"Ei naista, sen täytyy olla homo"

Alkaa hieman kyrsimään. Millähän helvetin logiikalla naiseton olisi homo, jos ei miestäkään ole eikä muutenkaan miehistä kiinnostunut? Useimpia näyttää näköjään häiritsevän, jos joku on valinnut mahtavan vapaan ja huolettoman yksineläjän tien - olisivatko kateellisia kun jonkun ei tarvi kotiin mennessään saada korviinsa kälätyksen tulvaa lattialla lojuvista sukista ja kalsareista yms. yms.? Mulla ei kertakaikkiaan ole mitään pakonomaista tarvetta pitää jotain akkaa nurkissa marisemassa. No se tietysti että pillua saavakituisesti, eipä sekään kun tasan kerran elämässäni olen saanut joltain löysältä kiisselitoosalta eikä jäänyt mitään hinkua saada lisää. Kun ei paremmasta tiedä, niin.
38591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

"kun tasan kerran elämässäni olen saanut joltain löysältä kiisselitoosalta eikä jäänyt mitään hinkua saada lisää"

Onpa rumasti sanottu viittaa "kiisselitoosa" siihen, että nainen oli seksuaalisesti kiihottunut ja siis liukas? Sulla on raiskarin mentaliteetti, jos kiihottunut nainen ei kelpaa

Äänestä

Ahaa, eli ei ole siis olemassa löysiä naisia, ainoastaan pienimunaisia miehiä jne.? Onpas taas sukupuolirasismia.

Äänestä

No tässäpä vastapainoa. Ei miestä, sen täytyy olla lesbo,aseksuaali tai frigidi.
Olen kyl seurustellu pari kertaa mutta kun on takkiinsa saanut niistä kerroista ja monista muista niin olen sit mieluummin yksin kuin miesten leikkikalu.
En miekhän halua miestä mariseen minun nurkkiin kun minun suhteissa son juuriki ollu se mies, joka nalkuttaa joka ainoasta asiasta.

Äänestä
  • Eipä tuossa aseksuaalisuudessa mitään, olisin jopa ylpeä jos sellanen olisin. Vaan en taida olla kun netissä ja livenäkin naisten katselu kiinnostaa :( Tosin ei ehkä samassa PANISIN-mielessä kuin normiäijillä, nätti persaus vaan on nätti persaus jne.

    Äänestä

  • Lesbottelu ja frigiditeetti-diagnoosien kuunteleminen on melkolailla arkipäivää pitempään sinkkuna olleille naisille etenkin, jos naisen ulkonäkö ei riitä selittämään yksinelämää.

    Äänestä

  • 32 kirjoitti:

    Lesbottelu ja frigiditeetti-diagnoosien kuunteleminen on melkolailla arkipäivää pitempään sinkkuna olleille naisille etenkin, jos naisen ulkonäkö ei riitä selittämään yksinelämää.

    Ja taas monia monia homovihjailuja myöhemmin...

    Tuo ulkonäköjuttu kai sen selittää, olen senverran mukiinmenevän näköinen että naisettomuuteni ei voi selittyä muulla kuin homoudella. Duunissa samalta paikkakunnalta toinenkin jolla ei koskaan naista ollut, muttei hän joudu homovittuiluja kuuntelemaan koska hänellä nyt vaan sattuu olemaan eräs ulkoinen seikka jonka takia kai ajattelevat ettei tämä voi naista saadakaan. Eli kaipa tässä pitää iskeä itseään lapiolla naamaan tai jotain, ehkä sitten naisettomuus muuttuu minullakin hyväksytyksi?

    Juueihän ihminen toki voi henkisesti traumatisoitunut tai muuta olla suinkaan, jonka takia normi parisuhdetouhut ei kiinnosta siinämissä muita. HOMO SE ON, ainut mitä 0 älykkyysosamääräiset juntit voi päähänsä kehittää.

    Saatanaettävituttaa.

    Äänestä

  • Homo Sapiens kirjoitti:

    No mitä niistä välität? Junttia läppäähän tuo on, ei juntilta voi muuta odottaakaan, hyväksy se tosiasia.

    Äänestä

  • Heh Eewulikin peppuseksikokemuksineen heräsi heti, kun alettiin puhumaan homoudesta.

    Äänestä

  • =D =D kirjoitti:

    Heh Eewulikin peppuseksikokemuksineen heräsi heti, kun alettiin puhumaan homoudesta.

    Ja sinä paukapää et näköjään tunnista päivämäärää viestistä.

    Äänestä

  • .,.,.,.,.,.,.. kirjoitti:

    Ja sinä paukapää et näköjään tunnista päivämäärää viestistä.

    Mitä sillä päivämäärällä on tässä tekemistä? Eewulin vastaus on kuitenkin tullut aloitusviestin jälkeen eikä ennen sitä. Kannattaisiko ehkä tarkistaa oman pääsi paukamat mikäli et tuota ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Yo Yo Man kirjoitti:

    Mitä sillä päivämäärällä on tässä tekemistä? Eewulin vastaus on kuitenkin tullut aloitusviestin jälkeen eikä ennen sitä. Kannattaisiko ehkä tarkistaa oman pääsi paukamat mikäli et tuota ymmärtänyt.

    Niin, sinähän heräsitkin "heti" viestittelemään.

    Äänestä

jaa mikähän lie sitten aseksuaalin määritelmä, kyllähän minustakin on mukava katsoa kaunista naista vaikka panopuuhat ei kiinnostakaan, koko homma on jotenkin vastenmielisen brutaalia.

Äänestä

Vain kieroutunut kaappihomo puhuu noin.

Äänestä

mies pitää jotain kamalaa akkaa, jos ei ole mitään iloa, vain välttyäkseen homoleimalta.

Äänestä

Jotkut vaan piilottelevat naisystäväänsä mahdollisimman pitkään kunnes astuvat ulos kaapista ja kaikkien ihmetykseksi naisen kanssa. Ei kannata aliarvioida eikä tehdä analyysiä ennen kuin tietää faktat.
Seurustelemattomuus ei vielä homoa tee mutta katkeran torjutun naisen viiltävä kommentti miestä kohtaan on loukkaava. Eikä sanat riitä kertomaan muuta. Ei haukku haavaa tee, mutta voi laukaista juoruefektin jota ei ajattelemattomuuttaan ymmärrä.

Äänestä

Ihan yks ja vitun sama?

Äänestä
  • Ai mikä on sama?
    Voisitko tarkentaa kommenttiasi?

    Äänestä

  • citynainen kirjoitti:

    Ai mikä on sama?
    Voisitko tarkentaa kommenttiasi?

    Anteeksi, luulin aiheen olevan homoksi leimaaminen, jos ei ole kumppania.

    Mutta siis siihen... se oli...

    Äänestä

  • citynainen kirjoitti:

    Ai mikä on sama?
    Voisitko tarkentaa kommenttiasi?

    Eli mitä väliä?

    Mikäli et ymmärtänyt.

    Äänestä

  • UPDATE_9604280 kirjoitti:

    Eli mitä väliä?

    Mikäli et ymmärtänyt.

    Aiiii! Niin. Ei ole väliä onko homo tai vain leimautunut homoksi, seurusteleeko. Aivan sama tässä kohtaa.

    Äänestä

  • citynainen kirjoitti:

    Aiiii! Niin. Ei ole väliä onko homo tai vain leimautunut homoksi, seurusteleeko. Aivan sama tässä kohtaa.

    Öööö... Sä olet kyllä ihan paska trolli, mutta selvennän silti.

    Ihan sama mitä joku ajattelee. Mitä väliä sillä olisi, jos joku homoksi luulisi?

    Äänestä

No kyllä alkuperäisestä kirjoittajasta ihan selviä homoviboja saa jo näin pelkän viestin perusteella. Esim. kerran on harrastanut seksiä naisen kanssa ja sekin oli ilmeisen epämiellyttävää. Naisviha ja inho naisen seksuaalisuutta ja "kiisselitoosaa" kohtaan on ihan selkeä. Auttaisi kovasti jos vaan tunnustaisi itselleen että mieluummin kaipaa sitä kovaa munaa peräaukkoonsa tai suuhunsa ja tulisi sieltä kaapista ulos. Ei tarvisi koko elämää yksin viettää. Sama koskee suurinta osaa tämän palstan naisvihaajista. Jos inhoatte naisia niin miksi pitää väkisin yrittää leikkiä heteroa?! Hyväksykää taipumuksenne niin voitte lopettaa naisten haukkumisen ja jättää heidät oikeiden heteromiesten hoideltavaksi. Sellaisiakin vielä löytyy.

