Pelottaa tuo Persujen järjetön uho. Eihän herrajestas tuossa koko puolueessa ole oikeasti koulutettua aivonkäyttäjää muita kun tuo Soini. Ja hänkin joka-asian vastarannankiiski. Muut ehdokkathan ovat aivan käsittämättömiä munaskuitaan myöden Soinin aivopesemää peräkylän porukkaa. On ne messiaansa löytäneet, sanon.Sanokaa mitä seuraa jos tuollaiset saisivat vallan maassamme.
Mutta muistakaamme, Vennamon meno oli lähes samanlaista. Sillä erotuksella että siellä sentään oli jokunen järkevä ja asioihin oikeastikin perehtynyt. Mutta mahdottomuuteenhan sekin linja sitten lopulta kaatui. Ja samahan tuolla Soinin menolla on ilman muuta edessä. Se vain, että miten korvaanmatonta tuhoa tuollainen meno saa maallemme aikaan, ennenkuin viisaammat taasen pääsevät korjaustöihin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sammaa mieltä olen. Kattoin eilen sen vaalikeskustelun ja totesin, että on se saakeli pörrö. Eikös sillä ole joku erikoinen uskonlahkoki. joka ei suostuis pelastamaan raiskauksen uhria !
Eli aivan oikheen sanoit, ko messiaaksi puhuttelit.
Soon juuri niitä lopun ajan prohveettoja !
ollut läpimenon mahdollisuus,jos olisi PERSUJEN ehdokas.
Joo. kyllä tuo Soinin meno älyttömyydessään jopa pelottaa.
Anarkialta jopa haiskahtaa.
Vaikea poliitikki, puolustaa jopa köyhiä kansalaisia.
EU on hieno ja järkevä,nyt on pakko äänestää kepua ja kakoa,koska EU tulee kieltään kuivalihan valmistuksen.Kuivalihasta löytyy kaikki myrkyt,tuulet tuovat.
Hienoa että saamme Suomeen olosuhteet, joissa menestyminen ja elämisen mahdollisuus on kansalaisoikeus. Koulutusta, työtä, tasapuolisuutta ja toivottavasti oikeudenmukaisuutta. Valtiolta olen odottanut palkkasaatavia jo neljättä vuotta oikeudessa, ei voi olla oikein. Kun Timo voittaa ja hänestä tehdään pääministeri, näette miten kelkka kääntyy umpihangessa ja mikään asia ei ole ennallaan. Hyvä Timo Soini ja hyvä koko Pohjoisen Perussuomalaiset. Maria Liisaporista tulee valtiovarainministeri.