Reilun 10 vuoden liitto päättynyt, pitkään pohdittu. Konkreettinen ero tällä viikolla, jäin yksin lasten kanssa kotiimme. Miehellä ahdistusta, vaikeuksia omien tuntemustensa kanssa suuntaan tai toiseen vuosien ajan. Yritin saada hyvällä ja pahalla puhumaan, toinen vetäytyi entisestään ja syytti huonosta olostaan minua ja suhdettamme. Ja kyllä, riitaa oli liikaa. Vetäytyi vuosi vuodelta kauemmas ja minä vuosi vuodelta panoin päälle vaatien ja anellen huomiota. Lapsiakin kolme, työtä ja toimeentuloa riitti. Kaunis koti. Hyvä isä. Mutta parisuhdetta ei juuri lainkaan. Mies ei halunnut viettää aikaa minun kanssani, hänellä omat tulevaisuuden ja vapaa- ajan suunnitelmat, joihin en koskaan kuulunut.
Mies kertoi pitkään, ettei enää rakasta, ei näe meillä yhteistä tulevaisuutta jne. Kävimme hakemassa apuakin, keskusteltu sitli kriisin yhteydessä paljon. Kerrottiin lapsille ja tehtiin raskas ja surullinen päätös. Ja nyt, nyt mies puhuu, katuu oman vastuunsa välttelemistä, haluaisi palata yhteen kunhan on terapiassa itse saanut apua ja jäsenneltyä omia tuntemuksiaan ja itseään. Katuu, ettei tajunnut omaa osuuttaan asioiden jarruttajana, suhteemme mitätöijänä. Itkemme ja suremme yhdessä nähdessämme ja erikseen. Olemme koko perhe aivan musertuneita.
Ei tämä nyt näin mene. En ole ollut syytön minäkään, alistanut kilttiä miestäni vahvoilla mielipiteilläni ja sasalla pyytänyt, että hänkin kertoisi omansa minulle ääneen. Mutta minä edes yritin, vuosia. Perustelin, että yhteinen laatuaika silloin tällöin olisi ehkä lähentänyt meitä ja estänyt erilleen kasvamista.Nyt mut on jätetty ja suru ja ahdistus meinaa oikeasti musertaa minut kun toinen on oikeasti pois. Sinnittelen ja lohdutan lapset suunnatonta ikävää ja surua. Ovat tekemisissä isänsä kanssa, pystymme hoitamaan nämä asiat nyt ja jatkossa varmasti hyvin.
Oma tulevaisuus ihan musta, en ikäänkuin elä omaa elämääni. Kaikki ahdistaa, en syö ja nukun huonosti. Mun puoliso on poissa. Minusta ei ole reilua, että samana päivänä kun lähtee esittää toiveen minulle, että jos vielä meillä olisi mahdollisuus. Vaikka hänenkin hädän ja tuskan näen.
Kertokaa eron läpikäyneet miten mä tästä voisin selvitä, rakentaa elämäni uudelleen. En todellakaan ole yksin viihtyvää tyyppiä, mun perusturva järkkynyt pahimmalla tavalla. Ja olen siis ollut yksin lasten kanssa pitkiäkin aikoja miehen ulkomaan komennusten johdosta, joten en siltä osin ole uusavuton. Mutta tämä tunne, etten ole mitään, en kuulu mihinkään enkä ole kenenkään oma, tämä tukahduttaa mut::(( Luopuminen kaikesta, toisesta. Ja silti, minusta tuntuu, ettei uutta tilaisuutta ole mahdollista antaa eikä saada, tämän menkelihelvetin läpikäyminen ei meitä lähennä, niinkuin mieheni jotenkin elättelee ja luulee. Olen surullinen ja henkisesti kuollut, en luota.
Niille, joilla on tulossa kiva vkl, nauttikaa siitä:)
Mies kertoi pitkään, ettei enää rakasta, ei näe meillä yhteistä tulevaisuutta jne. Kävimme hakemassa apuakin, keskusteltu sitli kriisin yhteydessä paljon. Kerrottiin lapsille ja tehtiin raskas ja surullinen päätös. Ja nyt, nyt mies puhuu, katuu oman vastuunsa välttelemistä, haluaisi palata yhteen kunhan on terapiassa itse saanut apua ja jäsenneltyä omia tuntemuksiaan ja itseään. Katuu, ettei tajunnut omaa osuuttaan asioiden jarruttajana, suhteemme mitätöijänä. Itkemme ja suremme yhdessä nähdessämme ja erikseen. Olemme koko perhe aivan musertuneita.
