Hei,
Olen reilu kolmikymppinen eronnut nainen. Seurustellut nyt 1,5 vuotta samanikäisen miehen kanssa, jolla 2 lasta edellisistä suhteista, kahden eri äidin kanssa. Minulla 13-vuotias poika. Mies käytännössä katsoen asuu poikani ja minun luona, mutta hänellä on oma asunto, jossa viettää aikaa lastensa kanssa. Miehen lapset eivät ole minun luona yötä, koska mieheni kokee, että he ovat liian pieniä siihen, tyttö on 3 vuotta ja poika 9 vuotta.
Ongelmani on se, että kaipaan normaalia perhe-elämää, sitä, että asutaan yhdessä lasten kanssa ja touhutaan mitä perheissä yleensä. Ennen kuin erosin aviomiehestäni, elin 15 vuotta normaalia perhe-elämää ja sitä kaipaan. Nykyinen miesystävä ei ole elänyt normaalia perhe-elämää missään vaiheessa, vaan on eronnut lastensa äideistä lasten ollessa alle vuoden ikäisiä. Mies ei koe olevansa valmis muuttamaan yhteen ja haluaa pitää oman kodin, vaikka viettääkin kaiken vapaa-aikansa luonani. Silloin kun miehen lapset tulevat hänelle, hän on lapsineen aina omassa asunnossaan, ei koskaan luonani. Kyläilevät kyllä silloin tällöin ja me kyläilemme miehen luona. En ymmärrä, miksei hän halua minun olevan osa myös hänen lastensa elämää, koska tulen hänen lastensa kanssa loistavasti toimeen. Haluan suhteemme menevän eteenpäin, mutta pelkään, että ajan miehen pois, kun haluaisin muuttaa hänen kanssaan yhteen. Minulla on tarpeeksi iso asunto, johon mies ja viikonloppulapset mahtuisivat hyvin, mutta mies ei vaan koe olevansa valmis.
Minusta taas tuntuu koko ajan siltä, kuin suhteesta puuttuisi jotain ja tuntuu kuin junnaisimme paikallaan. Ärsyttää myös se, että kelpaan tekemään ruokaa, pyykkäämään tms. hänelle, mutta en kelpaa "äitipuoleksi". Tai näin minä koen sen.
Kaipaisin myös kokemuksia, minkälaisen seurusteluajan jälkeen muut uusperheelliset ovat ottaneet ison askeleen ja muuttaneet yhteen ja miten se on toiminut?
Olen reilu kolmikymppinen eronnut nainen. Seurustellut nyt 1,5 vuotta samanikäisen miehen kanssa, jolla 2 lasta edellisistä suhteista, kahden eri äidin kanssa. Minulla 13-vuotias poika. Mies käytännössä katsoen asuu poikani ja minun luona, mutta hänellä on oma asunto, jossa viettää aikaa lastensa kanssa. Miehen lapset eivät ole minun luona yötä, koska mieheni kokee, että he ovat liian pieniä siihen, tyttö on 3 vuotta ja poika 9 vuotta.
Ongelmani on se, että kaipaan normaalia perhe-elämää, sitä, että asutaan yhdessä lasten kanssa ja touhutaan mitä perheissä yleensä. Ennen kuin erosin aviomiehestäni, elin 15 vuotta normaalia perhe-elämää ja sitä kaipaan. Nykyinen miesystävä ei ole elänyt normaalia perhe-elämää missään vaiheessa, vaan on eronnut lastensa äideistä lasten ollessa alle vuoden ikäisiä. Mies ei koe olevansa valmis muuttamaan yhteen ja haluaa pitää oman kodin, vaikka viettääkin kaiken vapaa-aikansa luonani. Silloin kun miehen lapset tulevat hänelle, hän on lapsineen aina omassa asunnossaan, ei koskaan luonani. Kyläilevät kyllä silloin tällöin ja me kyläilemme miehen luona. En ymmärrä, miksei hän halua minun olevan osa myös hänen lastensa elämää, koska tulen hänen lastensa kanssa loistavasti toimeen. Haluan suhteemme menevän eteenpäin, mutta pelkään, että ajan miehen pois, kun haluaisin muuttaa hänen kanssaan yhteen. Minulla on tarpeeksi iso asunto, johon mies ja viikonloppulapset mahtuisivat hyvin, mutta mies ei vaan koe olevansa valmis.
Minusta taas tuntuu koko ajan siltä, kuin suhteesta puuttuisi jotain ja tuntuu kuin junnaisimme paikallaan. Ärsyttää myös se, että kelpaan tekemään ruokaa, pyykkäämään tms. hänelle, mutta en kelpaa "äitipuoleksi". Tai näin minä koen sen.
Kaipaisin myös kokemuksia, minkälaisen seurusteluajan jälkeen muut uusperheelliset ovat ottaneet ison askeleen ja muuttaneet yhteen ja miten se on toiminut?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Käy lukemassa suomi24:n uusioperhepalstaa. Sieltä löydät monta valaisevaa esimerkkiä uusioperheen elämästä.
Sinuna kyllä nauttisin nylyisestä tilanteesta ihan täysillä. Mikä hemmetin kiire naisilla on aina päästä leikkimään kotia? Taloudellisesti se olisi tietysti kannattavampaa asua saman katon alla. Sinuna antaisin ajan kulua ihan rauhassa ja nauttisin nykyisistä hetkistä. Ei se uusioperhe-elämä helpompaa ole, sen voin luvata.
Jos mies ei halua "edetä", niin tyydy nykyiseen tai lopeta suhde. Ketään et voi pakottaa.
Ei välttämättä koskaan ja miehesi on sen verran kokeillut perhe-elämää että haluaa pitää oman asuntonsa ettei joudu 5 vuoden päästä tyhjän päälle jos teillä menee sukset ristiin. Jos homma toimii niin ei tartte mutttaa mitään ja jos ei huvita älä pese miehen vaatteita vaan sanot että kun meillä on kaksi asuntoa niin peseppä omat pyykkisi omassa kodissasi niin mies voi ruveta miettimään asioita ja niin edelleen.