Hei. Nyt tulen tänne vuodattamaan asioitani, kun en uskalla kenellekkään puhua.
Minusta on monet saaneet kuvan että olen ikuinen pelinainen.. paljon on ihmissuhteita takana, vakavaa sekä vähemmän vakavaa sorttia.
Aiemmin olen ihastunut palavasti 2 ihmiseen elämäni aikana, mutta nyt menin sitten oikein todenteolla rakastumaan ensimmäistä kertaa elämässäni, (ja näiden tuntemuksien myötä toivon että ehkä viimeisenkin kerran)..
Tapailin miestä n. 2-3kk ja aloimme menemään jo seurustelun puolelle, koska meillä toimi kaikki erityisen hyvin.. tykkäsimme toisistamme todella paljon, viihdyimme toistemme seurassa ja olimme yhteyksissä tiiviisti päivittäin. Mies kertoi pitävän minusta todella paljon ja ikävöi minua aina kun emme ole yhdessä.
Sitten.. juuri kun olimme onnellisesti siirtymässä suhteeseen.. mies alkoi olemaan yhtäkkiä jotenkin omituinen, sanoi että vältellyt sitoutumista entisen suhteensa päätyttyä ikävällä tavalla.. nainen jätti toisen miehen takia ja tämä suhde oli 3v kestänyt (paljon nuorelta mieheltä). Sitten kerroin ymmärtäväni asian, koska itsellänikin hieman sitoutumispelkoa entisen vuoksi. No.. miehestä ei sitten yhtäkkiä kuulunut n.3pv mtn ja aattelin että kai tää sit oli tässä, kun noin oudosti käyttäytyy. Olin todella todella pettynyt ja surullinen.. koska olimme puhuneet jatkosta.
Mies otti kuitenkin yhteyttä ja kertoi tunteistaan kuinka on käyttäytynyt todella typerästi ja välittää minusta paljon, liikaakin. Kertoi ettei halua tämän vuoksi menettää minua ja haluaa edelleen olla kanssani ja enemmänkin.
No.. meni todella vähän aikaa tästä eteenpäin, kun sain tietää erittäin rakkaan ihmisen kuolleen.. menin tästä täysin sekaisin, aloin käyttäytymänä omituisesti, tuntui kuin kukaan ei olisi tajunnut miltä tämä tuntuu, aloin kiukuttelemaan ja käyttäydyin todella oudosti, en ollut omaitseni ollenkaan. Sitten mies lakkasi pitämästä yhteyttä, pyysin häneltä anteeksi käytöstäni, vastaus oli todella kylmä : ei se mitään.. sitten pyysin uudestaan anteeksi ja kerroin tuntemuksista tuli vain: joo mut silti en jaksa tollasta kiukuttelua. Ja naps.. kaikki kaatui tuohon yhteen minun virheeseeni, voiko ihminen todella olla noin itsekäs ettei näe kuin omaa napaa tässä tilanteessa? Kaikki se mihin tutustuin, olikin ihan täyttä paskaa.. eihän hän tunne ollenkaan empatiaa näköjään. Ymmärrän että tein väärin ja sitä pyysin anteeksi useampaan otteeseen sekä toivoin myös etten häntä menettäisi. Minkä vuoksi hänellä oli alkuun oikeus pitää minut epäluulossa ja mogata, mutta minulla ei.. se on niin väärin minusta. Nyt jätti minut epätoivoon miettimään asioita. Olen viallinen itsekkin, sitä en kiellä, mutta kauhea tilanne minusta tämä.. tuntuu kuin kaikki hänen tunteensa olisivat yhtäkkiä poissa.
Minusta on monet saaneet kuvan että olen ikuinen pelinainen.. paljon on ihmissuhteita takana, vakavaa sekä vähemmän vakavaa sorttia.
Aiemmin olen ihastunut palavasti 2 ihmiseen elämäni aikana, mutta nyt menin sitten oikein todenteolla rakastumaan ensimmäistä kertaa elämässäni, (ja näiden tuntemuksien myötä toivon että ehkä viimeisenkin kerran)..
Tapailin miestä n. 2-3kk ja aloimme menemään jo seurustelun puolelle, koska meillä toimi kaikki erityisen hyvin.. tykkäsimme toisistamme todella paljon, viihdyimme toistemme seurassa ja olimme yhteyksissä tiiviisti päivittäin. Mies kertoi pitävän minusta todella paljon ja ikävöi minua aina kun emme ole yhdessä.
Sitten.. juuri kun olimme onnellisesti siirtymässä suhteeseen.. mies alkoi olemaan yhtäkkiä jotenkin omituinen, sanoi että vältellyt sitoutumista entisen suhteensa päätyttyä ikävällä tavalla.. nainen jätti toisen miehen takia ja tämä suhde oli 3v kestänyt (paljon nuorelta mieheltä). Sitten kerroin ymmärtäväni asian, koska itsellänikin hieman sitoutumispelkoa entisen vuoksi. No.. miehestä ei sitten yhtäkkiä kuulunut n.3pv mtn ja aattelin että kai tää sit oli tässä, kun noin oudosti käyttäytyy. Olin todella todella pettynyt ja surullinen.. koska olimme puhuneet jatkosta.
Mies otti kuitenkin yhteyttä ja kertoi tunteistaan kuinka on käyttäytynyt todella typerästi ja välittää minusta paljon, liikaakin. Kertoi ettei halua tämän vuoksi menettää minua ja haluaa edelleen olla kanssani ja enemmänkin.
No.. meni todella vähän aikaa tästä eteenpäin, kun sain tietää erittäin rakkaan ihmisen kuolleen.. menin tästä täysin sekaisin, aloin käyttäytymänä omituisesti, tuntui kuin kukaan ei olisi tajunnut miltä tämä tuntuu, aloin kiukuttelemaan ja käyttäydyin todella oudosti, en ollut omaitseni ollenkaan. Sitten mies lakkasi pitämästä yhteyttä, pyysin häneltä anteeksi käytöstäni, vastaus oli todella kylmä : ei se mitään.. sitten pyysin uudestaan anteeksi ja kerroin tuntemuksista tuli vain: joo mut silti en jaksa tollasta kiukuttelua. Ja naps.. kaikki kaatui tuohon yhteen minun virheeseeni, voiko ihminen todella olla noin itsekäs ettei näe kuin omaa napaa tässä tilanteessa? Kaikki se mihin tutustuin, olikin ihan täyttä paskaa.. eihän hän tunne ollenkaan empatiaa näköjään. Ymmärrän että tein väärin ja sitä pyysin anteeksi useampaan otteeseen sekä toivoin myös etten häntä menettäisi. Minkä vuoksi hänellä oli alkuun oikeus pitää minut epäluulossa ja mogata, mutta minulla ei.. se on niin väärin minusta. Nyt jätti minut epätoivoon miettimään asioita. Olen viallinen itsekkin, sitä en kiellä, mutta kauhea tilanne minusta tämä.. tuntuu kuin kaikki hänen tunteensa olisivat yhtäkkiä poissa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No, tangoon tarvitaan kaksi. Mutta taisit saada sen mitä halusit. Tietysti jos menit liian pitkälle, on mahdotonta antaa anteeksi. Minut lempattiin ulos, kirjamellisesti liikkuvasta autosta. Minä rupesin sen jälkeen toimimaan todella hölmösti ja törkeästi, tosin itse en kaipaa, häntä enää. Kyseisen henkilön kanssa olen kokeillut kahdesti ja kolmatta ei enää tule. Ensimmäisellä kerralla surua ja ikävää, tällä kertaa vihaa itseäni ja häntä kohtaan, että olin tyhmä lähdin leikkiin ja uskoin lähes kaiken, mitä kuulin häneltä.
Aloittajan olisi hyvä jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa pulmistaan, jos ei ole läheistä ystävää tai sukulaista juttuseuraksi. Olen pahoillani, näin olen itsekin joutunut kokemaan että kun tunne ja olkapääntarve on suurin, on miehelle tyypillistä vetäytyä tylysti kaikesta tunteesta ja vastuusta. Surullista mutta totta. Tyttö hyvä, rakenna omaa itseäsi pala palalta onnellisemmaksi, lempeydellä itsellesi. Itsensä kanssa on aina tultava toimeen, muut tulevat ja menevät. Sinullakin ehkä on se lohduttamattomaksi jäänyt sisäinen pikkutyttö siellä sielussasi, koeta häntä hoivata vaikkapa Tommy Hellsteniä lukien.
kiitos teille ihanaisille. vaikeaa on mutta elämä jatkuu :)
Surullinen stoori, joka vahvistaa sen tosiasian, että miehistä ei ole tuntemaan emapatiaa ja sympatiaa toisen puolesta. Ei varsinkaan naisen tuntoja, vaikeuksia, suruja, murheita, ei jakamaan syvimpiä ajatuksia ja ottamaan vastaan ihan omintakeisia mielen puolen palautteita.
Mutta miten putkiaivoilla voisi ? "10 8":n ohje on hyvä, naisen pitää olla vahva, nainenhan sen olkapään useimmiten tarjoaa.
Koeta jaksaa ja pärjätä, elämä on kova koulu, yksinkään ei ole hyvä ihmisen olla, ehkä ihmissuhteet ovat sitä varten, että niiden avulla kasvetaan ja kehittytään, päästään eteenpäin.
totta näin se vain on :)