Olenko yksin tunteideni kanssa?

Kokeile auttaako mitään, jos pyydät saada jutella tämän elämäsi naisen kanssa asioistasi. Hänelle voit kertoa sellaista, mikä nyt pyörii päässäsi koko ajan, etkä pääse eteenpäin. Ja sitten: katsele tarkasti hänen ilmeitään ja reaktioitaan, kuuntele tarkasti mitä hän haluaa sinulle nyt sanoa.
Olet jäänyt kiinni menneeseen, jokin osa sinua ei ole suostunut päästämään irti hänestä vaikka pitäisi. Ehkä tämä tapaaminen auttaa sinua oikealla tavalla kokemaan surua, niin kuin kuollutta surraan, ja sen jälkeen olet vapaa kulkemaan elämääsi eteenpäin.
Kyllä meitä pariuskollisia ihmisiä on olemassa, ja se on vaikeaa uskottomassa ja levottomassa ajassamme. Jonakin päivänä olet unohtanut tarpeeksi voidaksesi päästä uuden alkuun. Ehkä suruprosessin täytyy kulkea vihan kautta.

Tuskin sinä sitä naista enää rakastat et vain osaa olla yksin.

Kiitos paljon vastauksista! Haluaisin jutella hänen kanssaan mutta minä kunnioitan kahden ihmisen keskeistä parisuhdetta niin paljon etten aio mennä siihen väliin laukomaan omia aatteitani. Ehkä minun on parempi vaan yrittää unohtaa. On vain vaikeaa kun ei tunne toisen ihoa omaa vasten kun menee nukkumaan, ei ole ketään ketä ottaa syliin, ei toisen tuoksua, ei ketään kenen hengityksen mukaisesti nukahtaa, ei ketään kenen kanssa jakaa ilo ja suru. On raskasta olla aivan yksin tämän asian kanssa siksi tänne kirjoitinkin. Ei ketään kelle puhua, tuntuu kuin tämä maailma olisi pelkästään seksiä ja ryyppäämistä, mihin on kadonnut viattomuus, luonnonkauneus ja oman itsensä näyttäminen? Tuntuu että kaikki on yhtä suurta teatteria. Anteeksi että kirjoitin näin pitkällisesti olisi vain mukava jos saisi jotakin palautetta että onko täällä ketään samalla aaltopituudella vai olenko yksin? Olenko ainoa mies jolla on syvälliset tunteet vai eivätkö miehet vain näytä niitä?

Oletko masentunut? Vaikuttaa ihan siltä. Kannattaa hakea siihen apua.

ehkä sä tarviit vaan uuden suhteen, itellä on ainakii viimeistää siin kohtaa unohtunu kun on löytäny jonku uuden,, sitäpaitsi olis ihanaa jos löytyis noin tunteikas mies :) kyl sä vielä rakkautta koet, ei me kaikki ryypätä, nussita ja esitetä mitää mitä ei oltas.

Voin kertoa omakohtaisen kokemuksen, jos vaikka saisit siitä jotain irti.
Seurustelin 5 vuotta exäni kanssa, ja kun ero tuli olin aivan musertunut. täysin poissa raiteiltani.
Sitä kesti 5 kuukautta. Suru aika oli pitkä, mutta onneksi tajusin käydä asian läpi.
Pääsin juttusille erään henkilön kanssa, joka kuunteli ja jolta sain tukea ja omakohtaisia kokemuksia.
Hieman tästä eteenpäin aloin tekemään itsetutkiskelua. Tämä johti siihen, että totesin olevani sijajsriippuvainen, eli ihminen/henkilö joka on lapsuudessaan kärsinyt, ja joka ei tule toimeen yksin henkisellä tasolla. Tarvitsin siis jonkun, jonka kautta elää elämääni. Ei kauhean tervettä, joten päätin tehdä asialle jotain.

Tilanne on nyt se, että olen hyväksynyt eron, jonka myötä itselleni on tullut parempi olo. hyväksynyt sen, että jokaisella on oukeus päättää omasta elämästä, eikä kukaan voi saada toista rakastamaan. Ensin on rakastettava itseään. Nyt huomaan elämäni laadun parantuneen huomattavan paljon. Paraneminen on toki kesken, mutta hyvällä tiellä.
Tämä on vain minun tarinani, mutta toivottavasti saat tästä jotain perspektiiviä.

Vaikuttaa siltä, että kaipaat rakastumisen ja rakastamisen tunnetta etkä tuota tiettyä naista.

Mihin sinulla on kiire? Opettele nauttimaan elämästä yksin, vasta sitten olet kypsä parisuhteeseen.

Mulla meni toipua omasta erosta melkein 2 vuotta,tapailen nyt yhtä ihanaa poikaa mutta edelleen menneisyyden haamut kummittelee, en ajattele enää onneksi exääni mutta pelko jätetyksi tulemisesta elää ja epävarmuus joskus iskee tämän pojan suhteen jota tapailen :/