Kaukokaipuu iski

Lauantaina oli pyykkipäivä. Sunnuntaina vaatteet silitettiin, viikattiin ja laitettiin kaappiin. Joten uimaan ehdin vasta kolmen aikoihin iltapäivällä.

Saunassa pari rouvaa juttelivat juuri olleesta Kanarian matkastaan. Heillä kuulosti olleen varsin hauskaa. Kiva heille. Minuun iski kaukokaipuu. Haluaisin niin kovasti aurinkoon, lämpimään, pois täältä kylmästä ja kohta lentävästä loskasta vaikka vain viikoksi. Uidessani muistot valtasivat mieleni.

Ensimmäinen matka oli likkakavereiden kesken irrottelua Fuenteventuralla. Siellä loman puolivälissä uskaltauduin ottamaan bikinien yläosan pois ja yllätys yllätys, se ei aiheuttanut ympäristössä mitään erityistä – tuskin kukaan edes mitään huomasi. Viimeisenä lomapäivänä uskaltauduin ottamaan sitten alaosankin pois. Alkuun tuntui oudolta, mutta siinä ollessani aurinko lämmitti peppuani juuri sopivasti ja mieleeni muistui lapsuus ja mummolan piha. Tuntui hyvältä. Olin myyty.

Seuraavaksi porukkamme matka suuntautui Kultahiekoille. Nyt jo hakeuduin sinne pohjoispäähän aallonmurtajan taakse. Eihän siellä paljoa palveluja ollut, mitä nyt kaupustelija kulki laatikkonsa kanssa. Mutta hiekka oli kuumaa, pehmeää ja aurinko paistoi sekä Mustameri oli lämmin. Ihana paikka.

Sitten toissavuonna poikaystävän kanssa Budvaan ja sain hänet mukaan nakurannalle. Se on muutama kilometri kaupungista pohjoiseen. Rauhallinen pienkiviranta. Tuolloin oli kesäkuun alku ja melkein liian kuumaa. Mutta siinä veden äärellä oli juuri sopivaa. Kioski ei ollut vielä avautunut, joten eväsreppu osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Nyt haluaisin niin tuonne aurinkoon. Vahinko vaan, että lähikohteissa sitä lämpöä ei vielä ole. Mielessäni olisivat Kroatian rannat. Sinne kun matkustaminen on edullista.

Tai sitten täytyy vain odottaa ja ”tyytyä” Pihlajasaareen ja Seurasaareen.