yksinäisyyden vankilassa

95% ihmisistä on tollasia, jotka valkkaa kaverinsa vaan sen perusteella, miten niistä pääsee hyötymään eikä pidä yhteyttä muulloin kuin halutessaan toiselta jotain. Surullista, mutta moni joutuu jatkuvasti törmäämään samaanilmiöön- et ole yksin kokemuksesi kanssa, jos se yhtään lohduttaa.

Eipä ne tuollaiset taida kavereita olla, oikemminkin sellaisia hyötyjiä.

Ystävyys on tosi harvassa, itselläni oli ystäviä ainoastaan lapsena, myöhemmin on ollut noita hyötyjiä.
Tosin olen tiedostanut asian joten en anna sen häiritä.

Tanssiharrastuksen vuoksi on paljon naispuolisia tuttuja, myös sellaisia ns "päällekäyviä", mutta ystäviä ei oikeastaan ole.

Riippuu paljon luonteesta, sosiaalinen luonne kaipaa ystäviä jakamaan elämän, mutta meikäläisen kaltainen kyyninen erakko pikemminkin kaihtaa ystävyysuhtieta.
Kun joku alkaa tunkea ystävyyttään liian liki otan vaistomaisesti etäisyyttä.

Tämä tällainen sopii minulle.

Kyllä mä olen sosiaalinen luonne mielestäni. Emmä pelkää ihmisiä.
tykkään jutella tuntemattomien kanssa. kesäisin esim, käyn festareilla joten siellä tulee juteltua ihan tuntemattomien kanssa. Myös baarissa käyn sitten vaikka yksin. Uutena vuotena olin baarissa yksin ja siel oli yks tuttu, mut
juttelin baaritiskillä vaan tuntemattomien kanssa. Kumpa joku tuttu pyytäis baariin joskus!! emmä hirveen ujokaan mielestäni ole. Joskus nuorempana en enuskaltanut tytöille jutella. Unelmani oliskin saada paljon naispuolisii kavereita.
Mutta mistä niitä täätltä raumalta löytää kun tää on muutenkin ihan kuollut paikka.
Ketään ei oikein ole missään ja kukaan ei käy edes baareissa nykyään.

muuta vilkkaammalle paikkakunnalle tai käy baareissa vilkkaammalla paikkakunnalla.

Mä olen karvan päälle 40. On perhe, juu ja sillälailla kaikki ok. Sosiaalinen luonne olen siinä mielessä, että viihdyn seurassa ja olen melko sanavalmis oikeassa porukassa, välillä liiankin kanssa. Ystäviä 0.
Näin on ollut suurinpiirtein aina. Nyt tarkoitan ystävällä työpaikan ulkopuolisia ns "vapailta markkinoilta" olevia. En vaan osaa sillälailla pitää huolta ystävistä, koulukaverit ja muut tuttavuudet jää nopeesti unholaan, tuttavia tulee ja menee, yhtään ystävää ei tartu matkaan.
Koska olen mies, viihdyn erityisesti naisseurassa ja tuleehan noita naurateltua, mutta kalakaverin löytyminen on kyllä perkele kiven alla.

Käyn kyllä korjailemassa tutuilla milloin mitäkin, juuri kuten aloittaja sanoi, näiden pyynnöstä, itse en yleensä pyytele, teen itse. Tässä on ilmeisesti se vika lopunperin, kai sitä ihmisen pitäisi saada kaveri tuntemaan ittensä tärkeäksi pyytämällä se avuksi. Meinaan sitä, että aloittaja, tee itse aloite, pyydä joku mukaas jonnekin. Itse en sitä saa aikaiseksi, ei sillä.

Kylläpäs nyt kirjoituttaa elämänohjetta, joita en itse osaa noudattaa :D.
Kyse lienee myös itseluottamuksesta, sillä lailla, että luulee, ettei ihmiset musta tykkää, kun olen vaan tämmönen. Vaikka ulospäin onkin positiivinen.
Ja toisaalta siitä, että jos osaat vähän kaikkea, niin osa porukasta alkaa kateelliseksi.
Mutta ennenkaikkea siitä ,että itse soittaa morjestaakseen ja kun sen tarpeeksi usein tekee, niin pakkohan se on lähentää ihmisiä tai sitten ne sanoo, että paskaaks soittelet, mutta ei sen jälkeen kyllä kehtaa lippuakaan sulta tingata :))

Moi. Lumenaria.

Sori, kun ihan pikkaisen harvoin ryntäilen näillä palstoilla :DD, melkein joka kuukausi :) kevät teettää kaikenmoista pikku jobia,vanha talo, pari autoa ja hirvee kiima säätää fillareita, kun valokuvaamiselta kerkiää, eikä oikein kovin öljyisillä käsillä viitti sotkea koko tietokonetta, tätä kun käyttää koko pesue. No en mä viittinyt sähköpostia heti tyrkätä, kun on koko nimi osoitteena, enkä vaihtaakaan tätä varten viitti ujo ja laiska mies?? no joo. mutta sen verran lukaisin tuota profiiliasi, että se oli ihan hienosti tuumailtu homma.
Piti lukea se vielä uudelleenkin, mutta en enää löytänyt.. aika tietokonenero :)

No joo, siis ystävistä.
Tällä iällä (ja varsinkin luonteella) on kohtuullisen vaikea enää luottaa johonkin uuteen tyyppiin niin paljon, että tuota oikein ystäväksi tituleeraisi, semmoisia hehheh -tuttuja on ihan riittävästi. Mutta että rupeisi oikein asioistaan kertomaan avautumismielessä, niin ei sitä viitti, helpompi on heittää kevyttä läppää, tää kai se syy on, miksi meikäläinenkin vaelteleee henkisesti ihan kummajaisena maita ja mantuja, ja mielellään auttelen immeisiä askareissa, mutta jossain kohtaa tulee aina "mitäs nyt"-ilmiö, ja siihen se jää...seuraava :))

Vanhat taas, jos niitä nyt kauheesti on ollutkaan, ehkä alta kymmenen sellaista, on vaan jääneet unholaan, eikä oikein viitti toistakymmentä vuotta tai jopa kolmattakymmentä myöhemmin soittaa, että mites nyt menee, olen mieluummin tuumaillut, että se oli sitä aikaa, nyt on nyt ja eletään sen mukaan.

Mikä sitten ystävä on, näistä jää joskus semmoinen kuva, että täällä haetaan ystävää, mutta melkeinpä tarkoitetaan puolisoa, sori kaikille, ei ole tarkoitus loukata. Ja sitten kuten nyt, (Lumenariaa lukuunottamatta, olet vissiin nainen) vastaakin mies miehelle. No mitä suomalainen ajattelee "onks toi joku homo" :DD. Mä olen luonteeltani sellainen, että ei ole sitten mitään ketään vastaan, joka ei muita tyrki, olkoon millainen tahansa homo tai hetero, tumma tai vaalea, kunhan ei käy lähentelemään vasten tahtoani :)
Mä en hae puolisoa, mulla on jo yksi, ja sitten olis liian monta.

Ystävä on kait sellainen, että sille voi, vaikka juuri vaikka 20 vuoden päästä soittaa ja homma käy, kuin kolehdinkeruu(en ole uskovainen) heti, mutta kuten sanottu, en minä ole osannut /viittinyt/ uskaltanut, näitä ystävyyssuhteita ylläpitää ja nyt ilmeisesti vähän makselen siitä, kenties, en tiedä. Oma moka lienee.

Saatan joskus tyrkätä sähköpostia, mutta osaan tehdä myös tuuliviirin, malli on peilissä.