Olen itse sortunut pettämään miestäni. Olin aina pitänyt pettämistä moraalisesti täysin vääränä. En vieläkään pidä pettämistä hyväksyttävänä.
Miten minusta sitten tuli pettäjä? Suhteeni oli pitkään ollut älyttömän vaikea. Olin henkisen ja fyysisen väkivallan uhri... ja sorruin myös itse lyömiseen puolustaessani itseäni... Monesti miehelleni yritin rauhassa puhua että meillä on ongelma ja meidän pitäisi asioista puhua ja yhdes yrittää selvittää asiat koska tämä väkivalta ei saa jatkua.. mieheni kuitenkaan ei halunnut puhua ja totesi vain että ei ole ongelmia.. hän kielsi siis kaiken.. kuukausien ajan yritin puhua että näin ei voi jatkua... väkivalta jatkui..rakastin miestäni yli kaiken. olin henkisesti loppu... mietin kuolemaa.. halusin kuolla... sitten tapasin miehen johon ihastuin.. hain häneltä turvaa ja lämpöä ja rakkautta... hän kuunteli ja oli tukenani kun itkin jälleen kerran kroppa täynnä mustelmia ym. Pikkuhiljaa tunteet syveni ja ajauduin pettämään... en kostanu.. ym.. tarvin vain jotain millä saan itseni pidettyä koossa.. rakastin miestäni, halusin jatkaa suhdetta, toivoin että saisimme ongelmat ja väkivallan loppumaan... ja siksi en eronnut vaan lopetin salasuhteeni... mutta väkivalta suhteessani vain jatkui vielä muutaman vuoden... lopulta jätin mieheni (jäin myös pettämisestä kiinni, mutta silloin ei mieheni minua jättäny vaan löi, haukkui ja riisti vapauteni kokonaan) Tämä ei ollut tietenkään puolustus pettämiselleni.. vihasin itseäni kokoajan.. tunsin syyllisyyttä ja pahaa oloa. Ja jäin suhteeseen pettämisen tultua ilmi koska tunsin niin hirveää syyllisyyttä. Halusin huolehtia miehestäni joka oli tiedosta ihan paskana.. mutta kun hän oli jo paremmassa kunnossa, mun voimat loppui ja vain päätin että haluan erota..Suhde jossa noin paljon paskaa.. ei vain voi toimia... Mä en koskaan olis uskonu että lähtisin pettämään. aina halveksin pettäjiä... nyt ymmärrän että on erilaisia syitä mitkä siihen ajaa. Tosin en koskaan ikinä enää halua pettämään lähteä, sillä itsekkäästi jos puhun niin se syyllisyys ja se paha olo mikä siitä tulee on ihan hirveää... sietämätöntä ja sisältä hirveästi rikkovaa... ja kun tekoni paljastui miehelleni, niin olin kuolla tuskasta kun näin kuinka miestäni olin satuttanut.. se oli jotain niin hirveää painajaista etten koskaan halua sellaista enää kokea uudelleen. on erilaisia pettäjiä.. toiset pettää kai huvikseen ja tuntematta syyllisyyttä.. tää oli mun tarina
Miten minusta sitten tuli pettäjä? Suhteeni oli pitkään ollut älyttömän vaikea. Olin henkisen ja fyysisen väkivallan uhri... ja sorruin myös itse lyömiseen puolustaessani itseäni... Monesti miehelleni yritin rauhassa puhua että meillä on ongelma ja meidän pitäisi asioista puhua ja yhdes yrittää selvittää asiat koska tämä väkivalta ei saa jatkua.. mieheni kuitenkaan ei halunnut puhua ja totesi vain että ei ole ongelmia.. hän kielsi siis kaiken.. kuukausien ajan yritin puhua että näin ei voi jatkua... väkivalta jatkui..rakastin miestäni yli kaiken. olin henkisesti loppu... mietin kuolemaa.. halusin kuolla... sitten tapasin miehen johon ihastuin.. hain häneltä turvaa ja lämpöä ja rakkautta... hän kuunteli ja oli tukenani kun itkin jälleen kerran kroppa täynnä mustelmia ym. Pikkuhiljaa tunteet syveni ja ajauduin pettämään... en kostanu.. ym.. tarvin vain jotain millä saan itseni pidettyä koossa.. rakastin miestäni, halusin jatkaa suhdetta, toivoin että saisimme ongelmat ja väkivallan loppumaan... ja siksi en eronnut vaan lopetin salasuhteeni... mutta väkivalta suhteessani vain jatkui vielä muutaman vuoden... lopulta jätin mieheni (jäin myös pettämisestä kiinni, mutta silloin ei mieheni minua jättäny vaan löi, haukkui ja riisti vapauteni kokonaan) Tämä ei ollut tietenkään puolustus pettämiselleni.. vihasin itseäni kokoajan.. tunsin syyllisyyttä ja pahaa oloa. Ja jäin suhteeseen pettämisen tultua ilmi koska tunsin niin hirveää syyllisyyttä. Halusin huolehtia miehestäni joka oli tiedosta ihan paskana.. mutta kun hän oli jo paremmassa kunnossa, mun voimat loppui ja vain päätin että haluan erota..Suhde jossa noin paljon paskaa.. ei vain voi toimia... Mä en koskaan olis uskonu että lähtisin pettämään. aina halveksin pettäjiä... nyt ymmärrän että on erilaisia syitä mitkä siihen ajaa. Tosin en koskaan ikinä enää halua pettämään lähteä, sillä itsekkäästi jos puhun niin se syyllisyys ja se paha olo mikä siitä tulee on ihan hirveää... sietämätöntä ja sisältä hirveästi rikkovaa... ja kun tekoni paljastui miehelleni, niin olin kuolla tuskasta kun näin kuinka miestäni olin satuttanut.. se oli jotain niin hirveää painajaista etten koskaan halua sellaista enää kokea uudelleen. on erilaisia pettäjiä.. toiset pettää kai huvikseen ja tuntematta syyllisyyttä.. tää oli mun tarina
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan sama kenen kans panee. Mutta se, että väittää rakastavansa yli kaiken ihmistä, joka on väkivaltainen... sitä en voi ymmärtää. Sellasten akkojen päässä on vikaa, jotka sietää tollasta kohtelua jopa vuosia. Kerran hakkaaja = aina hakkaaja.
