Masentaa sellanen oman egon pönkittäminen muiden työntekijöiden kustannuksella. Ihmiset kuvittelee, että pidän sitä hyväksyttävänä. Että se olisi normaalia ja hyväksyttävää. Tämän tyyppinen juoruilu ei ole mitään muuta kuin sitä, että omaa asemaa työpaikalla halutaan korotella muiden kustannuksella. Kaivellaan jotain vuosikymmeniä vanhoja asioita esille, joilla ei ole mitään tekemistä nykypäivän asioiden kanssa. Eiköhän siinä ole silloin kyse jostain muusta, kuin asiallisesta rutinasta.
Pyöritellään puheissa eri työntekijöiden syntilistoja, mitä milloinkin on mennyt pieleen ja miksi. Ketäköhän nämä puheet loppujen lopuksi palvelee ja mihin tarkoitukseen?
Pyöritellään puheissa eri työntekijöiden syntilistoja, mitä milloinkin on mennyt pieleen ja miksi. Ketäköhän nämä puheet loppujen lopuksi palvelee ja mihin tarkoitukseen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Monilla on mennyt sekaisin toimenkuva ja oma psyykkinen toimintakyky. Eivät osaa erottaa ykstyisyyttä ja työtä. Työssä tulisi toimia ammatillisen perustein, mutta toisille oman psyykkisen toimintakyvyn ylläpysyminen muodotuu pääasaiksi työpaikalla. Työpaikasta on tullut oman psyykkeen pönkityskenttä ei ammatillisuus pääasiana. Mielestäni pomon tuli huomata tämä ja pistää peli poikki.
Eivät pomot uskalla. Siinä rupeavat porukat pomoa syyttämään. Pomo sanoo vain että sopikoot keskenään. Kyllä minuakin tympi ne juoruavat ukot. Eräskin mieshenkilö jonka juuri ja juuri opin ulkonäöltä tuntemaan ryhtyi osastoittain levittämään perättömiä juttuja minun mustamaalaamiseksi ja ulos painostamiseksi. Hän oikein taukotupaan tuli porukalle kertomaan vuosikymmenien takaisia kesittyjä juoruja ja piti niitä itsekin totena. Ja lopulta niin kävi, että minun oman terveyteni vuoksi oli lähdettävä työpaikastani. Kuka jaksaa taistella tällaisia tuulimyllyjä vastaan vuosikymmeniä?
Mutta nytpähän on päässyt minusta rauhaan. Onnea vain hänellekin. Kukahan lienee tämän juoruavan ukkelin uusi silmätikku- olis hauska tietää?
Olen vuosia ollut kateellisen työtoverin vähättelyn kohteena. Tätä kielivähemmistöön kuuluvaa ihmistä ei mikään tyydytä. Hän on naimisissa hyväpalkkaisen osastopäällikön (kunta) kanssa, hänellä on älykäs ja opinnoissaan menestynyt lapsi, hän osaa olla hauska keskustelija. Mutta yksi asia häntä riivaa, nimittäin epäilys siitä, että minua pidettäisiin työyhteisössä älykkäämpänä kuin häntä. Jos joku erehtyy kehumaan minua, hänen kasvonsa peittää varjo ja hän lakkaa puhumasta. Joskus hän ei kestä omaa pelkoaan omasta huonommuudestaan, vaan lähteee huoneesta. Hän tietää ja myös näkee selvästi, koska on älykäs ihminen, että tiedon tasoni on hänen omaansa parempi, eikä sanojeni ja tekojeni välillä ole erityistä ristiriitaa. Olen yleensä pitänyt sen mitä olen sanonut. En kuvittele kuitenkaan olevani täydellinen enkä häneltäkään sitä vaadi. Kukaan meistä ei voi olla täydellinen.
Ymmärrän, että työtoverillani, jonka käyttövarat ovat omiani monta kertaa suuremmat, on enemmän mahdollisuuksia ja kiusauksia sortua turhuuksiin ja lipsua omista periaatteistaan. Puheet ja teot eivät ole hänen kohdallaan tasapainossa. Johdonmukaisuus on asia, jota ei kaupasta saa ostaa. Tätä omaa epäjohdonmukaisuuttaan (epärehellisyydeksikin sitä voisi kutsua) työtoverini yrittää kaikin tavoin peitellä mitätöimällä minua ja tekemisiäni.
Käytän kulttuuripalveluja, maalaan ja kirjoitan. Olen kiinnostunut maailmasta jossa elän. Yksityiselämäni on tasapainoista ja onnellistakin. Rahaa minulla on käytettävissä melko vähän, mutta en kärsi siitä. Vain tämän kateellisen ja pahantahtoisen ihmisen obsessiivinen hyökkäily ovelan juoruilun, vähättelyn ja sekäänpuukotuksen muodossa varjostaa elämääni.