Torniolaisittain

Lainaan tässä tekstissä kalevassa ollutta juttua:

Henkilöautossa matkustajana ollut mies pahoinpideltiin Torniossa Raumontiellä maanantain ja tiistain välisenä yönä puolen yön tienoilla. Autoa kuljettanut mies pakotettiin pysähtymään toisella autolla eteen kiilaten.
Tien tukkineesta autosta tuli ulos kaksi miestä, he hakkasivat aluksi pysäytettyä autoa muun muassa rautaputkilla. Tämän jälkeen he pahoinpitelivät autossa matkustajana olleen miehen. Hän sai lieviä vammoja.

Että näin täällä torniossa. Tämänkin aihettanut melko varmasti työttömyys. Jos ei töitä ole niin miks työttämät ei uskalla lähtee hakemaan töitä muualta.
3711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän Torniossa työttömyyttä ole,jos haluaa tehdä töitä niin varmasti löytyy,asia erikseen sitten nämä sossun elätit joita torniossa on todella paljon,että silleen.

Äänestä
  • Hyvä Kati!

    Kyllä valitettavasti Torniossa on työttömyyttä.
    Kortistossa on paljon ihmisiä, joilla on hyvä ammatti, mutta sen alan töitä ei ole Torniossa tarjolla. Suurin osa näistä on paikkakunnalle vastikään muuttaneet. Kaupungin työllistämistuki paikoista on melkeinpä turha haaveilla, sillä niitä ei ole. Kaupunki käyttänee enemmän harjoittelijoita ja yhdistelmätuki kelpoisia.

    Minun mielestä työntekijää hakevalle yritykselle tai kaunpungille saisi antaa vain yhden kerran harjoittelijan tai tukikelpoisen työnhakijan.

    Äänestä

no minäpä tiedän ketkä olivat ne henkilöt jotka heilu putken kans =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zixo kirjoitti:

Lainaan tässä tekstissä kalevassa ollutta juttua:

Henkilöautossa matkustajana ollut mies pahoinpideltiin Torniossa Raumontiellä maanantain ja tiistain välisenä yönä puolen yön tienoilla. Autoa kuljettanut mies pakotettiin pysähtymään toisella autolla eteen kiilaten.
Tien tukkineesta autosta tuli ulos kaksi miestä, he hakkasivat aluksi pysäytettyä autoa muun muassa rautaputkilla. Tämän jälkeen he pahoinpitelivät autossa matkustajana olleen miehen. Hän sai lieviä vammoja.

Että näin täällä torniossa. Tämänkin aihettanut melko varmasti työttömyys. Jos ei töitä ole niin miks työttämät ei uskalla lähtee hakemaan töitä muualta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu