Mitä teittä erotessanne väärin?

Annoin puolisoni sukulaisten,perheenjäsenten tulla väliimme.

Luotin vastapuolen puheisiin.

annoin kusettaa itteeni tietämättäni osituksessa.

- Lepsuilin osituksessa ja maksan sitä yhä.
- En muuttanut heti omilleni eropäätöksen tehtyäni.

Muutaman ensimmäisen vastauksen perusteella näihin tulee vastaukseksi tuota samaa diipadaapaa.

Kukaan ei myönnä omia oikeita virheitä ja väärintekoja, esim. että estin tapaamisia, haukuin toista vanhempaa lapsille, kostin avioliiton pettymyksiä jne.

Vastauksissa kerrotaan vain kuinka on oltu uhreja ja mitä "pahaa" se toinen osapuoli on tehnyt.

En eronnut aiemmin. Eron pitkittäminen on pelkurimaista ja turhaa kaikin puolin, eikä palvele ketään.

En tehnyt mitään mainittavaa virhettä erossa. Hyvin se ei silti sujunut. Mikään ei ole vaikeampaa kuin erota "pakosta" - ex laittoi kapuloita rattaisiin sen minkä ehti.
Ylpeä silti olen: erostamme olisi saanut täydellisen katastrofin, ellen olisi pitänyt päätäni kylmänä ja suutani yleensä kiinni. Kun sanoin jotain, sanoin mahdollisimman kauniisti. Haistattelin ja puhuin rumasti vain mielessäni.

Liiton aikana suurin virheeni oli uskotella itselleni, ettei liitossa ollut mitään vikaa. Aika sokea hölmö olin. Liitossa oli ainakin sellainen pieni vika, etten voinut olla oma itseni ja minua käytettiin taloudellisesti törkeästi hyväksi.

Juuri tuo :"ei voi olla oma itsensä" kaatoi meidänkin suhteemme.
Alussa mies ihastui minun luonteeseeni, olin iloinen, räiskyvä, kaikkien kanssa hyvin toimeen tuleva, puhelias ja kokeiluihin valmis..
Vuosien myötä alkoi pikkuhiljaa toisen muuttaminen, mitä en edes itse ensin huomannut.
20 vuoden aikana minusta tuli hiljainen, pelokas, arka, syrjäänvetäytyvä ja yksinäinen..
Eräs vanha ystäväni sanoi kerran, että "mihin se iloinen sirkuttaja on kadonnut..?" Silloin aloin miettiä asioita ja huomasin että elämästämme olikin tullut miehen elämää. Olin kävelevä zombie.
Mies käytti törkeästi kaiken energiani omiin tarpeisiinsa ja minä olin lannistettu täysin.
Aloin kapinoida ja tuoda omaakin mielipidettä esiin ja se aiheutti konflikteja miehen kanssa. Taistelin omasta elämästäni ja elinpiiristäni ja jotain tuttua alkoi pukkaantua esiin itsessäni.
Lähdin lopulta liitostani ja iloinen ihminen tarmonsa kanssa on tullut pikkuhiljaa takaisin ja muistelen liittoni viimeistä 10 vuotta kuin painajaista!
Eroni hoidin hyvin, ainoa virhe oli, että pysyin henkisesti raskaassa liitossani liian kauan, kymmenen vuotta liian kauan.

Kylläpä kuulostaa tutulta ja omalta toi "sielun syöminen". Ero on siinä, että en ole eronnut. Vaikka olen vahva ja voimakas ihminen (henkisesti), niin se tieto, millainen erosta tulisi, vie voimat jo ajatteluvaiheessa. Olen vain koettanut järjestää omaa elämääni niin, että jaksan jatkaa ja toivon, että voimat viimeiseen taistoon kertyvät tässä matkan varrella. Mutta tiedä häntä, toisen ajattelutavassa ei näytä tapahtuvan minkäänlaisia muutoksia.

Minäkin löysin itseni "toinen söi sielun"-kirjoituksesta ja juuri tuo otsikko kolahti
minuun täysin!
Sinulle ed.voimia...minäkin painin eroasioiden kanssa ja kerään myös voimiani
päästäkseni eroon narsisti-miehestäni.
Joka päivä tunnen paremmin kykeneväni eroon ja kun lapsi tuosta keväällä kirjoittaa YO, niin ajattelin pudottaa pommin miehelle.
Kyllä tässä ehtii vielä elää omanlaisensakkin elämää, vaikka kaikessa
rauhassa eroa olen vuosikaudet suunnitellutkin.

Ostin eläintarhasta hylkeen osamaksulla. Eläin toimitettiin kuolleena.

sama täällä, minusta tuli ihmisarka, ja häpesin itseäni en osannut vaatia mitään sillä miehen mielestä en ollut mitään.
Osituksessa tyydyin vähempään mitä olisi kuulunut, koska mies jopa lapset sai olemaan puolellaan, koska enhän minä ollut mitään.
Erosin, ja vaikeaa oli päästä irti tästä vähättelijästä.
Tein kuitenkin virheen taas, ja menin yhteen saman tyyppisen kanssa, jossa mies oli jotain ja minä en taas mitään..

Onneksi, osaan elää nyt yksin ja osaan varoa näitä alistajamiehiä.

Minä en suostunut keskustelemaan asioista ex mieheni kanssa.
Toinen kyllä yritti tavalla jos toisella, mutta olin sitä mieltä että jos ei mies ole 25 vuoteen keskustellut, niin miksi kuiten nyt kaikki on siltä osin myöhästä.
Ja olen samaa mieltä edelleenkin ,mutta asialliset välit on tekstiviestien mukaan palanneet , siltä osin että saadaan lapsen asiat kuntoon;)

Ennen en arvostanut ex miestä pätkän vertaa, mutta lapselle isä on aina isä ja olen tosi tyytyväinen että ex mieheni hoitaa osuutensa lapsen hoidosta, helpottaa minunkin elämää, jopa niin paljon ettei mies maksa elatus maksuja lapsi meillä puolet ja puolet ja toimii;)

Joten jos joskus oikeasti menee vielä jonkun kanssa yhteen niin keskustelu yhteys kannattaa säilyttää ,tavalla tai toisella:)
Ja tokihan itseä pitää kehua sen verran etten ole alkanut haukkumaan ex miestäni tuttaville tai ruotimaan eroa kellekkään, vaikka on päin naamaa käyty kysymässä.
Mitä se kellekkään kuuluu miksi on ero tullut:)
Että näin minä aattelen erosta kulunut puolitoista vuotta ja nyt on kaikki paremmin ko hyvin,myös lapsella,)