Olen ollut 12 v. puolisoni kanssa, josta 4 vuotta naimisissa. Lapsia on 2 kpl 8 ja 4 vuotiaat.
Nyt tilanne on se, että vaimoni haluaa eron, ja vaatii minua muuttamaan. Vaimoni ei halua neuvojalle, eikä puhua muiden kanssa. Hän ei ole vielä kertonut asiasta kenellekkään, vaan on päätöksensä yksinäisyydessään tehnyt. Olen itse pääosin syypää tähän tilanteeseen. Olen pitänyt vaimoani itsestäänselvyytenä. Olen valittanut ja huutanut kaikista pikkuasioista, sekä yrittänyt estellä vaimoani tekemisissään ja harrastuksissaan.
Aikaa parisuhteen hoitamiseen ei ole ollut, vaan asiat ovat pikkuhiljaa menneet pahemmaksi. Keskusteluja on kyllä riitojen yhteydessä käyty, mutta en ole koskaan tosissani kauaa jaksanut yrittää. Itse olen sitä mieltä, että pystyisin muuttamaan tapani. Miten ihmeessä saisin vaimoni neuvojalle, tai luottamaan, että voin muuttaa tapani.
Olen rikki
Nyt tilanne on se, että vaimoni haluaa eron, ja vaatii minua muuttamaan. Vaimoni ei halua neuvojalle, eikä puhua muiden kanssa. Hän ei ole vielä kertonut asiasta kenellekkään, vaan on päätöksensä yksinäisyydessään tehnyt. Olen itse pääosin syypää tähän tilanteeseen. Olen pitänyt vaimoani itsestäänselvyytenä. Olen valittanut ja huutanut kaikista pikkuasioista, sekä yrittänyt estellä vaimoani tekemisissään ja harrastuksissaan.
Aikaa parisuhteen hoitamiseen ei ole ollut, vaan asiat ovat pikkuhiljaa menneet pahemmaksi. Keskusteluja on kyllä riitojen yhteydessä käyty, mutta en ole koskaan tosissani kauaa jaksanut yrittää. Itse olen sitä mieltä, että pystyisin muuttamaan tapani. Miten ihmeessä saisin vaimoni neuvojalle, tai luottamaan, että voin muuttaa tapani.
Olen rikki
Vastaukset 17
Vanhimmat
oletko aivan varma,että hänellä ei ole uutta rakkautta,koska itse olen löytänyt toisen ja toimin juuri kuten vaimosi...silloin on mahdotonta enää yrittää,kun pohja on pois kokonaan!!
Enpä usko, koska hän on nykyään niin vahva ja määrätietoinen, että hän kyllä uskaltaisi kertoa. Eikä siihen ole hänellä ollut oikein aikaakaan
itse rakastuin toiseen mieheen ja sanoin silloiselle että otan eron. Juuri niin määrätietoinen ja vahva no totta kai kun on uusi rakkaus taustalla.
ja aina löytyy aikaa.
En minäkään kertonut ja ihan vaan sen takia etten halunnut suututtaa(?) toista.
Miten pääsit eteenpäin kun olit rakastunut toiseen? musta tuntuu etten pysty tekee ratkasua,vaikka olen vahva nainen,pelkään eroa kuitenkin!!!Ja rakastan toista...takana valvottuja öitä,itkua ja verenpainetta,en vain pysty unohtaa tätä toista miestä!!
näin sanoisin, koska muuten jälkeenpäin jää miettimään-jos kuitenkin olisi voinut jotain tehdä...
Vaikka olenkin mies, niin kommentoin. Ei ole mitään ihmettä jolla saisit puolisosi keskustelemaan perheterapiaan, ja vaikka saisitkin ... niin ei siitäkään välttämättä ole apua JOS toinen on päättänyt erota. Ihminen on rakennettu niin, että vahvistaa omia päätöksiään ja perustelee ne oikeiksi itselleen (ja terapiassa koko touhulahtee TAHDOSTA olla toisen kanssa ja korjata tilanne, EI pakosta).