Äänestä
  • Vitunnuolentayrityksesi on vähän tökerö. Ei tuolla tyylillä lohkea.

    Äänestä

  • Nuole syvemmältä kirjoitti:

    Vitunnuolentayrityksesi on vähän tökerö. Ei tuolla tyylillä lohkea.

    Eli osu ja uppos. Älä välitä, ei tänä päivänä ole niin iso häpeä vaikka vähän pojista tykkäisikin.

    Äänestä

"eipä sekään kun tasan kerran elämässäni olen saanut joltain löysältä kiisselitoosalta eikä jäänyt mitään hinkua saada lisää."

Taitaa aloittaja olla kuitenkin jonkin asteen aseksuaali. Vähintään. Suurimmalle osalle heteromiehistä "kiisselitoosa" kelpaa kyllä, oli kooltaan mikä vain.

Äänestä

Ei ketään miestä leimata ja epäillä homoksi vain pelkästään sinkkuuden perusteella. Mutta kuten tällä palstallakin on havaittavissa niin osa miehistä tahtoo vain laihoja ja vielä kehittymättömiä tyttöjä mikä viittaisi poikamaisen vartalon ihailuun, Toinen seikka on, että aika moni tämän palstan miehistä näyttää vielä olevan fiksoitunut jotenkin anaaliseksiin, kun se niin paljon tapetilla täällä. Yleensä vielä ne saman miehet, jotka haluavat laihan ja kehittymättömän tytön itselleen. Naisen seksuaalisuutta tunnutaan inhoavan myös mikä myös tukee homouteen viittavia seikkoja. Homomies joka kieltää homoutensa yleensä inhoaa ajatustakin, että nainen omaisi normaalin seksuaalivietin ja nauttisi seksistä. Kokemattomia tyttösiä tahdotaan senkin vuoksi, ettei heillä vain olisi mitään nautinnollisia kokemuksia ennestään seksistä ja tyytyisivät helpommin heitä epätyydyttävään seksiin tietämättä mitään paremmastakaan. Ajatuksena, että anaaliseksiin on helpompi houkutella,jos ei tiedä paremmastakaan. Kyllä joidenkin tämän palstan miesten kirjoituksista oikein huokuu itseltäkin kielletty homoseksuaalisuus ja siitä varmaan homofobiakin.

Äänestä
  • "Homomies joka kieltää homoutensa yleensä inhoaa ajatustakin, että nainen omaisi normaalin seksuaalivietin ja nauttisi seksistä."

    Miksi näin olisi? En tunne asiaa, mutta kiinnostaako muka homoja mitä naiset tekevät seksuaalisuutensa kanssa?

    Äänestä

  • hämärän tuolta puole kirjoitti:

    "Homomies joka kieltää homoutensa yleensä inhoaa ajatustakin, että nainen omaisi normaalin seksuaalivietin ja nauttisi seksistä."

    Miksi näin olisi? En tunne asiaa, mutta kiinnostaako muka homoja mitä naiset tekevät seksuaalisuutensa kanssa?

    Ei vaan homoa inhottaa ajatuski että nainen haluaisi häntä. Ihan niin kuin tämän palstan "piilo" homppeleita.

    Äänestä

  • hämärän tuolta puole kirjoitti:

    "Homomies joka kieltää homoutensa yleensä inhoaa ajatustakin, että nainen omaisi normaalin seksuaalivietin ja nauttisi seksistä."

    Miksi näin olisi? En tunne asiaa, mutta kiinnostaako muka homoja mitä naiset tekevät seksuaalisuutensa kanssa?