Ei tämä nyt näin mene. En ole ollut syytön minäkään, alistanut kilttiä miestäni vahvoilla mielipiteilläni ja sasalla pyytänyt, että hänkin kertoisi omansa minulle ääneen. Mutta minä edes yritin, vuosia. Perustelin, että yhteinen laatuaika silloin tällöin olisi ehkä lähentänyt meitä ja estänyt erilleen kasvamista.Nyt mut on jätetty ja suru ja ahdistus meinaa oikeasti musertaa minut kun toinen on oikeasti pois. Sinnittelen ja lohdutan lapset suunnatonta ikävää ja surua. Ovat tekemisissä isänsä kanssa, pystymme hoitamaan nämä asiat nyt ja jatkossa varmasti hyvin.
Oma tulevaisuus ihan musta, en ikäänkuin elä omaa elämääni. Kaikki ahdistaa, en syö ja nukun huonosti. Mun puoliso on poissa. Minusta ei ole reilua, että samana päivänä kun lähtee esittää toiveen minulle, että jos vielä meillä olisi mahdollisuus. Vaikka hänenkin hädän ja tuskan näen.
Kertokaa eron läpikäyneet miten mä tästä voisin selvitä, rakentaa elämäni uudelleen. En todellakaan ole yksin viihtyvää tyyppiä, mun perusturva järkkynyt pahimmalla tavalla. Ja olen siis ollut yksin lasten kanssa pitkiäkin aikoja miehen ulkomaan komennusten johdosta, joten en siltä osin ole uusavuton. Mutta tämä tunne, etten ole mitään, en kuulu mihinkään enkä ole kenenkään oma, tämä tukahduttaa mut::(( Luopuminen kaikesta, toisesta. Ja silti, minusta tuntuu, ettei uutta tilaisuutta ole mahdollista antaa eikä saada, tämän menkelihelvetin läpikäyminen ei meitä lähennä, niinkuin mieheni jotenkin elättelee ja luulee. Olen surullinen ja henkisesti kuollut, en luota.
Niille, joilla on tulossa kiva vkl, nauttikaa siitä:)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hei,
olen ihan samassa tilanteessa kuin sinä, mieheni jätti minut 10-vuoden jälkeen. Ihana koti ja kaikki oli päällisin puolin hienosti. Mietin omia tekosiani ja syytän vain kaikesta itseäni, olin liian vaativa, en tajunnut koskaan, että minulla oikeasti oli ihan kaikkea, nut kun ei ole mitään en tahdo jaksaa edes hengittää.
En syö, enkä nuku, en tajua mistään mitään.
Mielestäni teitte oikean päätöksen.
Kertomasi mukaan olet vahva ihminen ja myönnät alistaneesi puolisoasi. Olet ollut ehkä itsekäs ja pyrkinyt muokkaamaan omaa unelmaasi. Miehesi vika on siinä, että hän on ollut alistuvainen ja tottakai olet pyrkinyt rakastavana puolisona kysymään hänen mielipidettään unelmastanne, mutta ilmeisesti hän on miellyttämisen halussaan antanut sinulle haluamiasi vastauksia. Siksi hänellä omat suunnitelmat, joihin sinä et kuulunut.Te ette vain ole ilmeisesti sitten olleet tasapuolisia, koska molemmissa yhtä paljon vikaa. Sellainen suhde ei toimi ja on surullista, että tällainen rehellisyys teissä molemmissa ajoi suhteenne karille. Ihminen ei helposti voi muuttaa luonnettaan ja uskon, että miehesi alunperin rakastui sinussa mainitsemaasi vahvaan luonteeseen ( joka sitten koitui hänen kohtalokseen ja josta hän sinuakin syytti) Mielestäni on hienoa, että miehesi puhui negatiivisistakin tunteistaan sinulle vuosia. Hän on suoraselkäinen. Mielestäni sinun täytyy saada hänet ymmärtämään, että vikka palaisitte enää yhteen, mikään ei ole enää samaa. Hänen on turha elätellä enää mitään paluuta suhteeseenne, koska sitä ei enää ole.