Kuulostaa siltä, että itket kaatunutta maitoa. Parasta mitä voit tehdä on alkaa hyväksymään tosiasiat (älä "intä" vaimollesi valintansa hulluutta ja omaa halausi muuttua) ... mutta, samalla elää ja käyttäytyä kuten sinun ilmeisesti olisi pitänyt jo vuosia sitten. EHKÄ puolisosi mieleen tulee pieni "ehkäpä jos"- ajatus ... ja silloin voi olla otollinen hakemaan mm. ulkopuolista apua liittoonne.
..tarvitaan ja olen sinun kanssasi M35 aivan samaa mieltä!
itse olen samassa tilanteessa, mutta naisena. Minua on pidetty itsestäänselvyytenä, mies on mennyt omia menojaan monet vuodet, minä olen ollut se joka hoitaa kodin, lapset, laskut yms. ei ole apua mieheltä tullut edes silloin kun olen maannut 40 asteen kuumeessa, kavereiden kanssa hänen oli pakko lähteä reissuun ja jättää kuumeisen äidin 3 lapsen kanssa viikonlopuksi.
Se valtava katkeruus jota tunnen ei tule ikinä häviämään, en koskaan voi luottaa enää mieheeni enkä varmasti tule IKINÄ menemään "neuvojalle"!
Kun minä vaan saan itseni irti tempaistua tästä ja sanottua miehelleni HYVÄSTI!, niin silloin minä nautin elämästäni ja voin hengittää vapaasti. Siihen asti kärsin ja kärsin. Miksi sitten kärsin? Säälin miestäni, tiedän että hän ei pärjää ilman minua, ei taloudellisesti eikä lasten kanssa, ei mitenkään. Miksi olen näin epäitsekäs, kyselen itseltäni usein ....
Jotenkin vain onnistuin vakuuttelemaan vaimoni. Olikohan sitä vanhaa viehätysvoimaa vissiin vielä tallella. Hauskaa on pidetty ja kaikkea sitä, mitä olisi pitänyt jo kauan sitte tehdä. Täytyy nyt yrittää muistaa tämä kriisi lopun elämää, kun sain uuden mahdollisuuden.
Tässä meidän tapauksessa asia on muuten sillä lailla, että minä olen aina ollut perheen isäntä sekä emäntä. Minä olen aina tehnyt eniten kotitöitä ja ns. miehelle kuuluvat työt. Olen aina ollut vastuussa keittiostä ja keittämisestä. Vaimoni on uskoakseni asioista samaa mieltä, eipä hän ole koskaan vastaankaan väittänyt. Monen ystäväni mielestä olen kahjo, kun olen tehnyt niin paljon vaimoni puolesta. Jos nyt tarkemmin asiaa selvittäisin, niin useimmat varmaankin olisivat sitä mieltä, että vaimoni on laiska.
Olen aikaisemmin ajatellut, että tietyt asiat ovat vaimoni vastuulla ja tietyt (paljon enemmän) minun. Vaimoni ei kuitenkaan ole pystynyt näitä hänen vastuullen tulleita asioita kunnolla hoitamaan. Joten niistä sitä riitaa sitten on tullutkin (esim. pyykin pesu). Nykyään minä pesen myös pyykkiä ja osallistun aivan kaikkeen. Niin tässä kuitenkin on käynyt, että minulle tuli töitä hurjasti lisää.
Jos tässä kuitenkin sitten niin käy, että ero tulisi. Niin minun on vaikea ymmärtää miten ihmeessä vaimoni pärjäisi ilman minua. Minä yksinkertaisesti saan paljon enemmän aikaan.
Itse asiassa vaimosi pitää sinua itsestään selvyytenä tässä parisuhteessa ja häntä on lakannut kiinostamasta parisuhde, jossa kaikki asiat toimii, kun "Manulle illallinen"-tyyliin. Ei ole haasteita.
Kuitenkin hän on tälle tilanteelle sokea, eikä huomaa asioiden laitaa, ennen kun on menettänyt ne.
Toi voi kyllä olla totta. En itse asiassa ole kyllä tullut ajatelleeksi.
Luovuta jo se vaimosi neuvominen. Nyt voit enää teoillasi näyttää miten muutut. Masentuneena se voi tosin olla hankalaa. Tärkeintä on, että kuuntelet vaimoasi. Siten tiedät, mitä hän haluaa ja ehkä voit auttaa häntä siinä. Usein pelkkä kuuntelukin jo poistaa ongelmat.
