No onhan meillä ongelmia niinkuin jokaisessa suhteessa..Nyt olen taas ällikällä lyöty :( pidän kuulemma itsestään selvyytenä avopuolisoani ja hänen poikaansa..Miettinyt tässä että onko se oikeaa rakkautta jos jatkuvasti täytyy yrittää todistaa kumppanin ainutlaatuisuus ja että Hän on minulle se oikea..kaiken vapaa-ajan olen ollut heidän kanssaan mitä töiltä kerkiän..omakotitaloa kun ei ole helppo ihan yksinkään pitää ja rempata..poikaa kohtelen kuin omaani ja otan Hänet mukaani "miesten touhuihin"kun mahdollista jne..tiedän että voisin tehdä enemmänkin mutta mitenbaareissa juoksun lopetin ja kavereiden kanssa rellestämisen kun heidät tapasin..mutta mitä tässä tekee kun en saisi enää edes käydä parhaan kaverini kanssa paikallisessa kuppilassa edes aamukahvilla kun se koetaan etten halua olla heidän kanssaan..eihän se välttämätöntä ole mutta kun on muutenkin tuo työaikamuoto(tam 37) sellainen että monesti on töissä kun muilla vapaata jne..paljon olen tähän mennessä tehnyt,käynyt terapiassa,puhunut ongelmista,yrittänyt niellä,olla hermostumatta,rakastaa,huolehtia mutta nyt alkaa tuntumaan että mikään ei riitä...
Mikähän neuvoksi?
Tumpeloko
282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin se menee, kaikkes annat ja mikään ei todellakaan riitä, ikinä. Parempi olis olla itekseen. :(
Vakavasti miettinyt sitä vaihtoehtoa.. poikaa käy sääliksi kun miksi antaa ja sitten ottaa pois..monet tipat silmäkulmaan laskenut kun näkee kuinka iloinen ja onnellinen on kun pääsee mukaan ja on minun kanssa..vaikeaa uskoa itsekään..Maailma on julma jos antaa yliotteen?