Hoitakaa ero lapsienne parasta silmälläpitäen. Älkää riitauttako asiaa. Teidän ei tarvitse olla ystäviä ja älä yritä ajatella, että sinut on jätetty. Te erositte ja annoitte elämistänne toisillenne parhaat vuotenne. Kaiken loppu on uuden alku.
Tuo on AIVAN kuin mun miesystäväni tarinasta. Ero on vaan tapahtunut hiukan aikaisemmin. Olemme seurustelleet kohta 2 vuotta, mies on tehnyt koko sen ajan eroa ja paljon aiemminkin. Sillä on ollut koko ajan muitakin naisia. Muutama kuukausi sitten muutti pois vaimonsa luota.
Nyt olen ottamassa etäisyyttä, sillä en luota häneen. Vaistoan, että hänellä on pelko yksin jäämisestä. Lapsiaan ikävöi, onneksi heitä saa tavata usein.
VAkuuttava valehtelija, valitettavasti. Ei ole helppoa toisillakaan naisilla. Ei se luottamus vaan toimi. Eikä vaimo tiedä mitään kaikista naisistaan.
Pakko tämän on loppua. Ota se takaisin, olen sun miehellesi sanonut että tekee ja teki virheen kun sut jätti. Ei kukaan muu minun tietämäni nainen jaksaisi tuollaista menoa katsella. Jos se vielä ruinaa takaisin, tällä kertaa soitan sulle ja kerron tilanteen. Mies tietää tuon.
Anteeksi. Mutta uskoin sen valheisiin.
kaikki ero on tuskaa ja kohta kävelet kadulla uuden miehen kanssa ja vastaan tuleva pultsari örisee jotain solvauksia sinulle. Jälkeenpäin illalla kona muistelet, että siinä miehessä oli jotain tuttua, mutta samassa karhumainen karvainen käsi nappaa sinut syleilyyn ja vie sinut vuoteeseen.Suutelette. Olette hetken yhtä sykkivää ruumista ja nouset kuplien mukana taivaaseen. Päässäsi säkenöi ihanasti ja laskeudut hitaasti rauhaan uuden miehesi karvaiselle rinnalle. Pihalla liikkuu joku juoppo, joka syö linnuille laittamaasi talipalloa.
Heh!
Hyvin kuvailtu...
Itse pysyn petturi mieheni rinnalla vain ja ainoastaan juuri tuon takia, että pelkään hänen todellakin vajoavan kokonaan puliukon tasolle ja kaivelevan sen jälkeen ruokansa roskiksista....
jssajpp - jätä se sika ansaitset jotain paljon parempaa
ei tuo ole rakkautta. se on sääliä
mielestäni tärkeintä olisi nyt, että pääsisit naimaan oikein kunnolla.
Huoh...olisitpa sinäkin saattanut sanomasi jollakintavalla edes fiksulle tasolle... :D
Tuo kertoo jo aivan liian paljon oletetusta älykkyystasostasi.....!
Ei kaikkea tarvitse noin suoraan sanoa..sen voisi tehdä vähän verhoillumminkin!
Monesti verhottu totuus on miellyttävämpi kuin suoraan paukauttaminen! Siinä säilyy jännitys, nyt sanomassasi ei ollut mitään kiinnostavaa...
no olisit kai sinäkin voinut asiasi sanoa jotenkin verhoillummin ja maskin takaa eikä noin suoraan laukoen. Olisit laittanut vaikka pussin päähäsi niin olisit ollut vähän kiinnostavampi.
minusta ei kannattas, alkaa ajatella miten toiselle käy, varsinkin jos tämä toinen on pettänyt.
Itseä pitää ajatella, minä jätin petturin ja vaikka uhkaili itsarilla ym, en säälinyt.
Nyt hän elää uuden naisen kanssa ja kaikki hyvin, myös minulla.
Kyllä sitä syitä keksii jos ei halua itsekkään erota.
Marttyyriksi ei kannata alkaa kenenkään.
Itsemurhalla uhkailijan kanssa en kyllä jatkas koskaan, sillä hän ei ota vastuuta itsestä, eikä muista, usein he on alkoholin suurkuluttajia.
marttyyrius liittyyy uskontoon eikä sillä ole mitään tekemistä avioeron kanssa. Jos puhut uhrauksista, niin avioerossa uhrataan liito jonkin paremman asian toivossa.
mielestäni olisi erittäin tärkeää, että pääsisit nyt välittömästi ja oikein kunnolla kokemaan sukupuoliyhdyntää.