Hei kaikki
tahtoisin hieman purkaa itseäni ja ajatuksiani tänne minun ja mieheni välisestä suhteesta.Kaikki jotka haluavat kirjoittaa jotain kirjoittakaa ihmeessä...
Minun miehelläni on tapana syyllistää minua kaikista asioista, olipa ne sitten syytäni tai ei.Olemme eläneet repaleista pari/avio/avosuhdettamme jo seitsemän vuotta.Tämä viimeinen reissu jonka pisimmän eromme jälkeen aloitimme uudelleen tuntui jotenkin siltä, että olisimme oppineet ja muuttuneet ajattelevaisemmaksi ja toisemme huomioon ottavaisemmaksi, mutta se oli unelmaa se.Viime viikonloppuna minun mittarini täyttyi räksyttävästä miehestäni, joka kiihtyneenä ei tajua koskaan lopettaa tai miettiä mitä sanoo.
Minua ahdistaa ja haluan niin kovasti päästä tästä tilaneesta ja koko hommasta pois, että tekisi mieli melkeen roikkua tapetissa, jos tämä tunne silleen tarttuisi seinille ja antaisi sille äänen.Antaisin tämän ilomielin jollekin toiselle kannettavaksi.Mutten voi...
Mieheni elää itselleen, enemmän kuin perheelleen.Jos meillä on yhteisiä hetkiä, ne yleensä hän viettäisi mieluummin päälläni hetken ja sitten omissa oloissaan.Minulta hän ei vain voi saada.Olen kaiketi typerä tai liian ajattelevainen, koska kaipaa suhteessa tyydytystä myös päänsisäisesti kuin vain alapäällä.Mieheni mielestä se tarkoittaa sitten sitä et pornolla saa itsensä tyydyttää, koska pihtaan.Koskaan hän ei huomio, että käyttäisi senkin aikansa suhteemme parantamiseen vaikka sit terapiassa istuen jos ei muuten.Mut ei, hän on aina kaikkinen yläpuollella, tai niin hän sanoo.
Sanomisista puheen ollen, meillä varmasti miehen liiallinenkin sanominen ja varsinkin haukkuminen taisi lopullisesti nakertaa myös sen välin sänkyymme.Kun katson miestäni en halua häntä, hän ei ole pääni sisällä.näin hänessä vain ihmisen, joka tarvitsee tuupata johonkin itsensä, ja minä etsin muunlaista parisuhdetta.Kun istumme yhdessä ruokapöydässä on hänellä pakko olla lehti tai kännykkä josta selata uutisia samaan aikaan syödessään, vaikka pöydässä istuu kaksi muutakin seuralaista minä ja poikamme.Kun puhun miehelleni saan toistaa asioita monesti, jotta hän havahtuu kuuntelemaan ja silloinkin hän saattaa vain nauraa itsekseen tai sanoa jotain niin typerää ettei minua enää huvita puhua hänelle.Siispä menetimme suhteesta myös seksin ja luottamuksen myötä puhumisen.
Onko se niin väärin minulta, etten voi ajatella häntä enää rakkauden kohteenani loppuelämäni miehenä, koska en saa täst mitään takaisin.Onhan meillä hyviäkin hetkiä, mutta ne kaikki siinä välissä huoraksi kutsumiset, huomioon jättämiset, minun itsetuntoni silpomiset ne vain vei pois haluni rakastaa tätä miestä enää.Tiedän että jokaisella suhteella on mahdollisuutensa parantua ja korjautua hyväksi ja lujaksi, mutta yksin sitä on vähän vaikea tehdä!Ja se vie niin paljon aikaa, sitä kallista aikaa olla taas äiti,rakastettu, vaimo ja jonkun oikea himojensa kohde.
tahtoisin hieman purkaa itseäni ja ajatuksiani tänne minun ja mieheni välisestä suhteesta.Kaikki jotka haluavat kirjoittaa jotain kirjoittakaa ihmeessä...
Minun miehelläni on tapana syyllistää minua kaikista asioista, olipa ne sitten syytäni tai ei.Olemme eläneet repaleista pari/avio/avosuhdettamme jo seitsemän vuotta.Tämä viimeinen reissu jonka pisimmän eromme jälkeen aloitimme uudelleen tuntui jotenkin siltä, että olisimme oppineet ja muuttuneet ajattelevaisemmaksi ja toisemme huomioon ottavaisemmaksi, mutta se oli unelmaa se.Viime viikonloppuna minun mittarini täyttyi räksyttävästä miehestäni, joka kiihtyneenä ei tajua koskaan lopettaa tai miettiä mitä sanoo.
