Parisuhteen erottaa muista ihmissuhteista romanttinen läheisyys. Mutta minkälaista läheisyyttä on se, että parin osapuolet elävät pitkän matkan päässä toisistaan ja pitävät yhteyttä pitkälti teknologian avulla? Mihin romanttinen läheisyys sijoittuu tässä yhtälössä?
http://rakkaus.me/2011/03/toimiiko-kaukosuhde/
Täällä on ihmisiä eri ikäluokista, erilaisilla taustoilla. Kertokaa ihmeessä miten olette saaneet kaukosuhteenne toimimaan. Ehkää saamme pelastettua suhteen tai kaksi.
http://rakkaus.me/2011/03/toimiiko-kaukosuhde/
Täällä on ihmisiä eri ikäluokista, erilaisilla taustoilla. Kertokaa ihmeessä miten olette saaneet kaukosuhteenne toimimaan. Ehkää saamme pelastettua suhteen tai kaksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Parisuhteen erottaa muista ihmissuhteista moni muukin asia kuin romanttinen läheisyys. Jos paino on läheisyydessä, niin ei olisi pitänyt alkaa kaukosuhteeseen alun perinkään.
Kysyt että mihin romanttinen läheisyys sijoittuu teknologian avulla pidettävässä yhteydenpidossa? Lentosuukoissa, puheissa jotka pulppuavat suoraan sydämestä, hymystä, yhteisestä haaveesta elää jonakin päivänä yhdessä...
Puhut parisuhteesta, minä puhun rakkaudesta. Jos toista rakastaa, välimatkan kestää vaikka se piinaa. Minä odotin puolisoani pitkään, elimme erossa toisistamme ja saimme virua pitkiä aikoja ilman tapaamisia. Nyt elämme yhdessä ja rakkaus on laajentunut jokapäiväiseen hellyyteen.
Jos kaukosuhdetta alkaa ajattelemaan romanttisen läheisyyden kautta, voi olla että fyysinen puoli on niin tärkeää että se ajaa yli kaukosuhteen. Tosi rakkaus on luopumista sekä antamista, joskus myös saa.
Emme koskaan kaukosuhteessa kokeneet että menetämme jotain kun emme pääse koskettelemaan fyysisesti. Tiesimme että olemme yhdessä, rakastamme ja jonakin päivänä saamme kaiken takaisin. Ja toisen kasvojen näkeminen sekä äänen kuuleminen riitti täyttämään odottavan sydämen.
Hienoja ajatuksia rakkaudesta ja parisuhteesta!
Viittaamani romanttinen läheisyys kattaa sekä fyysisen että henkisen läheisyyden. Luonnollisesti jälkimmäisen merkitys kasvaa, kun ensimmäinen on mahdoton.
Olisi mielenkiintoista kuulla oliko teidän parisuhde vakaalla pohjalla jo ennen kaukosuhdetta, vai aloititteko kaukosuhteella. Henkilökohtaisesti en usko rakkauteen ensi silmäyksellä, vaan kiintymyksestä rakkaudeksi kasvavaan tunteeseen. Osapuolilla täytyy olla erinomaiset kyvyt ilmaista itseään, jotta tämä onnistuu teknologian välityksellä.
Olen iloinen puolestanne.
Aloitimme kaukosuhteella. Miehen puolelta oli kenties rakkautta ensisilmäyksellä, minulla alkoi varsinainen rakastuminen toisella tapaamisella. Meillä ei mielestäni ollut mitenkään erikoisia kykyjä ilmaista itseämme teknologian välityksellä.
Muistan vain että kun menin käymään tällä paikkakunnalla, minut valtasi outo tunne että tulin "kotiin". Ja kun tapasin miehen sekä tutustuin häneen paremmin, tunsin sen sisimmässäni että kohtalo oli meidät johdattanut yhteen. Mies tosin tiesi sen jo heti. Toki ennen matkaa olin saanut ns. omituisia merkkejä tulevasta, lähes tulkoon "yliluonnolliselta" tuntuvia merkkejä, vaikken ole edes uskonnollinen ihminen.
Uskon että meidät johdatettiin yhteen. Siksi oli luontevaa kestää erossaolo ja jatkaa siitä yhdessä asumisen sekä avioitumisen muodossa eteenpäin. Näin oli tarkoitettu.
Mukava kirjoitus, noinhan se menee kun on mennäkseen.
Ei esteitä, ehkä pieniä hidasteita vaan.
Kertomuksesi on kuin suoraan omasta elämästäni. Tutustuin mieheeni Facebookissa, chattasimme ystävinä ensimmäiset kuukaudet, sitten mukaan tuli puhelut. Saatoimme puhua jopa kuusikin tuntia yhteen menoon.
Ensitapaamisesta lähtien tunteet ovat olleet tosi vahvat molemmilla, mies oli jopa ollut varma siitä että haluaa minut vaimokseen ensimmäisen matkani päättyessä.
Kaukosuhteessa olemme olleet reilut puolitoista vuotta ja edelleen kaikki on aivan ihanaa. Mies asuu toisella puolella maailmaa joten näemme pari kertaa vuodessa. Tarkoituksena kyllä mennä naimisiin ja perustaa yhteinen koti hänen kotimaahansa.