Ei se pelkkä kuuntelu poista ongelmia mutta on hyvä alku parempaan ymmärrykseen. Itse en aikoinaan jaksanut enää uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja olin luovuttanut, ennenkuin mies sitten heräsi ja TILASI AJAN perheneuvolaan. Siellä sitä jahkailtiin vielä toista vuotta, vaan eipä se liittoa pelastanut. Hän ei saanut minua vakuuttumaan että mikään muuttuisi.
vakuuttelemaan vaimoni. Hän kyllä tietää, että olen hyvä aviomies ja hyvä isä. Pahin ongelmahan tässä on vain äkkipikaisuuteni ja vihanhillintäni. Ehkä kannattais hakee ammattiapua.
Hei
Olen vähän vastaavassa tilanteessa ollut kuin sinä ja vaimosi, mutta siinä jättävän vaimon roolissa.Epäilen, että aika on ajanut suhteenne ohi. Itse harkitsin eroa puolitoista vuotta, siitä puhuttiin miehen kanssa, käytiin ammattiauttajalla, mutta mikään ei auttanut.Mieheni on käyttäynyt suhteessamme vähän vastaavalla tavalla kuin sinä, lisäksi suhteessamme oli väkivaltaa eri muotoineen. Siinä vaiheessa, kun laitoin eron vireille, ei mikään olisi enää muuttanut päätöstäni, koska olin prosessoinut sitä niin kauan. Myös mieheni oli jossain vaiheessa halukas eroamaan, mutta tajusin, ettei hän ollut siinä tosissaan, halusi vain uhkailla. Sinun kannattasi nyt alkaa sopeutua ajatukseen erosta. Hae ihmeessä ammattiapua itsellesi, että jaksat.
En onneksi ole, enkä ole koskaan ollut väkivältainen. Ainakaan fyysisesti. Mutta henkisesti olen kyllä ollut.
Joo kiitoksia vain kaikille asiallisista kommenteista.
Niin vaimoni tosiaan antoi minulle uuden mahdollisuuden. Nyt ollaan tässä pari viikkoa kokeiltu, ja aika hyvin on mennyt. Olemme yhdessä tehneet kaikenlaisia asioita, mitä aikaisemmin on jäänyt tekemättä (kyllä on mennyt rahaa). Perheneuvolassa käytiin ja mennään vielä uudestaan. Itsehillintää kyllä on minulta vaadittu, mutta olen pystynyt olemaan huutamatta. Hieman on valituksia minulle tullut epäkohteliaisuudesta, mutta asioista on pystytty keskustelemaan.
Semmoinen asia on kai syytä mainita, että seksielämä meillä on aina sujunut hyvin. Olen aina pystynyt tyydyttämään vaimoni erittäin hyvin. Minulla on aina ollut aikaa tehdä hänelle kaikenlaista. Ja nautin siitä, kun voin nähdä, miten vaimoni nauttii. Itse asiassa minulle on tärkeämpää nähdä, että vaimoni nauttii, kun se, että saan itse tyydytyksen. Hän on aina sanonut, että minä tiedän itse paremmin mitä hän haluaa ja mistä hän nauttii. Mitä kauemmin olemme olleet yhdessä, sitä paremmin seksielämä on sujunut.
Itse olen joskus jäänyt hieman huomiotta, mutta toki yleensä olen saanut tarpeeksi.
Nyt en oikein ymmärrä, kun viimeiset 2 viikkoa olemme harrastaneet aivan uskomatonta seksiä. Vaimoni on nauttinut seksistä aivan uudella tasolla. Itse en ole mielestäni tehnyt mitään sen kummempaa kuin ennenkään. Toki uusia juttuja on kokeiltu, mutta niin on tehty aina ennenkin.
Tässä oltiin yhtenä päivänä meren rannalla kalastelemassa, grillaamassa ja rakastelemassa. Minä vein vaimoni yllätyksenä rannalle. Rakastelu tuli kyllä vaimoni aloitteesta. Ja kyllä oli mahtavaa. Oli lämmin, rauhallista, ei ketään lähelläkään. Aivan uskomaton kokemus. Ei oikein voi uskoa todeksikaan, kun ajattelee, mikä tilanne ole muutama päivä aikaisemmin. Molemmat sairaslomalla, ei ruokahalua, unilääkkeitä (lääkärin määräyksestä).