Helvetti irti

Kaupunki kävi työntämässä metrin korkuisen vallin meidän tontille, eikä ottanut lumiaan takaisin Kävin Roissa ja siellä sitä ihmeteltiin!!! Roissa kaupunki puhdistaa liittymät, on sitä tehnyt vuosia. Tänään meidän kadulla pörräs kolme ajoneuvoa vaan liittymät jäi puhdistamatta, jotain paperia katottiin ja jatkettiin jyräämistä.
30673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Eivät ne auramiehet jouda "siivoamaan"yksityisiä liittymiä,ajavat" ravia" essolla,näkeehän sen.Piha täynnä kaupungin "miljoona"koneita pihalla ja estävät maksavia asiakkaita asioimasta.Kysymys kaupungille:mitä saa kiinteistöverorahalla?Uusi kaupungin johtaja:tuloksia!PS.äänestäkää:PS!

Äänestä
  • Ottakaa kuva esson pihalta kun kaupunkin kalusto täyttää pihan. Lähettäkää kuva kaupunkin johtajalle ja iltalehdelle.

    Äänestä

  • PITÄÄHÄN TYÖMIEHEN SYÖDÄ. ETKO OLE ENÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ. KYLLÄ SINULLAKIN ON NÄLKÄJOSKUS. ONHAN SE ESSOLLEKIN TULOA KUN MIEHET VIETTÄÄ SIELLÄ RUOKATUNNIN. OLETKO ITSE AINA NIIN TYÖVIREINEN JA JAKSOIT PAAHTAA 8 TUNTIA TAUOTTA. HEITÄ JO KATEUS POIS.

    Äänestä

  • Hei! käy muuallakin, kun olella kotosalla. Kaduilta on liipattu polanteet pois, mikä on hienoa. Mutta lähdeppä esim. Roin suuntaan ajeleen, niin johan on raiteilla ja ollut kokon talven, meni suuuntaan, tain toiseen Kemijärveltä. DESTIA tiet kuntoon. jotta säästytään vakavimmilta onnettomuuksilta. piste

    Äänestä

  • Katsokaa kelloa, niillä konemiehillä alkaa työt st.llä kello seitsemän, kahvilla, puoli kahdeksan maissa möngitään koneisiin ja lähetään tukkiin ihmisten liittymät. Tämä homma joka aamu kun lunta on satanut . Varsingin tämä auramies on ahne istumaan kahvilla.

    Äänestä

Olikohan ne ravituloksia?Joustikkia on vaikea käsitellä!Sairaalankäytävillä korkokengätm kopisevat?Hevosenpaska haisee ja siivoojat tekevät työt!Jonkun pitäis tehdä TUOTTAVVAAKIN työtä yhteiskunnalle!

Äänestä

Jos käyt kattomassa niiden kaupungin konemiesten liittymät, niin ei mitään valliongelmaa ole. Pieni pelko on persessä, että pitävät meidän veroeuroilla omat liittymät auki. Sitten nämä vitun suojatyöpaikkalaiset nauraaa kihertää siellä st1:llä ylipitkillä tauoilla kun on tukittu muiden liittymät.

Yksityisille hommat ja kenkää teknisen viraston joutoukoille.

Äänestä
  • Eräs konekuski aukoo aina ensin omat tiet ja pihat sit muut jos ehtii essolta käyä. Kannattas työnjohtjan vähän katella perään mitä ne touhuaa.

    Äänestä

No ei kuule puhdista kaupunki täällä Roissakaan liittymiä.

Äänestä
  • 17 ecua Kaupungille kun maksaa vuodessa, niin puhdistaa ainakin suurimmat vallit pois !

    Äänestä

Katsunukko! Roissa Petäjäntiellä ainakin puhdistetaan!

Äänestä

Miten eläkkeellä olevat, huonokuntoiset, pienellä eläkkeellä olevat ihmiset pystyvät lumen ottamaan pois? On myös sairaita ihmisiä. Se valli on vielä tiukka, siinä riskimpikin ihminen on lujilla. Nyt eletään 2000 vuotta ja on koneet joka lähtöön! Ois kirveellä töitä! Ei toisen tontille saa muutenkaan kuka tahansa tehdä mitä tahansa.

