Miksi en saa erottua??

Vai kaipaatko vain sitä alkuajan kiihkoa, joka on laantunut suhteen vakiinnuttua? jos kuitenkin puolisosi kanssa olo tuntuu hyvältä..

"Paha oloni on valtava kun olen yksin, mutta kun olen puolisoni kanssa olo tuntuu hyvältä enkä haluaisi millään luopua yhteisistä hetkistämme."

Miksi sitten haluaisit erota? Eikö pitkäaikainen rakkaus ole sitä että olo tuntuu hyvältä puolison kanssa? Puuttuuko elämästäsi vain jotain muuta, jos paha olo valtaa kun olet yksin? Entä jos hetkeksi yrittäisit jättää mielestä kokonaan pois eroajatukset ja keskityt miettimään mikä muu voisi mättää? Jos koko ajan mietit eroa, niin se jää pyörimään päähän ja tekee olon tukalaksi.. tai pelkäätkö sitä että olisit tullut riippuvaiseksi puolisosta ja erolla yrittäisit karistaa sen? mutta jos niin, niin eikö riittäisi että muutatte suhteen "tasapainoa" niin että molemmilla on myös sitä omaa elämää ja menoja, ja kotona odottaa oman kullan kainalo ja seura

Kyllä se siitä. Tee miten sydämesi sanoo. Jos tuntuu että ero tuntuu hyvältä niin tee niin. Täällä eletään vain kerran niin ei saa ajatella liikaa muita.

Mieti asiaa lisäksi tältä kantilta. Poikaystävääsi sattuu varmasti enemmän kun toimit eipäs juupas tyylillä. Päätä mitä teet ja PITÄYDY siinä. Mahdollisimman pian, muuten teet toista kohtaan väärin todellakin!

Poikaystäväsi on luultavasti täysi-ikäinen ihminen ja pärjää kyllä. Sattuuhan se mutta et voi uhrata itseäsi hänelle.

Oma paha olosi on myös pitkittynyt. Kokemuksesta voin sanoa että ei se kauaa kestä, ajatus jättämisestä on pahin. Aika auttaa ja se että saat asian sanottua ja kun miehesi tajuaa että tää on totta niin kaikki tuntuu jo paremmalta.

Olen ollut tekemässä eroa jo kolme kertaa, mutta aina puolisoni saa minut taivuteltua, että jospa sittenkin vielä yritettäisiin.

- tuskin puolisosi sinua on taivutellut, kun kerta itse siihen olet myös suostunut, ja suhteessa pysynyt, kyllä sinäkin asiassa olet nähnyt jotain hyvää, etsi ne asiat!

Pidän puolisostani paljon, mutta olen huomannut että rakkaus on hyvän ystävän rakastamista.

-Pitkän suhteen jälkeen, et tunnekkaan enää alkuhuuman rakkautta, vakiintuneen suhteen rakkauden tunne on erillainen, onhan kyseessä kumppanisi, harvoin neljän vuoden jälkeen tuntee enää mitään PALAVAA, oletko turtunut vain liikaa arkeen, ehkä pieni erossa oleminen, vaikka viikonloppumatka, saisi sinut arvostamaan tunteitasi eri tavalla!

Olen huomannut että eniten minua erossa pelottaa se,miten paljon toiseen sattuu ero ja huoli siitä miten hän pärjää jatkossa

Uskon kyllä pärjääväni eron jälkeen itsekseni, mutta en tiedä miten pärjään syyllisyyden kanssa, sen tunteen että olen tuottanut karmean pahan olon toiselle.

-Välität siis kumppanistasi ja hänen hyvinvoinnistaan, minä kun erosin miehestäni, paskat välitin miltä hänestä tuntui. Puhut syyllisyydestä ja pahasta olosta, selvästi siis välität, ymmärräthän, että rakkaus hiipuu arjen kanssa. Se että olette yrittäneet erota, kertoo, että teillä on ongelmia, joita teidän täytyy vain työstää,oletteko ratkaisseet ne? jos miehelläsikin on jokin asia huonosti, niin varmasti se vaikuttaa yhteseen rakkauteenne, kysy, ja koita ratkaista ongelmat! puhu asioista miehellesi, teillä selvästi on vielä tunnetta välissänne, vaikka olet nyt liian turtunut sitä tajutaksesi!
Kuten yllä oli jo sanottu, että eikös pitkäaikainen rakkaus ole sitä, että olo tuntuu hyvältä kumppanin kanssa, vaikka siinä olisikin vikoja ja suhteessa myös, puhu niistä, selvittäkää ne, se auttaa!

