uusia alagenrejä. Kehitystä ja kehittelyä tapahtuu kaiken aikaa.
Luonnonvoimien liikkeistä musiikillisessa mielessä puhuttaessa se kannattaa ja oikeastaan pitää mainita lainausmerkeissä. Sen pitempia siitä jaarittelematta rohkaisen sinua kuuntelemaan esim. Yngwie Malmsteenin kappaleen Krakatau. Mainio näkemys tulivuoren purkauksesta. Kannattaa ensin lukea Krakatausta, jotta saa edes jonkinlaisen käsityksen sen aikaisista tapahtumista ja vasta sitten kuunnella itse kappale. Play loud! Sulje silmäsi, avaa korvasi ja tajuntasi, ja koe jyrinä, kuuma laava ja pyroklastiset pilvet! Älä jää alle!
Eiköhän tämä kevyempi 1900 -luvun innovaatio syntynyt pikemminkin keskivertokuluttajan tarpeisiin - ja tietysti - businessihmisten rahantekovälineeksi. Siihen yksinkertainen muotorakenne toki soveltuukin varsin hyvin. On tietysti huomioitava myös yhteiskunnan muutosten vaikutukset musiikin kehittymiseen/uudistumiseen (jälkimmäinen lienee lähempänä totuutta...).
En kyllä lähtisi rinnastamaan näitä juttuja keskenään. Kyllä populaarimusiikki - 1960 -lukukin huomioiden - on aivan eri sarjassa klassisen kanssa. Sävellyksellisesti näiden alueiden tuotoksia ei voida mielestäni mitenkään pitää samanarvoisina. Toisenlaiset näkemykset toki sallitaan, mutta kehottaisin kuitenkin vielä kuuntelemaan hieman lisää klassista ja/tai nykymusaa...
on aina eri juttu kuin instrumenteilla soitettu musiikki. Koneita ei tarvitse osata soittaa, vaan yhdistellä eri ääniä toisiinsa. Konemusiikki voi silti olla todella mahtavaa kun kokonaisuus on paketissa.
Instrumentit vaatii silti soittotaitoa. Esim. bändien jäsenten täytyy olla myös musikaalisia...... vaikka kuuluukin ehkä populaarimusiikkiin.
Populaaribändien jäsenten täytyy olla musikaalisia? Hmmm...miksi juuri niiden, vaatisi perusteluja samoin kuin musikaalisuuden jonkinlaista määritelmää.
Jotenkin vaan aina tulee mieleen, että nämä populaari-ihmiset heittää näitä juttuja mielikuvien perusteella. Toinen asia on se, että lähes aina esim.klassisen puolen tuntemus ja sisäistäminen on enintään ns.lapsen kengissä.
Konemusasta vielä sen verran, että tekijöillä voi olla innovatiivisiakin visioita itse teoksiin liittyen. Ei se kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että instrumenttien hallinta on toissijaista ja yleisestikin populaaripelimannien soittotaito perustuu osin eri kriteereihin kuin klassisella puolella. Parhaimmillaankin se jää aina matkan päähän klassisesta instrumenttikompetenssista.
mutta soinnutukset ja melodiat voivat olla vaikka miten kekseliäitä ja upeita. Katsokaa esim. monia Beatlesin Revolver-levyn sävellyksiä.
Tunnen minä tuonkin vaihtelevan teoksen yli 30 vuoden ajalta ja se on varsin kova suoritus populaarialalla monessa mielessä - siihen roskaosastoon verrattuna. Totuushan on, että myös populaaripuolella tasoerot (mielletään se taso sitten mistä tahansa 'laadullisista' elementeistä koostuvaksi) ovat historiallisesti olleet huikeita ko. alueen sisällä.
Kuitenkaan nämä sävellykset eivät siitä huolimatta oikein sovi - mielestäni -vertailtaviksi klassisen puolen tuotosten kanssa. Kuten todettua, ne painivat eri sarjassa sekä sävellyksellisesti että kuuntelukestävyyden näkökulmasta.
mutta Eleanor Rigbyn tai Here There and Everywheren veroista melodiaa ei suurin osa klassisista säveltäjistäkään ole kirjoittanut.