Äänestä
  • Naurun kanssa tukitaan liittymät ja ollaan niin iloisia ;)))

    Äänestä

Ei ne yksityiset firmatkaan mitään ihmetekoja tee.rahankiiltosilmissä ajaa nopeasti kadut ja kotiin nukkumaan.Siloinkun kone makaa sammuksissa tuottavuus on huipussaan urakalla nuo tekee mitä tekee toisin olisi jos tuntipalkalla silloinhan net höyläis kokopäivän.Jossain kaupungin säännöissä oli ettei saa jättää tarpeettoman suurta lumiestettä liittymiin.mikä on sitten tarpeeton?

Äänestä

Seuraavaksi, kuvan ottoon! Iltapäivä lehteen. Myöhästyttiin töistä, kun autoa ei pihasta saatu tielle!

Äänestä
  • On sitten saatana, uusavutonta sakkia!

    Siinä ajassa, mitä täällä valitatte, olisitte komeesti lapioineet lumet pois!

    Äänestä

Sama täällä. Ensin karhu puski liittymään metrisen jäälumivallin tien pinnasta. Sitten ajaa muka kone perässä, jonka piti siivota jäljet. Mitä sitä vittua. Papereissa oli naama kiinni ja perkele työnsi hangen metriä lähemmäs pihaa. Vittuako ajaa kone perässä kun kaikki jätetään kesken. Saatanan pässit.

Äänestä

Ainakin meidän liittymästä rollossa auraaja puhdisti jälkensä.

Äänestä

Niin meilläkin rollossa pukkas rajapyykit ojaan ja tienvierimerkin joka on liikennemerkki putkea kieroon. Killisilmä vissiin kun ei osaa ajaa rattoria.

Äänestä
  • Tämä kemppahan on ku kusiaispesä kaikki on tekevinään jotain. Ei ihme ettei niemiläiset halua teknisen kans yhteistyötä.Ne koneen konekuljettajat kuulkaa tekee raviveikkausta ei lue mitään kun eivät paljon osaa muuta kun hevosten nimiä.

    Äänestä

  • 03.24.2011 kirjoitti:

    Tämä kemppahan on ku kusiaispesä kaikki on tekevinään jotain. Ei ihme ettei niemiläiset halua teknisen kans yhteistyötä.Ne koneen konekuljettajat kuulkaa tekee raviveikkausta ei lue mitään kun eivät paljon osaa muuta kun hevosten nimiä.

    Etelässä nauravat kuin vanhanaikaista täällä on. Siellä on koneet ja vehkeet, ei tarvi kinoksen taakse jäädä ei nuorten eikä vanhojen. Eihän kenenkään piha ole KAATOPAIKKA!

    Äänestä

  • kerrostalolainen kirjoitti:

    Etelässä nauravat kuin vanhanaikaista täällä on. Siellä on koneet ja vehkeet, ei tarvi kinoksen taakse jäädä ei nuorten eikä vanhojen. Eihän kenenkään piha ole KAATOPAIKKA!

    Kyllä on perseestä koko kylä. Puolet kaupungistä pimeänä ja ihmisten pihat kaatopaikkoja mihin kiintiösvero meneepi? Mehän maksetaan ja maksetaan mitä met saadaan? Ei ihme että ihmiset muuttaa pois.

    Äänestä

  • 42ek kirjoitti:

    Kyllä on perseestä koko kylä. Puolet kaupungistä pimeänä ja ihmisten pihat kaatopaikkoja mihin kiintiösvero meneepi? Mehän maksetaan ja maksetaan mitä met saadaan? Ei ihme että ihmiset muuttaa pois.

    Kyllä nyt täytyy antaa tunnustusta ja ruusukimppu raktorimiehille! :)
    Tulin tuossa hetki sitten töistä oli kadut karhuttu ja kas vain kotitalon liittymä oli puhdas kuin pulmunen ei ollut jääpaaseja liittymässä.
    Näin se on, pyritään jokainen toinen toisiamme parhaan kykymme ja tahtomme mukaan palvelemaan, on Kemijärvellä aurinkoinen tulevaisuus.