Minua ahdistaa ja haluan niin kovasti päästä tästä tilaneesta ja koko hommasta pois, että tekisi mieli melkeen roikkua tapetissa, jos tämä tunne silleen tarttuisi seinille ja antaisi sille äänen.Antaisin tämän ilomielin jollekin toiselle kannettavaksi.Mutten voi...
Mieheni elää itselleen, enemmän kuin perheelleen.Jos meillä on yhteisiä hetkiä, ne yleensä hän viettäisi mieluummin päälläni hetken ja sitten omissa oloissaan.Minulta hän ei vain voi saada.Olen kaiketi typerä tai liian ajattelevainen, koska kaipaa suhteessa tyydytystä myös päänsisäisesti kuin vain alapäällä.Mieheni mielestä se tarkoittaa sitten sitä et pornolla saa itsensä tyydyttää, koska pihtaan.Koskaan hän ei huomio, että käyttäisi senkin aikansa suhteemme parantamiseen vaikka sit terapiassa istuen jos ei muuten.Mut ei, hän on aina kaikkinen yläpuollella, tai niin hän sanoo.
Sanomisista puheen ollen, meillä varmasti miehen liiallinenkin sanominen ja varsinkin haukkuminen taisi lopullisesti nakertaa myös sen välin sänkyymme.Kun katson miestäni en halua häntä, hän ei ole pääni sisällä.näin hänessä vain ihmisen, joka tarvitsee tuupata johonkin itsensä, ja minä etsin muunlaista parisuhdetta.Kun istumme yhdessä ruokapöydässä on hänellä pakko olla lehti tai kännykkä josta selata uutisia samaan aikaan syödessään, vaikka pöydässä istuu kaksi muutakin seuralaista minä ja poikamme.Kun puhun miehelleni saan toistaa asioita monesti, jotta hän havahtuu kuuntelemaan ja silloinkin hän saattaa vain nauraa itsekseen tai sanoa jotain niin typerää ettei minua enää huvita puhua hänelle.Siispä menetimme suhteesta myös seksin ja luottamuksen myötä puhumisen.
Onko se niin väärin minulta, etten voi ajatella häntä enää rakkauden kohteenani loppuelämäni miehenä, koska en saa täst mitään takaisin.Onhan meillä hyviäkin hetkiä, mutta ne kaikki siinä välissä huoraksi kutsumiset, huomioon jättämiset, minun itsetuntoni silpomiset ne vain vei pois haluni rakastaa tätä miestä enää.Tiedän että jokaisella suhteella on mahdollisuutensa parantua ja korjautua hyväksi ja lujaksi, mutta yksin sitä on vähän vaikea tehdä!Ja se vie niin paljon aikaa, sitä kallista aikaa olla taas äiti,rakastettu, vaimo ja jonkun oikea himojensa kohde.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minka ikäinen on poikanne? Ei mikään ihanteellinen miehenmalli taida tämä isäntekele olla! Miksi ihmeessä enää kiusaat itseäsi?
Sori nyt vain, mutta en jaksanut lukea kolmea lausetta pidemmälle tekstiäsi.
Syynä kolmas lauseesi: "Minun miehelläni on tapana syyllistää minua kaikista asioista, olipa ne sitten syytäni tai ei."
Ei olisi tapana syyttää, jos et ANTAISI SYYTTÄÄ! En ymmärrä hitto, miksi ihmiset (varsinkin naiset) roikkuvat suhteissa joissa heitä ei arvosteta ja joissa heitä mollataan ja kohdellaan huonosti. Pistää oikein VIHAKSI, kun naiset eivät osaa ajatella itseään ja kävellä pois, vaan jäävät oikein uikuttamaan paskaan suhteeseen huonoa kohtaloaan. Suorastaan vituttaa naiset jotka katsovat vuosi vuoden jälkeen niitä huonoja, töykeitä, itserakkaita miehiään, eivätkä lähde pois. Se on vain naurettavaa. Maailmassa kun nimittäin on myös kilttejä, empaattisia ja tunnerikkaita miehiä. - Mutta monia naisia ne ei vissiin kiinnosta, vaan on kivempaa elää vuosi vuoden jälkeen marttyyrin elämää huonossa suhteessa.
Onnea vain valitsemallasi tiellä.
Ei mulla muuta. Niin, ja ei tässä sen enempää mitään hekilökohtaista - sanon vain, että jokainen on OMAN ONNENSA SEPPÄ, ja on oma vika, jos elää huonossa suhteessa, kun voisi vain kävellä pois.
mutta pakko sanoa, oon samaa mieltä. Miksi ihmeessä jäädä tuollaiseen suhteeseen? Ei ne lapset itse EROSTA kärsi, lapset kärsivät siitä minkälaisen suhteen näkevät vanhemmillaan ja siitä, miten vanhemmat hoitavat/jättävät hoitamatta itseään ja lapsia eron jälkeen.