Pitäneekö tämä paikkaansa? Ko.orkesterin tuotannon hyvin tuntevana esitän kuitenkin lieviä epäilyjä. Olisiko pahasta kuunnella hieman vaikka klassista perusohjelmistoa, esim. piano- ja viulukonserttoja ja sinfonioita näiltä menneiltä vuosisadoilta...?
Populaarimusiikkihan on aika pitkälti melko simppeleitä teemoja tiivistettynä muutaman minuutin kestoisiksi ja usein kertosäkeitä toistaviksi. Samaa tietysti esiintyy myös klassisella puolella, mutta teemat ovat kehittelevämpiä ja vähemmän itseään toistavia. Tämä tosiseikka ei kuitenkaan käsittääkseni tee niistä ns. "vähemmän melodisia".
Mainitse klassisia melodioita jotka olisivat selvästi parempia kuin Yesterday (melodinen molli), Eleanor Rigby (doorinen molli) ja In My Life.
Totta kai yhtä kovia riittää, ja paljon monimutkaisempia, mutta popmusiikin huippusäveltäjiksi tunnustetut Beatlesit olivat kyllä melodiapuolella aivan mahtavia hakoja.
Eikä tätä faktaa kannattaisi todeta, jos ei tuntisi piano- ja viulukonserttoja tai sinfonioita eli klasarin perusohjelmistoa. Minä tietysti tunnen sitä.
Niin, se on totta että klassisen puolen esimerkit ovat lähes väistämättä monimutkaisempia. Itse kuitenkin tiedät aluetta tuntevana, että myös simppelimpiä sävelrakenteita - sellaisia kuin Beatlesilla - löytyy myös lukemattomia (esimerkiksi vaikkapa jotkut konserttojen osat - vaikka nyt ne hitaat toiset osat).
Toisaalta voisimme huomioida senkin toiseikan, että menneinä vuosisatoina varsinaista, nykyisiä liiketaloudellisia päämääriä sisältävää teollista populaarikulttuuria ei samassa mittakaavassa ollut olemassa. Siten nuo absoluuttisen suorat vertailut lähihistorian populaarimusiikin kenttään eivät oikein asetu tarkoituksenmukaisiin vertailuasetelmiin. Toki voit verrata 'kevyttä' klassista pianosävellystä Eleanor Rigbyyn tai muihin 1960 -luvun uudistuksellisiin popsävelmiin, mutta onko se tosiasiassa mielekästä aikajana huomioonottaen?
Jotkut täällä kuittaavat nämä keskustelut yksiulotteisella toteamuksella, jonka mukaan musiikin luomisen ja tekemisen tarkoitusperät paljastavat kaiken sen sisällöllisestä tasosta. Tällä onkin aivan liian helppo tyrmätä kaikki klassisen ulkopuolinen musiikillinen ilmaisu kyvyttömille kuuluvaksi ö-mappiosastoksi.
Itse tunnustan populaarikulttuurinkin ansiot, vaikka olenkin sitä mieltä, että aikansa kutakin. Puhtaasti musiikillisesti kun koen klassisen puolen selkeästi mielenkiintoisemmaksi ja kestävämmäksi. Kenties tässä on sitten osavaikutuksensa niillä tekemiseen liittyvillä lähtökohdilla?
No, tämä ei kuitenkaan pois sulje populaarikulttuurin sisällä vallitsevia tasoeroja. Tästä puheenollen siellä on kyllä muitakin varsin innovatiivisia kynäniekkoja ollut ainakin joskus historiassa : Wilson, Webb & C.King (nämä nyt ajoittuvat 1960 -luvulle, mutta olihan sitä jo aiemminkin näitä laulujenväsääjiä.
olen muuten pitkälle samaa mieltä kanssasi. Pyytäisin niitä esimerkkejä Beatleseja tai Beach Boyseja paremmista melodioista. Juuri melodia on se juttu, jossa popsäveltäjä voi parhaimmillaan klasarien kanssa kilpailla, harmoniarakenne tai muotokokonaisuus on sitten vaikeampi alue haastaa klasarit.