    Äänestä

  • hoijakka mies kirjoitti:

    Kyllä nyt täytyy antaa tunnustusta ja ruusukimppu raktorimiehille! :)
    Tulin tuossa hetki sitten töistä oli kadut karhuttu ja kas vain kotitalon liittymä oli puhdas kuin pulmunen ei ollut jääpaaseja liittymässä.
    Näin se on, pyritään jokainen toinen toisiamme parhaan kykymme ja tahtomme mukaan palvelemaan, on Kemijärvellä aurinkoinen tulevaisuus.

    On ...kele teillä hyvä palvelu, täällä Helsingissä pittää ite putsata sisäpihalle menevän porttikongin edusta, kun kaupunki höylää lumet valliksi siihen.
    Erehdyin asiasta huomautteleen niin ilmoitettiin tylysti että, otapa yhteys kiinteistövirastoon, otin ja sain mustaa valkoisella että tontin omistaja huolehtii jalkakäytäv'ästä ja katuosuudesta tontin kohdalla jalkakäytävän reunakivestä 4 metriä kadun keskiviivaa kohden, jos kaksi samaan suuntaan menevää kaistaa kuten meillä niin ensimmäinen kaista on meidän hoidettava.Vakiintunut käytäntö on kuitenkin se, että kaupunki armollisesti auraa katuosuuden, tontin omistaja hoitaa lumet helvettiin jalkakäytävän reunasta.Urputa siinä sitten.
    Mutta nooh ehkä täällä on asiat muutenki huonommin kuin siellä, kun ei tuosta kukaan viitti marmattaa.Jos menis ottaan tuikun murheeseen, mutta mihin, kun on yli kolmesataa kapakkaa mistä valita . Murheet ne on meilläki
    mutta kyllä ne lumet sulaa.

    Äänestä

Nyt vain tietoon missä päin? Ei sitä vain niin tehdä, kun sitä ei tehdä muillekkaan veronmaksajille. Sehän se täällä kempassa on aina rehoittanut, että on näitä kuppikuntia. Fiksua olisi kaikille veronmaksajille puhdistaa omat työntämät kasat, koska verorahoista saavat palkankin.

Äänestä
  • Saman 17 euroa maksoin, kuin ZZ joulukuussa ja liittymä oli puhdistettu. Palvelu pelaa ja rattaat pyörii !

    Äänestä

  • Maksamalla 17 euroa pysyy liittymä puhtaana...tosin pihalle pukkasivat helvetillisen jäälohkarekasan...

    Äänestä

Muuta hyvä ihminen sinne Roihin jos se autuus löytyy siitä, että liittymät on putsattu äläkä tyhyjää vikise, elämässä on pikkusen vakavampiaki asioita murehittavana (jos kattois nokkaansa pitemmälle ) Onneksi kohta on kesä ja yx ruikutuksen aihe vähempänä...ai niin mutta sittenhän ne tulee ne koiran paskat..

Äänestä
  • Mehän maksamma jo teidän palkan ja kiintöistöveroa se ei edelytä meidän pitämään kaatopaikkaa.

    Äänestä

Kyllä täällä keskisuomessa lumet poistetaan liittymästä, mutta maksu on 7,50€/kerta. Jotka hauavat putsata liittymänsä itse maksua ei tietenkään mene. Käytännössä iäkkäämmät ihmiset ovat tämän palvelun kaupungilta tilanneet, sekin siloin kun tiehöylä kulkee, elikkä 3-5 kertaa talvessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siivoamaan ja heti kirjoitti:

Kaupunki kävi työntämässä metrin korkuisen vallin meidän tontille, eikä ottanut lumiaan takaisin Kävin Roissa ja siellä sitä ihmeteltiin!!! Roissa kaupunki puhdistaa liittymät, on sitä tehnyt vuosia. Tänään meidän kadulla pörräs kolme ajoneuvoa vaan liittymät jäi puhdistamatta, jotain paperia katottiin ja jatkettiin jyräämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu