Uho ja Tuho

Eikhän vastaavaa tapahdu kaikkien urheilulajien kohdalla. Ihminen innostuu hoitamaan terveyttään ja yrittää vaihtaa sportille, mut sitte alkuinto lopahtaa. Ja kuka sitä kaikkien vaivojen läpi jaksaiskaan puskee, ku ei siit kuitenkaan sen kirkkaampaa kruunuu saa. On helponpaa ja mielenkiintosenpaa vaihtaa lajii, ja sehän on ihan fiksuukin, jos kerran kroppa ei kestä. Juoksu on liian hevi laji tuki- ja liikuntakoneistolle. Etenki kun ikää tulee. Löytyy fiksunpia pehmeänpiä vaihtoehtoja.

Mitä siltä urheilulta haluaa? Kiiluuko silmissä kovat ajat ja tavoitteet, ja maine ja kunnia? Se tie ei johda mihinkään, koska aina löytyy joku joka on paljon parempi. Ja tuskin se kärjessä patsastelu on liikunnan iloista se suurin.

Liikkuu sen verran että omat rahkeet antaa myöten. Ja harrastelijan ehkei kannata keskittyä vain yhteen lajiin. Monipuolisella harjoittelulla on paremmat vaikutukset fyysiseen yleiskuntoon. Kannattaa unohtaa ne huippuajat siinä yhdessä lajissa, ja motivoitua mukavasta liikkumisesta ja vaikka kropastaan huolen pitämisestä.

Aika nopeesti näkee noilla palstoilla sellasia tyyppejä, joiden motiivit harrastaa esim. kestävyysjuoksua on vähän niin ja näin.
Kestävyysjuoksu on enimmäkseen sellasten pitkäjänteisten, tasaten ja hieman värittömien ihmisten juttu.
Ne, jotka hakee juoksusta jotain huippuelämyksiä, hypetystä ja kliimaksia, usein väsähtävät.
Jonkun ekan maratonin jälkeen ei siinä touhussa montaakaan orgastista elämystä koeta;))

Mut jokainen tavallaan. Enkä tietenkään minä ole ketään tuomitsemaan.

Lattea harrastus jota harrastaa tylsät ihmiset.

No ni. Vorssa on viikonloppuna ja voorumeilla käy itku ja parku. Kremppaa siellä ja kremppaa täällä. Tietyt paskahousut ovat joutuneet selittelyjen kehään, josta ei ole ulospääsyä namaa menettämättä.
Soirostelu ja balleriinailu alkaa vähitellen etoa.

Tunnustan! Innostun monistakin lajeista aivan täysillä ensimmäisen 6 kk ajan. Hommaan paljon tietoa ja uusimmat varusteet, yms. Teen hyvää nousujohteista tulosta. Sitten mielenkiinto laantuu ja loppuu mitä erinäisimmistä syistä.

Juoksemisen olen kokenut vastenmieliseksi niin kauan kuin muistan. Siis tasapaksun juoksemisen, eri asia on vaikkapa futiksessa. Nyt kuitenkin n. 6 kk olen juossut. Aluksi matolla, sitten ulkona. Tuloksia on tullut. Alkuun se oli mahtavaa, teki mieli juosta joka pvä, muttei paikat kestäneet kuin pari kertaa per vko.

Tällä hetkellä ei enää niin kauheasti kiinnosta juokseminen. Juoksen silti vielä pari kertaa viikossa. Lisäksi pyöräilen kerran viikkossa ja käyn kuntosalilla kaksi kertaa.

Oikeastaan kuntosali on ainoa liikuntamuoto, joka on säilynyt matkassa viimeiset 15 vuotta. Johtuu pelkästään siitä, että olen ulkonäkökriittinen ja sali muovaa kroppaa.

En nyt tiedä onko se huono asia, että kyllästyy nopeasti eri lajeihin. Tuleepahan harrastettua useita lajeja ja niihin voi aina palata missä vaiheessa tahansa. Olen muutenkin sellainen, että kyllästyn nopeasti. Työpaikka tai tehtävä vaihtuu parin vuoden välein ja kämppäkin melkein samaa tahtia. Kukin taaplaa tyylillään.

