Ujoudesta ja kumppanin löytämisestä

Täällä kun usein valitellaan sitä, miten vaikeaa on ujojen miesten köytää naisia ja miten ne supliikkimiehet taas kaataa naista kuin heinää, niin samoin se näyttää olevan myös meillä naisilla.

Olin hyvän ystäväni kanssa baarissa viikonloppuna. Itse olen naimisissa, mutta ystäväni on ollut sinkkuna jo parisen vuotta. Olen sitä välillä ihmetellytkin, koska ystäväni on todella kaunis ja miellyttävä ihminen, joten luulisi hänen löytävän seuraa. Mutta hän on ujo ja hillitty. Miehet kyllä tuntuvat kovasti katselevan perään, mutta eivät ilmeisesti uskalla (?) tehdä aloitetta. Ja ystäväni ei ainakaan uskalla. Ja kun siellä katseli ympärilleen, niin kyllä eniten huomiota saavat naiset, jotka pitävät itsestään meteliä ja uskaltavat olla aloitteentekijöitä.

Jotenkin olisi kai rohkaistava nyt ystävääni olemaan ulospäinsuuntautuneempi ja rohkeampi. Ja sama koskee myös näitä ujoja miehiä tällä palstalla...
7164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Todella kaunis on usein se karkoittava tekijä.

Äänestä

Miten kauneus voi olla karkottava tekijä? Varsinkin kun tuntuu, ettei ystäväni itse edes kunnolla tiedosta omaa kauneuttaan.

Äänestä

ympäröivä todellisuus kertoi.

Metafora hiukan niinkuin luonnossa. Kauneimpien ja tuoksuvimpien kukkien ympärillä on aina ärhäkkäimmät, pistävimmät ampiaset. Entä kun itse oletkin leppäkerttu tyyppiä...

Äänestä

Niinjoo, baaristahan se Elämänkumppani aina löytyykin.

Äänestä
  • Sinäkö etsit kadulta ja kirjastosta?

    Äänestä

Miehenä teen aloitteen vain jos nainen on ulkonäöltään hyvä! En voisi edes kuvitella hankkivani lapsia " ruman " naisen kanssa koska ruma ulkonäkö on luonnon luoma varoitusmerkki siitä että tuolla henkilöllä on huonot geenit jotka eivät saa päästä siirtymään eteenpäin seuraaville sukupolville. Mutta...

Rumat naiset vinkki teille! Jos haluatte munaa jääkää baariin valomerkkiin asti. Silloin paikalla on vielä jokseenkin useita jo humaltuneita miehiä jotka siinä vaiheessa eivät edes näe miltä te näytätte - pääasia että teillä on imevä suukki ja kostea pillu! Olkaa kuitenkin huomaavaisia ja valmistakaa miehelle esteetön ja äänetön poistumisreitti heti aamulla mikäli viette hänet asuntoonne. Ette tule enää tapaamaan häntä - jos se hänestä riippuu! Naiset! Ottakaa mallia Tiina Jylhästä! Siinä on oikea ROTUNAINEN, nami nami!

Äänestä
  • PLOB! :D Kaikella kunnioituksella, mutta olisittekohan nyt tullut väsänneeksi tämän höpinän hame päällä? En nyt millään jaksa uskoa, että palstat miehet näitä rustailisivat, vaikka aika runollisia ovatkin.

    Asunnostani ei astele yksikään mies ulos, vaikken Tiinan mittoihin kykene! :) Pese se suusi, niin kuin oli puhetta :)

    Hauskaa pääsiäistä, mutta jäisiä käpyjä ei kannata kenenkään luukusta tunkea ;)

    ps. kuinka linkinpoistourakkasi jaksaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-sarahh- kirjoitti:

Täällä kun usein valitellaan sitä, miten vaikeaa on ujojen miesten köytää naisia ja miten ne supliikkimiehet taas kaataa naista kuin heinää, niin samoin se näyttää olevan myös meillä naisilla.

Olin hyvän ystäväni kanssa baarissa viikonloppuna. Itse olen naimisissa, mutta ystäväni on ollut sinkkuna jo parisen vuotta. Olen sitä välillä ihmetellytkin, koska ystäväni on todella kaunis ja miellyttävä ihminen, joten luulisi hänen löytävän seuraa. Mutta hän on ujo ja hillitty. Miehet kyllä tuntuvat kovasti katselevan perään, mutta eivät ilmeisesti uskalla (?) tehdä aloitetta. Ja ystäväni ei ainakaan uskalla. Ja kun siellä katseli ympärilleen, niin kyllä eniten huomiota saavat naiset, jotka pitävät itsestään meteliä ja uskaltavat olla aloitteentekijöitä.

Jotenkin olisi kai rohkaistava nyt ystävääni olemaan ulospäinsuuntautuneempi ja rohkeampi. Ja sama koskee myös näitä ujoja miehiä tällä palstalla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu