Olen elänyt kaksi vuotta avoliitossa miesystäväni kanssa. Hänellä on oma yksityisyritys teknologia-alalla, jota hän johtaa yhdessä osakkaan kanssa. Aluksi olin yllättynyt työtuntien määrästä ja siitä kuinka työ vie kaiken ajan, mutta hän perusteli minulle sen vain olevan "vaihe", jonka aikana on työskenneltävä ahkerasti, että isot firmat Jenkeissä huomaisivat heidät ja ostaisivat osakkuuksia miljoonilla.
Uskoin selitykseen vuoden verran, mutta viime aikoina mieltä on alkanut kalvaa. Mieheni tekee töitä toimistossa 9-18, syö illallisen, keskustelee kanssani puolisen tuntia ja sanoo että "jaahas, sitä olisi sitten taas käytävä töihin". Tällä kertaa työt tapahtuvat olohuoneen sohvalta ja saattavat pahimmillaan kestää aamu kolmeen saakka. Mielestäni tämä ei ole normaalia. Tilanne on hieman helpompi viikonloppuisin, jolloin voidaan edes nukkua pitkään, mutta normaali tuntimäärä viikonloppuna on usein yli 10 tuntia.
Mieheni on iältään 25 vuotta, ja pelkään että saman menon jatkuessa suhteemme kuolee ja hän kokee burn outin ennen kuin ehtii täyttää 30. Hän itse ymmärsi ennen työmäärän hulluuden, mutta nyt on suuren rahan toivossa alkanut noudattaa osakkaansa kanssa samaa työrutiinia. (Huom, osakas asuu vanhempiensa kanssa kotona, ei seurustele, eikä käy ulkona).
Rakastan miestäni paljon, ja haluaisin olla hänen tukenaan. Työ tulee kuitenkin aina väliimme ja en tiedä kuinka kauan jaksan olla "aina valmiina" että hänellä on aikaa minulle ja suhteellemme. Onko väärin vaatia häntä leikkaamaan työn määrää?
Uskoin selitykseen vuoden verran, mutta viime aikoina mieltä on alkanut kalvaa. Mieheni tekee töitä toimistossa 9-18, syö illallisen, keskustelee kanssani puolisen tuntia ja sanoo että "jaahas, sitä olisi sitten taas käytävä töihin". Tällä kertaa työt tapahtuvat olohuoneen sohvalta ja saattavat pahimmillaan kestää aamu kolmeen saakka. Mielestäni tämä ei ole normaalia. Tilanne on hieman helpompi viikonloppuisin, jolloin voidaan edes nukkua pitkään, mutta normaali tuntimäärä viikonloppuna on usein yli 10 tuntia.
Mieheni on iältään 25 vuotta, ja pelkään että saman menon jatkuessa suhteemme kuolee ja hän kokee burn outin ennen kuin ehtii täyttää 30. Hän itse ymmärsi ennen työmäärän hulluuden, mutta nyt on suuren rahan toivossa alkanut noudattaa osakkaansa kanssa samaa työrutiinia. (Huom, osakas asuu vanhempiensa kanssa kotona, ei seurustele, eikä käy ulkona).
Rakastan miestäni paljon, ja haluaisin olla hänen tukenaan. Työ tulee kuitenkin aina väliimme ja en tiedä kuinka kauan jaksan olla "aina valmiina" että hänellä on aikaa minulle ja suhteellemme. Onko väärin vaatia häntä leikkaamaan työn määrää?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yrittäjän elämä nyt vain on semmoista, että töitä on tehtävä silloin, kun niitä on. Jollei pysty delegoimaan osaa työmäärästä jollekulle muulle, siis esimerkiksi maksamaan ylitöistä reilua korvausta työntekijälle tai palkkaamaan kokonaan uutta työntekijää, ja jättää vain osan duunista tekemättä, firma alkaa pikkuhiljaa yskähdellä. Palkansaajan "normaali" on usein täysin toinen juttu kuin yrittäjän "normaali".
Sain kirjoituksestasi sellaisen käsityksen, että miehelläsi oli firma jo ennen kuin hän tapasi sinut. Sinun siis pitää yrittää sopeutua olosuhteisiin, koska on aika nurjaa ruveta vaatimaan huomiota, kun toisella ei sitä ole antaa kahdeksaa tuntia vuorokaudessa. Jos taas sinä olit kuvioissa ennen firmaa, on teillä puhumisen paikka, koska suurista elämänmuutoksista on vähintäänkin kohteliasta keskustella siipan kanssa jo ennalta.
Yrittäjillä muuten on usein semmoinen luonne, että he viihtyvät oma-aloitteisessa ja aikaavievässä työssä. Jos yrittäjä ei saa pyörittää omaa firmaansa, hän rupeaa tekemään palkkatöiden lisäksi sivubisnestä tai hankkii harrastuksen, johon voi upota illallisen jälkeen yöhön asti, ja siinä ympyrä sitten sulkeutuukin. Minä olen tehnyt töitä viimeiset viisi vuotta käytännössä ilman lomaa, mutta burnout ei ole käynyt edes mielessä enkä vaihtaisi työtäni palkkatöihin ikinä.
ei tuo tule toimimaan. IKINÄ. ota joku muu kumppaniksi.
En kattoisi. Olet yksin. Et seurustele. Olet ilmainen siivooja, ja opiika. Et saa mitään takaisin.
Miehelle tyo on kaikista tä rkein. Se menee reippaasti sinun edelle. Mutta tuonhan sinä jo tiesitkin heti tutustuessasi häneen. Siis mikään ei ole muuttunut. Mies on vain koko ajan ollut rehellisesti oma itsensä .