Jos teet mitä sydämmesi sanoo, ja pakolla pitäydyt vaan päätöksessäsi ja kiellät tunteesi, pääsyt todella vaikeisiin ongelmiin, ja esimerkiksi juurikin tuohon on/off suhteeseeen mtä sinulla on aikaisemminkin ollut. Silloin taas tunnet, että et ole saanut taaskaan erottua.

ELÄ mieti sitä eroa ainoana ratkaisuna! jos sinun tunteesi olisivat loppu ja sinun täytyisi erota, ja sinusta olisi aikaisemminkin tuntunut sitlä noilla edellisillä kerroilla, niin olisit jo eronnut ja uudessa suhteessa

jos olet ollut tekemässä eroa jo kolmesti, niin on selvää ettet halua päästää irti, yllä tuli mielestäni aika hyviä pointteja, hankala ymmärtää millainen tilanne teillä on kotona näin ulkopuolisena

Tästä mielestäni paistaa, juuri kuten muutkin ovat sanoneet, alkuajan tunteiden kaipuu. Mielestäni teidän välillä on tekstisi perusteella juuri sitä kestävän suhteen rakkautta, välität hänestä ja hän sinusta (ilmeisesti). Toteat, että hänen kanssaan on hyvä olla ja se on todella olennaista suhteessa ja nimenomaan pitkässä suhteessa. Sanot myös, että et millään haluaisi luopua yhteisistä hetkistänne.

Sinulla on suhde, joka on ainakin omien kokemuksieni valossa olemassa oikeista syistä ja jos teillä on ongelmia, jotka on ratkaistavissa, niin kyllä itse jatkaisin tuollaisessa suhteessa. Itselläni kun on ollut näitä suhteita, missä toisesta ei ole välittänyt ja jos itse olen välittänyt, niin toinen ei. Useimmiten yhteiset hetket olivat vain riitoja ja niistä halusin luopua ehdottomasti. Ongelmasi on arki, oletko miettinyt tätä puolta? Ehkä olet sellaista tyyppiä, joka ei yksinkertaisesti kestä arkea tai koe sitoutumista niin arvokkaaksi ja kauniiksi asiaksi, että vaalisit sitä. Yksinkertaisesti sitoutumiskammo voi aiheuttaa noita eroajatuksia, oletteko puhuneet naimisiinmenosta tms.?

Ratkaisu on mielestäni se, että kokeilkaa olla vaikkapa viikonloppu erillään. Tai vaikkapa kokonainen viikko. Kun olette välillä erillänne, voi kaipuun myötä tulla myös niitä "alkuajan tunteita" hiukan takaisinkin. Ennen kaikkea, mieti mitä rakastat hänessä. Kyllä tuossa on mielestäni aineksia sellaiselle suhteelle, joka kestää ja jossa esim. perheen perustaminen onnistuisi hyvin. Olettaen siis, että puolisosi tuntee samoin ja ongelmanne ovat pieniä/ratkaistavissa. Tokikaan ei pidä olla vain syyllisyydentunnosta toisen kanssa, mutta onko kyse vain siitä? Sitten kun olet eronnut ja sinulla on uusi suhde ja siinä uudessa suhteessa et tunnekaan välittämistä tai ajaudut samaan tilanteeseen, niin olet taas täällä esittämässä saman kysymyksen. Älä ajattele eroa, se nimenomaan tekee olosi huonoksi, mene päivä kerrallaan ja katso miltä tuntuu hänen seurassaan ilman pakkomielteisiä eroajatuksia.