Myös minulle on tuttua tuo kotiintulon tunne, samoin kuin tunne siitä että kohtalo on johdattanut meidät yhteen. Myös nuo lähes "yliluonnollisilta" tuntuvat merkit olivat minulle tuttuja.
Myös minä uskon että meidät on tarkoitettu toisillemme. Yhdessäolo on alusta lähtien ollut erittäin helppoa ja meillä on todella hyvä olla yhdessä. Erot ovat molemmille rankkoja, mutta esim. uskottomuutta ei kummankaan ole missään vaiheessa tarvinnut edes epäillä.
täytyy myöntää että tippa tuli silmään kun luin edellisen viestin. itse elän nyt etäavioliitossa ja odotan puolisoani.
rakkaus on kunnioitusta ja elämän ilojen ja surujen jakamista. onneksi ilot ja surut voidaan helposti jakaa nykyteknologian avulla joka päivä.
ainoa mikä uupuu on fyysinen läheisyys ja seksi. mutta tämä ei ole minulle ja puolisolleni se elämän tärkein asia. nyt pitää vaan keskittyä omaan hyvinvointiin, urheilla ja pitää itsestään huolta.
Minulla on ollut kaukosuhde tukholmalaisen naisen kanssa. Homma tyrehtyi ennen kuin ehti alkaakaan, vaikka matkustaminen ei ollut ongelma.
Syynä oli se, että romanttista läheisyyttä on todella hankala ylläpitää satojen kilometrien päästä.
Kaukosuhde teettää hirveästi työtä. Vielä pitäisi kestää pari kuukautta. :(
Itselläni on nyt takana 8 kuukautta kaukosuhdetta, välissä noin 300 km eli 4-5 tuntia matkaa. Muutaman kuukauden päästä välimatka lyhenee puoleen ja toivottavasti muutaman vuoden päästä saadaan asua jo saman katon alla.
Tämä suhde ei olisi edes alkanut, ellei molemmat osapuolet olisi olleet sinut asian kanssa. Alkuun asiasta puhuttiin paljon ja suhdetta todellakin koeteltiin.
Tilanne on vain hyväksytty eikä siinä auta valittaminen. Itse maksan 40 eur viikonlopun junalipuista, mutta se ei tunnu missään kunhan vain pääsee oman rakkaan viereen.
Lopetin just oman, lähes kaks vuotta kestäneen suhteen välillä Suomi-Englanti. En vaan kestänyt enää, koska kommukaatio ei pelannut enkä näe suhteellamme tulevaisuutta. Motivaatio suhteen ylläpitoon katosi. Olisi pitänyt kestää vielä jotain 8 kuukautta... Ei, ei ei, kyllä kannattaa mieluummin elää hetkessä kuin kaukaista tulevaisuutta ootellen.
Jos yhteydenpito ei toimi, totta kai tunteet lakastuu. Mutta riippuu tosi paljon ihmisistä ja elämäntilateista, toimiiko kaukosuhde vai ei. Itse olen niin nuori, että haluan katsella vähän muitakin miehiä... Kaukosuhteessa on ehkä enemmän paineita saada se toimimaan, mikä varmaan itseäkin ahdisti.
Minusta teknologia tuo suhteeseen omanlaisen romantiikkansa. Me ollaan oltu pelkän kameran varassa jo aivan liian pitkään, ja ollaan kumpikin vähän kypsiä niin että kohta jotain tapahtunee kun elämäntilanteet muuttuu. Olihan se ensimmäisen puolen vuoden ajan aika hirveää. Vähitellen tottui, välillä jaksoja että ollut vähän vaikeampaa, mutta tarvitsen hänen tukeaan ja koko hänen persoonaa, ilman häntä tuntuisi että elämästäni puuttuisi paljon. Eli ajattelen niin, että voi kyllä puhua henkisestä läheisyydestä ja romantiikasta, vaikka fyysistä läheisyyttä ei olisikaan. Jos voisi valita, niin kyllähän senkin ottaisi; toisaalta, ei puhuminenkaan tee pahaa. Sitäpaitsi, uskoisin, että kohta jos muutetaankin yhteen, niin se sanallisen kanssakäynnin tapa, mihin ollaan näin päästy, jää meille pysyvästi. Sellaiset rakkaudenilmaukset, ehkä ne ilmeetkin (jopa hymiöt?).
Helpommin joustaa, antaa anteeksi, ymmärtää toista kuin silloin aluksi. Esim. nettitapaamiseen puolen tunnin myöhästys, tai saapumatta jättäminen seuraavan päivän selityksineen ei enää aiheuta katastrofia kummankaan puolelta. Ehken ollaan myös molemmin puolin opittu paremmin tulkitsemaan toisiemme tunteita, niin että ne osaa ottaa huomioon.
Myös tuntuu, että olen saanut viettää loppuun "hurjan nuoruuteni" tänä odotusaikana. Olen ehtinyt tehdä riittävästi sellaista, minkä ajattelen kuuluvan vapaisiin vuosiin, ei parisuhteeseen (ei mitään baari-iltoja tai seuranhakua, vaan sellaista elämän opettelua, reissaamista ja kokeilua). Nyt uskoisin osaavani kohdella häntä paremmin vierelläni, kun sain hieman jatkoaikaa elämän opetteluun. Toki se jatkunee lähiopetuksena sitten myöhemmin..!