On täysin oma päätoksesi haluatko jatkaa hänen kanssaan. Tiedät aivan tarkalleen, kuten kaikki lukijatkin, että mies ei tule muuttamaan tahtiaan. Jos jäät hänen luokseen uskoen, luullen sinun voivan muuttaa häntä, olet väärässä. Sinun on täydellisen tarpeetonta vaatia miestä viettämään aikaa kanssasi. Ainoa mitä se saa aikaan on eripuraisuutta ja pahaa mieltä kaikille.
Eikä hän edes tarvitse sinua piiaksesi, hän kyllä kykenee hoitamaan oman taloutensa tarpeeksi hyvin ilman sinuakin.
Pyydä miestä tekemään arvovalinta-Joko Sinä tai TYÖ---Se minkä valitsee niin se kertoo sitten mikä on sun arvovalita ja jatko..Hyvä nainen menee hukkaan ja eihän toi ole aikuisten tasavertaisten kumppaneiden normaalieloa..onko edes seksi-elämää? Ota kamppeesi ja häivy äkkiä ja ala nauttimaan luvan kanssa sinkkuudesta..kunnes löydät jonkun miehen joka arvostaa ja rakastaa sinua!
ja valitettavasti (vaikka mieheni on ihana, kiltti, hauska, rehellinen, samanhenkinen kuin minä jne) olen myös harkinnut lähteväni suhteesta. Vaikka toinen ei ole tarkoituksellisesti "paha" tai ilkeä.
En vaan koe, että hän todella tarvitsee minua tai ketään muutakaan.
Ja todellakin toivoisin aktiivisempaa seksielämää.
Yhteisiä haarastuksia.
Yhteistä aikaa.
Sitä, että näkisin rakkaani levänneenä, rentona, iloisena.
Huoh...
Ja ps. arvatkaa, mitä hän tekee parhaillaan omalla koneellaan (näen sinne, ja hän ei roiku Suomi24 sivuilla...)
Kävimme tänään sentään ulkoilemassa pitkään ja teimme yhdessä ruokaa :) Ja eilenaamulla oli ihanaa kiireetöntä lempimistä :)
Puhu hänelle.
Itse työnarkomania & suhteen kariuduttua juuri tämän takia ymmärrän tilanteen hyvin. Sinun ei kannata jäädä hiljaa yksinään miettimään vaan puhua suoraan hänelle tästä ja sanoa ettet halua luopua hänestä.
Oma suhteeni olisi ehkä jatkunut jos mies olisi puhunut& jarrutellut työtahtia (opiskelin samalla työn ohessa& säästin yhteistä kotia varten.) sekä hän olisi sanonut SUORAAN että hän tarvitsee aikaani ja huomiota. Myös että voisi muokata työvuorojani hänen vuokseen jonkin verran, kun se kerran mahdollista olisi.
Usko minua kun sanon ettei miehesi tajua välttämättä tilanteen vakavuutta ennen kuin menettää sinua ja katuu sitä katkerasti ellet puhu hänelle.
Itse olen tosiaankin kokenut tämän ja puhuminen on kaikkein tärkeintä tällaisissa asioissa.
Jälkiviisaus on paras viisaus.
Työnarkomaanina jopa.. Pahoittelen kirjoitusvirhettä sekä ajatuskatkoa.
Usko minua kun sanon että miehesi tarvitsee sinua. Enemmän kuin arvaatkaa.
Hän vain taitaa elää tosiaan uskossa että tekee paljon rahaa säästöön(?) ja ajattelee että korvaa tämän joskus myöhemmin sinulle...kuitenkaan tajuamatta että se myöhemmin olisi juuri nyt!
Kiitos kaikista vastauksista! Alkuperäisen viestin kirjoittamisesta onkin jo jonkin aikaa, ja asia tuli puheeksi mieheni kanssa. Kerroin tarvitsevani muutakin kuin fyysisen läsnäolon ja ehdotin eroamista jos hän ei usko voivansa muuttaa tilannetta. Kaikki sai alkunsa taas eräästä odotuksen täyteisestä illasta, jolloin en enää jaksanut kuunnella näppiksen rapinaa ja hänen stressaantunutta huokailuaan.
Hän tuntui tajuavan tilanteen vakavuuden itsekin ja sanoi ettei ollut tajunnut kuinka syvälle epäsosiaalisuuteen työ oli hänet vetänyt. Myös hänen kaverisuhteensa olivat kärsineet pahasti: muut halusivat viettää railakkaita iltoja ulkona (iältään mies on siis vasta 24) kun taas hän tekee rahaa.
Mutta ymmärrän kyllä hänen työntekoaan ja arvostan tätä suurta panosta. Hän sanoi tekevänsä nyt kovasti töitä että voisi sitten vanhempana rauhassa perustaa perheen ja olla läsnä lastensa elämässä toisin kuin monet perheen isät nykyisin. Moni nuori mies ei tuollaista tulisi edes ajatelleeksi.
Haluan pysyä mieheni rinnalla tukien, mutta onneksi nyt myös itse saan tukea häneltä. Rakkaus tuntuu nyt vahvemmalta kuin koskaan!
Vielä lisäystä edelliseen viestiin:
Laadin ahdistuksen puuskassani viikonloppusäännöt miehelleni. Näissä esim ehdotin että lauantai olisi perheen ja minun kanssa viettämiseen ja sunnuntai hänen omaa aikaansa. Hän otti ehdotuksen hyvin vastaan ja tämä on parantanut arkea huomattavasi. Tiedän, että ainakin viikonloppuna saan takaisin sen "menetetyn" ajan arki-illoista. Ja viikonloput ovatkin sitten laatuaikaa - tosin voi olla että pidemmän päälle näihin alkaa kasaantua paineita, mutta nyt ainakin asiat ovat menneet hyvin.