Kiitos vastauksista.
Ongelma on siinä niin kuin mainitsin että rakastan häntä hyvänä ystävänä. En tunne enää intohimoa häneen eikä meillä ole ollut seksia useampaan vuoteen minun takiani. En ymmärrä itsekkään miten mieheni sietää tämäni, mutta välillämme on jotain mistä kumpikaan ei halua luopua. Luulen että tästä seksittömyydestä tulee enemmin tai myöhemmin hänellekin ongelma, toki häiritsee osittain jo nytkin, mutta siitä ei olla numeroa tehty. En todellakaan tarkoita tällä sitä että suhteessa tärkeintä olisi rakastelu ja tiedän kyllä että parisuhde ei ole pelkkää intohimoa eikä suhteen alkuhuuma voi kestää loputtomiin. Ja se alkuhuuma vaihe on jo eletty puolessa vuodessa suhteen aloittamisesta eli ei ole tapahtunut ihan viime aikoina. Mutta koska intohimoa ei ole on minulla sellainen olo että suhteesta puuttuu jotain. Siksi olen alkanut pitää rakkauttani häneen hyvänä ystävänä. Ajatus myös naimisiin menosta kauhistuttaa, koska en pysty sanomaan että tämän ihmisen kanssa haluan elää loppuelämäni. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää, jos toista rakastaa syvästi?
Miten teidän mielestä eroaa hyvä ystävyys ja parisuhde? kuulisin mielelläni kommentteja.
Toisaalta tuntuu turhalta kirjoittaa tänne suhteenongelmista, koska itsehän minä parhaiten tunnen oman oloni ja suhteen kriisit enkä aio rueta tänne kaikkea suhteen kompastuskiviä kirjoittamaan. Ajatuksenani oli vain yrittää kirjoittamalla selkityttää ajatuksiani ja keskustella parisuhteesta.

Seksi ja intohimo on parisuhteen suola ja sokeri. Eräs tärkeimmistä, ellei jopa tärkein parisuhdetta ylläpitävistä asioista. Hyvät ystävät eivät puolestaan harrasta keskenään seksiä. Eli elät ystävyyssuhteessa. Riittääkö se sinulle? Mieti tarkkaan.
Sun kirjoituksesi on kuin lukisin omaa päiväkirjaani viidentoista vuoden takaa.

Minulla on AIVAN sama tilanne. Mietin eroa puoli vuotta. Sanoin miehelle ensimmäisten "erotunteiden" herättyä, että suhteesta puuttuu jotakin. Hän ei oikein reagoinut. Sanoin asiasta vielä muutamaan kertaan, kunnes sitten ilmoitin etten jaksa tätä enää. Rakastan häntä, mutten ole rakastunut häneen. En halua elää kämppiksinä.

Se vaati mielettömän paljon rohkeutta, koska itse myös ajattelin satuttavani toista aivan liikaa. Totuus on kuitenkin se, että vaikka erostamme on vain vajaa kuukausi (seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen), hän on jo vähän ihastunut johonkin toiseen. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että myös hän on ollut tyytymätön suhteeseen, vaikkei sitä olisikaan tiedostanut tai halunnut myöntää itselleen.

Muutto on hankalaa, mutta kun pääsee pois yhteisestä kodista, suuret ahdistuksen hetket katoavat ja voit taas nauttia olostasi.

MUTTA! Kuten joku jo kommentoikin; kun teet valinnan, pitäydy siinä.
Se on kummallekin helpompaa.

Pari kommenttia.

Kun olet puolisoni kanssa olosi tuntuu hyvältä etkä haluaisi millään luopua yhteisistä hetkistä. Välität aidosti puolisostasi ja hän sinusta. Seksiä teillä ei ole ollut aikoihin. Kaikki suhteet hiipuvat ajan kuluessa. Intohimo ja alkuhuuma ei kauaa kestä. Se on ihan luonnollista. Olette oikeasti tosi onnekkaita koska aidosti välitätte toisistanne. Harvassa pidemmässä liitossa on edes sitäkään. Ani harva edes löytää koskaan ketään josta aidosti välittää vaikka toinen ei täydellinen olekaan.

"Ajatus myös naimisiin menosta kauhistuttaa, koska en pysty sanomaan että tämän ihmisen kanssa haluan elää loppuelämäni. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää, jos toista rakastaa syvästi?" Ei oikeastaan.

Eikö oikea rakkaus ole juuri sitä että laittaa toisen tunteet ja tarpeet omien tarpeidensa ja toiveidensa edelle ? Mitenkäs se raamatussa sanottiinkaan; rakkaus on ....