Lapselle ero ei ole yhtäkuin onnettomuus, ellei lapselle osoiteta niin.
Lapsi ei kärsi pätkääkään erosta, jos vanhemmat jatkavat lapsen ja ennen kaikkea ITSENSÄ huomioimista.
Erolapsena tiedän mistä puhun. Itse ero ei tuntunut missään (olin 5v), mutta se mikä sattui oli että kummatkin vanhempani erosivat henkisesti myös meistä lapsista. Kaikki se "kiva perhetouhu" muuttui väkinäiseksi, kun molemmat itsekkäät paskat vaan keskittyivät omaan pahaan oloonsa, oman perheidyllinsä murehtimiseen, isäni alkoholisoitui ja äitini alkoi juosta miehissä, me lapset ei oltukaan enää mitään, pelkkä ikävä muisto vanhempiemme "täydellisestä perhe-elämästä."
Itse ero siis ei minua satuttanut, mutta se kyllä, miten vanhemmat sen hoitivat.
Minusta oli suorastaan ihanaa, kun oli 2 kotia ja molemmissa erit lelut aina odottamassa. Vanhemmat vaan oli keskenkasvuisia kakskymppisiä..
Miksi otit alunperinkään otti tuollaisen itsekkään paskan ittellensä, kun tosiaan on kilttejä ja perhekeskeisiäkin miehiä olemassa?
Tuntuu että nykyään tärkeintä on vaan saada penska jonkun kanssa ja vasta sitten katsotaan minkälaisen tyypin kanssa se penska tulikaan hankittua.
Ei niitä pentuja oo pakko kaikilla olla, jättäkää hankkimatta jollei kunnon miestä löydy, maailma on jo ihan tarpeeks ylikansoitettu.
Olkaa vaikka yksin ja adoptoikaa jos ihan pakko on penska saada.
Mutta ennen kuin alatte itse lisääntymään, niin varmistukaa siitä, että puoliso on edes parisuhde-kelpoinen, saati perheenkasvatus-kelpoinen.
Saisivat jo koulussa opettaa näitä asioita..
Onpas syyttäviä ihmisiä liikkeellä. Älä välitä heistä.
Olen itsekin suhteessa, josta haluaisin uskoa että se muuttuisi hyväksi, olemme asiasta puhuneet, mutta käytännössä mikään ei muutu. Ei sitä silloin voi kuin erota. Avomieheni ei haluaisi erota vaan vielä yrittää, itse olen jo aivan kypsä yrittämiseen, joskus se on vaan luovutettava vaikka kuinka pahalta tuntuu. Ei tänne maailmaan kärsimään olla tultu. Voit kuitenkin olla tyytyväinen itseesi että olet ainakin yrittänyt.
Tunnistan sinusta itseni, koska en haluaisi millään erota, vaikka ei tästä suhteesta mitään tule. Meillä on kuitenkin ollut myös hyvät hetkemme ja niistä luopuminen tekee kipeää.
Kirjoitat kauniisti ja riipaisevasti. Sorry vain muut vastaajat mutta en pystynyt lukemaan teidän idioottimaisia vastauksianne kuin rivin. Eihän mikään parisuhde ole alkuvuosina sellainen kuin se on kipukohtansa saavutettuaan!! Ihmiset muuttuvat.
Muuttuuko ihmiset, vai tuleeko vain alkuhuuman jälkeen se todellinen minä esille? Tätä olen paljon miettinyt, kun itse elän aika samanlaisessa suhteessa kuin alkuperäinen kirjoittaja. Tosin meillä ei ole yhteisiä lapsia. Pari vuotta ollaan oltu yhdessä, asioista ei meillä puhuta, koska mies ei jaksa kuunnella "lässytystäni tai valitustani" vaikka siis aivan asiallisesti yritän asioista keskustella.
Ja miksi en ole lähtenyt? Siksi koska ne hyvät hetket on todella hyviä hetkiä. Enkä jo pari kertaa eronneena enää haluaisi erota niin äkkiä yrittämättä todella.
Tosin huonoina hetkinä ihmettelen omaa saamattomuuttani.
Ootte olleet AINOASTAAN pari vuotta yhdessä ja miehesi mielestä sinä valitat ja lässytät eikä mies jaksa kuunnella. Voi hyvää päivää..noin lyhyen suhteen päättyessä, ei sitä kukaan jää suremaan eikä sitä suhdetta kukaan edes muista puolen vuoden päästä, että sellaista edes oli olemassa.
Joten jätä taaksesi! Älä muiden takia jää paskaan suhteeseen.