Jos alle 40v tyyppi treenaa, eikä pääse maraa alle 3h niin kyse on silloin lahjattomuudesta, eikä mistään muusta

Ennen kaikki juoksi maran alle 3 tuntia. Kun aloin juoksemisen 30 vuotta sitten, ei tällaisia elämysjuoksijoita edes ollut, mitä nykyään on. Kaikki juoksi täysillä ja ne, jotka ei kyenneet juoksemaan hyviä aikoja, ymmärsi pysyä pois kisoista. Nyt mennään massamaratoneille ja parutaan kun on tungosta ja bajamajat ei riitä. Päälle 4 tunnin maratoonarit on säälittäviä ja ei silloin kun minä aktiivisesti juoksin, olisi kukaan kehdannut niin huonoilla ajoilla edes ilmoittautua kisaan.

Pitäisi ihmisten ymmärtää jo vähän hävetä, eikä mennä juoksemaan kilpaa kun eivät siihen pysty. Tilalle voisivat ottaa vaikka seikkailukisoja ja muuta hauskaa, mikä sopii kilpakunoilijalle paremmin kuin joku maratooni, mikä ei anna minulle enää mitään. Olen nuorempana juossut hyviä aikoja, mutta olen myös ymmärtänyt, että en juokse enää kilpaa pitkiä matkoja, koska ajat ovat huonontuneet. Kympin kisassa juoksin loistavan ajan 51 minuuttia, vaikka en enää harjoittelekaan ja kylähölkissä pääsen aina palkintosijoille. Mistä sitä vauhtia riittääkin meikäläiselle.

Huvittaa nämä uudet juoksijat, jotka tulevat muka foorumille kekkuloimaan ja vievät huomion meiltä pitkän linjan juoksijoilta, joilla on kokemusta siltä ajalta kun nämä keekoilijat vielä makoilivat sohvilla. Minäkin sentään nuorena juoksin ultran, enkä kävellyt sitä, kuten nykyään ultraajat tekee. Nykyään riittää, että tulee vain foorumille ja ilmoittaa juoksevansa maratonin ja sitten jo luullaan olevan niin juoksijaa ja meidät vanhat, pitkän linjan puurtajat unohdetaan, eikä kukaan enää kunnioita ja huomioi meitä.

Harvinaisen pätevää tekstiä. Itsekin olen vanha jäärä ja urheillut koko ikäni. Mutta niin se vain on, että tänä päivänä kuntoilija on kunigas.
Juoksun erikoislehtikin on lähtenyt liehittelemään kuntoilijaa, eikä siihen ole vastaan sanomista. Levikki puhuu.
Tuollaiset foorumit ovat tähän trendiin liittyvä lieveilmiö.

Kyllä kaipaan 70-lukua ja tunnelmaa, jossa Juha Väätäinen huudatti Olympia Stadionin yleisöä. En ollut paikalla mutta televisiosta katselin kun Anssi Kukkonen parkui: Kiri Juha! Kiri! Ja Juha Väääätäinen voittaa!
Sellaiseen tunnetilaan kun vielä pääsisi. Vedin heti ruskeat Trampakset jalkaan ja lähdin ulos juoksemaan. Otin loppukirin ja kuvittelin, että Jurgen Haase on siinä ihan kannoillani mutta niin vain päihitin Jurgenin ja DDR:n totalitaarisen urheiluihmeen edustajan.

Ne oli aikoja ne!

Hyvää kesälomaa kaikille. Menkää kyykkyyn kun meikäläisen näette juoksukisoissa ja uimarannalla. Se on loma ny. (pitikö tän mennä siihen fiilistelyketjuun?)

Ennen vanhaan oli miehet rautaa, eikä mitään hippihiiriä. Juostiin kuin leijonat, pantiin kuin kanit. Ei niin kuin nykyään, että vingutaan kuin hiiret ja juoksemisen sijaan jauhetaan voorumilla sian kusta. Ennen tuli tulosta, nykyään pelkkää puhetta.

willko on oikeassa. voorumeilla löytyy lässyttäjää jos jonkinsorttista, joka lupaa juosta maraa alle kolmen tunnin mutta kuinkas sitten kävikään. alkaa arki ja todellisuus. ei riitä värkeissä vara ja loppujen lopuksi on helpompaa lässyttää voorumilla, että sit ja jos ja kun ja voi voi voi ja sit ja joskus vuanna 2018.

^ Ja kateelliset vanhat pierut jauhaa paskaa täällä. Mitä siitä vaikkei tavoitteita koskaan saavuttaisikaan, tai vaikkei tulokset aina paranisi? Saatteko jotain tyydytystä omaan surkeuteenne muita arvostelemalla? Mitä pahaa juoksuharrastuksen sosialisoinnissa on?

On kyllä asia, jota en käsitä on se, miten ne fanaattisesti harrastavat jaksavat vuodesta toiseen kirjata niitä tuloksiaan noihin netin "harjoituspäiväkirjoihin"...mistä se innostus ja motivaati/kipinä juoksuun ammennetaan.
Luulis ettei viisikymppisillä enää tuloksetkaan huomattavasti ole paranemaan päin, eli mistä sen motivaation oikein saa ja jaksaa pitää sitä yllä????
Ja tiedän ainakin kaksi pariskuntaa, joille miehen hurahtaminen juoksuharrastukseen on lopulta johtanut avioeroon ja jopa niinkin katkeraan, että toinen näistä naisista sanoi vihaavansa kaikkia ihmisiä ketkä harrastaa juoksua!!
Tämä nyt ei aiheeseen varsinaisesti liittynyt, mutta näin :) kohtuus kaikessa.

Joo. Ei ole ihan harvinaista tuo, mitä Riikka kertoo. Mullakin yksi tuttu tapaus, missä mies juoksee ja pyörii maratontapahtumissa ja vaimo riutuu kotona. Seksielämä ihan kuollutta ja pariskunta vieraantunut toisistaan.
Mitä nämä keski-ikäiset kuntoilijat oikein juoksevat pakoon. Tästä aiheesta kannattaisi keskustella vakavasti.

Vähän tuntuu siltä, että näissä kuntoiluperheissä ei ole kaikki ihan niin hyvin kuin halutaan näyttää ulos.

Kiinnostavia kommentteja. Tällaista aiheen käsittelyä kaipaisi esimerkiksi harrastefoorumeilla. Aihe on ehkä hieman intiimi ja kipeäkin.

No ei, vaan minä olen meidän perheessä se, joka liikkuu, mies on enempi sohvalla viihtyvää sorttia :)
Nämä esimerkkitapaukset ihan vaan tuttavapiiristä, eikä mistään läskeistä vaimoista kysymys ollenkaan :D :D

Kyllähän se aika pitkälle noin on. Itse yritän puhella mahollisimman vähän juoksemisesta kotona ja supistanut kisareissut melko vähiin. Käydä lenkeillä samaan aikaan kuin vaimokkeella menoja tai aikaisin aamulla.

Vähänkin kun eläytyy puolison asemaan niin ei tuo juoksusta jauhaminen ole maailman kiinnostavin keskustelun aihe.Onneks meillä paljon yhteisiä harrastuksia, osa niistä liikunnallisia.

Oishan se kurja muistella kuolinvuoteella, että tulipahan vedettyä elämän aikana melekosen monta lenkkiä mutta muuten oli elämä tasasta.

Ehkä jossain Afrikassa voi olla rentoa ja hyvää fiilinkiä kestävyysjuoksun parissa. Tanssivat viidakkorumpujen säestyksellä ja kurarella terästettyjen keihäiden kanssa pitkin savanneja.
Meillä puolestaan on pitkät talvet ja lyhyt kesä. Ei siinä paljon huumorilla ole tekoa. Ankeaa puurtamista maantien laidalla. Tuskin monikaan hankkii leveää leipää pelkästää juoksemalla.

Hyvä ja tärkeä kettinki. Voorumeilla aika monet potee motivaation puutetta. Pidetään 2 kuukauden mittaisia taukoja ja käydään ruikuttamassa, kun ei juoksu maistu. On ongelmia työssä ja kotona. Sitten mennään sohvalle istumaan ja katsellaan teeveetä.
Minä olen urheillut ainakin 30 vuotta, eikä ole päivääkään ollut motivaation puutetta. Luulen, että liikunta ja urheilu ei vain sovi sellaiselle ihmiselle, jonka motivaatio horjuu tämän tästä.

Eipä ole paljon taukoja ollut. Yli 20 vuotta olen lähinnä kuntoilumielessä juossut sulan maan aikaan ja talvisin hiihtänyt. Ihan terveellistä kun nämä lajit vuorottelevat.

Eihän se liikunta maistu kun se on kiinni vain marathonien juoksemisesta. Motivaatio loppuu äkkiä jos ainoa tavoite on juosta ennätyksiä. Tunnen monta entistä juoksijaa, jotka on keski-iässä melkosiia läskipersseitä, koska motivaatio on loppunut kokonaan kun ei ole ennätyksiä enää tullut.
Ainoa motivaatio liikkua on aikojen parantaminen. Kun se ei enää onnistu, jäädään sohvalle mässyttämään ja muistelemaan menneitä kulta-aikoja.

Näin kauden päättymisen kynnyksellä voi käydä katsastamassa osiosta vuoden 2012 tavot, että kuka uhosi ja kenet mahottomat puheet tuhosi.

http://www.youtube.com/watch?v=t1yelvMUQLk

Tässä kiteytyy uho ja tuho. Bonjaatteks?

Tuhon tiellä ollaan silloin kun harjoituspäiväkirjaan alkaa jäädä viikonparin tyhjiä aukkoja. Syyt ja selitykset voivat olla moninaiset mutta loppujen lopuksi sieltä taustalta sittenkin löytyy aika arkinen syy: UHO!
Aluksi motivaatio on kova ja itseä suggeroidaan kaikin keinoin. Uhotaan palstoilla jne. Sitten vähitellen koittaa arki. Kaikki ei menekään niinkuin Fingerporissa. Tulee vastoinkäymisiä, epäonnistumisia.
Silloin kysytään luonnetta: UHO vai TUHO.

Joko baldini on saavuttanut tavoitteensa? Kovaa poika treenaa, mutta joko on alittanut 3 tuntia maralla?
Kova jätkä kaikenkaikkiaan, ei uhoa turhaan.

Tais lopulta ulkoinen paine käydä liian kovaksi ja kaveri ymmärsi siirtyä taustalle. Jutut oli korskeat mutta teot vähäiset. Uho ja tuho.

Uuteen nousuun. One more time bejbe. Britni juoksee Hokilla.

Soironen oli tälläinen ukko. oikea piällysmies.

Tunnen yhden tällaisen. Kymmenen vuotta jo samalla uho-tuho-uusi uho -syklillä vetänyt. Paitsi ettei hän tiedä mikä on vk-lenkki, puhumattakaan omista kynnysarvoista. Ihan huuhaa-ukko.

mistä nyt tuulee. mollella vain 12 km vain 4.20 vauhilla. Uhoa sentään se, että ukko kutsuu alle kolmikymppisiä lapsiksi

Tämän päivän uho ja tuho on sitä, kun ilmoittautuu perusmatkalle, ja keskeyttää ennen puoliväliä. Mikä saa tavisläskit ukot tavoittelemaan mahdottomia? 😅

Tuhossa tuprutellaan savukkeita. Juoksutavot jää.

Tunnustan. Uhosin aikasemmin tavolla. Tuli DNF ja tuho. Monta kertaa. Nykyään näyrästi hölkkäilen.

Tykkään siitä kun voorumeilla uhotaan, mutta ei edes yritetä tosissaan. Ei tule tuho.

Unko näkynyt uhoojia voorumeilla? Seppo 200km muita?