    Homomiestä joka kieltää tunnustamasta omaa seksuaalisuuttaan kokee inhottavana naisen seksuaalisuuden ja kieltäessään itsensä ja omat taipumuksensa joutuu jatkuvasti ajatuksissaan kohtaamaan inhoamansa seikan, että pitäisi harrastaa seksiä naisen kanssa. Eivät ne miehet jotka homouden ovat tunnustaneet asialle juuri ajatuksiaan uhraakaan, koska asia kosketa heitä mitenkään. Vielä kaapissa olevilla taas on asian kanssa ongelmia.

    Äänestä

  • yufuyoölk kirjoitti:

    Pahimmat homo vihaajat/haukkujat ole itsekin homoja. Pitää esittää, että ei voi sietääkään homoja jotta muut eivät tajua sitä, että itsekin on homo. Kerran on yksi sanonut homoksi, sanoin vain siihen, että mitä toinen.

    En pahemmin hermostu homottelusta kun tietän etten ole homo, lähinnä huvittaa jos joku joka ei tunne minua rupeaa haukkumaan homoksi. Varsinkin jos Naiset haukkuisivat homoksi niin olisin otettu. Shän kertoo sen, että ne Naiset haluaisivat olla minun kanssani ja sen takia yrittävät provosoida, että tekisin jotain.

    Äänestä

  • yufuyoölk kirjoitti:

    Homomiestä joka kieltää tunnustamasta omaa seksuaalisuuttaan kokee inhottavana naisen seksuaalisuuden ja kieltäessään itsensä ja omat taipumuksensa joutuu jatkuvasti ajatuksissaan kohtaamaan inhoamansa seikan, että pitäisi harrastaa seksiä naisen kanssa. Eivät ne miehet jotka homouden ovat tunnustaneet asialle juuri ajatuksiaan uhraakaan, koska asia kosketa heitä mitenkään. Vielä kaapissa olevilla taas on asian kanssa ongelmia.

    AHA

    Äänestä

vai nin

Äänestä

SE SIITÄ, VAIKKA PERÄAUKKOON;)

Äänestä

Taidan olla lesbo koska minulla ei ole miestä.

Äänestä

Minua ei kiinnosta, jos joku luulee minua homoksi sinkkuuden takia. En koskaan vastaa suoraan olevani hetero. Vastaan mahdollisimman ympäripyöreästi niin, että kuulijan vastuulle jää arvata kumpaanko suuntaan olen. Sitten nautin järkyttyneistä ilmeistä. Toimii joka kerta, eikä asiasta udella sen koomin ;D

Äänestä

onko kaikki at-miehet homoja? Tulkaa pois sieltä kaapista ja lopettakaa se naisten vihaaminen.

Äänestä

Homomiehet ovat usein sinkkuja, koska kaikentasoiset homot saavat helposti irtoseksiä. Samasta syystähän myös tasokkaimmat YT-miehet ovat sinkkuja. Heterot KT-miehet taas joutuvat yleensä seurustelemaan, jotta saisivat seksiä tasoiseltaan naiselta.

Näin olla sinkkumiehet ovat usein YT-miehiä, homoja ja AT-miehiä.

Äänestä
  • "Homomiehet ovat usein sinkkuja, koska kaikentasoiset homot saavat helposti irtoseksiä."

    Suurinosa sinkku Naisista on sinkkuja. Ei tarvitse sitoutua kun seksiä saa muutenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Homo Sapiens kirjoitti:

Alkaa hieman kyrsimään. Millähän helvetin logiikalla naiseton olisi homo, jos ei miestäkään ole eikä muutenkaan miehistä kiinnostunut? Useimpia näyttää näköjään häiritsevän, jos joku on valinnut mahtavan vapaan ja huolettoman yksineläjän tien - olisivatko kateellisia kun jonkun ei tarvi kotiin mennessään saada korviinsa kälätyksen tulvaa lattialla lojuvista sukista ja kalsareista yms. yms.? Mulla ei kertakaikkiaan ole mitään pakonomaista tarvetta pitää jotain akkaa nurkissa marisemassa. No se tietysti että pillua saavakituisesti, eipä sekään kun tasan kerran elämässäni olen saanut joltain löysältä kiisselitoosalta eikä jäänyt mitään hinkua saada lisää. Kun ei paremmasta tiedä, niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu