ensimmäinen kivi.

Kyyninen on katsantokantasi. Tulevaisuuteen en voi nähdä, mutta en näe syytä miksi jompikumpi meistä alkaisi katsella muita. Me olemme olleet yli 30 vuotta yhdessä. Olemme käyneet kaikenlaisia vaikeuksia läpi, mutta emme ole aiheuttaneet surua toisillemme. Ei tätä onnea haluaisi riskeerata pettämisillä. Pettäminen satuttaisi ja veisi luottamuksen. Se olisi suhteen loppu.

Sen verran voin sanoa että nuorempana tuli kokeiltua parisuhdetta muidenkin kanssa. Silloin en kokenut samanlaista tyydytystä kuin nyt, jotain tuntui puuttuvan ja ruoho näytti vihreämmältä aidan toisella puolen. Kihloissakin ehdin olla ja yhdessä asuttiin. Mutta nykyään silloinen suhde tuntuu että se oli pikemminkin kiintymystä kuin sellaista vahvaa rakkautta mitä tunnemme nyt. Luulen että monelta jää aito rakkaus kokematta kun mennään yhteen liian nuorina ja tietämättöminä.

Olen samaa mieltä. Kun olin parikymppinen en halunnut vakavaan suhteeseen koska koin että en tuntenut vielä itseäni ja tiennyt mitä suhteelta tai kumppanilta haluan. Kolmikymppisenä haluan panostaa suhteeseen ja en ole lähtenyt "suinpäin suhteeseen". Teidän että koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo ja ihmiset voivat muuttua. En halua suhtautua tulevaisuuteen niin että ajattelisin että mitä vaan voi tapahtua ja että en luota itseeni. Kun on kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä kokenut kaikenlaista ei halua että siihen tärkeimpään suhteeseen tulee sellaista. Jos joku päivä kasvetaan erilleen niin sitten ensin eroan ja sitten etsin seuraa, sen verran mennyttä aikaa haluan kunnioittaa. Kyllähän ihminen voi halutessaan päättää minkä tahansa asian mihin uskoo. Ihmisestä se riippuu tuleeko se lupaus pitämään läpi vuodet, itse en näe että sellainen päätös olisi jotenkin kauhean vaikea pitää.

Ootko joku ikärasisti?Mikä sunkin ongelmas on?