Ei oo totta. Pettäminen nyt oli pienin juttu tossa. Elät pitkään väkivaltaisessa suhteessa ja murehdit jotain panoa ja sitä, että joku suhteen ulkopuolella tarjosi sulle lohtua.
Teit oikein kun erosit, se vain olisi pitänyt tehdä paljon ennemmin, eikö ennen naimisiín menoa ollut merkkejä väkivaltaisuudesta?
Mutta teit väärin kun petit, tuotit suunnatonta tuskaa miehellesi ja itsellesi, ymmärrän kyllä, että hait lohtua ja ymmärtäjää, mutta teit asiat väärässä järjestyksessä - ensin ero sitten uusi suhde, niin mennään aikuismaisesti ja vastuullisesti, eikä tuoteta noin suunnatonta tuskaa, tuskaa erostakin syntyy, mutta ei noin suurta.
Kaikesta huolimatta olen puolellasi, hyvää elämän taivalta sinulle.
Mul on miehenä toisin päin joskus ku nainen oli todella ärsyttävä ni läppäsin välillä mut sit ku huomasin kuinka agresiiviseksi se nainen mut sai ni jätin sen. Se soitteli viel vuosikausia sen jälkee ja rukoili että palataan yhteen. Sen kaveritkaa ei välittäny noista jutuista yhtää vaan sympatiat oli mun puolella eikä sen.
Ketään naista en oo ennen enkä jälkeen satuttanu.
Sen seuraava poikaystävä löiki sitte nyrkillä sitä -_-
Eli ymmärsinkö nyt oikein tämän selittelysi, että on jotenkin helpompaa tai jopa hyväksyttävämpää (vaikket ilmeisesti sitä myönnäkään) pettää väkivaltaista/ alkoholistia kuin sellaista jolla ei näitä ongelmia ole???
Olit ilmeisesti jo päättänyt lähteä, niin miksi et sitten vain lähtenyt tuosta parisuhdehelvetistäsi? Miksi piti pettää, kun niin kovasti vielä vakuuttelet, että siitä tuli paha olo jne...?
Eikä mikään tai kukaan aja ketään pettämään, se on aina oma päätös. Vaihtoehtoja on!
Joskus tarvitaan toista ihmistä (=pettämistä) jotta saa revittyä itsensä irti sairaasta suhteesta johon on jäänyt kiinni monimutkaisella henkisellä sidoksella. Se, miksi lähteminen ei ole aina helppoa, ei ole lyhyesti selitettävissä. Alistaja osaa toimia tavalla, joka on niin epänormaalia, että normaalilta ihmiseltä menee kyky toimia omaa etuaan ajatellen. Vaikka sen tietää, se ei vielä riitä. Tieto itsessään ei auta, jos se ei pääse solmuun menneiden tunnekerrosten lävitse. Toinen ihminen voi tarjota uudenlaisen perspektiivin katsoa omaa elämäänsä.
Silti pettäminen on ikävää ja tuomittavaa. Mutta jos rakentaa itse väkivälla ja alistamisella sairaan suhteen, siinä tapahtuu sitten niitä sairaita ja kipeitä asioita.
Pettämisissä nämä ovat kuitenkin vähemmistönä. Yleensä pettäminen on vain itsekäs huvin, jännityksen ja lyhyen ihastuksen täyttämä onneton teko. Asiat eivät aina ole pelkästään joko-tai -akselilla.
Koiraa ja lapsia ei saa lyödä,mutta naista kyllä ja eritoten pettävää paskaa.Tosin rajansa kaikella.Olen jutustellut parinkin miehen kanssa,joilla kontrolli on pettänyt ja pahasti.Heidän elämänsä on pilalla ja syynä siihen on ollut Nainen.Täällä te vitun kusireijät haukutte miehiä suu vaahdossa,vaikka todellinen syy löytyy peilistä.Jokaiseen pettämistapaukseen kuuluu Mies ja Nainen (poislukien erikoistapaukset) ja joka kerta kun panohommiin mennään niin eiköhän se ole nainen,joka sen miehen sisäänsä päästää ja kotona taas ei päästä?