Asun Helsingissä ja tarkoitus olisi aloittaa uintiharrastus. Mihin aikaan halleissa on vähiten porukkaa? Aamulla, aamupäivällä, päivällä, iltapäivällä vai illalla?
Mihin aikaan vähiten porukkaa?
pkeckman
2
282
Vastaukset
- veikkaus12345
Arki-iltasin ja lauantaisin ainakin on sikäli ruuhkaista, että sillon on ratoja varattu kaiken maailman ryhmille. Uskoisin että aamulla on eniten tilaa, kun joihinkin haleihin pääsee halvemmalla silloin. Päivisin varmaan myös ellei ole koululaisia. Joku halli oli sunnuntaina aika hiljainen.
- iohcs
porissa halli ainakin aukeaa kuudelta joten silloin:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2733401Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031703- 681269
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2001130Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991087- 581051
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:511010- 63981
- 42837
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei16823